A Goethe Institut 35 mm print with English subtitles viewed at Cinema Orion, Helsinki (Margarethe von Trotta, student screening), 8 April 2015
The book to the film:
Hannah Arendt. Ihr Denken veränderte die Welt. Das Buch zum Film von Margarethe von Trotta. Hrsg. Martin Wiebel. München, Zürich: Piper, 2013, 252 pages.
Texts by Franziska Augstein, Martin Wiebel, Margarethe von Trotta, Pam Katz, Hannah Arendt, Mary McCarthy, Ernst Vollrath, Bettina Brokemper, Hannah Arendt interviewed by Joachim Fest, Barbara Sukowa, Klaus Pohl, Volker Schaefer, Jerome Kohn, Rainer Schimpf, and Bettina Stangneth. Excerpts from the screenplay.
I watched Hannah Arendt at our morning student screening before Margarethe von Trotta's afternoon lecture and Q&A on Rosa Luxemburg, Hildegard von Bingen, and Hannah Arendt. In the evening there was a regular screening of Hannah Arendt and a subsequent Q&A.
The film was an even better opening to our Margarethe von Trotta retrospective than we had realized, representative of so many of her key concerns and characteristics.
A major continuity in her oeuvre has been an honest confrontation with the German history of the past century. To this quest Hannah Arendt brings a new contribution of an aching and disturbing complexity.
Intellectual biography is popular in today's cinema, as in the high profile Academy Award nominated films on Stephen Hawking and Alan Turing. They are commendable attempts to present difficult ideas to a general audience. Hannah Arendt is also a thrilling film, with the difference that the determination to focus on the ideas of the protagonist is on a completely different level than in the Hawking and Turing biopics. Hannah Arendt is a drama of standing up to one's convictions. It is a film that not only popularizes but also contributes on a profound level to the discussion of Arendt's still alarming insights in the Eichmann trial.
Margarethe von Trotta prefers a protagonist who is a woman of courage, controversial, even a rebel.
There are several important relationships in the film: Hannah and Heinrich (husband), Hannah and Lotte Köhler (assistant), Hannah and Hans Jonas (a long-term friendship broken after the Eichmann articles), Hannah and Kurt Blumenfeld (in Israel), and Hannah and William Shawn (The New Yorker). But the deepest relationship, the true core, is that of Hannah and Mary McCarthy.
A focus on a female bond - sisterhood, friendship - is a characteristic for von Trotta. (She has even filmed Anton Chekhov's Three Sisters as Amore e paura with Fanny Ardant, Greta Scacchi, and Valeria Golino). The most memorable performances here are those by Barbara Sukowa and Janet McTeer. There is a sense of urgency in them.
A further von Trotta hallmark is a formidable presence of an architecture of power. Here the most relevant architecture of power (Auschwitz) remains invisible. Major settings are the Jerusalem courthouse of Eichmann's trial and the university lecture hall of the final voluntary "trial" of Hannah Arendt herself as she gives her remarkable defense speech against her critics.
Forceful and characteristic is here also von Trotta's mise-en-scène and composition. I had happened to visit a Vilhelm Hammershøi exhibition at the Amos Anderson Art Museum and felt an affinity between certain von Trotta images and Hammershøi's compelling compositions of dark clad women with their backs turned to us.
Von Trotta has talent with the documentary insert. In Die bleierne Zeit the two sisters as schoolgirls get to see Night and Fog. Here the documentary inserts are the televised records of the Adolf Eichmann trials. Von Trotta's major casting decision was that all other characters are conveyed by actors but Adolf Eichmann is seen in actual documented footage only.
Margarethe von Trotta was in great form in her lecture and the Q&A sessions. There was not enough time for all the questions. One remark I wanted to make but had no time to is: In your films women are strong and men not so strong. This is not a piece of criticism. There is more than a fair share of strong roles for men in the cinema, even entire genres are male-dominated. You have made an engrossing contribution to correct the balance.
On Adolf Eichmann there is an excellent documentary film by Erwin Leiser which would deserve to be better known: Eichmann und das dritte Reich.
OUR PROGRAMME NOTE BASED ON A. O. SCOTT'S REVIEW BEYOND THE JUMP BREAK
OUR PROGRAMME NOTE BASED ON A. O. SCOTT'S REVIEW BEYOND THE JUMP BREAK
HANNAH ARENDT (1906–1975) oli saksalaissyntyinen politiikan teoreetikko. Hän opiskeli filosofiaa Marburgin yliopistossa, jossa hänen opettajiinsa kuului Martin Heidegger, ja hän kirjoitti väitöskirjansa Heidelbergin yliopistossa Karl Jaspersin ohjauksessa. Juutalaissyntyinen Arendt ei saanut tilaisuutta habilitaatioon (jollaista opettaminen saksalaisessa yliopistossa edellytti), ja Gestapo pidätti hänet vuonna 1933. Arendt lähti maanpakoon Tshekkoslovakiaan, Geneveen ja Pariisiin. Saksalaisten miehitettyä Ranskan Arendt internoitiin keskitysleirille, mistä hän pääsi maanpakoon Portugalin kautta Yhdysvaltoihin. Arendt auttoi tuhansia pakolaisia. Toisen maailmansodan jälkeen Arendt palasi Saksaan ja työskenteli järjestössä, joka auttoi tuhansia juutalaisia orpolapsia muuttamaan Britannian mandaattialueelle Palestiinaan. Arendtin pääteoksia ovat The Origins of Totalitarianism (1951), The Human Condition (1958), Eichmann in Jerusalem: A Report on the Banality of Evil (1961), On Revolution (1963), Men in Dark Times (1968), On Violence (1970) ja The Life of the Mind (postuumi, 1978, toim. Mary McCarthy). Arendt toimitti ystävänsä Walter Benjaminin esseistä valikoiman Illuminations (1969), joka teki Gestapon vainoamasta, vuonna 1940 kuolleesta Benjaminista maailmankuulun.
Minulla on vain yksi varsinainen ongelma: että Hannah Arendt ei ole minisarja. Arendt kirjoitti isoja kirjoja ja kehitteli monimutkaisia päättelyketjuja. Tämä elokuva voi herättää halun tietää enemmän. Hannah Arendtista välittyy yhden saksalaisen ajattelutavan hohto, karisma ja vaativuus. Barbara Sukowan tulkinta on tiukka ja energinen eikä liiaksi kahlittu jäljittelyyn. Sukowa tavoittaa Arendtin pelottavan älyllisen voiman samoin kuin hänen inhimillisen lämpönsä ja ennen muuta loppumattoman uteliaisuuden, joka pani kaiken alulle.
Tarkastellessaan 1900-luvun huomattavimpiin kuuluvaa elämäkertaa von Trotta keskittyy kahteen kuvaavaan ja kiisteltyyn vaiheeseen. Ensimmäinen on Arendtin matka Jerusalemiin kirjoittamaan The New Yorker -lehdelle reportaasia Adolf Eichmannista. Toinen, hieman kömpelöillä takaumilla hahmotettu, kuvaa Arendtin suhdetta filosofi Martin Heideggeriin, opettajaan ja rakastettuun, joka liittyi natsipuolueeseen vuonna 1933 eikä milloinkaan katunut julkisesti.
Eichmann-oikeudenkäynnissä Arendt kohtasi tunnetusti byrokraattisen latteuden naamion, jonka hän kiteytti ilmaisuun "pahuuden banaalisuus". Arendt ei nähnyt Eichmannissa hirviötä vaan ikävän virkamiehen. Arendtia syytettiin Eichmannin puolustajaksi, ja Arendtin kriittiset ajatukset juutalaisjohtajista jotka antoivat yhteisöjensä tuhoutua johtivat syytteisiin uhrien syyttämisestä. Reaktio oli hirmuinen, ja von Trotta osoittaa, miten syvästi se vaikutti Arendtin henkilökohtaiseen elämään.
Arendtin järkkymättömin liittolainen oli Mary McCarthy, jota tulkitsee iskevästi ja piikikkäästi Janet McTeer. Naisten ystävyys on elokuvan ydintä, ja Arendtin ja McCarthyn kirjeenvaihdosta julkaistu upea teos on selvästikin kuulunut elokuvan päälähteisiin. Naisten vastakkaiset temperamentit ja heidän kulttuuriensa yhteentörmäys ovat elokuvan dramaattista ydintä.
Hannah Arendt on paljon vaativampi haaste elokuvalle kuin von Trottan monet aikaisemmat historian inspiroimat aiheet. Toimintaa on helpompi kuvata kuin kontemplaatiota. Kuitenkaan en epäröi kutsua Hannah Arendtia toimintaelokuvaksi. Huipennus, jossa Arendt puolustautuu kriitikkoja vastaan, vetää vertoja elokuvan suurille oikeussalikohtauksille. Se muistuttaa meitä sykähdyttävästi siitä, että maailman ymmärtäminen on vaikeaa, tärkeää ja joskus aidosti sankarillista puuhaa.
– A. O. Scottin mukaan ("How It Looks to Think: Watch Her", The New York Times, 29.5.2013) AA 8.4.2015
No comments:
Post a Comment