Wednesday, February 15, 2017

Devyat dney odnogo goda / Nine Days in One Year

Nine Days in One Year: Aleksei Batalov (Dmitri Gusev). Please click to enlarge the images.

Nine Days in One Year: Aleksei Batalov (Dmitri Gusev), Innokenti Smoktunovsky (Ilya Kulikov), and Tatyana Lavrova (Lyolya).

Nine Days in One Year: Tatyana Lavrova (Lyolya) and Aleksei Batalov (Dmitri Gusev).

9 дней одного года / Девять дней одного года / 9 dney odnogo goda / Devjat dnei odnogo goda / Vuoden yhdeksän päivää / Årets nio dagar / Nine Days of One Year. SU 1962. Year of production: 1961. PC: Mosfilm. P: Igor Vakar. D: Mihail Romm. SC: Daniil Khrabrovitsky, Mikhail Romm. Cin: German Lavrov – b&w – Academy or widescreen. PD: Georgi Kolganov. Cost: V. Kiselyova. Make-up: V. Fetisova. M: Dzhivan / Dzhon Ter-Tatevosyan. S: Boris Volsky. ED: Yeva Ladizhenskaya. Commentary read by: Zinovi Gerdt. Scientific advisor: Igor Tamm (Nobel laureate 1958).
    C: Aleksei Batalov (Dmitri Gusev), Innokenti Smoktunovsky (Ilya Kulikov), Tatyana Lavrova (Lyolya), Nikolai Plotnikov (prof. Sintsov), Sergei Blinnikov (Pavel Butov, director of the institute), Evgeny Evstigneyev (Nikolai Ivanovich). Mikhail Kozakov (Valery), Nikolai Grabbe (Basil, physicist), Valentin Nikulin, Pavel Shpringfeld (guest physicist), Aleksandr Pelevin (guest physicist), Evgeni Teterin (prof. Pokrovsky, surgeon), Nikolai Sergeyev (Gusev's father), Ada Voitsik (Maria Tikhonovna Sintsova), Lyusyena Ovchinnikova (Nura, Gusev's sister), Andrei Smirnov (tall bearded physicist), Lev Durov (KGB officer), Nadezhda Batyryova (physicist), Alla Demidova (student).
    Helsinki premiere: 31.8.1962 Allotria, Capitol, distributor: Kosmos-Filmi Oy, with Finnish / Swedish subtitles (n.c.) – telecast 13.10.1963 – Yle TV1 – VET 62033 – S – 2970 m / 109 min
    Viewed at Cinema Orion, Helsinki (History of the Cinema), 15 Feb 2017

Synopsis from Wikipedia: "Two young physicists and old friends—the possessed experimentator Dmitri Gusev and the skeptical theoretician-physicist Ilya Kulikov—conduct nuclear studies at a research institute in Siberia. Dmitri leads the research started by his teacher Sintsov who received a deadly dose of radiation in the result of an experiment. Gusev is also irradiated. Doctors warn him that further irradiation might kill him as well. Meanwhile, his friend Ilya and Lyolya, a love interest of Dmitri, have developed a romantic relationship. The enamoured couple is getting prepared for the wedding and looking for an opportunity to inform Dmitri. When they finally meet, Dmitri already suspects Lyolya and Ilya, treating them coldly. Being caught up in self-contradictions, Lyolya tries to understand Dmitri's true feelings for her, only to learn the terrible diagnosis. Realizing that she still loves Dmitri, Lyolya cancels the wedding to Kulikov to get married with Gusev."

"Despite the health warnings, Gusev continues with his experiments in fusion power. After a number of failures, he turns to Kulikov for help. Whilst carrying out of the experiment successfully, Gusev receives a new radiation dose. He ties to hide this fact from everyone, including his wife Lyolya who is misinterpreting his sudden isolation, but the truth eventually rises to the surface. The research work is continued by Kulikov. Dmitri's health getting worse, but he decides to fight his illness to the end and agrees to undergo bone marrow transplantation.
" – synopsis from Wikipedia

Revisited after 40 years a key film of the Thaw starring two of the greatest (Russian) actors, Aleksei Batalov and Innokenti Smoktunovsky.

Nine Days in One Year, a film about nuclear physicists, is based on reality. Its scientific advisor was the Nobel laureate Igor Tamm, one of the fathers of the Soviet thermonuclear bomb. Among Tamm's young colleagues was Andrei Sakharov who liked the film on release but later found it too conventional (see quote beyond the jump break). Presumably the external circumstances of the story are close to reality. Beyond that, there is a more profound dimension of authenticity in the repeated motif of patience in the scientific process. In science, everything must be put to test multiple times.

The director Mikhail Romm was a veteran of the Soviet cinema and a survivor of the Stalin era. Nine Days in One Year was the first in the final cycle of his most personal works, followed by Everyday Fascism and And Still I Believe (his film testament finished by Marlen Khutsiev and Elem Klimov). Romm was also a respected teacher at the VGIK, notably of Tarkovsky and Shukshin, but also of Finnish talents such as Mikko Niskanen and Ywe Jalander.

The screenwriter Daniil Khrabrovitsky had recently distinguished himself with an interesting screenplay to Grigori Chukhrai's Clear Skies, one of the thaw era works that confronted Stalin's Gulag system.

The basic dynamics of Nine Days in One Year has an affinity with C. P. Snow's topical book The Two Cultures and the Scientific Revolution (1959). According to Snow the split into the natural sciences and the humanities is a major hindrance to solving the world's problems. In the USSR the two cultures were called "the physicists and the lyricists". In Mikhail Romm's film Kulikov (Smoktunovsky) is "a lyricist", and Gusev (Batalov) "a physicist".

Nuclear disaster is the great underlying theme. In the first of the nine episodes of the film we soon witness the consequences of an accident at a nuclear reactor. The intrepid Gusev has been exposed to a dangerous 200 röntgens, his colleague Sintsov to a lethal 800 röntgens. Mikhail Romm avoids horror and science fiction imagery. Sintsov observes that this is a peculiar death: it does not feel like anything at all. A surgeon demonstrates Gusev two dogs which have been subjected to bone marrow transplants. One has a chance to survive, the other doesn't. The surgeon compares Gusev with the hopeless case.

Kulikov speaks out. "Mankind has achieved perfection: it can destroy everything in a minute". He discusses Hiroshima. "Man has not grown wiser in 30.000 years". He discusses the tyrants of the past, the pharaohs, Ekhnaton and Nefertiti, and Chingiz Khan. For them 10.000 casualties was a trifle. Now we have had gas ovens, people reduced to lamp shades, their ashes spread on fields.

Gusev belongs to the early nuclear scientists. In 1954 when he started he was not aware how dangerously he was getting polluted. In the finale we meet him on his death bed.

Their work is extraordinary, but their everyday life is ordinary. Lyolya has had a meaningful affair with Gusev (– "What was between you and him?" – "Everything"), but she is about to get married with Kulikov now. Then the three of them meet, and Lyolya realizes she is still attracted to Gusev. There is a modernist maturity in the account of the relationships which invites comparison with Resnais and Antonioni, and Raizman and Khutsiev. Difficulty of communication, lack of confidence, confusion of the heart – Romm is very good in conveying this, and of course he has top actors to interpret shadowlands of emotional life. Smoktunovsky and Batalov are at their best, not forgetting Tatyana Lavrova in her soulful debut role. Although courted by both men, Lyolya is suffering from solitude. "Don't you need me at all?"

Nine Days in One Year is at once of an epic scope and a chamber play, like Hiroshima mon amour. Geographically we move between Moscow and Siberia. Having observed nuclear tests in one scene we witness a happy dance party in the next.

The gravity of the film keeps growing towards the end. My favourite episode is number seven where Gusev visits his home village. Everybody is happy to welcome the illustrious son back home. But at the homecoming banquet the family registers Gusev's trembling hands.

German Lavrov is the master cinematographer. He shot all three of Romm's final films, and other fascinating works such as Marlen Khutsiev's July Rain. Nine Days in one Year starts with an aerial shot. In the seventh episode there is Ophulsian-Kubrickian magic in the camera movement. The camera glides, turns elegantly and unobtrusively, and stops into striking medium shots, never with over-emphasis. The camera circles around the banquet table to register the different ways in which each notices what is happening to Gusev. From here until the end there is hardly a shot without an interesting or offbeat camera angle or observation. This is camera thinking on a profound level, even bordering on the avantgarde.

Romm's approach is meditative. The voice of the narrator emphasizes this. Hallmarks of the approach also include tact, subtlety, and a gentle smile. One of the first shots, soon after the aerial one, is a close-up of two hands touching. Nine Days in One Year is an inside story of a nuclear superpower told with sensitivity and a sense of gravity.

A good and complete print.


Mihail Romm (1901–1971) koki uuden nuoruuden 60-luvun elokuvissaan. Maupassant-filmatisointi Rasvapallo (1934) on kitkerä, persoonallisen huumorin täyttämä teos. Lenin lokakuussa (1937) ja Lenin vuonna 1918 (1939) ovat erinomaisia, mutta kerronnallisesti tuskin kovin uraauurtavia elämäkertaelokuvia; tämä lajityyppi tuli Rommin osaksi vuosien ajan ja tulokset olivat enimmäkseen rutiinimaisia.

Käännekohdaksi muodostui Vuoden yhdeksän päivää, joka käsittelee atomifyysikoiden maailmaa, uutta tieteellistä älymystöä, siis henkilöhahmoja, jotka yleensä ovat populaarielokuvan ulottumattomissa, tai sitten heitä on käsitelty ”kansanomaistamalla” – ajattelu on pelkistetty otsanrypistykseen, tuskaisaan etukumaraan tai sitten yksinkertaisesti hullun eleisiin.

Rommin elokuvaa on sekä kompleksinen että yksinkertainen: se käsittelee valtaisia näköaloja tavalla, joka on kaiken aikaa konkreettinen. Kolmioasetelma, kaksi tiedemiestä ja yksi nainen, ei hetkeäkään lipsahda pelkän rakkausjuonen selvittelyksi, mutta se ei myöskään ole koskaan vain tieteeseen liittyvän juonenkulun selvittelyä. Itse asiassa koko ”juonen” käsite on Rommin teoksen yhteydessä vanhanaikainen: hänen todellinen modernisminsa koostuu kyvystä rakentaa elokuva kasautuvina sykäyksinä, laajentuvina kaarina, assosiaatioketjuina, jotka kuin huomaamatta irtoavat näennäisesti aivan klassisesta yhdeksän kuvaelmaa käsittävästä rungosta. Tiedemiehen taistelu edistyksen puolesta oman itsensä kuluttamisen hinnalla (hän on saanut kokeissa vaarallisen määrän säteilyä ruumiiseensa) muodostaa virranjohdattimen tapahtumasarjalle, jossa ei ole mitään teesimäistä, mutta joka läpivalottaa kriittisellä tavalla ihmiskunnan ja Neuvostoliiton kehityksen kannalta olennaisimpia perspektiivejä.

Jos tällaisilla sanoilla on melkein parodinen kaiku, se johtuu kai lähinnä elokuvien kyvyttömyydestä käsitellä suuria aiheita ja tietysti siitä, että tiede on niin selvästi erkaantunut asiantuntijoiden yhteisön yksityisasiaksi. Rommin mestariteos osoittaa, ettei näin tarvitse olla. Yhdessä Dovzhenko-Solntsevan Runoelma merestä -teoksen kanssa se saattaa häpeään useimpien ”modernien” elokuvien kouristuneet yritykset valottaa elokuvan keinoin henkilöiden sisintä; nämä kaksi teosta ovat haltioittavia esimerkkejä sosialismin käytännön saavutusten pohjalta lähtevästä, sen näköalat ja mahdollisuudet sisäistäneestä elokuvasta, joka on samalla prosessi, elävää, haastavaa, tunteenomaista elokuvaa.

On vaikeaa ilmaista riittävän havainnollisesti, mistä on täsmälleen kyse toisen maailmansodan jälkeisen kauden ehkä tärkeimmissä neuvostoelokuvissa, joihin Runoelma merestä- ja Vuoden yhdeksän päivää -teoksien lisäksi kuuluu Eisensteinin Iivana Julma. Yksi vertailukohde on Bertolt Brechtin näytelmä Galileon elämä: aatedraama jonka pohja on vankasti dialektisessa materialismissa. Suuret yhteiskunnalliset, poliittiset ja historialliset aiheet liikkuvat näissä teoksissa sykäyksittäin, kuin aaltoina: draaman painopiste on kaiken aikaa aineellisissa olosuhteissa ja historiassa, vaikka keskustelut eivät näitä puolia suoranaisesti käsittelisikään. Teokset ovat ajankohtaisia ja havainnollisen nykyaikaisia silloinkin kun kyse on historiallisista tai menneisyyden henkilöistä ja aikakausista (Galilei, Iivana Julma); ja näin ilman lahjattomampiin teoksiin yleensä liittyviä pinnallisia yleistyksiä ja epähistoriallisia aasinsiltoja.

– Peter von Bagh (Elokuvan historia)

Vuoden yhdeksän päivää on elokuva, joka kertoo neuvostoliittolaisten atomifyysikkojen työstä. Mutta meille Gusevin tieteellisen etsinnän tarina edusti tavallaan vain aiheemme ulkoista kehystä. Pyrkimättä väheksymään maamme tiedemiesten edessä olevan ongelman tärkeyttä – atomin valjastamista rauhanomaisiin tarkoituksiin – siinä nähtiin ainoastaan aineksia aikalaistemme luonnekuvien piirtämiseksi, esittääksemme luovan työn ihmisiä, neuvostoliittolaisen sivistyneistön tyypillisiä edustajia.

Tarkoituksemme on ollut tämän elokuvan puitteissa paljastaa näiden ihmisten suhtautuminen elämään sinänsä, työhönsä, päivänpolttaviin ongelmiin, jotka antavat leimansa nykyajan ongelmiin.

Tieteen ja eri aloilla tapahtuvan luovan työn piirissä voimme tarkkailla ihmisiä, jotka täydellisesti, viimeiseen asti uhraavat kaikki voimansa ja kykynsä, jopa elämänsä sen asian edestä, josta he niin suuresti pitävät. Tästä syystä sankarimme eivät suinkaan edusta joitakin olemassa olevia fyysikoita. Olemme tavanneet heidän luonteenpiirteitään hyvin monilla ihmisillä mitä erilaisimmilla aloilla. Meille oli tärkeintä eritellä ajatusten liikkeitä. Tämän ohella elokuvassa esiintyy myös henkilökohtaisia draamoja, monivivahteisia kokemuksia, tunteiden seikkailuja. Mutta nimenomaan ajatuksen liikkeet merkitsevät meille niin paljon, että emme edes henkilöiden luonnekuvien rakentelussa etsineet niinkään paljon lähtökohtia heidän menettelystään kuin siitä mitä ja millä tavalla nämä ihmiset ajattelevat.

Elokuvan koko ristiriita rakentuu erilaisten ajattelutapojen yhteentörmäykseen, ja näin koko elokuva tavallaan edustaa eri asteisesti virittyneiden ja eri tavoin ajattelevien ihmisten keskinäisiä väittelyjä.

Tarkoituksemme oli pohtia yhdessä katsojien kanssa aikaamme kaikessa sen suuruudessa ja monimutkaisuudessa, aikamme ongelmia tiedemiesten, elokuvamme sankarien avulla.

Meidän oli pakko suorittaa melkoinen itseopiskelukurssi voidaksemme käsittää, minkälaisten ongelmien parissa nykyajan fyysikot kamppailevat. Me yritimmekin loihtia esiin tieteellisen tutkimuksen ilmapiirin, esittää tiedemiesten käyttäytymisen ja omaksua jopa heidän sanastonsakin.

Elokuvan loppu syntyi varsin monimutkaisella tavalla. Emme olleet tyytyväisiä käsikirjoituksen päätökseen, ja niin kaikki alkoivat keksiä uusia muunnelmia loppua varten. Batalov ehdotti, että Gusov kirjoittaisi lyyrisen kirjelipun ja lähettäisi sen Ljoljalle odotushuoneeseen. Hrabrovitski vastusti tätä tähdentäen, että lyyrinen kirjelippu ei näissä oloissa voisi tulla kysymykseen – pikemminkin sen pitäisi olla luonteeltaan humoristinen. Kirjoitin sen ja piirsin siihen kolme hauskaa ukkelia. Tämä tapahtui viimeisenä kuvauspäivänä, noin viisitoista minuuttia ennen työvuoron päättymistä. Kuvaaja kuvasi kirjelipun – ja niin elokuva oli sitten valmis.

Minusta tuntuu varsin onnistuneelta se että elokuva päättyy tähän kirjelippuun, joka saa katsojan pohtimaan asioita.

– Mihail Romm

Ajatus tehdä elokuva joka olisi omistettu sivistyneistöllemme, syntyi noin kolme vuotta sitten.

Sivistyneistöön kuuluvana minä itse olen tuntenut oloni perin noloksi ja harmitellut niiden älymystön edustajien puolesta joita aika ajoin on esiintynyt elokuvissamme. He nimittäin ovat olleet joko aivan yksinkertaisesti rajoittuneita, typeriä ihmisiä tai koppavia, ylimielisiä tyyppejä, jotka eivät pysty sen enempään ajattelemaan kuin tuntemaankaan. Minusta on tuntunut siltä, että nykypäivän neuvostoälymystö, jolle olemme niin paljon velkaa – palauttaakseni vaikkapa mieliin tieteemme jättiläismäiset saavutukset avaruuden valloituksen alalla – on tullut ansiottomalla tavalla loukatuksi ja syrjityksi niin elokuvassa kuin puhenäyttämölläkin. Olen halunnut, että tämän elokuvan sankarit olisivat viisaita, tiedonhaluisia, ajattelevia ja että heidän tunteensa eivät olisi primitiivisiä. Mieleni teki tunkeutua heidän sisäiseen maailmaansa eikä pelkästään seurailla aiheen ulkoisia tapahtumia. Näin minä esitin Mihail Rommille elokuvan idean. Kohde oli alusta pitäen määritelty ehdottoman tarkasti – kohteena olisivat fyysikot, sillä juuri he olivat aikamme tieteen etulinjalla. Ja aivan alusta lähtien teimme päätöksen lyödä hajalle elokuvadramaturgian totunnaiset kaavat. Asiahan on niin, että yleensä katsoja on loppuun saakka rauhallinen sankarinsa puolesta – hän on nimittäin aivan varma siitä, että tekijät tulevat varjelemaan sankariaan kaikilta vakavilta harmeilta, järkytyksiltä ja elämyksiltäkin, kuolemasta puhumattakaan. Mutta me Rommin kanssa asetimme sekä itsellemme että studion johdolle määrätyn ehdon: emme tule vaimentamaan tai yksinkertaistamaan mitään, emmekä liioin helpottamaan sankareidemme taivalta.

– Daniil Hrabrovitski

Ромм пытался в своём фильме показать изнутри жизнь научно-исследовательского ядерного института, пафос и психологию работы над мирной (и — за кулисами — немирной) термоядерной тематикой. Мне первоначально фильм скорее понравился; теперь мне кажется, что его портит слишком большая «условность» большинства ситуаций. — Андрей Сахаров

Андрей Дмитриевич Сахаров «Воспоминания» ссылка проверена 16 февраля 2011

Фильм остался моментальным снимком исторического мгновения, с его радостной верой в могущество познающего разума; с его надеждой, что главное в жизни человечества случится уже завтра; с его готовностью работать на это завтра до самозабвения и самопожертвования и с его иронией к самому себе, к собственным готовностям. А главное, с его счастливым ощущением обновления. — Майя Туровская

«Михаил Ромм, или Двадцать пять лет спустя…» // Обыкновенный фашизм. [Сб.] СПб, 2006. Майя Туровская ссылка проверена 16 февраля 2011

No comments: