Tuesday, August 15, 2017

Varastettu kuolema director's cut / Stolen Death (2017 KAVI restoration in 4K)



Varastettu kuolema. Ralph Enckell and Tuulikki Paananen.

Varastettu kuolema. Elokuva-aitta 17/1939. On display the Lewis gun (Mark I).

Den stulna döden. FI 1938. PC: Erik Blomberg Oy. P: Erik Blomberg. D: Nyrki Tapiovaara. SC: Eino Mäkinen, Erik Blomberg – dialogue: Matti Kurjensaari – based on the short story "Köttkvarn" (1919) by Runar Schildt. Cin+photography: Olavi Gunnari, Erik Blomberg. Camera assistent: Reino Lammila. AD: Kille Oksanen, Ilmari Tapiovaara – assistent: Hans Brücker – lavastemies: Paavo Kuoppala. Makeup: Rakel Linnanheimo. Hair: Senja Soitso. M: George de Godzinsky. ED: Erik Blomberg, Nyrki Tapiovaara. S: Lauri Pulkkila. Järjestäjä: B. Joni.
    C: Tuulikki Paananen (Manja), Ralph Enckell (as Ilmari Mänty) (Robert Hedman), Santeri Karilo (Jonni Claesson, the arms dealer), Annie Mörk (Matami Johansson), Bertha Lindberg (Robert's mother), Hertta Leistén (aunt), Ahti H. Einola (as Gabriel Tossu) (shoemaker), Jalmari Parikka (prison guard), Aku Peltonen (the doorman at Kappeli), Aatos Konst, Viljo Kervinen, Paavo Kuoppala ja Yrjö Salminen (Robert's comrades), Kusti Laitinen (gendarme officer), Emil Kokkonen (soldier), Lida Salin (the lady about to move), Lars Eric Carpelan, Matti Kurjensaari, Arne Runeberg, Ilmari Tapiovaara (pallbearers), Nyrki Tapiovaara (train conductor), Erik Blomberg (shop assistant), Maija Nuutinen (woman), Ilmari Paukku.
    Helsinki premiere: 4.3.1938 Rex, released by Adams Filmi – telecast: 14.3.1964 MTV1, 18.2.1971 MTV2, 13.5.1987, 30.10.1987 YLE TV1, 13.9.1990, 15.9.1995 YLE TV2 – VET A–989 – K16 – 2750 m / 100 min – re-release print (1954) 90 min
    Director's cut reconstructed and restored at KAVI (2017) in 4K at 102 min.
    Introduced by Erkka Blomberg, son of Erik Blomberg.
    Viewed at Cinema Orion, Helsinki (Finland 100, Masters of Finnish Cinematography), 15 Aug 2017

Stolen Death, the title of the film, refers to the coffin used by the "pallbearers" to smuggle a machine gun. The title "Köttkvarn" ["The Mincer"] of the short story on which the film is based refers to the machine gun. On display in the film is a Lewis gun, make: Mark I, a light machine gun designed in the US and perfected in Birmingham, GB, during WWI, so there is an anachronism for a story about Finnish freedom activists anno 1904.
    Ralph Enckell (1913–2001) became a top diplomat. He was Finland's UN Ambassador in 1959–1965 during the most dangerous years of the Cold War. His successor was Max Jakobson.
    Tuulikki Paananen (1915–1974) had true star charisma. Her mother was an American from Michigan. Paananen was a citizen of the U.S. and graduated from Hollywood High School. A trained dancer, she appeared uncredited in Hollywood dance scenes. She re-learned Finnish for a high profile film career in Finland in the 1930s. In 1939 her visa was not renewed, and she had to return to the U.S., but during WWII she focused on work to help Finland. Her attempt at a Hollywood career resulted mainly in the eighth-billed role of Consuelo Contreras in Jacques Tourneur's The Leopard Man (see image below). She established dance studios in California and Hawaii where she died of breast cancer. Her ashes were spread on Waikiki Beach.
    Nyrki Tapiovaara (1911–1940) was Finland's leading avantgardistic film director. He died in the frontline in the Winter War.
    Erik Blomberg (1913–1996) was one of the most prominent independent film producers in Finland, also a director and master cinematographer.

Stolen Death is the most important work of the Finnish film avantgarde before WWII.

Finnish freedom activists are mobilizing on the eve of the 1905 Russian Revolution. They have a secret printing press and they are even acquiring weapons for the imminent struggle. Gendarmes, Cossacks, spies, traitors, and double agents are everywhere.

This independent movie was produced on a small budget (250.000 Euro in current money) largely in pro bono spirit. It looks different but it does not look cheap. What was lacking in resources was compensated in panache.

The avantgardistic impulse is on display in the striking cinematography and montage sequences the likes of which had been seen only in certain films by Valentin Vaala, Teuvo Tulio, and Aho & Soldan (and perhaps Kalle Kaarna).

The film does not stray impossibly far from mainstream expectations. There is suspense, there are thrilling chase sequences, and there is a stirring romantic angle thanks to the genuine star charisma of Tuulikki Paananen. Ralph Enckell is an amateur but one can get used to his stiff presence. In his own way he is reliable hero material. Annie Mörk is colourful as the shady Madame Johansson. The versatile Santeri Karilo is effective as the dubious arms smuggler and blackmailer.

Since 1954 we have been seeing only a truncated 90 minute cut of this 102 minute film. This year we have reconstructed and restored the complete version in collaboration with Erkka Blomberg, the son of the producer.

For decades we have been watching Stolen Death benevolently, ignoring the choppy going of the truncated version. The reinstated passages reveal nothing new in terms of story and theme. But the film is much fuller and richer thanks to this footage. It enriches characters, mood, milieu, and atmosphere. Stolen Death is a much more gratifying experience thanks to the reconstruction.

A wonderful rediscovery of a powerfully visual movie. An important restoration perhaps with room for some extra polishing.

Varastettu kuolema. Nyrki Tapiovaara directs Tuulikki Paananen.

The Leopard Man produced by Val Lewton and directed by Jacques Tourneur. Tuulikki Paananen (as Tula Parma) in the role of Consuelo Contreras, the second victim, the one with a date at the graveyard.

BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BY SAKARI TOIVIAINEN:
BEYOND THE JUMP BREAK: OUR PROGRAM NOTE BY SAKARI TOIVIAINEN:

Varastettu kuolema on sekä jännityselokuva että tyylikokeilu, mutta molempia vain pintatasossa. Rikkaan ja vaikuttavan kokonaisuuden kokeilevat piirteet johtuvat ilmeisesti siitä, että toista elokuvaansa tekevä Tapiovaara tunsi haluavansa ja kykenevänsä käyttämään mahdollisimman laajaa ilmaisuasteikkoa. Ennen Varastettua kuolemaa hän oli tehnyt opintomatkan mm. Pariisiin, elokuvan sydämeen, ja saanut runsaasti vaikutteita ajan tähtiohjaajien, René Clairin ja kumppaneiden töistä. Niinpä Varastettua kuolemaa kattaa kauttaaltaan tietoisuus elokuvan suurista mahdollisuuksista ilmaista, ei yksin juonen sovinnaisia kiemuroita, vaan yhtä lailla tunteita ja ajatuksia.
  
Varsinainen tarina (joka perustuu Runar Schildtin novelliin "Lihamylly") on tässä elokuvassa tosiaan vain veruke, joka toimii kehyksenä varsin konkreettisille ideoille rakkaudesta ja vapaudesta. Tapahtumat sijoittuvat Venäjän tsaarinvaltaa vastaan toimivien aktivistien pariin, jonnekin vuosisadan alkuun. Tapahtumakulku on melko yksinkertainen: aktivistit hankkivat aseiden ostoa erään välittäjän kautta; poliisien takaa-ajamina he yrittävät saada aselastin turvaan; urkkijaksi lähetetty nainen ja aktivistijohtaja rakastuvat toisiinsa, edellinen pelastaa jälkimmäisen vanki-lasta.
  
Varastettu kuolema on ennen kaikkea kuvaus vapaustaistelusta hyvin yleisessä ja samalla täsmällisessä mielessä; ympäristössä, joka on täynnä sortovallan lonkeroita, ahdistusta, epävarmuutta, taantumuksen ulkoisia tuntomerkkejä ja menneiden aikojen yli eläneitä jäänteitä niin materialistisessa, kuvista välittömästi aistittavassa merkityksessä, että 1970-luvun katsoja ajattelee enemmän 1930-lukua ja maanalaista kommunistista toimintaa kuin tsaarinajan aktivisteja. Tässä sivutaan läheltä yhtä Tapiovaaran elokuvauran keskeistä ongelmaa: koska hän ei voinut tehdä suoranaisesti poliittisia elokuvia, hän joutui käyttämään epäsuoraa, viitteellistä ilmaisua, joka nyt nähtynä vaikuttaa tehokkaammalta kuin ilmeinen poliittinen kärki. Varastetussa kuolemassa Tapiovaara onnistui tekemään aidosti historiallisen elokuva, jossa ovat koettavissa aikakauden sisimmät tunnut ilman että niitä ilmiselvästi tähdennetään.
  
Varastettua kuolemaa on saatettu moittia epätasaiseksi, epäyhtenäiseksi ja amatöörimäiseltä haiskahtavaksi elokuvaksi. Sitä se on korkeintaan samassa mielessä kuin niissä elokuvissa (esim. Godardin Viimeiseen hengenvetoon), joissa uusi ilmaisu ja maailmankuva purskahtavat esiin juuri perinteellisen ilmaisun murtavista säröistä. Loppua, jossa päähenkilöt pakenevat takaa-ajajiaan maaseudun merelle, on sanottu pateettiseksi ja sentimentaaliseksi, ja sitä se on hyvin vakuuttavasti ja kauniisti. Se vaikuttaa kuin vapauden ja kaikkien paremman elämän lupausten äkilliseltä toteutumiselta siihenastisen hämärän ja salaisen, todelliset tunteet, ajatukset ja roolit peittävän toiminnan jälkeen.
  
Vielä muuan yksityiskohta: Varastetussa kuolemassa puhutaan paitsi suomea, myös ruotsia ja venäjää aivan kuin luonnollisena asiana, vailla mitään anteeksipyyntöjä katsojan mahdollisesta ymmärtämättömyydestä. Tämä kielten moninaisuus on piirre, josta tietyssä määrin tunnistaa ohjaajan pyrkimyksen autenttisuuteen. Monet elokuvan kielen teoreetikot kuten Martin tai Bazin ovat kiinnittäneet huomiota asiaan. Usein esiin vedettyjä, aikoinaan harvinaisia esimerkkejä tällaisista aidosti kansainvälisistä, mutta kansallisia tunnusmerkkejä kunnioittavista elokuvista ovat 1930-luvulta Pabstin Kameradschaft ja Renoirin Suuri illuusio.

– Sakari Toiviainen


SUOMEN KANSALLISFILMOGRAFIA:

Nyrki Tapiovaaran ohjaama jännityselokuva Varastettu kuolema (1938) pohjautuu kirjailija Runar Schildtin novelliin. Vuoden 1904 Helsinkiin sijoittuvassa filmatisoinnissa nuoret aktivistit hankkivat aseita edistääkseen Suomen irtautumista Venäjästä. He saavat korvaamattoman apurin hämäräperäisen liikemiehen Jonni Claessonin (Santeri Karilo) ystävättärestä Manjasta (Tuulikki Paananen), jonka rohkeus ihastuttaa aktivistiryhmän johtohahmoa Robert Hedmania (Ilmari Mänty).

Helsinki Venäjän - Japanin sodan aikaan 1904.

Nuoret suomalaiset aktivistit valmistelevat salaisessa kirjapainossaan "Julistusta Suomen kansalle". Jotkut heistä ovat sitä mieltä, että sanat eivät enää riitä, ja alkavat harkita aseiden hankkimista. Aktivistiryhmän johtohahmo Robert Hedman joutuu piilopaikasta poistuessaan ruumiintarkastukseen ja yrittää kätkeä muistikirjansa, jonka poimii haltuunsa tilanteen nähnyt Manja, hämäräperäisen liikemiehen Jonni Claessonin ystävätär. Claesson toimii myös asekauppiaana, hankkijanaan vanhaintavarainkauppias matami Johansson, johon Robert niin ikään turvautuu tarvitessaan väärennetyn passin.

Claesson painostaa Manjaa ottamaan yhteyden aktivisteihin. Robertin muistikirjan katoamisesta säikähtäneet aktivistit ovat juuri siirtämässä kirjapainoaan turvallisempaan paikkaan, kun Manja muistikirjan opastamana ilmestyy paikalle ja tarjoaa apuaan aseiden hankinnassa. Manja vie Robertin Claessonin luo, jonka määräämää hintaa Robert ei suostu maksamaan. Claesson vastaa kiristyksellä, uhkaamalla ilmiantaa Robertin, ellei kauppoja synny, ja lahjoo matami Johanssonin luovuttamaan itselleen Robertin väärennetyn passin.

Manja tapaa Robertin tämän asunnossa ja vakuuttaa Claessonin tarkoittavan uhkauksellaan täyttä totta. Manjan ja Robertin suhde kehittyy läheiseksi ja kohtaus päättyy suudelmaan. Manja ehdottaa aktivisteille, että nämä varastaisivat aseet Claessonin asunnosta sillä välin kun mies on matkalla Turussa. Robertin äiti tulee tapaamaan poikaansa ja yrittää turhaan saada tätä luopumaan vaarallisesta toiminnastaan.

Aktivistit sonnustautuvat hautajaissaattueeksi kuljettaakseen aseet ruumisarkussa pois Claessonin asunnosta. He myöhästyvät junasta ja joutuvat viemään arkun hautausmaan ruumishuoneelle iltaan saakka säilytettäväksi. Tällä välin santarmit ovat tehneet ratsian matami Johanssonin liikkeeseen ja pidättäneet naisen. Urkkijoidensa ansiosta he ovat myös aktivistien jäljillä ja tunkeutuvat Robertin asuntoon juuri, kun ruumisarkku on illalla saatu siirretyksi sinne: kaikkien yllätykseksi arkussa todella on ruumis.

Seuraavana päivänä aktivistit onnistuvat vaihtamaan arkut kesken oikean hautajaissaattueen matkan järjestämällä liikenneseisauksen kadulle. Robert ja Manja ovat parhaillaan kokoamassa kuularuiskua, kun santarmit yllättävät heidät jälleen ja he joutuvat pakenemaan aseen osat mukanaan takaportaiden kautta ja pihojen läpi, kunnes muuan suutari tarjoaa heille piilopaikan asunnossaan. Kuularuisku kätketään lastenvaunuihin, jotka Manja venäläisen sotilaan lähentelyistä huolimatta onnistuu toimittamaan erään muuttokuorman mukaan.

Varoituksista piittaamatta Robert palaa asunnolleen ja joutuu pidätetyksi. Manja hakee apua Robertin äidiltä, joka suvun asemaan vedoten on aluksi vastahakoinen mutta suostuu lopulta auttamaan. Äiti yrittää lahjoa vartijan, mutta ei pääse tapaamaan Robertia. Vartija takavarikoi omaan käyttöönsä suurimman osan äidin tuomasta ruokakorista, mutta jättää koskematta leivän, jonka sisältä Robert löytää aseen ja viestin.

Tällä välin Claesson on palannut ja yllättää pimeällä kadulla Manjan, joka on matkalla täyttämään osansa pakosuunnitelmasta. Claesson vie Manjan väkisin asunnolleen ja uhkaa paljastaa suunnitelman. Manja yrittää pitää puolensa, mutta hänen pöydältä sieppaamansa pistooli osoittautuu tyhjäksi. Juuri kun Claesson on puhelimitse hälyttämässä santarmit, Manja heittää häntä raskaalla tuhkakupilla ja mies tuupertuu maahan.

Manja ehtii vankilan ulkopuolelle hevosen ja vaunujen kanssa juuri ajoissa: Robert on sitonut vartijan ja päässyt portista venäläisen upseerin univormussa. Pako on kuitenkin huomattu ja kasakat seuraavat maaseudulle ajavia vaunuja. Robert on ohjaksissa ja onnistuu harhauttamaan takaa-ajajat niin pitkäksi aikaa, että karkulaiset pääsevät meren rantaan, missä aktivistit odottavat purjeveneen kanssa. Manja on kuitenkin haavoittunut kuolettavasti kasakoiden luodeista. Robert kantaa hänet veneeseen, joka kiitää turvaan avomerelle. Robert ei voi tehdä muuta kuin sulkea kuolleen Manjan silmät.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.

Lehdistöarvio        

Nyrki Tapiovaaran toinen ohjaustyö kohtasi ristiriitaisen ja yleensäkin varsin varauksellisen kritiikin. "Jännitysfilmi ja ohjaajan voitto", otsikoi A. S-o (Aira Sinervo, Suomen Sosialidemokraatti 7.9.1938) ja perusteli: "Oli suorastaan mestarityötä se, millä ohjaaja Nyrki Tapiovaara [- -] oli luonut uudelleen vanhan Helsingin pimeine ja ahtaine katuineen, huoneistoineen [- -] ihmisineen, jotka tyypiltään olivat kuin leikatut irti vanhojen perhealbumien kellastuneista valokuvakokoelmista. Tällaisessa kaikessa on ohjaaja tehnyt niin huoliteltua laatutyötä, että elokuva nousee huomattavasti yli tavallisen kotimaisen elokuvatason [- -]. Se oli seikkailufilmi, joka ei pyrkinyt niinkään paljon heijastelemaan erästä ajankohtaa kuin korostamaan juonen kehitystä, mutta sellaisena oli se parasta mitä meillä toistaiseksi on tällä alalla luotu."

"Filmens konstnärliga tillgång är dess förra halvdel", katsoi H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 5.9.1938), "även om det gärna skall erkännas att den senare antagligen väl motsvarar en viss publiks fordringar på en spännande kväll. Och alltigenom väl och skickligt är filmen fotograferad av Blomberg och Gunnari. Nästan varje bild var ett raffinerat litet konstverk [- -] med ett rikt spel av ljus och skugga över ytorna. Nyrki Tapiovaaras regi kan inte endast räkna sig de stiltrogna interiörerna till förtjänst, han hade även lyckats mana fram en sällsynt livfull och saftig bakgrund med ett vimmel av originella och på kornet tagna typer."

Kuvaus sai yleistä kiitosta, mutta sen "ranskalaisvaikutteita" ei nähty yksinomaan myönteisessä valossa. "Suomen filmitaide on taidetta, jota kannattaa etupäässä oma kansamme ja sen maalaisväestö", muistutti A. S-o. "Jos filmi rupeaa tyylillisesti menemään siihen, että sitä on vaikeata tajuta ja seurata, niin ei voi ennustaa sen tulevaisuudelle hyvää. Lisäksi ei ole syytä uskoa, että tuollainen dekadentti valokuvaustyylittely, joka ehkä on aitoa ranskalaisessa filmissä, olisi aidon suomalaisen hengen mukaista."

"Kamera katsoo maailmaa milloin ylhäältä, milloin alhaalta käsin, toisinaan taas vinokulmasta ja aivan tavallisesta perusasennostaankin", kuvaili S-ö (Veikko Sirviö, Ilta-Sanomat 6.9.1938). "Näin on saatu syntymään varsin erikoinen ja vaihteleva kuvasarja, joka olisi täyden kiitoksen arvoinen, ellei valon ja varjon avulla järjestetyssä tehostuksessa olisi monin paikoin menty liiallisuuteen [- -]. Myönteisenä piirteenä panee merkille myös Matti Kurjensaaren vuorosanojen luistavuuden sekä George de Godzinskyn säveltämän musiikin riittoisuuden tapahtumien säestäjänä, minkä onnistumiseen osaltaan myötävaikuttaa Lauri Pulkkilan yleensä moitteettomasti suorittama äänitys."

"Aktivistitoimintaa kuvaileva aihepiiri on käsikirjoituksessa jäänyt vaille sitä välttämätöntä johtolankaa", koki E. H. (Eino Ilmari Hukkinen, Helsingin Sanomat 6.9.1938), "jota ilman tällainen seikkailunomainenkin, jännitysmomenteista rikas kertomus jää kokonaisuutena melko hajanaiseksi. Tapahtumain johdonmukainen kehittely näyttää näinollen käyneen ohjaajalle (Nyrki Tapiovaara) ylivoimaiseksi. Sensijaan panee ohjauksessa merkille lukuisia yksityisiä onnistuneita kohtauksia, joissa ilmenee vauhtia, dramaattista tehoa ja filmaattista vaistoa."

"Elokuvan käsikirjoituksesta on ilmeisesti puuttunut sitova punainen lanka, kiinteä juoni, joka olisi pitänyt esityksen koossa", arveli myös S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 5.9.1938). "Ohjaaja Nyrki Tapiovaara on tyytynyt esittämään vain eräänlaisen hajanaisen kuvaelmasarjan, jonka eräät kohdat kieltämättä ovat verrattain hyviä, mutta kokonaisvaikutus jää auttamatta miinuspuolelle. Perusaiheen mielenkiintoisuudesta huolimatta Varastettu kuolema tahallisine tehontavoitteluineen jää vain hapuilevaksi kokeiluksi."

"Päämääränä käsikirjoitusta laadittaessa ei ilmeisestikään ole ollut hyvä ja kokonainen elokuva, vaan pelkästään sensatio, joka herättäisi huomiota ja josta puhuttaisiin", ajatteli puolestaan nimimerkki T. (Ajan Suunta 6.9.1938). "Elokuvan pitäisi esittää helsinkiläisten aktivistiylioppilaiden toimintaa venäläis-japanilaisen sodan aikana. Kuitenkin on tuon toiminnan pohja, rakkaus isänmaahan ja Suomen kansan vapaudentahto jätetty kokonaan syrjään. Asehankinnoissa puuhaavat nuorukaiset voivat aivan yhtä hyvin olla venäläisiä nihilistejä kuin suomalaisia aktivistejakin - edelliseen viittaavat puheet vallankumouksesta ja tsaarista. Kun elokuvan on ohjannut 'tulenkantajana' tunnettu Nyrki Tapiovaara, ymmärtää, mistä aatteellinen onttous johtuu. Tuosta onttoudesta kärsii sitten koko elokuva: siinä on suomalainen paikallisväri, mutta suomalainen henki puuttuu."

Näyttelijöistä sai suurimmat kiitokset Tuulikki Paananen, joka esitti "vaativan osansa ilmeikkäästi ja eläytyneesti" (E. H.) ja jonka "esitys oli pehmeydessään, joustavuudessaan ja eläytymisessään parhaiden kotimaisten filmiosasuoritusten joukkoon luettava" (A. S-o). "Hän varmentaa tälläkin suorituksellaan asemansa eräänä suomalaisen filmin lahjakkaimmista näyttelijättäristä", kirjoitti S. S. Paanasesta ja jatkoi: "Santeri Karilo asekauppiaana pelastaa niinikään omat kohtauksensa ja valaa osaansa sopivaa jännitystä." Myös Annie Mörk sai huomiota "erinomaisena tyyppinä" (E. H.), kun taas Ilmari Mäntyä pidettiin soveliaana sankarityyppinä, mutta "vähemmän vakuuttavana" (E. H.) ja hänen koettiin "jättävän katsojan melko kylmäksi" (S. S.).

Vuoden 1954 uusintaensi-illan ja myöhempien tv-esitysten yhteydessä suhtautuminen oli ratkaisevasti muuttunut. "Kotimaisen elokuvan näköpiirissä Nyrki Tapiovaaralla on tänäkin päivänä merkittävä ja yksilöllinen asemansa", kirjoitti Juha Nevalainen (Ilta-Sanomat 8.3.1954). "Kun nyt katselee Varastettua kuolemaa ja ajattelee elokuvan lyhyttä historiaa yleensä, tuntuu merkilliseltä, että suomalaisen elokuvan kehitys Tapiovaaran päivistä tähän hetkeen on voinut kulkea niin äärimmäisen hitaasti ja milteipä näkymättömästi. Tietenkin on selvää, että teknillinen kehitys on ottanut aimo harppauksia, mutta mihin on jäänyt elokuvamme kokeileva rohkeus ja polttava luomisilo, mihin on jäänyt kaikki se millä Tapiovaara yhä jaksaa innostaa katsojia."

"Varastetun kuoleman uusintaesitys on merkkitapaus", tähdensi myös J. D. (Jörn Donner, Vapaa Sana 7.3.1954). "Varastettu kuolema on elokuva, jota sopii muistella, kun näkee tämän päivän suomalaisen elokuvateollisuuden tuotteita. Se on edelleen aktuelli, sen kuvat elävät edelleen voimakkaina, se kertoo meille tarinan suoraviivaisesti, ja elokuva kokonaisuutena antaa aavistuksen tekijöittensä rakkaudesta tähän vuosisatamme taiteeseen."

Tv-esitysten yhteydessä Varastettu kuolema tunnustettiin "ehdottomaksi klassikoksi" (Harri Moilanen, Kansan Uutiset 13.9.1990) ja "yhdeksi näkemyksellisimpiä kotimaisia elokuvia" (Antti Lindqvist, Katso 20/1987 ja 37/1990), samalla kun Tapiovaaran asemaan ja "myyttiin" alettiin ottaa jo kriittistä ja problematisoivaa etäisyyttä. "Näkemystä Varastetun kuoleman erityisestä kunnianhimoisuudesta", kirjoitti Putte Wilhelmsson (Uusi Suomi 13.9.1990), "korostaa niin ohjaajan mytologioita ruokkiva hahmo kuin elokuvan valmistuminen kutakuinkin studiojärjestelmän ulkopuolella, kollektiivisen ponnistelun tuloksena. [- -] Varastetussa kuolemassa tiivistyy suomalaisen elokuvan historia: sen menneisyys tavassa, jolla Tapiovaara asiantuntevasti hyödyntää vuoden 1938 näkökulmasta menneitä elokuvallisia tyylejä, ja sen tulevaisuus hänen itsevarmassa taiteellisessa visiossaan."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.

Huomautukset        

Varastettu kuolema (1938) oli ensimmäinen Erik Blombergin tuottama elokuva. Rahoituksen järjestämisessä avusti vuorineuvos Matti Viljasen Eva-Lisa-tytär, itsekin aktiivinen lyhytelokuvien tekijä. Käsikirjoitus perustui Runar Schildtin novelliin Köttkvarnen (1919), jonka tapahtumat siirrettiin kansalaissodasta sortovuosiin, Venäjän - Japanin sodan (1904-05) tienoille. Käsikirjoituksen mukaan elokuvan oli määrä tapahtua osittain talvella, mm. loppukohtauksen "rannattomalla jäälakeudella". Varastettu kuolema kuitenkin kuvattiin lumettomana aikana maaliskuun puolivälistä 1938 lähtien. Käsikirjoitus on jaettu 42 jaksoon, joilla kullakin on oma otsikkonsa - tosin jaksot 17 ja 18 on yhdistetty. Kunkin jakson kuvanumerointi alkaa aina ykkösestä. Käsikirjoituksessa Robertin tovereita luonnehditaan nimillä Lyyrikko, Silmälasipäinen lukumies, Toimenmies, Lyhyt poika ja Tunnontarkka. Robertin muistikirjasta käy ilmi, että heidän nimensä ovat Aatos Salminen, Lennart Holm, Gösta Skog, Väinö Alajärvi ja Bruno Kuoppala.

Ohjaustyössään Nyrki Tapiovaara sovelsi opintomatkoillaan Moskovassa ja Pariisissa saamiaan vaikutteita. Käsikirjoitusta muutettiin kuvattaessa ja monissa kohtauksissa improvisoitiin kuvauspaikalla. Myös leikkausvaiheessa kuvajaksojen järjestystä muuteltiin. Pituutta elokuvalle kertyi 105 minuuttia. Kun Varastettu kuolema vuonna 1954 lähti uusintakierrokselle, Erik Blomberg lyhenteli tuottajan oikeudella elokuvan "pahimpia krumeluureja" noin 15 minuutilla. Nämä tuottajan poistot ovat tallella Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa.

Miespääosan taiteilijanimen Ilmari Mänty taakse kätkeytyi Ralph Enckell, myöhemmin Suomen suurlähettiläs mm. YK:ssa, Tukholmassa ja Varsovassa. Rooli oli hänen ainoansa. Gabriel Tossun oikea nimi oli Ahti H. Einola. Alkuteksteissä Jalmari Parikan etunimenä on virheellisesti Ilmari ja Lida Salinin etunimenä Ida.

Varastettu kuolema oli ensimmäinen elokuva, johon George de Godzinsky (1914-1994) sävelsi musiikin.

Elokuvan yleisömenestys teatteriesityskertojen mukaan laskien jäi paljon vuoden keskitason alapuolelle.

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.

No comments: