Friday, February 03, 2017

Film concert Chemi bebia / My Grandmother – with Cleaning Women



ჩემი ბებია / Моя бабушка / Moya babushka / [Isoäitini]. SU 1929. PC: Sakhkinmretsvi / Goskinprom Gruzii. P: S. Siharulidze. Redaktor: A. Dzhugeli. D: Kote Mikaberidze. SC: Giorgi Mdivani, Kote Mikaberidze, Siko Dolidze. CIN: Vladimir Poznan, Anton Polikevich. AN/SFX: K. Sharishvili. AD: Irakli Gamrekeli, Valerian Sidamon-Eristavi. ED: O. Gevorkian.
    C: Aleksandre Takaishvili (the bureaucrat), Bella Chernova (the bureaucrat's wife), Akaki Horava (labourer), E. Ovanov (doorman), Mikhail Abesadze, G. Absaliamova, K. Lavretski. 2000 m / existing versions: 80 min, 73 min, 65 min, 60 min
    The film was shelved in 1929, first released in 1968 in Moscow, restored in 1976 and screened at the New York Film Festival in 1977.
    Restoration curated by: Leila Gordeladze. Duration of the DCP: 60 min
    Live performance by Cleaning Women.
    2K DCP from Georgian Film Archive with Georgian intertitles only (but with Russian in the diegetic text world) and English subtitles viewed at Cinema Orion, Helsinki (film concerts), 3 Feb 2017

    Cleaning Women
Risto Puurunen (CW01), coffee bean can bouzouki, washing tub bass
Tero Vänttinen (CW04), laundry rack, bass laundry rack, clothes hanger rod bass
Timo Kinnunen (CW03), rhythm instruments, washing machine drive pulleys, fermentation vat
Sound: Jari Laakkonen, live sound engineer

The first screening in Finland of My Grandmother, based on a discovery and proposal by Pasi Nyyssönen to the cult band Cleaning Women appreciated for inspired work with films such as Aelita, Battleship Potemkin, The Man with the Movie Camera, The Eleventh Year, and Metropolis. Cleaning Women premiered with My Grandmother on 2 September 2016 at the Tromsø Silent Film Days at Verdensteatret, Norway.

I have seen my share of weird and incredible films, but My Grandmother ranks among the craziest that I have ever seen.

Let's state at first that the film has nothing to do with grandmothers. It is a satire on bureaucracy which makes all other satires look tame. The expression "my grandmother" seems to mean a referee, patron, or protector needed to get back on track when the protagonist is fired from his office.

No holds are barred in Kote Mikaberidze's savage attack on bureaucracy. There are affinities with the Dada, the wildest masters of early film farce (Cretinetti), early Eisenstein (The Strike), and the FEKS school of Soviet cinema.

Kote Mikaberidge's film is a fireworks of visual means of expression. There are urban montages, distorted visions, object animation sequences, slow motion passages, and extreme close-ups. The entire film is geared to extreme states of consciousness. One of the wittiest and most original inventions is towards the end when the characters of a chase sequence transform into their own shadows.

A dystopian vision of an open-space office is a recurrent feature in classic films exposing the alienation of the modern workspace. We remember The Crowd by King Vidor, The Apartment by Billy Wilder and The Trial by Orson Welles. Kote Mikaberidge beats them all with his vision of the bureaucratic workspace.

A possible weakness in this movie is its relentless sledge-hammer approach. During the sixty minutes of the film's duration there is never a breathing space in the madness. But more is not more.

Yet this incredible work is a must for all interested in films that transcend the limits of conventional narrative.

The Cleaning Women were in full form, connecting to the rhythm of the film and providing a compelling sound world satirizing the excesses of the machine age.

OUR PROGRAM NOTE BY MIA ÖHMAN:

Isoäitini joutui valmistuttuaan hyllylle lähes kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Elokuvaa syytettiin epäneuvostoliittolaiseksi ja sen tapaa kuvata neuvostosysteemin mädännäisyyttä trotskilaiseksi. Lev Trotski, vallankumouksen älykkö, arvosteli neuvostokansan eriarvoistamista; pienelle, valikoidulle joukolle myönnettiin etuisuuksia, joista tavallinen työläinen voi vain haaveilla. Vuoden 1929 tammikuussa Stalin lähetti Trotskin sinne missä pippuri kasvaa. Isoäitini on briljantti gruusialaisen elokuvataiteen edustaja, jonka leikkisä, omalakinen ilmaisu etenee kuin panssarijuna. Juoni ei ole kummoinen: virastosta erotettu byrokraatti yrittää löytää keinon hankkia työpaikkansa takaisin ja saa vinkin: siihen tarvitaan ”isoäiti”. Elokuvan alkukielinen nimi viittaa ilmeisesti juuri suosittelijaan tai suojelijaan. Rinnastuksista, tyypeistä ja kuvallisesta ilmaisusta pilkistää esiin ajan neuvostotaiteesta tuttuja elementtejä. Mieleen tulee esimerkiksi Eisensteinin elokuva Lakko (Statshka, 1924). Taustalla kummittelevat myös Kafka ja gruusialaissyntyinen vallankumousrunoilija Vladimir Majakovski. Näyttelijät mellastavat häpeämättömän anarkistisesti, kuin varhaisessa Hollywood-komediassa.

Mikaberidzen esikoisohjaus edustaa neuvostosurrealismia. Venäläinen elokuvaesseisti Mihail Trofimenkov huomauttaa, ettei ohjaaja ollut nähnyt Buñuelin Andalusialaista koiraa (1929), koska sitä vasta kuvattiin samaan aikaan toisaalla, ja että sekä Buñuel että Jan Shvankmajer nostaisivat hattua Mikaberidzen nerokkuudelle.  Käytössä ovat kaikki elokuvan keinot: esine siirtyy yhdestä kuvasta suoraan toiseen, stop-motion-animaatiolla ja takaperinkelauksella liikutellaan ihmisiä, nuket ja patsaat heräävät eloon, pysäytyskuva pysäyttää ajan kulun, ihminen katoaa tai pöllähtää paikalle. Mikään ei tunnu tässä tyylilajissa ylilyönniltä, vaan selkeältä ja luonnolliselta tavalta kertoa asia. Hurjaa vaimoa esittävä Bella Tshernova näytteli jo Friedrich Ermlerin ja Eduard Johansonin elokuvassa Katka – paperiomena (Katka – bumazhnyi ranet, 1926) ja Ermlerin Pariisin suutarissa (Parizhski sapozhnik 1927). Taiturimaisessa animaatiota ja näyttelijäntyötä yhdistävässä kohtauksessa vaimo, joka on miehensä aseman turvin viettänyt tuhlailevaa elämää, jahtaa sanomalehdestä henkiin herännyttä paperiukkoa, joka esittää irtisanottua miestä ja edustaa kaikkea menetettyä. Vaimon primitiivireaktio on tappaa paperiukko kuin se olisi nurkissa vilistävä torakka, sitten tappaa mies, poistaa häpeä, joka tuhoaa hyvän elämän. Vasta seuraavaksi vaimolle tulee mieleen, että hänpä taisikin olla miehestä riippuvainen. Groteski maailma kuvastaa ajan olosuhteita.

Vaikka Isoäitini hyllytettiin, Mikaberidze ja muut tekijät saivat edelleen työskennellä. Georgi Mdivanista tuli tunnettu käsikirjoittaja. Vaikuttava Akaki Horava, tässä kaljuna työläisenä, jättiläiseksi kasvaneena ”pienenä ihmisenä”, esiintyi monessa näytelmässä ja elokuvassa. Vuonna 1956 Mikaberidze lähetti Nikita Hrushtshoville kirjeen, jossa hän arvosteli Gruusian poliittista tilannetta. Kirje arvioitiin neuvostovastaiseksi ja sen kirjoittaja joutui vankilaan kolmeksi vuodeksi. Vuonna 1973 Mikaberidze piti itsemurhan tehneen ystävänsä muistotilaisuudessa puheen, jossa toivoi elokuva-alalle parempaa yhteistyötä ja ihmisten kohtelua. Puhuttuaan hän istuutui ja kuoli.

Isoäitini esitettiin vuonna 1968 Moskovassa ja sai hyvän vastaanoton. 1976 se restauroitiin, esitettiin vuoden 1977 New Yorkin elokuvajuhlilla ja nousi ansaitsemaansa arvoon. Orionissa elokuva nähdään Cleaning Women- yhtyeen säestämänä. Musiikki on syntynyt viime vuonna tilaustyönä Tromssan mykkäelokuvajuhlille. Jäsen CW04 luonnehtii yhtyeen työprosessia ja vaikutelmia elokuvasta:

Cleaning Womenin säestys tehtiin, kuten aina, elokuvan ehdoilla. Elokuvan surrealistinen lennokkuus suorastaan haastoi musiikin pysymään tiukasti tietyissä raameissa, jotta kokonaisuus saatiin pysymään mielenkiintoisena ja eheänä. Olemme pyrkineet musiikilla myös tukemaan elokuvan juonta ja tarinan jatkumoa, joka aika ajoin katoaa kokeelliseen elokuvaformaatilla leikittelyyn. Erääksi musiikin ja kuvan kliimaksiksi kohoaa elokuvan keskivaiheilla Bella Tshernovan kutkuttavan absurdi tanssi, joka hulluudessaan pääsee lähelle jopa Metropolis-elokuvan kuumehoureista eroottista tanssikohtausta.

– Mia Öhman 6.1.2016

Lähteitä:  
http://kommersant.ru/doc/2951321
http://kommersant.ru/doc/2902005
funkiporcini.net/things/news/chemi-bebia/
http://www.obskura.co.uk/my-grandmother/

No comments: