Monday, September 12, 2016

Out 1 (2015 digitally restored edition)

Out 1. Colin (Jean-Pierre Léaud).

Out 1: Noli me tangere. FR 1971. General theatrical release: 2015. PC:  Sunchild Productions. Co-production: Les Films du Losange. Distribution (2015): Carlotta Films. P: Stéphane Tchalgadjieff, Danièle Gégauff, Gérard Vaugeois. D: Jacques Rivette. Assistant directors: Suzanne Schiffman, Jean-François Stévenin. SC: Jacques Rivette, Suzanne Schiffman. DP: Pierre-William Glenn; assistant camera: Dominique Chapuis – negative: 16 mm – colour and b&w – 1,37 or 1,66 – digitally restored: 2015 – release: 35 mm or 2K DCP. S: René-Jean Bouyer; boom operator: Michel Laurent; sound mixer: Bernard Aubouy – mono. ED: Nicole Lubtschansky, Carole Marquand. Continuity: Lydie Mahias. Loc: Pariisi.
    C: Michèle Moretti (Lili), Hermine Karagheuz (Marie), Karen Puig (Elaine), Pierre Baillot (Quentin), Marcel Bozonnet (Nicolas / Arsenal / Papa / Théo), Jean-Pierre Léaud (Colin), Michel Lonsdale (Thomas), Sylvain Corthay (Achille), Edwine Moatti (Béatrice), Bernadette Onfroy (Bergamotte), Monique Clément (Faune), Juliet Berto (Frédérique), Gérard Martin (un faux célibataire), Gilette Barbier (la logeuse de Colin), Jean Pierre Bastid, Urbain Dia Mokouri and Jacques Prayer (trois truands), Michel Berto (Honeymoon), Michel Delahaye (un ethnologue), Bernard Eisenschitz (un pornographe), Pierre Cottrell (un pornographe), André Julien (le brocanteur), Brigitte Roüan (Miss Blandish), Françoise Fabian (Lucie), Éric Rohmer (le balzacien), Christian de Tillière (le noctambule), Christiane Corthay (Rose), Patrick Hec (Léonard), Bulle Ogier (Pauline / Emilie), René Biaggi (Chaussette), Barbet Schroeder (Gian-Reto), Jean-François Stévenin (Marlon), Bernadette Lafont (Sarah), Marc Chapiteau (a football player), Alain Libolt (Renaud), Jérôme Richard (Martin), Jacques Doniol-Valcroze (Étienne), Ode Bitton (Iris), Jean Bouise (Warok), Louis Julien (Max), Marie-Paule André (une amie de Nicolas), Mathieu Schiffman (un jeune garçon ), Lorraine Santoni (une demoiselle à lunettes), Michèle Khan (la minette), Stéphane Tchalgadjieff (an envoy of Lorenzo), Michel Chanderli (a villain), Guillaume Schiffman (the child in the empty boutique), Jean-Claude Valezy (a villain).
    Not released in Finland – workprint 1971: 760 min – release version: 749 min = 12 h 29 min
    1 - De Lili à Thomas (86')
    2 - De Thomas à Frédérique (104')
    3 - De Frédérique à Sarah (105')
    4 - De Sarah à Colin (103')
    5 - De Colin à Pauline (87')
    6 - De Pauline à Émilie (98')
    7 - De Émilie à Lucie (95')
    8 - De Lucie à Marie (71')
    2K DCP with English subtitles viewed at Cinema Orion, Helsinki (Jacques Rivette in memoriam / Carte blanche à Satu Laaksonen), during four days (in two screenings each at 17 and 19 pm): 12 Sep, 13 Sep, 14 Sep, and 15 Sep, 2016.

Out 1. Thomas (Michel Lonsdale) travels to Normandy to invite Sarah (Bernadette Lafont) to join his theater group rehearsing Prometheus Bound by Aeschylus.

Out 1. The Balzac specialist (Eric Rohmer) gives a lecture to Colin about Histoire des Treize.
Out 1. Behind Moulin Rouge Frédérique (Juliet Berto) tries to blackmail Lucie (Françoise Fabian) with letters stolen from her husband Etienne.

Out 1. The last adventure of Frédérique.
Out 1. The last image of the movie. Marie (Hermine Karagheuz) in front of a Greek goddess (Athena?) in Paris. Still trying to find Renaud who stole a million francs from Quentin in their theatre group rehearsal of Seven Against Thebes.

I saw for the first time the complete 12½ hour Out 1. I had seen in the 1980s the much shorter Out 1: Spectre version at Arsenal in West Berlin. I do not remember that version clearly, but I find Jonathan Rosenbaum's claim plausible: the long version is much easier to watch.

There are the two theater groups, both rehearsing a play by Aeschylus (Seven Against Thebes and Prometheus Bound), one led by Lili (Michèle Moretti) and the other by Thomas (Michel Lonsdale). There are also two outcasts. Colin (Jean-Pierre Léaud) is a beggar, pretending to be deaf and harassing café patrons with his out-of-tune harmonica until they pay to get rid of him. Frédérique (Juliet Berto) is a small time thief.

A central location is L'Angle du hasard, a boutique owned by a woman (Bulle Ogier) called Emilie at home and Pauline at the boutique. There are many hangers-on but the boutique does not seem to make sense as a business. Apparently Emilie is well off and able to run the boutique nevertheless.

Another central location is the Obade, the seaside retreat of Emilie and her husband Igor (unseen, lost since half a year, but announcing his return at the finale) in Normandy by the Atlantic Ocean.

The outsiders, Colin and Frédérique, independently start to assemble a jigsaw puzzle of a conspiracy of "The Thirteen", based on vague references to Honoré de Balzac and Lewis Carroll (which give clues to Colin) and stolen letters (Frédérique's evidence). They are laughed out, but in the finale it turns out that such a secret society has indeed existed, although it has not been a matter of gravity. Members of The Thirteen include Emilie and Igor (unseen), Etienne (Jacques Doniol-Valcroze) and Lucie (Françoise Fabian), Georges (unseen), Lili, Marie (Hermine Karagheuz), Pierre (unseen), Sarah (Bernadette Lafont), Thomas, and Warok (Jean Bouise). In the finale it turns out that the two theater groups once were one.

Colin turns truly crazy, but, cured of his conspiracy theories, regains his sanity. Meanwhile, Frédérique the small time thief gets involved with a big time thief, Renaud (Alain Libolt) who has stolen a million francs from Quentin (Pierre Baillot) of the Seven Against Thebes group and who is the object of love of a friend of Frédérique, a forlorn gay man called Honeymoon. When Renaud is about to participate in armed robbery Frédérique tries to warn him but gets shot by Renaud.

Out 1 belongs to the large format films of Jacques Rivette and to the great tradition of French film serials. There is a nominal plot structure in Out 1, but it has aptly been called un film-fleuve. It starts and ends abruptly, and could go on forever. Out 1 is about many things, and one of them is the stream of contemporary life. The eccentric story gives us an excuse to observe urban life in Paris, the contrast to which is provided by the timeless sky and ocean in Normandy. Although Out 1 is based on improvisation the cinematography by Pierre-William Glenn is excellent and professional. The mise-en-scène conducted via the long take and moving camera approach is engaging. An exciting feature of the Louis Feuillade serials was that they were shot on location, and the combination of the documentary quality of the photography and the crazy and fantastic character of the narrative was something that fascinated surrealists. A similar combination is at play in Out 1.

Out 1 is a vision of a great confusion, of being lost, and trying to make sense of life via ancient plays. With Aeschylus we return to the very beginning of classic drama. Seven Against Thebes is about the fight between the children of Oedipus. Prometheus Bound is about the hero who stole the fire from heaven. The theatre group rehearsals have aspects of primal therapy and meditation, starting with breathing; in a way they are about being born again, rediscovering body and soul. There is a sense that the rehearsal is the thing and actual performance is unimportant.

Delights of the film include long passages of improvisation of the wonderful ensemble of actors and the intensity of presence caught by the plan-séquence approach of Rivette, entire sequences shot in uninterrupted takes.

A recurrent pleasure in Out 1 is meeting as actors great men of the cinema, such as Michel Delahaye, Bernard Eisenschitz, and Barbet Schroeder. Jacques Doniol-Valcroze is excellent as the chess player Etienne who turns out to be the husband of Lucie (Françoise Fabian). My favourite is Eric Rohmer as the Balzacist who gives Colin a humoristic lecture on the novel triptych Histoire des Treize.

A beautiful achievement of digital restoration. The warm and appealing quality of the 16 mm colour photography is well conveyed in this digital reincarnation.


Keväällä 1970 Jacques Rivette kuvasi 16 mm:n filmille runsaan kolmen tusinan näyttelijän improvisaatioharjoituksia noin 30 tunnin verran. Massiivisesta ja rannattomasta aineistosta syntyi kaksi elokuvaa, jotka järisyttävät perinteistä elokuvakokemusta juuria myöten. Out 1, joka kestää 12 tuntia ja 29 minuuttia, on jäsennetty kahdeksanosaiseksi sarjafilmiksi, alkuperäiseltä alaotsikoltaan Noli me tangere [”älä koske minua”, Jeesuksen sanat Magdalan Marialle ylösnousemuksensa jälkeen]. Se tehtiin Ranskan televisiolle, joka kieltäytyi esittämästä sitä, ja se esitettiin julkisesti vain kerran – Le Havressa 9.–10.9.1971 – ja silloinkin vain työkopiona.
    28 vuotta myöhemmin Rotterdamin elokuvajuhlilla 1989 esitettiin jossakin määrin uudelleenleikattu mutta muuten lähes viimeistelty kopio. 1990-luvun alussa Rivetten ilmeisesti vielä jossakin määrin enemmän uudelleenleikkaama versio nähtiin joillakin elokuvafestivaaleilla ja Ranskan ja Saksan televisiossa. Siitä oli mm. poistettu viimeisen episodin pitkä Jean-Pierre Léaud -jakso.
    Out 1: Spectre (kestoltaan 255 minuuttia eli noin kolmannes alkuperäisestä sarjafilmistä), jota Rivette työsti vajaan vuoden ajan, tuli ensi-iltaan Pariisissa vuoden 1974 alkupuolella.
    Jäsentävä periaate on salajuoni, salaliitto, joka juontaa juurensa Honoré de Balzacin romaanisikermästä Histoire des Treize [1833–1839; sikermän kolmesta pienoisromaanista on suomennettu Ferragus eli Salaliittolaisten päällikkö]. 13 yksilöä, jotka edustavat ranskalaisen yhteiskunnan eri sektoreita, muodostaa salaisen allianssin valtansa lujittamiseksi. Rivette loi tietoisesti kritiikin en-simmäisen pitkän elokuvansa Paris nous appartient [1958/1961] konspiratorisesta ajanhengestä, ja tätä periaatetta noudattaen hän törmäytti näyttelijöitään. Kaikkia kannustettiin improvisoimaan ja kehittelemään henkilöhahmojaan suhteessa pääintrigiin. Käsikirjoituspohjana olivat vain ohjaajakumppani Suzanne Schiffmanin valmistelutyöt erillisiin kohtaamisiin ja Rivetten kirjoittamat kolme salakielistä viestiä.
    Paradoksaalista kyllä, jos katsoja kestää teatteriharjoitusten suhteellisen ikävystyttävyyden, Out 1 saattaa olla Rivetten elokuvista helpoimmin omaksuttava ja viihdyttävä, poikkeuksena mahdollisesti Céline et Julie vont en bateau. Toista maata on Out 1: Spectre, joka lienee Rivetten vaikein elokuva.
    Huomattakoon, että toistuvilla katsomiskerroilla elokuvien Out 1 ja Spectre ”juonet” eivät muutu sen selvemmiksi, kylläkin niiden formaalinen jäsennys. Analogia Ornette Colemanin Free Jazz -albumiin on valaiseva. Whitney Balliett kirjoittaa, että Free Jazz aiheuttaa korvasärkyä ensi kerralla, toisella kerralla kakofonia hellittää ja kompleksiset balanssit ja vastabalanssit alkavat vaikuttaa. Kolmannella kerralla esiin tulee kerros kerrokselta miellyttäviä rakenteita – rytmisiä, melodisia, kontrapunktisia, tonaalisia. Neljännellä ja viidennellä kerralla kuuntelija ui kevyesti mukana kolmen metrin syvyydessä ja hengittää musiikkia kuin ilmaa.
    Out 1 -elokuvaa sanelevat pinnalta katsoen vastakkaisten ”näyttelemistyylien” yhteensovittamiset, yhdistelmät ja yhteentörmäykset. Tekstuurien jänneväli yltää Jean-Pierre Léaudin (Colin) ja Juliet Berton (Frédérique) puhtaasti kinemaattisista taidoista Françoise Fabianin (Lucie) teatteritekniikkaan; Michel Lonsdalen (Thomas) ja Michele Morettin (Lili) suhteellisesta hermostuneisuudesta Jacques Doniol-Valcrozen (Etienne) ja Jean Bouisen (Warok) suhteelliseen tyyneyteen; Bulle Ogierin (Pauline / Emilie) pidättyväisyydestä Bernadette Lafontin (Sarah) suulauteen. Kaikkein radikaaleinta on oletus, että ”kaikki” mitä näyttelijä tekee on mielenkiintoista,  mikä käytännössä kumoaa totunnaisen ajatuksen, että voidaan erottaa toisistaan ”hyvät” ja ”huonot” osasuoritukset, mikä perustuu aina vakiintuneeseen käsitykseen siitä, mikä on todellista.
    Molemmat Out 1 -elokuvat ovat aluksi kertovinaan neljä erillistä tarinaa, joskin pitkän version voi ehkä sanoa esittelevän neljää vuorottelevaa dokumenttiaineistoa, joilla ei ole kerronnallista yhteyttä toisiinsa. Seuraamme kahta teatteriryhmää, jotka harjoittelevat Aiskhyloksen nimissä tunnettuja näytelmiä – Seitsemän Thebaa vastaan (jota ohjaa Lili) ja Kahlehdittu Prometheus (jota ohjaa Thomas). Tarkkailemme myös Colinia ja Frédériqueta, kahta hieman hullua ja outoa erakkoa, jotka yrittävät anastaa rahaa tuntemattomilta kahviloissa.
    Kuin ihmeen kaupalla, kun yli kaksi tuntia on kulunut sarjafilmin alusta, kaksi neljästä ”juonesta” liittyy yhteen: Colinille antaa äkkiä paperinpalan Marie (Hermine Karagheuz), Lilin teatteriryhmän jäsen. Siinä on ilmeisesti salakielinen viesti, ja sitä seuraa kaksi muutakin viestiä, joihin liittyy viit-tauksia Lewis Carrollin nonsenserunoon Hainan metsästys ja Balzaciin; jälkimmäistä selvittelee tyylikkäässä cameoroolissa Eric Rohmer. Colinin päätelmien johdatettua hänet hippiliikkeeseen nimeltä L’Angle du hasard ”juoni” tihenee. Putiikin omistaja Pauline osoittautuu Thomasin ja Lilin ystäväksi; kaikki saattavat olla ”13”-salaliiton jäseniä. Samanaikaisesti Frédérique, neljännen tarinan edustaja, varastaa kirjeita Etiennen asunnolta (Etienne ja hänen vaimonsa Lucie kuuluvat myös ”13”-ryhmään) mahdollisesti kiristystarkoituksessa. Peruukki päässä Frédérique järjestää tapaamisen Lucien kanssa. Kun hän ei onnistu saamaan rahaa Lucielta hän yrittää samaa Paulinen puodissa. Tässä kohtaamisessa kaikki neljä ”juonta” viimeinkin yhdistyvät. Ainoan kerran Frédériquen ja Colinin tiet kohtaavat, ja katsojasta voi tuntua siltä, että hän alkaa päästä kaaoksesta. Mutta juuri kun neljää juonta on vihdoinkin punottu yhteen niitä aletaan purkaa uudelleen, ja lopussa olemme yhtä suuressa pi-mennossa kuin alussakin.
    Siinä missä folie à deux [symbioottinen psykoosi] on keskeinen Rivetten elokuvissa L’Amour fou ja Céline et Julie vont en bateau on epäonnistunut folie à deux Out 1 -elokuvien ydinaineistoa. Ky-vyttömyys luoda yhteyttä liittyy oleellisesti kyvyttömyyteen ylläpitää fiktiota. Epäonnistuminen ilmenee riipaisevimmin Ogierin ja Léaudin suhteessa, joka alkaa keskinäisestä kiintymyksestä ja päättyy vieraantumiseen. Kaikista ”kaksin keksinnöistä” heidän suhteensa on rikkain muuttuvine jännitteineen, ja kasvavaa välirikkoa korostaa loistavasti tapa, joilla heidän kohtauksensa on asemoitu myymälässä – erityisesti, kun he ovat eri huoneissa valkokankaan vastakkaisilla puolilla ja kumpikin tavoittelee huomiotamme omalla tavallaan. Tilan jännite huipentuu heidän viimeisessä yhteisessä kohtauksessaan kadulla, jossa Ogier irtautuu miehestä rajusti, ja Léaud ilmentää pantomiimillaan näkymätöntä muuria heidän välillään olemalla työntävinään sitä epätoivoisesti. Viimein hän poistuu kuvaruudusta vinosuuntaan soittaen huuliharpullaan epäsointuista valittavaa ääntä.

    Jonathan Rosenbaum: ”Miksi valitsitte elokuvalle nimen Out?”
    Jacques Rivette: ”Koska emme keksineet nimeä. Sillä ei ole mitään merkitystä. Se on pelkkä nimilappu”.

    Formaalisesti pitkää Out 1 -sarjafilmiä voi kutsua bazinilaiseksi ja renoirmaiseksi, koska siinä suo-sitaan pitkää otosta ja syvätarkkaa mise-en-scèneä montaasin sijasta. Sen sijaan aggressiivisesti leikattu, pilkottu ja langilainen Spectre on siihen dialektisessa suhteessa. Sarjafilmiversiossa lähestymistapa johtaa eräänlaiseen parodiseen yhteenvetoon bazinilaisesta realismista – rouchmaiseen pseudodokumenttiin, joka on upotettu fantasiaan – jonka voi ajatella pikemminkin horjuttavan kuin kuvittavan Bazinin teoriaa.
    Yksittäisenä teoksena tai kahtena versiona samasta teoksesta Out 1 on minusta suurin elokuva, mitä meillä on 1960-luvun vastakulttuurista. Toisin kuin missään amerikkalaisessa tai eurooppalaisessa vastineessaan Out 1:ssä ei käsitellä hallusinogeenisiä huumeita (vaikka siinä onkin joitakin huikean kirkkaita, psykedeelisiä värejä). Näkemys aikakaudesta, johon kytkeytyy pettymys toukokuun 1968 vallankumouksen epäonnistumisesta, heijastaa ranskalaista ajanhenkeä.
    Nähtynä eeppisenä pohdiskeluna vastakulttuurin utooppisista unelmista sellaisina kuin ne ilmenivät Atlantin molemmilla puolin Out 1 on mittaamattoman arvokas koetinkivi, varsinkin niiden havaintojen ansiosta, joita se esittelee kollektiivisuuden ja eristyneisyyden välisistä vaihtoehdoista, mikä oli Rivetten varhaisten elokuvien perusteema. Out 1 on lähes kokonaisuudessaan luettavissa pohdiskeluna erilaisten kollektiivisten hankkeiden (teatteriharjoitukset, salaliitot, erilaiset vastakulttuuriset aktiviteetit, manifestit) ja yksinäisyydestä ja vieraantuneisuudesta nousevien tilanteiden (arvoitusten ratkaiseminen, juonittelu, lopulta hulluus) välisestä dialektiikasta – juuri nämä olivat jossakin määrin ranskalaisen vasemmiston vaihtoehtoja 1960-luvun lopulla.

– Otteita Jonathan Rosenbaumin tekstistä Out 1 and Its Double ( 18.3.2016, kirjoitettu Carlottan Out 1 -dvd / bluray -boksia varten) AA 12.9.2016 – Rivetten mukaan elokuvan nimi lausutaan: ”out un”.

No comments: