Saturday, September 10, 2016

Magnificent Obsession (1954)



Lääkärin omatunto / En läkares samvete / Den store læge. US © 1954 Universal Pictures. PC: Universal International Pictures. P: Ross Hunter. D: Douglas Sirk. SC: Robert Blees – adaptation: Wells Root – based upon the screenplay (1935) by: Sarah Y. Mason and Victor Heerman – uncredited: Finley Peter Dunne  – based on the novel (1929) by Lloyd C. Douglas. DP: Russell Metty – Technicolor – 2.00:1. Special photography: David S. Horlsey. AD: Bernard Herzbrun, Emrich Nicholson. Set dec: Russell A. Gausman, Ruby R. Levitt. Gowns: Bill Thomas. Hair: Joan St. Oegger. Makeup: Bud Westmore. M: Frank Skinner. M dir: Joseph Gershenson. Flute: Ethmer Roten. S: Leslie I. Carey, Corson Jowett. ED: Milton Carruth. Technicolor consultant: William Fritzsche. Loc: Big Bear Valley, Lake Arrowhead (San Bernardino National Forest, California), Venice (Los Angeles). Studio: Universal Studios (Universal City).
    C: Jane Wyman (Helen Phillips), Rock Hudson (Bob Merrick), Barbara Rush (Joyce Phillips), Agnes Moorehead (Nancy Ashford), Otto Kruger (Edward Randolph), Gregg Palmer (Tom Masterson), Sara Shane (Valerie Daniels), Paul Cavanaugh (Dr. Henry Giraud), Judy Nugent (Judy), George Lynn (Williams, Bob's butler), Richard H Cutting (Dr. Derwin Dodge), Will J. White (State Police Sergeant Bill Ames), Helen Kleeb (Mrs. Eden), Rudolph Anders (Dr. Albert Fuss), Fred Numey (Dr. Laradetti), John Mylong (Dr. Emil Hofer), Alexander Campbell (Dr. Allan), Mae Clarke (Mrs. Miller).
    Helsinki premiere: 7.10.1955 Elysee – telecast: 1968 TV1, 1992 TV3, 2000 Yle TV1, and 4.6.2006 Yle TV2. VET 42860 – K16 – 2980 m / 108 min
    Uncredited: a major music theme is: Frédéric Chopin: Étude Op. 10, No. 3, in E major (1832), also called "Tristesse" (though not by Chopin).
    Viewed at Cinema Orion, Helsinki (Douglas Sirk), dansk tekst, 10 Sep 2016.

Revisited Douglas Sirk's wildest and craziest melodrama. He took the story for granted; today I see no irony or distanciation in the adaptation. On the contrary, Douglas Sirk becomes the champion of the story against all odds. Perhaps this is a post-modern reading. More to the point, Douglas Sirk was ahead of his time. He lets the material speak for itself and is excited to discover what emerges.

Far from realism and far from psychological credibility Sirk creates a unique stylized mode of melodrama with affinities with Greek tragedy (Euripides) and a Brechtian approach to popular fiction. That does not prevent the film from being engaging and engrossing. There is an emotional truth beyond the unconvincing psychology, the incredible coincidences and the miraculous healings. In some dimension the storytelling is reminiscent of Borzage: the miraculous healing of the blindness in Seventh Heaven, or the paralysis in Lucky Star. Also in Borzage we find the plots impossible to believe, yet are utterly compelled by the conviction of the storyteller.

This a story of a passion, of mad love. The irresponsible playboy Bob Merrick (Rock Hudson) tries to pick up the woman, Helen Phillips (Jane Wyman), who gives him a ride without knowing that she is the widow of the doctor loved by everybody who died because the rescue crew was busy resuscitating Bob while the doctor was dying. The revelation is a turning-point for Bob realizes that he is despised by everybody but who changes his life, studies to become a top doctor himself, and in the finale rescues Helen who has lost her eyesight in a car collision trying to escape Bob.

More than this, Bob becomes a part of a special spiritual circle devoted to good deeds performed under condition of anonymity and the principle of "paying it forward". That is the magnificent obsession of his life and this story. In fact, it is another expression for Christian faith.

In the finale I was thinking about City Lights, the comedy which turns to tragedy. These are among the last words in Magnificent Obsession: "But I think I see some light... I'm gonna see... I can see you". "May I get excited tomorrow. Tomorrow... "

There is a beautiful and juicy impression of Technicolor in the print officially meant to be screened in 2:1 but which works fine also in Academy. Only in the very final moments the colour is partially faded.

OUR PROGRAM NOTE BASED ON SAKARI TOIVIAINEN:
OUR PROGRAM NOTE BASED ON SAKARI TOIVIAINEN:

Lloyd C. Douglasin lääkäriromaani ajaa eräänlaista synkretismin ideologiaa, puoliksi uskonnollista oppia uhrautumisen ja epäitsekkyyden hyveestä, ”rajattoman voiman lähteestä”. Tätä tarkoittaa alkuperäisen nimen ”suurenmoinen pakkomielle”, joka valtaa miespäähenkilön, vastuuttoman rikkaan playboyn, joka aiheutettuaan välillisesti suuren hyväntekijän kuoleman ja tämän vaimon sokeutumisen kasvaa itse arvostetuksi lääkäriksi ja lesken rakkauden arvoiseksi. Beethovenin oodi ilolle säestää voitokkaasti sekä sairas- että rakkauskertomuksen onnellista päätöstä.

Kertomansa mukaan Sirk ei yksinkertaisesti pystynyt lukemaan Douglasin romaania loppuun eikä nähnyt elokuvan mahdollisuuksia alkuteoksen ylenmääräisissä abstraktioissa: uusi sovitus tehtiin lähinnä Stahlin elokuvan (1935) käsikirjoituksen pohjalta. Muokkaustyön jälkeenkin Sirk piti tarinaa ”irrationaalisena”, ”hulluna”, ”pakkomielteisenä”, mutta paljolti juuri siksi hän tunsi siihen vetoa ja näki siinä suuren ironian mahdollisuuksia, ”ei ironia-sanan tavanomaisessa mielessä, vaan rakenteellisena aineksena”. ”Se on yhdistelmä hulluutta ja roskaa”, hän luonnehti aihetta. ”Mutta hulluus on hyvin tärkeää, ja se pelastaa Lääkärin omatunnon tapaisen roska-aineiston. Tätä on dialektiikka – hyvin lyhyt välimatka erottaa korkean taiteen roskasta, ja juuri sisältäessään tuon hulluuden elementin roska on lähempänä taidetta.”

Niinpä aihe Sirkin käsittelyssä tulee melodramatisoiduksi ikään kuin toiseen potenssiin. Sirkin elokuva ei yritä vaimentaa tarinan mahdottomuuksia, vaan suhtautuu siihen lähinnä kuin rituaaliin: tuo esiin sen romanttiset puolet, ulkoisen kauneuden, esteettisen objektin luonteen, korostaa juonen kohtalonomaisia käänteitä ja yhteensattumia, siis päästää melodraaman kukkimaan liioittelun kautta, sekä tarinan että sen ilmaisun tasolla. Lääkärin omatunto oli Sirkin ensimmäinen värillinen melodraama, ja juuri värien kuten myös tilan käytön kautta elokuva saavuttaa virityksen, jota lukutavasta riippuen voi pitää joko ”etäännyttävänä” (Sirkin itsensä julkituoma tavoite) tai sisäistettynä komposition elementtinä, mielihyvän ja täyteyden lähteenä.

Visuaalisen yltäkylläisyyden vastapainona on naispäähenkilön sokeus, jolla on oma ”melodramaattinen funktionsa” korkeampien voimien välikappaleena, joka ensin estää, sitten toteuttaa täyttymuksen. Martin Rubinin mukaan Sirk kuvaa ”metaforisesti sokeita henkilöitä, jotka kompuroivat ympäriinsä pettävien silmälumeiden peilimaailmassa, joka on Platonin luolan nykyaikainen vastine”. Tällöin sokeus on metafora melodraaman ihmisten tilalle, kyvyttömyydelle nähdä maailma selkeästi, lukea moraalista universumia. Nämä ihmiset näkevät vain varjoja, unikuvia, peilejä, joiden perusteella he tekevät päätelmiä todellisuudesta ja hapuilevat tietään kohti jotakin mitä amerikkalaisessa ja melodramaattisessa kielenkäytössä sanotaan ”onneksi”.

– Sakari Toiviainen (1992)

No comments: