 |
| Chantal Akerman: Jeanne Dielman, 23, quai du Commerce – 1080 Bruxelles (BE/FR 1975) starring Delphine Seyrig as Jeanne Dielman. Our first screening of this movie was on 19 October 1988 at Cinema Orion in "The Challenge of Feminism" series curated by Tuike Alitalo. French release poster (1975). |
THE CHALLENGE OF FEMINISM (FILM SERIES)
19+21 Oct 1988 Jeanne Dielman, 23, quai du Commerce – 1080 Bruxelles (Chantal Akerman, BE/FR 1975)
2+5 Nov 1988 Lives of Performers (Yvonne Rainer, US 1972)
3+5 Nov 1988 Riddles of the Sphinx (Laura Mulvey & Peter Wollen, GB 1977)
8+11 Nov 1988 Céline et Julie vont en bateau (Jacques Rivette, FR 1974)
9+12 Nov 1988 Gold Diggers (Sally Potter, GB 1983)
10+12 Nov 1988 Born in Flames (Lizzie Borden, US 1983)
Finnish Film Archive, Cinema Orion, Helsinki
TUIKE ALITALO: ISÄT, POJAT JA FEMINISMIN HAASTE
Mitä feminismillä on tekemistä elokuvan kanssa – voisi joku kysyä, ainakin meillä Suomessa, jossa feministinen elokuva on jäänyt hämmästyttävän tuntemattomaksi.
Feministinen elokuva pyrkii irti elokuvan perinteisestä naiskuvasta, hyvän ja pahan naisen, äidin ja huoran kahtiajaosta. Feministinen elokuva ei kuitenkaan ole pelkästään tai ensisijassa toisenlaisten naistarinoiden kertomista tai toisenlaisia naiskuvia. Se haluaa kyseenalaistaa koko elokuvan. Feministinen elokuva pyrkii täysin uudenlaiseen suhteeseen kuvan ja tarinan, elokuvan ja kertomisen välillä.
Amerikkalainen elokuvatutkija B. Ruby Rich on tiivistänyt feministisen ja muun elokuvan välisen eron toteamalla, että maailmassa on vain kolmenlaisia elokuvia: Isien elokuvia (Hollywood-elokuva), Poikien elokuvia (avantgarde) ja Feministien elokuvia. Elokuva-arkiston pieni, kuuden elokuvan sarja pyrkii tarjoamaan välähdyksen, edes jonkinlaisen näkökulman siihen, mitä feministinen elokuva on, miksi ja miten se on erilaista.
Feministisiä elokuvia olisi mahdotonta tai ainakin hyvin vaikea esitellä ymmärrettävästi ilman Chantal Akermanin elokuvaa Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce – 1080 Bruxelles (1975).
Jeanne Dielman on elokuva, joka heijastuu jokaiseen sen jälkeen tehtyy feministiseen elokuvaan, siihen, miten ne tekevät eroa isien ja poikien elokuviin.
Jeanne Dielman on murhatarina, rikoselokuva naisesta, joka elättää itseään ja poikaansa prostituoituna. Jännityksen ja vauhdin sijaan elokuva tarjoaa toisen näkökulman rikoksen tarinaan. Se perustuu kompositioille, äärimmäisen pitkille otoksille, valoihin, varjoihin sekä kuvan ja äänen yhdistelyyn.
Akermanin lisäksi elokuvan keskeinen tekijä on kuvaaja Babette Mangolte, joka tunnetaan paremmin Michael Snown työtoverina.
Jacques Rivetten Céline et Julie vont en bateau (1974) oli Jeanne Dielmanin ohella eräs viime vuosikymmenen feministisiä kulttielokuvia. Céline et Julie on elokuva täynnä naisen naurua, se näyttää miesten maailman mielettömänä sääntöjen ja melodraaman sekasotkuna.
Pääosia esittävillä Juliet Bertolla ja Dominique Labourierillä on ollut ratkaiseva osuus elokuvan muotoutumisessa. He eivät välttämättä naura ohjaajansa käskystä vaan käskyille.
Englantilaisen Sally Potterin tunnetuin elokuva, Thriller, analysoi terävästi Hitchcockin Psykon naiskuvaa ja yleensäkin naista rikoksen/elokuvan uhrina. Gold Diggers (1983), kullankaivajat, on science fiction, mutta samalla myös kuva menneisyydestä, sellaisena kuin näemme sen vanhoissa elokuvissa. Gold Diggers kertoo pankkivirkailijasta ja näyttelijättärestä, jotka yrittävät ratkaista ikuista kullanhimon arvoitusta, samalla kun etsivät itseään naisekuvien takaa.
Elokuvan koko henkilökunta on ollut naisia, ja kuvaajana on jälleen ollut Babette Mangolte. Mustavalkoisen elokuvan jylhät maisemat on kuvattu Islannissa.
Yvonne Rainer on alkujaan tanssija ja koreografi, yleinen yhdistelmä feminististen elokuvantekijöiden parissa, mm. Sally Potter on tanssija. Rainer tuli 1960-luvulla kuuluisaksi Judson Dance Theatren perustajana ja minimalistisen tanssin kehittäjänä. Hän koki ongelmalliseksi tanssitaiteeseen liittyvän narsismin, virtuositeetin ja näyttämisen. Samojen ongelmien pohdintaa hän on jatkanut elokuvissaan. Ensimmäisessä kokoillan elokuvassaan, Lives of Performers (1972), Rainer yhdistää kaksi maailmaansa, elokuvan ja tanssin. Kuvaajana on jälleen ollut Babette Mangolte.
Laura Mulvey tunnetaan parhaiten naisen asemaa elokuvan katsojana ja katseen kohteena analysoivista kirjoituksistaan. Samaan aikaan kun Mulvey kirjoitti klassiseksi tullutta artikkeliaan katsomisen oidipaalisesta mielihyvästä, hän kokeili ja etsi myös kameran takna vaihtoehtoja perinteisen elokuvan miehiselle katseelle.
Laura Mulveyn ja Peter Wollenin yhdessä ohjaaman elokuvan nimi, Riddles of the Sphinx (1977), Sfinksin arvoitus, viittaa suoraan Oidipuksen tarinaan. Itse elokuva pohtii kuitenkin äitiyttä ja sen merkitystä patriarkaalisessa yhteiskunnassa.
Lizzie Bordenin elokuva Born in Flames (1983) on yksi tämän vuosikymmenen kuuluisimpia feministisiä elokuvia. Elokuva on science fiction, joka kertoo naisten vapautusliikkeen radioasemasta New Yorkissa, vallankumouksen jälkeen. Elokuva antaa myös esimakua tämän vuosikymmenen feministisille elokuville tyypillisestä uudesta, ironisesta näkökulmasta.
Bordenin sovinnaisempi ja kaupallisempi teos, bordellikuvaus Working Girls, nähtiin meillä noin vuosi sitten. Tyylillisesti nämä kaksi elokukuvaa ovat lähes toistensa vastakohtia. Siinä missä Working Girls tavoitteli Jeanne Dielmanin hidasta ja epäeroottista tunnelmaa, Born in Flamesin New York on täynnä hälyä, melua ja raaputettuja videonauhoja.
Tuike Alitalo
Program note, Suomen elokuva-arkisto: Orion, September–December, 1988.
Tuike Alitalo curated for us the retrospectives "The Challenge of Feminism", and (together with Debra Zimmerman) "Women Make Film".
No comments:
Post a Comment