The Bitter Tea of General Yen

Frank Capra: The Bitter Tea of General Yen (US 1933) with Barbara Stanwyck (Megan Davis) and Nils Asther (General Yen).

USA 1933 © 1932 Columbia Pictures. EX: Harry Cohn. P: Walter Wanger. D: Frank Capra. SC: Edward Paramore – based on the novel by Grace Zaring Stone (1930). DP: Joseph Walker. M: W. Franke Harling. ED: Edward Curtis. Starring Barbara Stanwyck (Megan Davis), Nils Asther (kenraali Yen), Toshia Mori (Mah-Li), Walter Connolly (Jones), Gavin Gordon (Dr. Robert Strike, Bob). 88'. A low contrast print. Viewed at Orion, Helsinki, 20 Sep 2005. An exceptional film in Capra's career, a Sternbergian romance produced by Wanger, with Joseph Walker showing his ability to create a strong exotic atmosphere. Set in the turmoil of war-torn China, the warlord (Asther) rescues an American missionary (Stanwyck). One of the most important interracial love stories of its time besides Broken Blossoms. As in Forbidden, the sad, quiet, lingering close-ups seem profoundly felt.

...

SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO

finlands filmarkiv

PROGRAM NOTE EDITED BY SAKARI TOIVIAINEN

The Bitter Tea of General Yen

Myrsky yli Aasian / Storm över Asien

Yhdysvallat 1932. Tuotantoyhtiöt: Columbia. Tuottaja: Harry Cohn. Ohjaus: Frank Capra. Käsikirjoitus: Edward Paramore – Grace Zaring Stonen romaanista. Kuvaus: Joseph Walker. Lavastus: Stephen Goosson. Musiikki: W. Frank Harling. Leikkaus: Edward Curtis. Pääosissa: Barbara Stanwyck (Megan Davis), Nils Asther (kenraali Yen), Walter Connolly (Jones), Toshia Mori (Mah-Li), Gavin Gordon (Bob Strike), Lucien Littlefield (Jackson), Richard Loo (kapteeni Li), Clara Blandick (Mrs. Jackson), Helen Jerome Eddy (Miss Read), Matha Mattox (miss Avery), Moy Ming, Robert Wayne, Knute Erickson, Ella Hall, Jessie Arnold, Emmett Corrigan. Helsingin ensi-ilta: 21.10.1933 Kino-Palatsi. Maahantuoja: Lahyn-Filmi. Filmitarkastus: 18086 – K16 – 89 min 

Myrsky yli Aasian on Capran 1930-luvun alun elokuvista ainoa, joka ei sijoitu Amerikkaan ja ainoa vuoden 1932 jälkeen, jossa käsikirjoittajana ei ole Robert Riskin. Capran itsensä kertoman mukaan hän myöntyi ohjaamaan elokuvan osaksi siitä syystä, että se näytti hänestä "taiteelliselta" aiheelta, joka voisi vedota Oscarien jakajiin. Vaikka se ei tätä tehnyt, Capra yhä muistaa sen "eräänä lempielokuvanaan". Lavastukseltaan, aiheeltaan ja tunnelmaltaan se epäilemättä poikkeaa suuresti kaikista muista Capran tuolloisista töistä – vain viisi vuotta myöhempi Sininen kuu muistuttaa sitä miljööltään. Visuaalinen tyylikin näyttää olevan peräisin jostakin Josef von Sternbergin samanaikaisesta elokuvasta.

   Elokuvan aiheena on kulttuuriperinnöltään kahden täysin erilaisen ihmisen kohtaaminen: Uuden Englannin lähetyssaarnaaja täynnä kristillistä intoa ja kiinalainen sotaherra, jonka ilmeinen sekoitus brutaalisuutta ja runollista seesteisyyttä sekä inhottaa että kiehtoo naista. Elokuvan mittaan naisen ennakkoluulot vähitellen hälvenevät ja hän alkaa nähdä kenraali Yenin ihmisenä, ei pelkkänä stereotyyppinä. Vaikka tällainen kahden ihmisen suhteen kehittely ylenkatseesta arvostukseen on tyypillistä Capraa, näkemysten ja kulttuuritaustojen kuilu ei ole koskaan ollut yhtä leveä kuin tässä elokuvassa. 

   Pari tuntia ennen suunniteltuja häitään Barbara Stanwyckin tulkitsema Megan Davis ajautuu salaperäisen kenraali Yenin vangiksi sisällissodan myllertämässä Shanghaissa. Luonnollisesti Capran elokuva kertoo vähemmän todellisesta Kiinasta kuin amerikkalaisista asenteista, mutta juuri rotuennakkoluulojen ja pelkojen orkestrointina on ihailtava, jopa nöyrän rehellinen. Kauhua herättävä kenraali Yen tummuu vähitellen nuoren morsiamen toiveiden kohteeksi tapahtumasarjassa, jossa unen ja toden rajat sekoittuvat.

   Taitavasti toteutettu unijakso – jollainen sinänsä on harvinaisuus Capran tuotannossa – välittää Meganin kaksijakoisen asenteen Yeniä kohtaan. Stereotyyppinen kiinalainen paholainen yrittää raiskata Meganin, mutta länsimaisesti pukeutunut naamioitu mies pelastaa hänet. Mies riisuu naamionsa, jonka alta paljastuvat Yenin kauniit piirteet. Unen päättyessä he syleilevät ja suutelevat toisiaan. Selvästi Megan tuntee vetovoimaa Yeniä kohtaan, mutta kieltäytyy myöntämästä, että rodulla tai kulttuuritaustalla olisi mitään tekemistä tämän vetovoiman kanssa.

   Capran omalaatuisin elokuva päättyy lähikuvaan Meganin kasvoissa. Naisen säteilevä ilme lieventää Yenin kuoleman murhenäytelmää, sillä se paljastaa hänen rakkautensa mieheen ja toivonsa, että tämän usko tuonpuoleiseen kohtaamiseen ja sielunvaelluksen olisi totta. Taustalla soi rentouttava kevyt melodia, sama kuin Yenin itsemurhakohtauksessa, ja puolittain juopunut, puolittain epäilevän kyyninen Jones puhuu Yenistä: "Yen oli hullu. Hän sanoi, että me emme todella kuole, vain muutumme. Ehkä hän on kirsikkapuu nyt. Ehkä hän on tuuli, joka leikkii hiuksissasi.. Ehkä tämä on roskaa, mutta yhtäkaikki toivon, että kun oikaisen koipeni, kaveri, joka muuttaa minut lähettää minut Yenin luo. Ja lyönpä vetoa, että siellä olet sinäkin."

– Charles J. Malandin (Frank Capra, 1980) ja muiden lähteiden mukaan