 |
| Jacques Becker: Édouard et Caroline / Edward and Caroline (FR 1951) avec Daniel Gélin (Édouard Mortier) et Anne Vernon (Caroline Mortier). |
Edward and Caroline / Vastanaineet / Vigda i går (Swedish title in Finland) / Edvard och Caroline (Swedish title in Sweden).
FR 1951
Générique : la Cinémathèque française :
Réalisateur : Jacques Becker
Assistants réalisateurs : Marcel Camus, Michel Clément
Scénaristes : Annette Wademant, Jacques Becker
Dialoguiste : Annette Wademant
Sociétés de production : UGC - Union Générale Cinématographique, C.I.C.C. - Compagnie Industrielle et Commerciale Cinématographique
Producteur : Raymond Borderie
Directeur de production : Robert Bossis
Distributeur d'origine : A.G.D.C. - Alliance Générale de Distribution Cinématographique
Directeur de la photographie : Robert Lefebvre
Cadreur : Paul Soulignac
Ingénieur du son : William Robert Sivel
Compositeur de la musique originale : Jean-Jacques Grünenwald
Décorateur : Jacques Colombier
Costumier : Carven
Maquilleur : Joseph Mejinsky
Monteur : Marguerite Renoir
Script : Colette Crochot
Régisseur : André Michaud
Photographe de plateau : Henri Thibault
Interprètes : Daniel Gélin (Edouard Mortier), Anne Vernon (Caroline Mortier), Jacques François (Alain Beauchamp), Jean Galland (Claude Beauchamp), Betty Stockfeld (Lucy Barville), Elina Labourdette (Florence Borch), William C. Tubbs (Spencer Borch), Jean Toulout (Barville), Yette Lucas (Madame Leroy, la concierge), Grégoire Gromoff (Igor, l'extra), Jean Marsac (Foucart), Jean Riveyre (Julien), Hélène Duc (Olivia, l'invitée mélomane), Edmond Ardisson (le coiffeur), Jean-Pierre Vaguer (Ernest), Charles Bayard (un invité), Louis Vonelly (un invité), Micheline Rolla (une invitée), Pierre Marnat (un invité)
85 min
Annette Wademant. Ouverture de la rétrospective. Séance présentée par Frédéric Bonnaud, Dominique Païni, Cécile Boisrond et François Boisrond
DCP vu mercredi, le 19 février 2025, La Cinémathèque française, Rétrospective Annette Wademant, Salle Henri Langlois, 51 Rue de Bercy, 75012 Paris, M° Bercy Lignes 14, 6
La Cinémathèque française : " Alors qu'il se prépare pour une soirée mondaine, un couple voit poindre une crise conjugale. Sur un scénario d'Annette Wademant, Becker concocte une comédie de mœurs fine et réaliste, inspirée par leur propre vie à deux. Une fantaisie à la fois élégante et spirituelle, qui met à l'honneur la complicité de Daniel Gélin et Anne Vernon. "
AA: There was an agreeable family atmosphere in the opening of the Annette Wademant retrospective. Her two children with the director Michel Boisrond, the director Cécile Boisrond and the painter François Boisrond, were guests of honour hosted by Frédéric Bonnaud and Dominique Païni.
Édouard et Caroline was Wademant's first film as a screenwriter, followed by two other Jacques Becker collaborations, Casque d'Or (n.c.) and Rue de l'Estrapade. She continued in Madame de... and Lola Montès for Max Ophuls, followed by many collaborations with her husband Michel Boisrond. She also wrote for Henri Verneuil, Marc Allégret and Philippe Garrel.
Anne Vernon had had her movie debut (n.c.) in Becker's Falbalas (1945). Also Daniel Gélin had worked with Becker before, in Rendez-vous de juillet. In Édouard et Caroline their chemistry was so convincing that Becker cast them together again in Rue de l'Estrapade. Anne Vernon is 101 as I write and fondly remembered for Les Parapluies de Cherbourg in which her Madame Émery, mother of Geneviève (Catherine Deneuve) is as radiant as her daughter. Daniel Gélin had a great career in theater, cinema and television, also as director. He worked with Pabst, Guitry, Duvivier, Hitchcock, Costa-Gavras, Chabrol, Duras, Malle, Ruiz, Scola, Lelouch and many others.
After the Occupation and the Liberation, Becker directed four films about contemporary life (Antoine et Antoinette, Rendez-vous de juillet, Édouard et Caroline, Rue de l'Estrapade) that seem mere soufflés plotwise but prove unconventional in the psychology of relationships and unorthodox in the portrait of the society.
A story of newlyweds is predictably a love story, but Becker and Wadamant present it as a hate story, and as such a story it is not coy. Starting a life together means testing boundaries. Young people are still in the process of finding themselves. How can you know the other when you don't even know yourself? It is a process of attraction and rejection. It's turns violent. Things are broken. They hit each other. Divorce is imminent.
The trifling plot circles around the angry young pianist Édouard needing to borrow a dinner jacket from Caroline's cousin. Meanwhile, Caroline cuts her dress short, infuriating Édouard. Caroline's rich uncle has arranged a soirée in which Édouard is the star performer, and although he has too much to drink, he plays Chopin con brio on the Pleyel grand piano.
To create substance from such feather light material is harder than tackling big people, big subjects, big stories and big themes.
Jean Renoir was a major inspiration in post-war cinema. Luchino Visconti, who directed the first neorealist film, Ossessione, had been Renoir's assistant in Les Bas-fonds and Partie de campagne. In the year of Édouard et Caroline, Renoir released a new film, too: The River, shot in Calcutta. The assistant was Satyajit Ray, who went on to launch a new wave in Indian cinema.
Jacques Becker had a long collaboration with Renoir. He had befriended Renoir in 1924 at the house of Paul Cézanne and worked as an assistant director in nine of Renoir's 1930s films, from La Nuit du carrefour until La Marseillaise. However, it is La Règle du jeu, in which Becker did not contribute, which has most points of affinity with Édouard et Caroline. The portrait of a class society caught in action. The satire without agenda, thesis or tendency. The art of seeing in the surface.
The most direct link is Marguerite Renoir - the editor of both Jean Renoir (14 films before the war) and Jacques Becker (12 films - all his feature films except Arsène Lupin).
A brilliant DCP from Gaumont does justice to the black levels of the cinematography of Robert Lefebvre.
BEYOND THE JUMP BREAK
BEYOND THE JUMP BREAK
FINNISH FILM ARCHIVE PROGRAM NOTE
Suomen elokuva-arkisto
Finlands filmarkiv
Édouard et Caroline
Vastanaineet / Vidga i går
Ranska 1950. Tuotantoyhtiöt: U.G.C. / C.I.C.C.. Tuottaja: Raymond Borderie. Ohjaus: Jacques Becker. Käsikirjoitus: Annette Wademant, Jacques Becker. Kuvaus: Robert Le Febvre. Lavastus: Jacques Colombier. Musiikki: Jean Jacques Grunenwald. Leikkaus: Marguerite Renoir. Pääosissa: Daniel Gélin (Edouard), Anne Vernon (Caroline), Jacques Francois (Alain), Jean Galland (Beauchamp), Elina Labourdette (Florence), William Tubbs (Spencer), Betty Stockfeld (Mme Barville), Jean Riveyre (Julien), Jean Marsac (Foucart), Ardisson (kampaaja), Gromoff (Igor), Jean-Pierre Wagner (Ernest), Yvette Lucas (portinvartija), Charles Bayard, Louis Vonelly, Hélène Duc, Micheline Rolla (vieraita). Helsingin ensiesitys: 6.9.1957. Televisiolähetys: 26.7.1993 YLE TV2. VET: 47067 – S – 2200 m / 100 min
Elokuvien Antoine et Antoinette ja Suurkaupungin sävel jälkeen Edouard et Caroline on kolmas linkki Beckerin pariisilaisessa sarjassa ja omalla kevyen komedian tasollaan erittäin onnistunut teos. Annette Wademantin – joka 1950-luvun alussa kirjoitti myös Ophulsille – käsikirjoittama elokuva on käytännöllisesti katsoen juoneton, mutta Becker näyttää ilahtuneen tällaisesta haasteesta saada jotakin merkittävää aikaan näin ohuesta materiaalista. Elokuvassa yhdistyy nuoren avioliiton kuvaus yläluokan seurapiirielämän huvittuneeseen ja kevyesti ironiseen tarkasteluun. Anne Vernon ja Daniel Gélin luovat nuoresta parista kauniit tulkinnat ja tämän suhteen käsittely on täynnä teräviä ja hienovaraisia kosketuksia sekä tarkkaa havainnointia niistä pienistä eroista, jotka odotetun suuren tilaisuuden jännitys kasvattaa suurimittaiseksi riidaksi. Mutta sen kummemmin katsoja kuin asianosaisetkaan eivät hetkeäkään voi ottaa avioeron uhkaa tosissaan ja elokuva päättyykin sopivan näppärästi kehiteltyyn sovintoon, jossa muuan rikas texasilainen toimii eräänlaisen deus ex machinan osassa.
Elokuvan keskeiseksi jaksoksi kasvaa Carolinen rikkaan sedän järjestämä vastaanotto, jonka tarkoituksena on auttaa Edouardia menestykseen hänen konserttipianistin urallaan. Edouardin kömpelyys tässä yläluokan ympäristössä antaa aihetta pieneen huumoriin, mutta ongelmaksi asti se ei nouse. Samalla lailla koko tämä hienostunut seurapiirimaailma kuvataan ilman erityistä karrikointia, vaikka selvästi korostuukin sen useimpien edustajien elämäntavan joutavanpäiväisyys ja tyhjyys. Näiden ihmisten siloisen ulkokuoren alla kukkivat vilpillisyys, teeskentely ja sivistymättömyys, mutta Becker tyytyy siihen, että katsoja saa vetää omat johtopäätöksensä. Jo ensimmäisissä kohtauksissa Becker vakiinnuttaa kepeän ja varman kosketuksen, joka kuin ihmeen kaupalla säilyy loppuun asti. Me nauramme Edouardille, Carolinelle ja hänen sedälleen samalla kun kaiken aikaa suhtaudumme heihin kuin ihmisiin ainakin. Beckerin lähestymistavassa on hyvin vähän liioittelua ja farssia ei ollenkaan: koomiset tilanteet kehkeytyvät kuin luontojaan henkilöhahmojen ominaispiirteistä käsin ja tavasta, jolla he osallistuvat toimintaan. Koko elokuva kylpee siinä sympaattisessa lämmössä, jonka Becker osasi valaa parhaimpiin teoksiinsa.
– Roy Armes (teoksesta "French Cinema Since" 1946, 1966) Sakari Toiviainen
...
PETER VON BAGH (FILMIHULLU)
Jacques Becker: Vastanaineet (Edouard ja Caroline, 1952)
" Jacques Becker kuvasi 50-luvun taitteen molemmin puolin sarjan pariisilaiskomedioita, ensin työläiskaupunginosia (Antoine et Antoinette), sitten eriasteisia keskiluokan miljöitä sellaisella "sosiologisella" täsmällisyydellä - aikakauden kronikalla, tapakulttuurin "maalauksella" - jolla ei juurikaan ole vertaa ranskalaisessa elokuvassa. Tämä ei tietenkään tarkoita, että nuo komediat - joista Vastanaineet on ehkä hienoin - olisivat jotenkin "kuivia". Niissä sykkii rakkauden arkisten muotojen koko puuskaluonteisuus, oikullisuus ja äkkipikaisuus, tietynlainen pinnanalaisen (ja joskus avoimen) aggression ja hellyyden alituinen vuorovaikutus - Daniel Gélin pääroolissa aloittelevana pianistina on kuin Jean-Pierre Léaud (jonka esikuviin tämä rooli varmaan kuulunut), niskassaan kaiken aikaa kiihkeä, arkisuuden kanssa yhteismitattoman absurdi passio. Keskipisteessä on nuoripari, joka yrittää rakentaa elämää puhtaalta pöydältä, omin ehdoin: syntyy lähikuvia kahdesta maailmasta, alemmasta ja ylemmästä keskiluokasta, kahdesta tapakulttuurista, kahdesta moraalista - alati eleganssissa esityksessä on samaa lävistävää taitoa yksityisen ja yleisen suhteista kuin Jean Renoirin (jonka monivuotinen assistentti Becker oli) elokuvissa. Ja jossain yleisen narrinpelin alla on myös puhtaiden tunteiden onni - salattu maailma, johon nuorilla on aivan oma avaimensa. " (FH).
...
ANTTI ALANEN: (MMM) ELOKUVANTEKIJÄT, 2012
Jacques Becker
*15.9.1906 Pariisi, †21.2.1960 Pariisi.
Ranskalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja.
Dernier atout (1942), Goupi Mains-Rouges (1943), Hääpuku (Falbalas, 1944), Pariisi, ah, Pariisi! (Antoine et Antoinette, 1946), Suurkaupungin sävel (Rendez-vous de juillet, 1949), Vastanaineet (Édouard et Caroline, 1951), Rakastajatar (Casque d'or, 1952), Hirsipuukatu (Rue de l'Estrapade, 1953), Älkää koskeko...! (Touchez pas au grisbi, 1954), Ali-Baba ja 40 rosvoa (Ali Baba et les quarante voleurs, 1954), Arsene Lupin "gentlemannivaras" (Les Aventures d'Arsène Lupin, 1956), Elin päivästä päivään (Montparnasse 19, 1957), Tunneli (Le Trou, 1960).
"Elokuvantekijöistä ranskalaisin" (Jean-Pierre Jeancolas).
Jacques Becker vietti lapsuutensa ja nuoruutensa pariisilaisen suurporvariston älymystöpiireissä. Vuonna 1924 hän tutustui Paul Cézannen luona Jean >Renoiriin ja tuli tämän ystäväpiiriin. Kymmenkunta vuotta B. toimi Renoirin elokuvissa eri tehtävissä ja ohjasi Pierre Prèvertin kanssa pari puolipitkää elokuvaa.
B. kutsuttiin rintamalle ja joutui sotavangiksi. Vapauduttuaan hän ohjasi sovinnaisen dekkarin Dernier atout ja näytti lopulta omaperäisen ohjaajanotteensa mustan humoristisessa, syrjäiselle maaseudulle sijoittuvassa rikostarinassa Goupi Mains-Rouges. Hienostunut ihmissuhteiden taju kiinnitti huomiota Hääpuvussa, joka tapahtuu Pariisin haute couture -muotimaailmassa. Hyvästä miehitysaikaisesta moraalistaan tunnettu B. puolusti Henri-Georges >Clouzotia sodanjälkeisessä oikeudenkäynnissä. Seurasi neljän ihmissuhdekomedian (Antoine et Antoinette, Suurkaupungin sävel, Vastanaineet, Hirsipuukatu) sarja, jota on pidetty Ranskan sodanjälkeisten vuosien sykähdyttävimpänä kuvauksena. Antamatta juonikuvioiden ohuuden häiritä B. loi rikkaan ja aidon näkemyksen aikansa yhteiskunnan monista kerroksista. B:in pääteos Rakastajatar on yksi suurimmista ranskalaisista elokuvista, pakahduttava kuvaus rakkaudesta ja kohtalosta, ajankohtana belle époque, miljöönä Bellevillen alamaailma, pääosissa Simone Signoret ja Serge Reggiani. Parhaassa iskussaan B. ohjasi teoksen Älkää koskeko, ranskalaisen rikoselokuvan suurimman aallon läpimurtoteoksen ja esikuvan. Se käynnisti myös uuden tähtikauden Jean Gabinille, jonka ura oli ollut hakoteillä. Pitkästä aikaa B. teki tyhjänpäiväisen tilaustyön: Ali-Baba ja 40 rosvoa kuvattiin Marokossa. B:in Arsène Lupin -elokuva oli kepeä näkemys belle époquesta. Sydän oli mukana B:in Max >Ophulsilta perimässä elokuvassa Elin päivästä päivään, pääosissa Gérard Philipe (Modigliani), Lilli Palmer (Béatrice Hastings) ja Anouk Aimée (Jeanne Hébuterne). Taiteilijoiden maailma oli B:ille lapsuudesta tuttu. Parhaaseen voimaansa B. nousi vielä hartaan intensiivisessä, >Bressonin henkisessä vankilapakokuvauksessa Tunneli, joka kuului >Tarkovskin suosikkielokuviin. Elokuva sai ensi-iltansa Beckerin kuoleman jälkeen. Jacquesin poika Jean Becker (*1933) on arvostettu elokuvaohjaaja ja Étienne Becker (*1936) merkittävä kuvaaja.
Kirja: Valérie Vignaux: Jacques Becker ou l'exercise de la liberté. Liège: Céfal, 2000.
Verkossa: www.sensesofcinema.com/2004/great-directors/becker/
...
ANTTI ALANEN: MMM ELOKUVAOPAS (1995, 2005)
Vastanaineet
Édouard et Caroline
Ranska 1951. TY: U.G.C. O: Jacques Becker. KS: Annette Wademant, Becker. KU: Robert Le Febvre. LA: Jacques Colombier. M: Jean-Jacques Grunenwald. LE: Marguerite Renoir. N: Daniel Gélin (Édouard), Anne Vernon (Caroline), Jacques François (Alain), Elina Labourdette (Florence), Betty Stockfeld (rouva Barville). 100'
Beckerin puhdas tyyli ilmenee kirkkaimmillaan lähes juonettomassa hyväntuulisessa komediassa. Tärkeään vastaanottoon tarvittava iltapuku aiheuttaa uralleen läpimurtoa havittelevan pianisti Édouardin ja hänen viehättävän vaimonsa Carolinen välille riidan, johon liittyvien väärinkäsitysten vyyhti selviää vasta elokuvan loppuessa. »Beckerin paljastavin elokuva» (André Bazin). »Koko elokuva kylpee siinä sympaattisessa lämmössä, jonka Becker osasi valaa parhaimpiin teoksiinsa.» (Roy Armes). »Klassisen täydellinen ranskalainen mestariteos, jossa äärimmäisen tarkasti vangittu totuus saa nauttia ylellisyydestä näyttää pinnalliselta.» (Jacques Lourcelles).
Antti Alanen: MMM Elokuvaopas (1995, 2005)
No comments:
Post a Comment