Karpo

Ari Matikainen: Karpo (2020). Featuring Hannu Karpo (born 1942) in his signature wolf fur cap bought in Rovaniemi. The best-known confrontational, crusading, straight-shooting, muckraking, watchdog journalist in Finnish television history is now the subject of a documentary portrait feature. A famous program of his was called Karpolla on asiaa [Karpo's Got Something To Say]. The slogan of the movie in translation: There's Still Something To Say.

FI © 2020 Napafilms Oy. P: Liisa Karpo.
    Non-fiction.
    D+SC: Ari Matikainen. Cin: Jarkko M. Virtanen. VFX: Nuutti Koskinen. M: Kalle Koivisto, The Shubie Brothers. S: Janne Laine. ED: Matti Näränen.
    Based on vintage Hannu Karpo television programs (1962–2011)
    Featuring: Hannu Karpo in vintage programs and contemporary interviews conducted on the road.
    Featuring: Sampo Karpo, Mirja Pyykkö, Urpo Kangas, Inkeri Kallio, Hannu Pasanen, Merja Ylä-Anttila, Tauno Äijälä, Pentti Jokinen.
    Soundtrack listing: "Rush Hour" (comp.+arr. Fritz Maldener), perf. Maurice Pop. – "Ruusuja hopeamaljassa" (comp. Hannes Konno), perf. Suomi Rautalanka Group. – "Totuuden tiellä" (comp.+lyr. Janne Rintala & Aki Tykki), perf. Aki Tykki & Kanuunaorkesteri.
    84 min
    Premiere: 25 Sep 2020, distributed by Scanbox Entertainment Finland Oy, theatrical distribution by Finnkino Oy with Swedish subtitles by Joanna Erkkilä.
    Viewed at Tennispalatsi 11, Helsinki, 27 Sep 2020

AA: The director Ari Matikainen has brought us a versatile series of feature-length theatrical documentaries during the last 13 years: Lone Star Hotel (2007, about the popular singer Jorma Kääriäinen), Russian Libertine (2012, about the Russian dissident Viktor Erofeyev), War and a Peace of Mind (2016, about the Finnish PTSD after WWII), and now Karpo, about the fur-capped crusading journalist in Finnish television.

Karpo richly deserves this hommage. His long career spans over seven decades of Finnish media, most importantly television. His oeuvre is also a saga of Finland during a period of its greatest change. Early on Karpo, the self-described city snob, transformed into a spokesman of vox populi. Karpo was not a populist, but he covered the issues of the forgotten people that voted populists.

Karpo has a rare talent in interviews. He is direct and in-your-face, but on his poker face there is always a spark of humour and empathy. He is always for the little people, never afraid of the powers-that-be, not even of his superiors who were afraid to fire him but tried their best to smoke him out. There is a Gogolian angle in Karpo's account of bureaucracy.

"An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.” "My son, if you only knew with how little reason the world is governed". Hannu Karpo could use as his motto these winged words of Axel Oxenstierna, the Lord High Chancellor of Sweden (who was portrayed by Lewis Stone in Rouben Mamoulian's Queen Christina).

Learning to know the people of Finland, Karpo understood that it was he who had been stupid. The wisdom of the heart, "sydämen sivistys", was to be found in the authentic experiences of the people whose untold stories he had the privilege to convey.

Karpo remembers the poverty of his childhood: life during wartime, the shortage of everything after the war. His father was Russian, but he always taught his children that it was Finland who gave them a home.

Karpo is stern about alcohol politics but understanding about the homeless alcoholists that were often war veterans who were never able to adjust to peacetime. Still in the 1970 the Hakaniemi Square was like a battlefield with all the alcoholics lying around.

Karpo hated the bureaucracy and rampant alcoholism at the public television company Finnish Broadcasting Corporation (Yle), and at the Seura Magazine where he was editor-in-chief for a brief period, but he loved the commercial television company Mainos-Televisio for its great work ethics and inspiring atmosphere.

My colleague at KAVI, Sami Hantula, curated brilliant compilations of Hannu Karpo's Finland for Tampere Film Festival in 2017. We promptly screened the compilations also at Cinema Orion in the presence of the maestro. A topic that was highlighted in the selections I saw was traffic, an extremely important and central theme for Karpo. Finland has changed tremendously since those excellent programs, and undoubtedly partly thanks to them.

In the traffic specials I paid also attention to Karpo as a film-maker and his dynamic sense of the mise-en-scène.

Matikainen directs his film as a road movie, Hannu Karpo driving his own car while clips and flashbacks cover his life and work, without hiding mistakes. "The Flying Liquor Seller of Malmi" commits the error of giving a candid interview while drunk, and unable to face publicity, commits suicide. It's wrong to film people who are not of sound mind.

The worst insult took place when Karpo was voluntarily working at the Yle editing room to finish a series of traffic programs while having already resigned from the company. An offensive order to clear out at once made him cry. We don't see him cry, but Matikainen cuts to Karpo driving his car while rain flows down the windscreen. The association is similar in a famous shot in In Cold Blood.

Sampo Karpo, the reporter's son, states that while Hannu was charming with strangers, he was difficult with his family. Hannu Karpo kept in touch with the lonely and marginalized for decades, remembering them with Christmas presents.

In Finland, Hannu Karpo is one of a kind. It would be interesting to learn about comparable journalistic crusaders in other countries. Inevitably, all would be tough and idiosyncratic.

In the history of journalism, Karpo could be located somewhere near the noble tradition of "muckraking" investigative journalism*: reporting that is not afraid to challenge authorities, with a commitment to correct injustice.

Because Karpo always worked for the money, there is also the lingering question of courting yellow journalism. The expression "social porn" appears jokingly in the historical clips, but it is not elaborated. Questions of sensationalism and rubbernecking are unavoidable. But Karpo is not an exploiter.

A thought-worthy reference point is also Studs Terkel: his American oral history projects such as The Good War, Hard Times and Working. I quote Wikipedia on Studs Terkel: "For Studs, there was not a voice that should not be heard, a story that could not be told," said Gary T. Johnson, President of the Chicago History Museum. "He believed that everyone had the right to be heard and had something important to say. He was there to listen, to chronicle, and to make sure their stories are remembered." Unlike Karpo, Terkel let his interlocutors speak at length and allowed listeners to draw their own conclusions.

In the cinema, there is also an affinity with Michael Moore because both Karpo and Moore are protagonists in their shows. In contrast to Moore and Terkel, Karpo, however, always distanced himself from politics.

Night falls as the saga comes to an end. How does Karpo feel now? "Vituttaa" is his untranslatable reply. It means roughly: "I'm fuckin' pissed off". "I am nothing anymore". The car heads towards darkness.

* Muckraking journalism was established in the 19th century in the USA. Its early heroes included Julie Chambers, Nellie Bly, Helen Hunt Jackson, Henry Demarest Lloyd, Ida B. Wells, Ambrose Bierce, B. O. Flower, Ida M. Tarbell, Lincoln Steffens, Upton Sinclair, Jacob Riis, Louis D. Brandeis and Ray Stannard Baker.

BEYOND THE JUMP BREAK: DATA FROM THE PRESSBOOK:

BEYOND THE JUMP BREAK: DATA FROM THE PRESSBOOK:

Hannu Karpo on suomalainen ikoni, joka on tallentunut kansakunnan muistiin: oman tiensä kulkija, joka raportoi väsymättä ja kuvia kumartamatta tavallisten suomalaisten ihmisten kohtaamista vääryyksistä. Kaikki siis tietävät Karpon, mutta harva tuntee miehen karvahatun alla. Elokuva Karpo kuvaa Hannu Karpon vuosikymmeniä kestänyttä uraa toimittajana ja käänteitä, jotka tekivät Karposta ilmiön ja koko kansan tunteman tv-kasvon.

Karpo-elokuvassa kerrotaan myös niistä uhrauksista, joita ohjelmien teko ja vääryyttä kokeneiden kansalaisten puolustaminen vaati. Karpo rohkeni mennä alueille, joita muut karttoivat. Koko kansan rakastaman televisio-ohjelman tuotannossa käytettiin toisinaan mitä ällistyttävämpiä keinoja ja liikuttiin lain molemmin puolin. Karpoa oli mahdoton pysäyttää syyttein tai uhkauksin, sillä kansain silmissä hänestä kasvoi oikeuslaitostakin suurempi instituutio.

Maailma, Suomi, media ja journalismi ovat käyneet läpi suunnattoman murroksen Karpon toimittajan uran aikana. Karpon tarina on kuin täydellinen läpileikkaus tästä dramaattisesta muutoksesta – ja samalla hyvä muistutus siitä, miten toisenlainen maa Suomi oli vielä hyvin vähän aikaa sitten. Karpo nostaa karvahattua rohkealle ammattilaiselle, jolla oli asiaa.

An entertaining documentary about the most powerful and controversial tv journalist in the Finnish history – Hannu Karpo. “Karpo” is a roadmovie which follows Hannu’s life story from a poor young boy to an influencer who fell in love with the Finnish people. Sacrifices were made in his life, but he always stayed true to the people, who eventually relied more on him than on the legal system.

KARPO – MEDIA INFO

Synopsis

Hannu Karpo on suomalainen ikoni, joka on tallentunut kansakunnan muistiin: oman tiensä kulkija, joka raportoi väsymättä ja kuvia kumartamatta tavallisten suomalaisten ihmisten kohtaamista vääryyksistä. Kaikki siis tietävät Karpon, mutta harva tuntee miehen karvahatun alla. Elokuva Karpo kuvaa Hannu Karpon vuosikymmeniä kestänyttä uraa toimittajana ja käänteitä, jotka tekivät Karposta ilmiön ja koko kansan tunteman tv-kasvon.

Karpo-elokuvassa kerrotaan myös niistä uhrauksista, joita ohjelmien teko ja vääryyttä kokeneiden kansalaisten puolustaminen vaati. Karpo rohkeni mennä alueille, joita muut karttoivat. Koko kansan rakastaman televisio-ohjelman tuotannossa käytettiin toisinaan mitä ällistyttävämpiä keinoja ja liikuttiin lain molemmin puolin. Karpoa oli mahdoton pysäyttää syyttein tai uhkauksin, sillä kansain silmissä hänestä kasvoi oikeuslaitostakin suurempi instituutio.

Maailma, Suomi, media ja journalismi ovat käyneet läpi suunnattoman murroksen Karpon toimittajan uran aikana. Karpon tarina on kuin täydellinen läpileikkaus tästä dramaattisesta muutoksesta – ja samalla hyvä muistutus siitä, miten toisenlainen maa Suomi oli vielä hyvin vähän aikaa sitten. Karpo nostaa karvahattua rohkealle ammattilaiselle, jolla oli asiaa.

OHJAAJAN ESITTELY

Ari Matikainen

Ari Matikainen on tuottaja, käsikirjoittaja, dramaturgi sekä Kinocompanyn toimitusjohtaja. Hänen teoksiaan ovat luovat dokumentit, TV-sarjat ja fiktioelokuvat. Matikaisen elokuva Yhden tähden hotelli voitti Jussi-palkinnon parhaana dokumenttielokuvana vuonna 2007. Hänen viimeisimmän dokumenttielokuvansa ’Sota ja mielenrauha’ kansainvälinen ensi-ilta oli Edinburghin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla kesäkuussa 2016. Ari on ollut tuottamassa useita kansainvälisiä yhteistuotantoja, viimeisimpänä "Unforgiven"-dokumentti, jonka ensi-ilta oli CPH: DOX’ssa maaliskuussa sekä ’Rodeo’, joka näytettiin Hot Docs 2018 -tapahtumassa.

Ohjaajalta

Olen aiemmissa Suomen lähihistoriaan sijoittuneissa ja Suomen vaiheita kuvanneissa töissäni katsonut tuhansia tunteja maamme lähihistoriaa. Näistä aivan omanlaisiksi ovat nousseet Hannu Karpon työt.  Ne olivat minulle osin hyvin tuttuja jo lapsuudestani, ja toimivat innoittajina myös omalla urallani. Yksilökin voi vaikuttaa yhteisiin asioihin, jos oikeasti haluaa.

Karpon työ kansan äänenä oli aikalaisilleen ehkä liiankin selvä instituutio, jonka arvoa ei ohjelmien aktiivisena aikana ehkä täysin ymmärretty. Se, että toimittaja tai elokuvantekijä nousee systeemiä vastaan ja muodostaa työllään “kansankäräjät” TV:n välityksellä ihmisten kotisohville, on hyvin ainutlaatuista – asia, jota sittemmin moni on kaivannut.  Mistä saa enää oikeutta, kun ei ole Karpoakaan?

Hannu Karpon tekemät dokumentaariset reportaasit elävät edelleen ajassamme ja löytyvät pirstaleisina internetistä, mutta näin pitkän dokumenttielokuvan muodon kautta kerrottuna ne piirtävät uuden kuvan koko kokonaisuudesta: Miehestä, toimittajasta ja kansasta. Mikä saa toimittajan haastamaan valtiovaltaa ja puolustamaan takametsien ihmisten oikeuksia? Mitä se vaatii toimittajalta? Mistä tämä kaikki sai alkunsa ja mihin se on kadonnut tämän päivän journalismista? Mitä on tapahtunut ja minne katosi kansan äänen kuuleminen? Toimittajat haastattelevat enenevissä määrin toisiaan ja asioiden olotilaa kommentoivat asiantuntijat – eivät asioiden kokijat ja näkijät. Toimittajat tai tekijät, jotka uskaltaisivat kyseenalaistaa sopulismia, näyttävät pääosin kadonneen.

Poliittinen korrektius on ohittanut taas journalismin ja säälin sekaiset sometarinat täyttävät median. Haluan tämän elokuvan kautta sekä Hannu Karpon huikean tarinan avulla avata sitä historiaa, johon olemme tässä päivässä päätyneet, ja antaa puheenvuoron kansan erilaisille äänille sekä ymmärryksen ihmisille, että jokainen kansa tarvitsee moninaisen, puolueettoman äänen tai se kansa on sangen pian henkinen Pohjois-Korea.

TUOTANTO

Tuottajalta

Ensimmäisen kerran, kun ohjaaja Ari Matikainen ehdotti minulle tehtäväksi elokuvaa Hannu Karposta noin yhdeksän vuotta sitten, en halunnut tehdä sitä. Vuosien saatossa seurasin, miten enenevissä määrin Karpoa kaivattiin takaisin keskustelupalstoilla, osa vitsinä – osa tosissaan. Karpo-meemejä ilmestyi tasaiseen tahtiin. Ne jaksoivat kiertää somessa ja herättää hilpeyttä. Samalla Karpon ohjelmat saivat huikeita katselumääriä YouTubessa. Jossain välissä ajan kuluessa minusta itsestänikin tuli ”Karpo”. Näytti siltä, että siellä missä tavalliset suomalaiset saivat äänensä kuuluviin, Hannu Karpon nimi pulpahti esiin säännöllisesti. Suomalaiset tuntuivat todellakin kaipaavan häntä ja hänen ohjelmiaan. Kyse ei ollut vain vanhojen hyvien aikojen ikävöinnistä vaan Karpon kaipaus näyttäytyi minulle reaktiona, mitä ajassamme tapahtui. Aivan kuin ihmiset haluaisivat jonkun pysäyttävän oravanpyörän ja kysyvän ”onko tässä mitään järkeä”? Mutta mihin ihmiset reagoivat?

Kun reilut kolme vuotta sitten Matikainen viimeisimmän kerran ehdotti tämän elokuvan tekoa, koin Suomen ja suomalaisten tietämättäänkin jo kaipaavan elokuvaa Hannu Karposta. Sen sijaan, että Karpo tulisi tekemään ohjelmia meistä ja yhteiskunnastamme, voisimmekin vielä kerran oppia jotain Karpolta tämän oman tarinan kautta. Karpon ura ja työ ovat käsittämättömän laajat ja tulemme ammentamaan niistä epäilemättä vielä kauan. Juuri nyt halusimme kuitenkin tehdä tässä päivässä merkityksellisen tarina Karposta henkilönä, jonka ura ja elämä kertovat meille rohkeasta journalismista, sinnikkyydestä ja lähimmäisen rakkaudesta. Asioita, jotka ovat kenties korostuneen ajankohtaisia juuri tänä vuonna 2020.

HANNU KARPO
 
1942  syntyy 5. maaliskuuta Helsingissä, Katajanokalla.
1958  kirjoittaa lehtiin: Suomen Sosialidemokraatti ja HS.
Aloittaa ohjelman tekijänä Ylellä, Suomen Televisiossa:
Nuorten ohjelmien toimittaja 1958-60
TV-studio-ohjaaja 1959 ja 1961
Uutistoimittaja 1962–1965
TV-uutisten kotimaan osaston vastaava 1965–1967
TV1 Ajankohtaistoimituksen toimittaja 1967–1972
Vastaava tuottaja 1972–1981

1960  valmistuu ylioppilaaksi Helsingin Lyseosta (Ressu).
Asepalvelus Kymen Jääkäripataljoonassa, josta vapautuu vänrikkinä v. 1961
1961  aloittaa suomen kielen ja kotimaisen kirjallisuuden opinnot Helsingin yliopistossa
1963  aloittaa ensimmäisenä ’revolverijournalismin’ Ylellä / Suomessa
1968  asiantuntijajäsenenä perustamassa Julkisen sanan neuvostoa (JSN)
1969  perustaa yrityksensä Pallosalama Oy:n
1971 ja 79  elokuvataiteilijoiden valtionpalkinto
1973  tapaa Ensio “Enska” Itkosen ja tekevät ensimmäisen yhteisen Liikennekoulu-ohjelman Ylelle. Yhteistyötä ja ystävyyttä kesti 37 vuotta.
1972  Grand Prix Cira / Cannesin Televisioelokuvafestivaali, Cannes. Palkinto elokuvasta ’Persian Shaahin valtiovierailu Suomessa 1970’.
1976  Berliinin liikennefilmifestivaalit: Hopeinen liikennevalopylväs ohjelmasta ’Me tappajat’
1977  Berliinin liikennefimifestivaalit: Pronssinen liikennevalopylväs ohjelmasta ’Miniruletti’            
1979  Jussi -kunniakirja
1981  saa Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon
1982  lopettaa Yleisradiossa
1982–1984  Seuran päätoimittajana
1984–1985  Katson päätoimittajana
1983  aloittaa MTV:llä ohjelmanteon. Ohjelmia mm. Karpolla on asiaa, Kyllä kansa tietää, Karpon joulupaketti, Liikenne Karpo. Noin 960 ohjelmaa vuosina 1983–2011
1986  tekee ensimmäisen ohjelman ’Nilsiän öljysheikki’ Tauno Kuosmasesta (Karpolla on asiaa -ohjelma)
1994  2. tammikuuta esitetty Karpolla on asiaa -jakso kerää tv.n ääreen ennätykselliset  1 830 000 katsojaa, 24 perättäistä ohjelmaa saivat yli miljoona katsojaa
2002–2011  toimittaa Karpolla on asiaa -ohjelmaa osin yhdessä poikansa Sampo Karpon kanssa
2007  viimeinen Karpolla on asiaa -ohjelma esitetään 5. toukokuuta
2008  Karpon uraa juhlitaan Docpoint-festivaaleilla
2011  tuottaa viimeiset Karpolla on asiaa -ohjelmansa MTV:lle
2012  saa valtion journalistipalkinnon
2015  saa Televisio-akatemian Kultainen Venla -elämäntyöpalkinnon
2017  ’Karpolla on asiaa -tositarinoita havumetsien maasta’ Tampere Film Festival
2017  saa Auto- ja liikennetoimittajien elämäntyöpalkinnon
2020  Auto- ja liikennetoimittajien kunniajäsen
2020  Karpo-elokuva

Muuta:
•    sotilasarvo reservin majuri v. 1997
•    Puolustusvoimien kultainen ansiomerkki
•    vuosina 1962–2012 tuotti ja ohjasi 37:lle yritykselle ja yhteisölle noin 300 esittely-, markkinointi- ja mainoselokuvaa
•    vuosina 1963–2006 elokuva- ja tv-journalismin opettajana ja työnohjaajana Tampereen ja Helsingin yliopistoissa, Taideteollisessa korkeakoulussa, Sanoma-koulussa ja Yleisradiossa