Wednesday, May 14, 2014

Voi meitä! Anoppi tulee / [Help! Mother-in-Law Is Coming] (2K DCP, KAVI 2013)

Eva Virtanen, Mia Backman, Jaana Ylhä, Ellen Parviainen, Uuno Laakso, Georg Malmstén, Heikki Välisalmi. Click to enlarge.
Voi meitä, anoppi tulee! / Svärmor kommer! FI 1932. PC: Suomi-Filmi Oy. P+D+SC+ED: Erkki Karu – based on the Swedish film Svärmor kommer (1932, D: Paul Merzbach) – based on the play My Wife's Family (1931) by Fred Duprez, produced in Finland as Tohtori Jokin (Koiton Näyttämö, 1933) and also as Anoppi tulee. Ass D: Carl Fager. DP: Theodor Luts (valokuvaus), Eino Kari (kuvaus) – assistant: Sulo Tammilehto. AD: Carl Fager, Armas Fredman. FX: Heikki Parkkonen. Make-up: Hannes Kuokkanen. M: Georg Malmstén. Songs: "Ain' tuoksuvat ruusut", "Tarujen tyttö", "Metsäpirtti / Lempi ja samppanja", "Älä sure oma armahain", comp. Georg Malmstén, lyr. Erkki Karu. S: Rafael Ylkänen – assistant: Hugo Ranta. Production manager: Armas Fredman. Stills: Kosti Lehtinen. Studioemäntä / studio mistress: Eva Luttinen.
    C: Mia Backman (Arabella Andersson, mother-in-law), Uuno Laakso (Aapeli Andersson, father-in-law), George Malmstén (Martti Onni Lepola), Eva Virtanen (Ulla Lepola o.s. Andersson), Ellen Parviainen (Alli), Heikki Välisalmi (Kyösti Kapio), Mary Hannikainen (Unelma Sulolampi), Jaana Ylhä (Mari Andersson, maid), Eero Eloranta (Esko Andersson), Iivari Kainulainen (policeman), Aino Niska (aunt Greta), Väinö Söderholm (police officer on duty), Armas Fredman (the inebriate Mr. Fredman at the police station). Swimming pool scene shot at Yrjönkatu Swimming Hall (Helsinki). Studio: Suomi-Filmin studio (Vironkatu 9).
    Helsinki premiere: 30.4.1933 Kaleva, Kino-Palatsi, other premiere cities Tampere (Scala), Turku (Scala) ja Viipuri (Scala), distr: Suomi-Filmi – tv: 19.2.1977 MTV2, 19.2.1987 YLE TV2, 24.4.1996, 16.6.2002, 30.8.2006 YLE TV1, 9.6.2011 YLE TV2, 5.9.2013 YLE TV1 – vhs: 1993 Suomi-Filmi – classification number A-143 – S – sources: 2860 m / 104 min - the duration of the screening: 96'40"
    KAVI 2K DCP (2013 from a duplicate positive) viewed at Cinema Orion, Helsinki (Erkki Karu), 14 May 2014

A farce with songs. The pavilion of the summer house has exploded due to a chain of misunderstandings. There has been a mix-up between a grand piano and a mother-in-law, whose legs get lacquered. There has also been confusion about a surprise birthday gift, that grand piano also being mistaken for a baby.

This could have been funny. The Fred Duprez play My Wife's Family has been filmed at least five times, and it is based on one of the oldest farce topics, the dread mother-in-law, analyzed eloquently by Elif Rongen-Kaynacki who traces the subject's roots back to stone age.

But this film adaptation is crude and dreary. Erkki Karu could do comedy, as proved by Nummisuutarit (rural) and Runoilija muuttaa (urban). But this film is a clumsy specimen of a filmed play. With early sound technology Karu lost his touch of mise-en-scène, découpage, rhythm, and editing. There are too many long shots, and the shots are too long. There are some tracking shots as the camera was mounted on rubber wheels, but they are not well integrated. The studio acoustics is chilly.

There is talent in the crew and the cast, but Georg Malmstén is still too stiff as the Finnish Maurice Chevalier. (Even Cary Grant looked paralyzed in his early films, contemporary to this.) Despite the crudity, there is a certain irrepressible basic sense of fun and entertainment, and a hard core fan of Finnish cinema can enjoy all kinds of things in this effort. Among them: Uuno Laakso at his best. He could sometimes be tedious with his mannerisms, but not here. Here he can switch between extremes, and even display dignity in Oliver Hardy style in the center of utter catastrophe (see the image above).

The songs are fun, too, and the director, Erkki Karu, himself wrote the romantic lyrics to Georg Malmstén's tunes.

The 2K DCP (KAVI 2013) is from a clean and bright duplicate positive, sometimes slightly out of focus on the right side, probably due to the source, but giving a satisfactory experience of this film.

PS. The mother-in-law joke may have turned obsolete in today's Finland. It used to be a source of comedy, and it was also a tragically serious theme in Finnish fiction, often in matriarchal context. Kanteletar. Juha. The Niskavuori saga. Helena. The old spider mother suppressing all joy of life in the young generation was a recurrent theme in our old lyric Kanteletar poetry. Mia Backman is a fearsome representative of the Finnish harridan.
    Mia Backman (1877-1958) was a legendary and formidable theatre manager and director famous for her daring programming, introducing Expressionism and controversial subjects, but also programming popular operettas because of their atmosphere of jubilant joy.

KAVI programme note 2014

Suomi-Filmi halusi hyödyntää helmikuussa 1933 ensi-iltansa saaneen Meidän poikamme merellä -elokuvan erinomaiseksi osoittautunutta yleisömenestystä valmistamalla tuota pikaa toisenkin eloku-van Georg Malmstén pääosassa. Aiheeksi valittiin Ruotsissa vuotta aikaisemmin suuren suosion saanut komedia Svärmor kommer, jota Suomessa ei ollut esitetty. Ruotsalainen elokuva, jonka ensi-ilta oli ollut Tukholmassa 18.4.1932, puolestaan perustui Fred Duprezin, Hai Stephensin ja Harry Lintonin näytelmään My Wife's Family. Sen kantaesitys oli ollut lontoolaisessa Garrick Theatressa maaliskuussa 1931 ja näytelmän ruotsinnettu versio saanut kantaesityksensä tukholmalaisessa Lilla Teaternissa 21.9.1932. Suomessa näytelmä nähtiin ensi kerran Koiton Näyttämöllä Helsingissä 23.3.1933 Tohtori Jokin -nimisenä.
    Elokuva kuvattiin maalis-huhtikuussa kokonaisuudessaan Vironkadun studiossa, lukuunottamatta lyhyttä uima-allasjaksoa ja huvimajan räjähdyttämistä. Kapteeni Heikki Parkkonen kuvasi huvimajan räjähdyskohtauksen lievällä ylinopeudella puolustusvoimain uudella Askania-kameralla. Elokuvan erikoisuuksia oli myös liikkuvalla kameralla 100 %:sena kuvattu Georg Malmsténin ja Heikki Välisalmen kävellen käymä pitkä keskustelu. Pääkuvaajana oli ensimmäisen kerran virolainen Theodor Luts. Tästä eteenpäin hän toimi Suomi-Filmin pääkuvaajana neljän seuraavan vuoden ajan. Alkuteksteissä hänen sukunimensä on virheellisesti Lutz.
    Elokuvassa on runsaasti Georg Malmsténin säveltämää musiikkia. Loppu poikkeaa Erkki Karun käsikirjoituksesta – poliisikamarikohtaukseen on lisätty "humalainen" Armas Fredman ja toisaalta tapahtumia lyhennetty tuntuvasti. Näyttelijöistä olivat Eva Virtanen ja Ellen Parviainen aikaisemmin esiintyneet parissa Valentin Vaalan elokuvassa. Eva Virtanen solmi avioliiton Erik Johanssonin (myöh. Jarma) kanssa ja kuului vuonna 1942 Oy Fenno-Filmin perustajaosakkaisiin. Jaana Ylhä oli Erkki Karun uusia löytöjä ja oikealta nimeltään Florjanna Gentzior. Mary (Spennert-)Hannikainen oli 1928 nähty elokuvassa Tukkijoella.
    Elokuvan yleisömenestys teatteriesityskertojen mukaan laskien oli vuoden keskitasoa parempi, mutta jäi selvästi Meidän poikamme merellä -elokuvaa heikommaksi.
    Näytelmästä on tehty Englannissa elokuvasovitus ainakin kolmasti, vuonna 1931 ohjaajana Monty Banks, 1941 Walter C. Mycroft ja vuonna 1956 Gilbert Gunn.

– Suomen kansallisfilmografia 1:n (1996) mukaan, Elonetista imuroiden AA 14.5.2014

No comments: