Bel Ami (1939)

Willi Forst: Bel Ami (DE 1939) starring Willi Forst als Georges Duroy. Quelle: DIF / Filmportal

Bel Ami. Komödie aus dem Paris der Jahrhundertwende [the title on the print viewed] / Bel Ami. Der Liebling schöner Frauen / Bel Ami / Bel Ami – kaunis ystäväni / Bel Ami.
    DE 1939. PC: Deutsche Forst-Film Produktion GmbH (Berlin). P: Hans L. Somborn (Gesamtleitung), Walter Lehmann (Produktions-Assistenz), Josef Aschenbrenner, Fritz Renner (Aufnahmeleitung).
    D: Willi Forst. Ass D: Viktor Becker. Dialogue D: Otto Fliedner. SC: Willi Forst, Axel Eggebrecht – based on the novel (1885) by Guy de Maupassant, Finnish translation by Arvi Nuormaa (Kansanvalta 1926, Tammi 1944, 1955, 1980). DP: Ted Pahle. Camera operator: Erich Rudolf Schmidtke. Assistant cinematographer: Günther Peters. AD: Werner Schlichting, Kurt Herlth. Cost: Luise Lehmann, Walter Leder. Makeup: Charlotte Pfeffermann, A. Paul Lange, Martin Gericke. M: Theo Mackeben. Song: "Bel Ami" (Theo Mackeben, Hans Fritz Beckmann), perf. Lizzi Waldmüller & Eva Busch. CH: Rudolf Kölling. S: Erich Lange. ED: Hans Wolff.
    C: Willi Forst (Georges Duroy), Olga Tschechowa (Madeleine Forestier), Ilse Werner (Suzanne Laroche), Hilde Hildebrand (Clotilde von Marelle), Lizzi Waldmüller (Rachel), Marianne Stanior (Grisette), Johannes Riemann (Laroche), Willi Dohm (Charles Forestier), Aribert Wäscher (Walter), Huber von Meyerinck (Varenne), Hans Stiebner (Stranoff).
    Premiere: 21.2.1939 (Berlin). Helsinki premiere: 22.9.1940 Capitol, distributor: Kosmos-Filmi – re-release: 21.8.1964 Kino-Palatsi, distributor: Suomi-Filmi – classification 22719 – K16 – 2749 m / 100 min – Finnish classification length 2680 m / 98 min
    A 1964 re-release print deposited by Suomi-Filmi with Finnish / Swedish subtitles by Annikki Arni / Aina Forsström viewed at Cinema Orion (Helsinki, French Literature Adaptations), 19 Nov 2014

AA: Watched in its own right this is a fine Willi Forst film, one of his best, a continuation of his Viennoiserie after the Anschluss of Austria, an act of inner resistance, a celebration of love, an expression of a joy of life during a sinister period of history, after Kristallnacht, during a year in which Hitler's Germany was proceeding step by step to a Nazi domination of Europe following his divide and conquer strategy.

Willi Forst believed himself to be the first to produce a Bel-Ami adaptation having acquired the rights from the heirs of Guy de Maupassant, but filmographies recognize an earlier interpretation directed by Augusto Genina in 1919.

As a director Willi Forst is in full form. He belongs to the rare group of film-makers of true elegance in stories of romantic and erotic affairs. His touch is so assured that he can be compared with Lubitsch and Ophuls. There is a musical comedy approach in this adaptation, always in high spirits. Such art is the easiest to view and the hardest to achieve.

Guy de Maupassant has been well treated by film-makers. Partie de campagne by Jean Renoir and Le Plaisir by Max Ophuls belong to the immortal masterpieces of cinema. As Maupassant adaptations they are equal and parallel to their sources of inspiration.

To that league Willi Forst's Bel Ami does not rise. It is a light entertainment version of the satirical novel about its arriviste anti-hero. The subtitle of the re-release version announces the film as comedy.

Remarks:
    1. The theme song is sung by Lizzi Waldmüller as Rachel, the lady of the cabaret, the first conquest of Georges in the story. (A good question: who conquers whom?)
    2. Madeleine Forestier, the brain and the ghost-writer behind star journalists and the well-connected mastermind of the political games, is played by Olga Tschechowa (Olga Knipper, whose aunt married Anton Chekhov - and who herself married Michael Chekhov, the son of Anton's brother Alexander Chekhov with his second wife, Natalia Golden).
    3. Omitted from this adaptation is Mrs. Virginie Walter, the wife of the financial magnate, newspaper owner and power broker Walter, himself marginalized in this version. This is interesting because Maupassant's account of the Jewish financier Monsieur Walter borders on the anti-semitic. There is nothing anti-semitic (and nothing about Jews) in Willi Forst's Bel-Ami, released after Kristallnacht.
    4. Consistently, the young charming teenage girl Suzanne - the one whom Georges finally marries - is here not a daughter of the Walters but of Laroche.
    5. Maupassant's plot has been changed. Georges does not play according to the masterplan that makes everybody rich in Maupassant's novel. Instead, he exposes the scheme. There is a great political scandal, and the screenwriters proceed beyond Maupassant's narrative. Georges himself becomes the new Colonial Minister, but just for one day, to end all financial speculation.
    6. There is a musical comedy ending where Georges, still as Minister, receives all his women via different doors - Madeleine - Rachel - Clotilde - and a nude statue of Madame la France - and bids them farewell. To all he adds: "Aber Du warst mein schönstes Erlebnis" ("But you were my most beautiful experience"). He now only belongs to Suzanne. In the novel at the wedding Georges already plans his next rendezvous with Clotilde, his truest soulmate and bedmate.
    7. The dark side is missing - the death scene of Charles Forestier, and the unforgettable confession of the ageing roué, the poet Norbert de Varenne. Even Tolstoy found them gripping.
    8. The sacred dimension, important in Maupassant (La Maison de Tellier) is missing: the rendez-vous at the church and the painting of Jesus walking on the water.
    9. The rustical side, the visit to the countryside in Normandy, also important for Maupassant, also in La Maison de Tellier, among other works, is missing.
    10. Missing is also the one truly sordid affair of the novel: the seduction of Virginie Walter, the only woman in the story who has never had an affair before. She is also the only one who falls desperately in love with Georges and who is seriously unbalanced at the revelation that Georges has only been playing games with her. The Virginie Walter story is the one that most decisively separates Maupassant's novel from light entertainment fiction.

While it is gratifying to observe that the film-makers refused to react to the anti-semitic potential of Maupassant's novel there is a slight anti-French tinge in the account of the general corruption in the politics, media, and private life in France. I was thinking about the ostensibly pro-Russian movie Der Postmeister (DE 1940, screenplay by Gerhard Menzel, direction by Gustav Ucicky) made during the crazy intermezzo of the Molotov-Ribbentrop pact which twists Pushkin's delicate and evocative miniature into a gross melodrama where the daughter is turned into a whore and her father the post station master into a fool. In the context of Nazi Germany both films may be seen as ridiculing the countries they depict.

The screening ran 99 minutes, and thus the print seemed complete. Some members of the audience were irritated by the highly selective subtitling. At first with low contrast or a duped look the print got better towards the end. Perhaps the first reels had been duped by the distributor during the re-relase period due to wear. There was an applause after the screening.
Our programme note of 19 Nov 2014 based on the book by Francesco Bono:

Willi Forstin toista maailmansotaa edeltäneiden elokuvien joukossa Bel Ami on Naamiaisten rinnalla onnistunein. Se on kohokohta hänen urallaan sekä näyttelijänä että ohjaajana. Guy de Maupassantin romaanin filmaaminen oli Forstin vanha unelma, ja elokuvan teko kesti kolme vuotta. Vuonna 1936 Olga Tschechowa ehdotti sen tekemistä Forstille, ja tämä hankki siihen heti oikeudet. Forst suunnitteli kunnianhimoista tuotantoa romaanista, jota ei ollut milloinkaan aikaisemmin filmattu. Nimirooliin hän harkitsi Adolf Wohlbrückiä tai Leslie Howardia, naispääosaan vanhaa ystäväänsä Marlene Dietrichiä. Mutta valmistelussa tuli mutkia matkaan, käsikirjoituksen teko kesti vuoden, ja Euroopan muuttuneissa oloissa suunnitellut tähdet eivät olleet käytettävissä. Viimein Forst päätti ottaa esittääkseen itse nimiroolin. Ensi kertaa hän oli elokuvassaan sekä ohjaaja että päänäyttelijä; neljässä seuraavassa elokuvassaankin hän teki samoin. Vuonna 1938 Itävalta liitettiin Anschlussissa Saksaan, ja Bel amin ensi-ilta oli helmikuussa 1939 Berliinissä.
    "Du hast Glück bei den Frau'n, Bel ami!" – "Sinulla on naisonnea, Bel ami!". Näin kajahti Theo Mackebenin ja Hans Fritz Backmannin elokuvaa varten kirjoittama laulu, josta tuli ohjaajansa tunnuslaulu ja monissa muissakin elokuvissa soiva suosikkikappale. Elokuvassa se soi päähenkilön esittelymusiikkina, eräänlaisena musikaalisena muotokuvana. Se viittaa myös muodonmuutokseen, jonka Maupassantin häikäilemätön gigolo koki Forstin elokuvatulkinnassa.
    Forstilla päähenkilö kulkee kevyin ja joustavin askelin, kuin tanssien halki kaupungin. Hänen eleensä ovat kevyitä, hänen olemuksensa tyylikäs ja eloisa. Vaikka hänellä on vain muutama frangi taskussa, hän on hyvällä tuulella. Ero romaaniin on silmiinpistävä. Olisi vaikea kuvitella Forstin hahmoa entisenä sotilaana. Hän on kuin syntynyt käyttämään frakkia, silinterihattua ja kävelykeppiä. Hän on sinut itsensä kanssa. Hänen luontonsa on miellyttää.
    Sama muodonmuutos koskee Bel Amin suhteita naisiin: kabareen Racheliin, Forestierin vaimoon Madeleineen, rouva de Marelleen, joka valitsee hänet rakastajakseen, ja Suzanneen, josta tulee elokuvassa ovelan Larochen tytär. Niinpä elokuvassa ei mainita rahaa, jolla rouva de Marelle ylläpitää Bel Amia, ja elokuvassa saadaan vaikutelma, että nainen on leski. Maupassantilla painottuu Bel Amin kyynisyys, Forstilla miehen rakkaus on aitoa, tai mies on pikemminkin hyväksikäytetty kuin hyväksikäyttäjä. Naissankarin roolipeli on siis nurinkääntynyttä: Bel Ami on Madeleinelle ja Suzannelle välikappale, jonka avulla he pyrkivät päämääriinsä.

– Francesco Bonon mukaan (Willi Forst: Ein filmkritisches Porträtt, 2010) AA 19.11.2014. – WILLI FORST (1903–1980), wieniläinen elokuvaohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, näyttelijä ja laulaja sai elokuvaläpimurtonsa musiikkikomedian tähtenä. Pian hän nousi Walter Reischin käsikirjoittamissa elokuvissa Max Ophulsin lennokkaan, henkevän erotiikan sfääreihin (Naamiaiset). Esikuvinaan René Clair ja Ernst Lubitsch Forst otti tehdäkseen " itävaltalaisimmat elokuvansa silloin, kun Itävalta lakkasi olemasta" natsi-Saksan Anschlussin myötä. Hän teki elokuvia, joissa "viehätys, arvokkuus, hellyys ja galanteria olivat yhä oleellisia".