Dokumentin ytimessä 22: Puolustusvoimat esittää I / I dokumentens kärna 22: Försvarsmakten presenterar I.
80 Years of Cinematography of the Finnish Armed Forces / Puolustusvoimien elokuvaustoiminta 80 vuotta / Försvarsmaktens filmupptagning 80 år
Pyöräilykilpailu Hämeenlinna – Helsinki v. 1922
Lottien valistus- ja leiripäivät suojeluskuntain päällystökoululla Tuusulassa kesällä 1927
A Betacam (alas) compilation viewed at Orion, Helsinki, 28 Sep 2005. The excellent compilation, cinema lobby exhibition and programme notes by Harri Hirvonen. The last two films of the compilation are especially valuable.
...
PROGRAM NOTE BY HARRI HIRVONEN
SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO
finlands filmarkiv
Dokumentin ytimessä 22: Puolustusvoimat esittää I
Puolustusvoimien elokuvaustoiminta 80 vuotta
I dokumentens kärna 22: Försvarsmakten presenterar I. Försvarsmaktens filmupptagning 80 år
Porin rykmentti Turussa, Suomi 1922. Tuottaja: Puolustusvoimat – 42 m / 1´32"
Pyöräilykilpailu Hämeenlinna – Helsinki v. 1922, Suomi 1922. Tuottaja: Puolustusvoimat – 98 m / 3´35"
Jalkaväen Kapitulanttikoulu 1926, Suomi 1926. Tuottaja: Puolustusvoimat – 357 m / 13´03"
Lottien valistus- ja leiripäivät suojeluskuntain päällystökoululla Tuusulassa kesällä 1927, Suomi 1927. Tuottaja: Sk-yliesikunta Kuvaus: Anton Podworsky – 133 m / 4´52"
Maanpuolustuspäivä Turussa 6.4.1930, Suomi 1930. Tuottaja: Sk-yliesikunta Tarkastusnumero: 16362, 20.5.1930 – 170 m / 6´13"
Pohjois-Uudenmaan sk-piirin kesäsotaharjoitus 1931, Suomi 1931. Tuottaja: Sk-yliesikunta Tarkastusnumero: 16980, 7.10.1931 – 305 m / 11´09"
Savon väestönsuojeluharjoitus 1938, Suomi 1938. Tuottaja: Suomen Kaasusuojelujärjestö, Puolustusvoi-mat Tarkastusnumero: A-952, 16.4.1938 – 220 m / 8´02"
Marssilaulu (Sillanpään marssilaulu), Suomi 1941. Tuottaja: Puolustusvoimat Tarkastusnumero: A-1590, 11.7.1941 – 85 m / 3´06"
Suomi taistelee, Osa 1, Suomi 1941. Tuottaja: Puolustusvoimat Kuvaus: TK-kuvaajat Leikkaus: Turo Kartto Tarkastusnumero: ? – 696 m / 25´26"
25 vuotta Suomen itsenäisyyttä, Suomi 1942. Tuottaja: Valtion tiedotuslaitos Tarkastusnumero: A-1725, 4.12.1942 – 400 m / 14´37"
Kokonaisuus esitetään Betacam SP-videona.
Ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän sortotoimenpiteiden puristuksessa heräsi maassamme yhä voimakkaampi aktivistinen pyrkimys kohti itsenäisyyttä ja koulutettujen sotavoimien perustamista. Vuonna 1915 perustetun Jääkäriliikkeen toiminnan tuloksena oli 2000 miehen vapaaehtoisjoukon lähettäminen ja sen kouluttaminen Saksassa vuosina 1915-17. Näistä joukoista saatiin vuoden 1918 sodan yhteydessä perustettujen puolustusvoimien ydin-joukko. Venäjän vallankumouksien jatkuessa, Suomi julistautui itsenäiseksi joulukuussa 1917, ja tammikuussa 1918 alkaneen sisällissodan myötä alkoi Vaasaan vetäytyneen senaatin johdolla maamme puolustuslaitoksen määrätietoinen järjestäminen. Vakinainen Suomen sotaväki muodostui asevelvollisuuslain astuttua voimaan ja jääkäreiden palattua Saksasta kotimaahan helmikuussa 1918. Näiden joukkojen lisäksi puolustusvoimien joukot perustuivat pääosin vuoden 1917 aikana perustettuihin vapaaehtoisiin palosuojeluskuntiin, joista monet nimettiin myöhemmin suojeluskunniksi.
Vuoden 1918 sodan aikana ei puolustuslaitoksella eikä suojeluskunnilla ollut vielä itsenäistä elokuvaustoimintaa. Varhaisimmasta armeijaa käsittelevästä elokuvauksesta vastasivatkin kaupalliset yhtiöt. Esimerkiksi Finlandia Filmin Kuvia Suomen vapaussodasta (1919) perustui ruotsalaisten kuvaajien toimiin ja näytti mm. valkoisten armeijan esikuntaa ja Vöyrin sotakoulua. Ranskalaisen elokuvayhtiö Pathén kuvaaja Philp ikuisti hänkin valkoisten rintamapuoliskon tapahtumia. Venäjän vallankumouksen takia venäläisviranomaisten vuonna 1916 määräämä kuvauskielto ei sanottavasti liene vaikuttanut edes sotilaallisten aiheiden kuvauksiin. Yli puolet (10/15) vuonna 1918 valmistuneista kotimaisista elokuvista liittyi jollakin tavalla päättyneeseen sotaan. Filmille ikuistettiin voiton-paraateja, josta tuli säännöllinen osa uutisfilmiluonteista aktuellikuvausta, mutta tallennuksiin kuului myös sodan raadollisempi puolta, esimerkiksi punavangit ja hävitetyt kaupunkinäkymät.
Elokuvakamerat saapuivat toden teolla armeijan kasarmi- ja harjoitusalueille 1920-luvun alussa. Suomi-Filmi toteutti laajan kuvausohjelman tehdessään ulkoministeriölle pitkää, lähes parituntista tilauselokuvaa Finlandia (1922), jonka viimeinen kuudes osa käsitteli puolustusvoimia. Elokuvasta on olemassa vain leikkauspoistoja. Puolustusvoimia koskevat aiheet vaihtuivat vähitellen pois vapaussodan vuosijuhlista ja paraateista. Uudet aiheet löytyivät kasarmi- ja leirielämän arjesta sekä urheilukilpailuista. Varhaisimmat puolustuslaitokselle kuvatut lyhytfilmit, kuten nyt alkukuvina nähtävät Porin rykmentti Turussa 1922 ja Pyöräilykilpailu Hämeenlinna - Helsinki v. 1922 olivat vielä paljolti uuden välineen käyttömahdollisuuksien tutkimista. Filmikamera oli uutta ja ihmeellistä myös kuvattaville, mikä näkyy jälkimmäisen filmin seeneissä kameraan kohdistuvissa uteliaissa katseissa.
Puolustuslaitoksen elokuvaustoiminta lähti virallisesti liikkeelle, kun Yleisesikunnan Osasto 4:ään perustettuun Kuvatoimistoon komennettiin 6.10.1925 luutnantti Heikki Parkkonen vastuualueenaan erityisesti valo- ja elokuva-asioiden uudelleenjärjestely. Joukko-osastokyselyihin perustuneessa vuoden 1926 komiteamietinnössä elokuvalla nähtiin olevan huomattavia etuja sotilaiden koulutuksessa. Elokuvan avulla voitiin nopeasti, tehokkaasti ja kiinnostavasti opettaa vaikeitakin asioita. Näin elokuvilla voitiin osin korvata jo pitkään koulutuksessa käytettyjä heijastekuvia. Alokkaiden peruskoulutusta monipuolistavia opetuselokuvia toivottiin lähes kaikista koulutettavista aiheista harjoitusohjesäännöstä aseiden käsittelyyn, urheiluun ja hevosenhoitoon. Puolustusvoimien elokuvatoiminnan motto oli: "Filmikone ja tarpeellinen määrä filmiä joka joukko-osaston käytettäväksi".
Vuonna 1926 syntyi kaksi pitkää opetuselokuvaa, Jalkaväen Kapitulanttikoulu ja Tykistön Kapitulanttikoulu. Nyt esitettävää jalkaväki-elokuvaa kuvattiin Markovillan koululla Viipurin koillispuolella. Siellä oli koulutettu kanta-aliupseereja 1920-luvun alusta alkaen, ja vuonna 1927 siitä tuli perustetun Taistelukoulun osa. Koulu keskittyi käytäntöön, mutta antoi myös ohjausta eri aselajien yhteistoiminnasta. Jalkaväen Kapitulanttikoulu, josta valmistettiin sekä suomen- että ruotsinkielinen versio, antaa varsin hyvän kuvan koulutuksen monipuolisuudesta. Taisteluharjoitusten ja oppituntien lomassa oli aikaa myös vapaa-ajan harrastuksille. Harjoitukset pidettiin lähinnä kasarmialueilla tai aivan niiden välittömässä läheisyydessä; suuriin yhteisharjoituksiin ei ollut määrärahoja.
Suojeluskuntajärjestölläkin oli omaa elokuvatuotantoa. Useimmiten se teki yhteistyötä puolustuslaitoksen kanssa, mikä oli tarpeen yhtä lailla kustannusten, kaluston kuin henkilöstönkin osalta. Puolustuslaitos hankki Suojelus-kuntajärjestöltä mm. vuonna 1925 valmistuneen 5-osaisen opetuselokuvan Yksittäis- ja ryhmän taistelukoulutus. Sen kopioita lainattiin divisioonatason joukko-osastoille. Seuraavana vuonna (1926) valmistui 7-osainen elokuva Suomen suojeluskuntajärjestö. Suojeluskuntain Yliesikunta tilasi lisäksi vuosina 1923-28 useita elokuvia valo- ja elokuvaaja Anton Podworskyltä, jonka filmivalmistamon tuotannosta nähdään esimerkkinä Lottien valistus- ja leiripäivät suojeluskuntain päällystökoululla Tuusulassa kesällä 1927. Elokuva on näyte reippaasta ulkoilmaelä-mästä, vapaaehtoisten innokkaasta palvelualttiudesta sekä isänmaallisesta hengestä. Sotamarttojen eli suojeluskuntien ompeluseurojen ja naisosastojen luomalle pohjalle vuonna 1920 perustetun Lotta Svärd –järjestön jäseniä alet-tiin kouluttaa maanpuolustuksellisiin tehtäviin 1920-luvun lopulta alkaen.
Puolustuslaitoksen 1920-luvun omatuotanto käsittää 43 eri aihetta. Mukana on sota- ja leiriharjoituksia, varus-kuntien avoimien ovien päiviä, taistelunäytöksiä, joukko-osastojen esittelyjä, urheilukilpailuja, lentonäytöksiä ja erilaisia kokeiluja kuvaavia elokuvia. Puolustuslaitoksen kotimaisen elokuvatuotannon ollessa vielä alkutaipaleellaan, otettiin kernaasti oppia myös ulkomailta sekä opintomatkojen että elokuvahankintojen avulla (30 kpl). Toimintaa johtanut Heikki Parkkonen kävi 1920-luvulla Ruotsissa ja Saksassa elokuvaopissa. Vuosikymmenen suurhankkeena oli vuosina 1925-27 kuvattu Suomen armeija, dokumenttielokuva, jossa yhdistettiin neliosaiseksi sarjaksi aiemmin kuvattuja puolustuslaitoksen filmejä uusiin otoksiin ja mukaan liitettiin myös siviiliyhtiöiltä hankittuja matkailunähtävyysfilmejä. Elokuvaa näytettiin PR-tilaisuuksissa mm. Pariisissa. Kesällä 1928 Kymenlaaksossa pidettiin ensimmäiset suuret, koko puolustuslaitosta koskevat sotaharjoitukset, jotka nekin saatiin ikuistettua filmille. Suojeluskunnat osallistuivat mahdollisuuksiensa mukaan vastaaviin suurharjoituksiin.
Sekä suojeluskunnissa että puolustuslaitoksessa ymmärrettiin elokuvan merkitys joukkojen opetuksen lisäksi myös kasvavalle elokuvayleisölle kohdistetussa propagandakäytössä, painopiste oli kuitenkin opetusfilmeillä. Mutta kun puolustuslaitos avautui 1920-luvun lopulta alkaen entistä enemmän muuhun yhteiskuntaan päin, syntyi lähenemisen käytännön yhteistyötä: siviiliyhtiöt saivat käyttöönsä mm. kasarmialueita, kalustoa, joukkoja ja osaamista. Tunnetuimpia tuloksia tästä yhteistyöstä ovat Erkki Karun Suomi-Filmille ohjaamat Meidän poikamme – näytelmäelokuvat, joihin voitiin käyttää myös puolustuslaitoksen dokumentaarisia tallenteita. Puolustuslaitoksen ja muun yhteiskunnan tiivis yhteistyö ymmärrettiin tärkeäksi silloin, kun tavoitteena oli koko kansan armeija. Samaan tähtäsi jo ensimmäinen yleinen asevelvollisuuslaki, joka säädettiin vain muutama vuosi kansalaissodan päättymisen jälkeen (1922). Sisällissodan haavat olivat kuitenkin tuoreessa muistissa, eivätkä myöskään kulttuuriset aikaansaannokset ja keskustelut aina tukeneet samaa tavoitetta: Pentti Haanpään Kenttä ja kasarmi –romaanin (1925) aiheuttama debatti oli siitä osoituksena.
Puolustuslaitoksen elokuvatuotannosta vastasi vuosina 1932-39 Sotilaselokuva. Puolustuslaitokselle 1930-luvulla kuvatut aiheet lisääntyivät parilla kymmenellä (63 kpl) 1920-lukuun verrattuna. Kansallisesta suuntautumisesta kielii sekin, että ulkomaiset hankinnat vähenivät kolmannekseen (9 kpl). Eri aselajit ja joukko-osastot tekivät innokkaasti erilaisia kokeiluja "elokuva-ammunnan" alalla ja myös kameroiden käyttöä taltioitiin.
Puolustuslaitoksen vahvana reservinä toimivat suojeluskunnat osallistuivat omalla panoksellaan näihin kokeiluihin kuvaamalla harjoituksiaan kesä- ja talviolosuhteissa. Harjoituksen ohella suojeluskuntaelokuvat käsittelivät enimmäkseen talkoita, paraateja, voimistelu- ja urheilujuhlia, kilpailuja, maakuntajuhlia sekä suojeluskuntapiirien ja paikallisosastojen toimintaa. Suojeluskuntaelokuvien esimerkkinä näemme Maanpuolustuspäivä Turussa 6.4.1930, joka on ryhdikkäine joukkojen katselmuksineen ja vauhdikkaine taistelunäytöksineen lähinnä suurta yleisöä kosiskeleva tiedotus- ja PR-paketti. Näytökseen osallistui suojeluskuntajoukkojen lisäksi myös puolustus-laitoksen yksikköjä. Kameran linssi on taltioinut filmille myös harvinaisemman kohteen - elokuvaajan toimessaan. Hyrylässä ja Vantaanjoella kuvattu Pohjois-Uudenmaan sk-piirin kesäsotaharjoitus 1931 toimii puolestaan ikään kuin eri aselajien yhteistoimintaohjesäännön kuvittajana esitellessään vaihe vaiheelta hyökkäysoperaation valmistelua ja toteutusta.
Yhteistyöstä armeijan, suojeluskuntien ja siviilien välillä on esimerkkinä myös Iisalmessa, Kuopiossa, Pieksä-mäellä ja Mikkelissä kuvattu, Savon väestönsuojeluharjoitus 1938. Elokuvan tuottajana oli Suomen Kaasusuojelujärjestö. Muutaman muunkin vastaavanlaisen väestönsuojeluelokuvan taustalla oli 1930-luvun mittaan kasvanut pelko uudesta suursodasta ja mahdollisesta ilma-aseella käytävästä totaalisesta kaasusodasta, jossa siviilikohteitakaan ei säästetä. Puolustusvalmiuden kohottamisen tärkeys havaittiin eduskunnassakin, joka hyväksyi vuosien viivyttelyn jälkeen laajempaan varustautumiseen perustuvan puolustuslaitoksen perushankintaohjelman huhti-kuussa 1938 saksalaisten vallattua Itävallan.
Neuvostoliitto esitti samaan aikaan huolensa Suomen vastaisen rajansa turvallisuudesta salaisen diplomatian keinoin. Uhat konkretisoituivat lokakuun alussa 1939 Neuvostoliiton Suomelle esittämiin aluevaatimuksiin. Vaatimukset perustuivat Saksan ja Neuvostoliiton väliseen hyökkäämättömyyssopimukseen, jonka salaisen lisäpöytä-kirjan mukaan Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin. Neuvostoliiton vaatimuksiin ei Suomen hallitus suostunut ja neuvottelujen takkuillessa tapahtui liikekannallepano, kun reserviläiset kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin (YH). Kärjistynyt tilanne ei kuitenkaan saanut puolustuslaitoksen organisatorisesti vielä hajanaista kuva-alaa liikkeelle; YH:n kuvaukset hoitivat T. J. Särkän johtama Suomen Filmiteollisuus ja Tukholmaan asemiin sijoittunut Aho & Soldan, jonka takana oli dokumentaarielokuvien valmistamisessa kunnostautuneet Juhani Ahon pojat Heikki Aho ja Björn Soldan. Risto Orkon johtama Suomi-Filmi aloitti samoihin aikoihin omien sota-aiheisten uutiskuvakatsaustensa kuvaukset.
Päämajan propagandaosaston kuvalaitos tarttui kuvauksiin toden teolla vasta reilut pari viikkoa talvisodan syttymisen jälkeen joulukuussa 1939, kun mukaan oli saatu lisää asiantuntevaa henkilökuntaa. Vaikka koti- ja kansainväliseen tiedotukseen yritettiin saada potkua jopa pääministeri Risto Rytin kehoituksilla, ensimmäinen katsaus valmistui vasta 26.1.1940, vaikka aineisto toki oli saatu kuvatuksi aiemminkin. Talvisodan aikana puolustuslaitokselle kuvasi kaikkiaan 19 elokuvaajaa, joista seitsemän oli ulkomaalaisia. Talvisodan aikana kuvattiin kaikkiaan 10 pv-katsausta, joista viimeisen teki Aho & Soldan. Katsausten lisäksi valmistui 4 kpl lyhyitä, noin 3 minuutin mittaisia, mainoselokuvia eli tietoiskuja esitettäväksi katsausten yhteydessä. Katsauksista koottiin myös ilman väli-negatiivivaihetta yksi pidempi, noin tunnin mittainen, "kertakäyttökoostefilmi, "Välähdyksiä Suomen-Venäjän sodasta 1939-1940. Myös Suomi-Filmi teki aiheesta pitkän dokumenttielokuvan, Taistelun tie. Kotirintamalta etulinjoille talvella 1939-1940, joka esitettiin vain viikko puolustuslaitoksen version jälkeen. Talvisota päättyi Moskovan rauhaan 13.3.1940. Päämajan propagandaosaston kuvalaitos lakkautettiin huhtikuussa, mutta kuvauksia jatkettiin vielä toukokuun puolelle. Arkistoon kertyi tuolloin otoksia mm. Pohjois-Suomesta, vankien vaihdosta ja sankarihautajaisista. Kuvauksista vastasi välirauhan ajan Pääesikunnan kuvalaitos.
Talvisodan jälkeinen välirauhan kausi ei suonut kovin pitkää hengähdysaikaa, sillä Neuvostoliiton uudet turvallisuusvaatimukset sekä Saksan ja Neuvostoliiton välisten suhteiden jatkuva kiristyminen piti tilanteen räjähdysherkkänä. Suomen ja Saksan suhteiden muutokset mm. heinäkuun 1940 Petsamon nikkelisopimuksen ja elokuun 1940 kauttakulkusopimuksen myötä eivät olleet Neuvostoliitolle mieleen. Kiristynyttä tilannetta ei juuri helpottanut Suomen kannalta syyskuussa 1940 Neuvostoliiton kanssa solmittu kauttakulkusopimus Hangon tukikohtaan. Vuodenvaihteessa 1940-41 oli jo selvää, että Suomi kallistuu poliittisesti Saksan suuntaan. Toukokuussa 1941 Saksaan saapuneet ensimmäiset suomalaiset vapaaehtoiset SS-miehet sekä kesäkuun alussa Pohjois-Suomeen saa-puneet ensimmäiset saksalaiset hyökkäysjoukot vahvistivat Suomen tulevan ulkopoliittisen linjan. Reserviläiset kutsuttiin täydessä laajuudessaan ylimääräisiin harjoituksiin ja pääosa Suomen kenttäarmeijasta asetettiin liikekannalle 17.6.1941. Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Suomen alueella olevia saksalaisten tukikohtia ja pääministeri Rangell totesi 25.6.1941 Suomen olevan sodassa.
Puolustuslaitoksen elokuvaustoiminta järjestettiin uudelleen siten, että jatkosodan alkupuolella, 26.11.1941 perustettiin Päämajan kuvalaitoksen työnjatkajaksi Päämajan kuvaosasto, jonka johtoon tuli puolustuslaitoksen elo-kuvaustoiminnan primus motor, Heikki Parkkonen. Päämajan tiedotusosaston johdolla, mutta kuvaosaston valvonnassa, aloittivat propagandakomppaniat (myöhemmin tiedostuskomppaniat, TK), joita määrättiin Armeijakuntien, Merivoimien, Ilmavoimien ja Kotijoukkojen esikuntiin. Kuvaosasto kokosi TK:en (jatkosodan aikana kaikkiaan 49 elokuvaajaa, 1-2 TK:aa kohden) kuvaamasta materiaalista puolustusvoimien katsaukset ja muut elokuvat työkopiovaiheeseen, jotka Valtion tiedotuslaitoksessa (VTL) sitten muokattiin valmiiksi elokuviksi.
TK:en toiminnan punaisena lankana oli "elävöittää ja kertoa rintamantakaiselle väestölle kirjoitusten ja radion, valokuvien ja elokuvien avulla kenttäarmeijan toimintaa etulinjataisteluista ja lepohetkistä, huoltomuodostelmien y.m. toimintaan saakka sekä saada koko kansa eläytymään armeijan taistelutoimintaan päivittäin ja siten terästämään kansan voitontahtoa…".
Kun talvisodan aikaiset puolustuslaitoksen elokuvat toteutettiin vielä suhteellisen puhtaalla dokumentaarisella otteella, niin jatkosota toi kuvaustoimintaan mukanaan yhä selkeämmän propagandistisen juonteen. Tämä näkyi erityisesti sellaisissa kooste-elokuvissa kuin Sireenien kukkiessa 1941 ja Sillanpään marssilaulu (Marssilaulu), joissa käytettiin ennen sotaa kuvattua materiaalia. Nyt nähtävässä Marssilaulussa on käytetty taidokkaasti kollaasi-tekniikkaa ja yhdistetty kodin, uskonnon ja isänmaan perusarvot sotilassaappaiden ja marssilaulun rytmiin. Elokuvan taustalla vaikuttivat talvisodan sankarivainajien ja siviilien uhrausten tuoreet muistot.
VTL keskittyi omassa tuotannossaan lähinnä kotirintama- ja siviiliaiheisiin, puolustuslaitoksen elokuvia täydentäviin propagandistisiin lyhytelokuviin, joiden ensimmäisenä tuloksena valmistui elokuussa 1942 Karjala nousee tuhkasta. VTL:n ja puolustuslaitoksen yhteistyöstä nähdään esimerkkinä vuoden 1918 sodan päivistä jatkosodan alkuun etenevä 25-vuotta Suomen itsenäisyyttä vuodelta 1942. Elokuva etenee tietoiskumaisina välähdyksinä lähihistorian kertauskurssina alkaen maan taloudellisesta jälleenrakentamisesta 1920-30-luvulla ja jatkuen armeijan saappaanjäljissä kohti vuoden 1940 rajaa. Elokuvassa nähdään myös mm. Suomen tasavallan presidenttien virkaanastujaispuheita.
Jatkosodan puolustusvoimien katsauksista ensimmäinen valmistui jo 11.7.1941, vain pari viikkoa sodan puhkeamisesta, sillä toisin kuin talvisodan syttyessä, oli puolustuslaitoksella elokuvausorganisaatio valmiina jatkosodan päästessä valloilleen. Katsauksia kuvattiin kaikkiaan 88 kpl, keskiarvoltaan talvisodan katsausten tavoin 12 minuutin mittaisina. Varsinkin sodan alussa materiaalista ei ollut pulaa, joten elokuvat toimivatkin aluksi "viikko-katsauksina". Varhaisimmat, hyökkäyssotavaiheen katsaukset olivat useamman aihepiirin kokonaisuuksia, mutta hidastempoinen asemasota muutti ne enemmänkin opetuselokuvatyyppisiksi, yhden aiheen katsauksiksi (yht. 52 kpl). Katsauksista neljä oli tehty yhteistyössä vuoden 1943 alussa toimintansa aloittaneen Propaganda-Aseveljet ry:n alaisen Finlandia-Kuvan kanssa. Finlandia-Kuva vuokrasi ja myi elokuvia, mutta valmisti myös omia Finlandia-katsauksiaan täydentämään puolustusvoimien katsausten tarjontaa.
Jatkosodan aikana kuvattu materiaali kärsi aika ajoin aiheiston vinoutumasta, kun eri rintamalohkoilta lähetettiin liikaa samantyyppisiä otoksia. Urheilukilpailuja ja maataloustöitä kuvattiin kyllä runsaasti, mutta esimerkiksi aseiden toimintaa ja taistelumaastoja ei niinkään. Jatkosodan alkupuolella kuvatussa materiaalissa oli lisäksi havaittavissa liikaa valokuvamaisuutta, joka tosin väistyi kokemusten karttuessa ja sodan edetessä toiminnallisuuden eli tapahtumia ja liikettä sisältävien otosten tieltä.
Katsauksista koostettiin talvisodan tapaan myös ilman negatiivivaihetta kokoillanelokuvia (1 h 40 min) lähes suoraan valmiita katsauksia yhteen liittäen, vuonna 1941 Pakkorajalta Syvärille sekä vuonna 1942 Suomenlahdelta Äänisjärvelle ja Hangon motista Vienan kanavalle. Asemasotavaiheesta ei vastaavia elokuvia enää tehty. Jatkosodan katsauksia varten kuvattua negatiivimateriaalia, jota kertyi n. 200 000 metriä, käytettiin muihinkin pidempiin dokumenttielokuviin, joista näytetään mykkäversiona vajaa puolituntinen ensimmäinen osa jatkosodan alkuvaiheita kuvittavasta, Suomi taistelee –elokuvasta (1941). Elokuvalla paikattiin talvisodan kirveleviä haavoja näyttämällä armeijan ripeää voittokulkua sekä pohjoisella että eteläisellä rintamalla. Elokuvassa edetään Enson ja Sortavalan valtausten jälkeen Viipuriin, Karjalan pääkaupunkiin. Muista pidemmistä tuotannoista mainittakoon vuonna 1943 valmistunut lottien koulutusta ja sota-ajan työpanosta kuvaava elokuva Rivilotta. Asemasodan aikana kuvausryhmillä oli aikaa valmistella kuvauksia pidempäänkin, kuten osoittaa sotilaskoti-aiheinen elokuva, jota varten vierailtiin noin 150 sotilaskodissa Karjalan kannakselta aina Lappiin saakka.
Jatkosodan päättyminen reilun kolmen sotavuoden jälkeen 19.9.1944 ei lopettanut sotatoimia, sillä Pohjois-Suomessa olevat saksalaiset oli välirauhansopimuksen mukaan vielä riisuttava aseista tai poistettava maasta. Seurannut Lapin sota jäi lähes ilman elokuvattua materiaalia, koska tiedostuskomppaniat lakkautettiin ja kotiutettiin 29.9.1944. Muutamien omien joukkojen liikkeitä ja saksalaisten aiheuttamia tuhoja kuvaavien elokuvien lisäksi saatiin valmiiksi miinanraivausta käsittelevät elokuvat Miinanraivausta Lapissa v. 1945 ja Meret vapaiksi. Saksa-laisten poistuttua maasta 27.4.1945 voitiin puolustuslaitoksen elokuvaustoiminnankin osalta aloittaa joukkojen siirtäminen rauhanajan tarpeita vastaavaan kokoonpanoon.
Merkkinä elokuva-alalle poikkeuksellisesta ajanjaksosta oli jo sekin, että puolustuslaitos tuotti vuosien 1940-44 aikana reilun viidenneksen (102 kpl) kaikista Suomessa valmistuneista lyhytelokuvista.
Harri Hirvonen 28.9.2005
Päälähteet:
– Toim. Matti Lappalainen & Anssi Vuorenmaa: "Suomen puolustusvoimat ennen ja nyt". Sotatieteen laitoksen julkaisuja XX. WSOY, Porvoo 1988.
– Jyri Paulaharju & Martti Uosukainen: "Kamerat – Huomio – Tulta! Puolustusvoimat kuvaajana. Puolustusvoimien kuvaus-toiminta 1918-1999". Puolustusvoimien Koulutuksen Kehittämiskeskus, Tuusula 2000.
– Jukka Tarkka & Allan Tiitta: "Itsenäinen Suomi. Seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä". Otava, Helsinki 1987.
– Kari Uusitalo: "Eläviksi syntyneet kuvat. Suomalaisen elokuvan mykät vuodet 1896-1930". Otava, Helsinki 1972.
– Kari Uusitalo: "Lavean tien sankarit. Suomalainen elokuva 1931-1939". Otava, Helsinki 1975.
– Kari Uusitalo: "Ruutia, riitoja, rakkautta… Suomalaisen elokuvan sotavuodet 1940-1948". Suomen elokuvasäätiö, julkai-susarja n:o 3, Helsinki 1977.
