Thursday, January 21, 2016

Scipione l’Africano / Scipio Africanus: The Defeat of Hannibal

Scipione l'Africano. Please click to enlarge.
Scipio Africanus, Afrikan valloittaja / Scipio Africanus [Swedish title]. IT 1937. PC: Consorzione ’Scipio l’Africano’ / Ente Nazionale Industrie Cinemato-grafiche (ENIC) / L.C.J. Editions & Productions. [EX: Vittorio Mussolini, n.c.] P: Frederic Curiosi. D: Carmine Gallone. SC+story: Carmine Gallone, Camillo Mariani Dell’Aguillara, Sebastiano A. Luciani – [Silvio Maurano (n.c.)]. DP: Ubaldo Arata, Anchise Brizzi. PD: Pietro Aschieri. Set dec: Carmine Gallone. Cost: Pietro Aschieri. Makeup: Mario Giuseppe Paoletti. M: Ildebrando Pizzetti. S: Vittorio Trentino. ED: Oswald Hafenrichter. War advisors: Francesco Poggi, Alberto Riggi.
    C: Annibale Ninchi (Publius Cornelius Scipio), Camillo Pilotto (Hannibal), Fosco Giachetti (Captain Massinissa), Francesca Braggiotti (Queen Sophonisba) [dubbed by: Giovanna Scotto], Marcello Giorda (King Syphace), Guglielmo Barnabò (Furius, a fat Roman), Isa Miranda (Velia, a Roman woman), Ciro Galvani (Quinto Fabio Massimo), Carlo Lombardi (Lucio), Marcello Spada (Arunte), Lamberto Picasso (Hasdrubal, Hannibal's advisor), Raimondo Van Riel (Maharbale), Alberto Sordi (comparsa soldato romano), [Alberto De Martino (Scipio's son, n.c.)]. Helsinki premiere: 25.12. 1937 Kino-Palatsi, Savoy, released by: Suomi-Filmi – classification 21198 – K16 – 3250 m / 119 min
    Produced in collaboration with the Armed Forces of the State.
    A Cineteca Nazionale print by permission of Ripley's Film, 115 min
    Viewed at Cinema Orion, Helsinki (History of the Cinema: Fascist propaganda), with e-subtitles in Finnish by Lena Talvio, 21 Jan 2016

Once a year we screen a Fascist propaganda film. This time it was a grand war epic about Scipio Africanus, one of the greatest warlords in history. The film starts in the middle of the Second Punic War (218-201 BC). Startlingly, it begins with the defeat of Rome on the battlefield of Cannae where 86.000 Roman troops are slaughtered, one of the most horrible defeats in war history.

Hannibal from Carthage (here portrayed by Camillo Pilotto sporting a black eyepatch on his right eye) is overwhelmingly victorious. He has conquered the Mediterranean, Iberia, Gallia, the Alps, and most of Italy. But Scipio (Annibale Ninchi) has a bold strategy. Instead of attacking Hannibal on the Italian peninsula he embarks against Carthage itself. This compels Hannibal to return to Africa. The film builds towards the terrifying climax of the Battle of Zuma. Before that, Scipio and Hannibal meet eye to eye, but they cannot accept each other's peace terms. Hannibal is crushed. Rome becomes a ruler of the world.

The film does justice to much of the complexity of the history of the tremendous war with lessons of strategy in battles that are still studied in military academies. The physical production values are of top quality. The war machines, armoured elephants and dresses feel convincing.

Scipio Africanus is Fascist propaganda in a way that is incompatible with great art. It is a militaristic and nationalistic film based on ideals of a war state.

But Scipio Africanus is too complex and honest to be good propaganda. The Second Punic War already had a slaughterhouse approach, but it was kindergarten stuff in comparison with the total war of the machine age which everybody had become familiar with in WWI. Somehow there is a half-conscious feeling here that the film-makers are determined to act militaristic while they know better than that.

A prominent and recurrent gesture in the film is what we know as the Nazi salute, which was believed to be at the time a Roman salute. It was in fact an invention of the 19th century, accepted by d'Annunzio, incorporated in the film Cabiria (1914), and adopted by Italian Fascists and the German Nazis. The mass salutes highlight the nightmarish topical connection of the film with the impending WWII.

In the narrative arc the determination to revenge the battle of Cannae is the driving force. "Vendichiamo Cannae!" From the slaughterfield in the first image of the film a single Roman banner is raised. The battle of Zuma finally provides the full satisfaction of retribution. Scipio can return home to his family again. "Tomorrow we can start to sow".

The film builds on great traditions of Italian historical epics and divismo. Francesca Braggiotti creates a memorable Queen Sophonisba who we can believe could be able to thwart Massinissa from the warpath. Isa Miranda in a smaller but recurrent role plays Velia whose love affair with Arunte is crushed by the war.

The director Carmine Gallone has a familiar touch in his account of a period of ancient Roman history. Among the military campaigns, political debates and public orations there are popular scenes, viewpoints of the common soldier, moments of joy and relaxation, and bits of comedy, romance, and private suffering. Character-wise this is mostly a story of Scipio and Hannibal.

A beautiful print of a restored version from Cineteca Nazionale.

OUR PROGRAM NOTE BY PETER VON BAGH:
OUR PROGRAM NOTE BY PETER VON BAGH:

Carmine Gallonen ohjaama Scipio Africanus, fasistisen elokuvatuotannon symbolielokuva, sai sotavoimilta kaiken avun: elokuvan piti oleman lopullinen todistuskappale entisen ja nykyaikaisen imperialismin ihanteellisista perusteista, myös väkivaltaisen ja pyhän konfliktin tarpeellisuudesta. Kuten Cabiriassa 23 vuotta aikaisemmin, aiheena on puunilaissota, tosin toinen niistä: vastakkain ovat painokkaasti ylevä Rooma ja degeneroitunut Karthago. Lähestymistapa on ritualistinen ja keskittyy yli yksilöiden valtaan, hallitsemisen tyyliin ja seremoniaan sekä toisaalta taistelukohtauksiin.
    Joukkokohtaukset ovatkin raivopäisyydessään suhteellisen ainutlaatuisia. Alun suuren kuoron musiikki ja myöhemmin elefanttien mylvinnän crescendo lyövät katsojalta jalat alta. Taistelurivistöjen korostettu joukkokuri, joka on kuin Riefenstahlia hierarkian ja massojen ihmisarvon vähättelyn painotuksessaan, on vasta kauhun alkua. Itse hyytävä asia alkaa kehittyä kun peitset tunkeutuvat elefanttien silmiin, hevoset korahtavat kuolleina maahan, eläinten ja ihmisten mahoja aukaistaan ja elimet sinkoilevat sinne tänne.
    Tällaista näkyä, jonka tiheää julmuutta ei voisi viiltää edes veitsellä, ei hevin osaa pitää kovin myönteisenä mainoksena sotimiselle. Muutenkin Scipio Africanus jää lopultakin epämukavasti seikkailu- ja propagandaelokuvan väliin. Tämän tuntuvat valtavasta mainoshulinasta huolimatta vaistonneen jo aikalaisetkin. Siitä nauttivat ilmeisesti ainoastaan jotkut henkisesti jälkeenjääneet lapset, koska sekä Mussolini että kriitikot olivat pettyneitä. Tekijät osoittivat mitä halusivat: että Italian tuolloinen Afrikan-sota oli looginen korollaari loistavasta menneisyydestä ja sillä lailla osa sitä nykyhetkeä joka ei ollut vähemmän loistava. Hyvää elokuvaa he eivät kuitenkaan saaneet aikaan.
    Väriä tunnustavat elokuvat ovat oma eittämättömän kiintoisa kokonaisuutensa, jonka kuvassa on erinäisiä monimielisyyksiä. Scipio Africanus, kauden pahamaineisin teos, ja Luciano Serra pilota, toinen kuuluisa elokuva, ilmentävät sitä maan johdon vaalimaa katsomusta että sota on eliitin kannalta arvokkain kokemus. Se on kansallisesti korvaamaton kiirastuli, joka melkein ainoana asiana voi virvoittaa ja kanavoida kansakunnan energiaa puhtaasti. Sota oli perusasioissa kansa, perhe suuri yhdistävä ja merkityksiä antava mahti. Samalla, paradoksaalisesti, sotaa on harvoin kuvattu yhtä luotaantyöntävästi kuin tässä spektaakkelissa. Sinänsä toki sekä epiikka että visuaalisen maantiedon eksotiikka ja ylipäätään valkokankaalle lavastettu pompöösi arkkitehtuuri sopivat aikaan, jolloin poliittinen retoriikka oli pullistelevan  suurisuuntaista.
    Kuten aina, historiallinen elokuva avasi mahdollisuuksia joka suuntaan. Fasismi etsi edeltäjiä, edelläkävijöitä ja kulttuurisankareita, joiden tarpeen Scipione täytti mainiosti. Toisaalta epookkielokuvat saattoivat olla kriittisiä. Mario Soldatin elokuva Piccolo mondo antico (1941) on täynnä "kalligrafeille" ominaista ironiaa. Taustalle projisoitu 1800-luvun sota Itävaltaa vastaan täsmällisesti vasaroitua kritiikkiä ajankohtaisesta Italia-Saksa -akselista.

– Peter von Baghin postuumi käsikirjoitus (2014) AA 21.1.2016

No comments: