Friday, October 05, 2012

Live cinema concert Rakkauden kaikkivalta - Amor omnia (my film programme note to the RSO premiere of the new score)

Live cinema concert: Rakkauden kaikkivalta - Amor omnia, premiere of the new score by Lotta Wennäkoski, conducted by Dima Slobodeniouk, played by RSO (Radion sinfoniaorkesteri), Helsinki Music Center, 5 October 2012.

I missed this concert because I was on my way to Pordenone, Le Giornate del Cinema Muto. This is the film programme note I wrote for RSO.

Rakkauden kaikkivalta - Amor omnia
Kärlekens allmakt - Amor omnia
All-Conquering Love - Amor omnia

Suomi 1922. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuottaja: Erkki Karu. Ohjaus: Konrad Tallroth. Käsikirjoitus: Konrad Tallroth. Kuvaus: Kurt Jäger. Lavastus: Carl Fager. Kuvausapulaiset: Armas Fredman, Armas Valen [Vallasvuo]. Studiopäällikkö: Carl Fager. Leikkaus: Konrad Tallroth, Kurt Jäger. Valokuvaajat: Kalle Havas, Kosti Lehtinen.

Pääosissa: Ida Brander (kreivitär Hedvig Örn), Konrad Tallroth (kreivi Carolus Örn), John Precht (luutnantti Henrik Loeven), Sara Järnefelt (Margaretha von Wildheim, Margit, Maryn avioton tytär), Alex Biaudet (Carl-Johan Örn, Carlin poika), Greti Grey (Mary, kreivi Örnin palvelijatar), Valentine Panjutin (Harriet Örn, Carlin vaimo), Beat-Sofi Granqvist (Adèle von Wildheim), Eugen Kopkin (Carl Örn, Hedvig ja Carolus Örnin poika), Eero Leväluoma (Kristian, kreivin palvelija), Edith Lamroth (kaiken järjestävä "täti").

Kuvauspaikkoja: Tuusula: Gustavelundin kartano, Tuusulan vanhan hautausmaan porttihuone, Tuusulan vanha kirkko. Helsinki: Sanmarkin ja Björnbergin sukuhauta Vanhalla hautausmaalla (kuuluu Hietaniemen hautausmaahan), Ehrensvärdintie 14, Suomen kansallismuseo (Turuntie, nyk. Mannerheimintie), Suomenlinna. Hanko: Kylpylaitos. Kulosaaren maalaiskunta: Strandhotell - Rantahotelli, nyk. Wihurin linna. Huopalahti: Munkkiniemi. Sisäkuvia: Helsinki: Hotelli Fennian portaikko, Gösta Stenmanin taidepalatsi (Länsi-Henrikinkatu 10, nyk. Mannerheimintie 6). Studio: Vironkadun studio.

Kuvausaika: kesä 1922.

Helsingin ensiesitys: 12.11.1922 Kino-Palatsi, levitys: Suomen Biografi Osakeyhtiö. 18 fps / 86 min. Alku- ja välitekstit suomeksi ja ruotsiksi. "Monipuolinen musiikkiohjelma säestää näytäntöä", todisti Iltalehden nimimerkki Fanny seuraavana päivänä.

---

Kun Konrad Tallroth, arvostettu Strindberg-näyttelijä, teatterinjohtaja ja -ohjaaja, juhli 50-vuotispäiviään 12.11.1922, tapahtumapaikkana oli Suomi-Filmin paraatiteatteri Kino-Palatsi nykyisen Akateemisen Kirjakaupan paikalla, ja ohjelmana oli kantaesityksensä saava elokuva Rakkauden kaikkivalta, jossa Tallroth oli toiminut ohjaajana, käsikirjoittajana ja näyttelijänä. 800 juhlavieraan joukossa julkista valtaa edusti maaherra, vapaaherra Adolf von Bonsdorff. Läsnä olivat suomalaisen estetiikan suuret nimet Yrjö Hirn ja K.S. Laurila. Suomalaisen kuvataiteen kultakauden suurmies, professori Eero Järnefelt saattoi saliin tyttärensä Sara Järnefeltin "ja näki tämän kaksoisolennon joitakin hetkia myöhemmin valkokankaalla". "Nuoret arkkitehtimme loistivat moitteettomissa silinterihatuissaan. Edustettuna oli koko se Helsinki, joka haluaa olla taidetta lähellä" (Nya Tidningen, 13.11.1922). Suomi-Filmi teki kaikkensa nostaakseen suomalaista elokuvaa samanlaiseen taiteelliseen arvostukseen kuin Ruotsissa ja Tanskassa.

Papin poika Konrad Tallroth (1872-1926) oli suomen- ja ruotsinkielisen teatterin merkkimies. Elämänsä viimeisten 13 vuoden aikana hänestä tuli myös elokuvamies sekä autonomisessa että itsenäisessä Suomessa mutta myös ruotsalaisen elokuvateollisuuden suuruudenkauden tuotannoissa.

Konrad Tallrothin teatteriura alkoi Helsingin Suomalaisessa Teatterissa vuonna 1893. Vuonna 1897 Tallroth liittyi Svenska Teaterniin. Vuosina 1900-1906 Tallroth opiskeli teatteritaidetta Kööpenhaminassa, Berliinissä, Pariisissa ja Italiassa ja toimi parin vuoden ajan Svenska Inhemska Teaterin (nykyisen Åbo Svenska Teaterin) johtajana Turussa. Sen jälkeen hän jatkoi Svenska Teaternin palveluksessa. Arvostettu Strindberg-näyttelijä muistettiin Kuolemantanssin kapteeni Edgarina ja rooleistaan näytelmissä Pääsiäinen ja Tie Damaskokseen, joissa vastanäyttelijänä oli Harriet Bosse.

Tallroth ohjasi Suomessa viisi elokuvaa ja näytteli kaikkiaan noin kymmenessä elokuvadebyyttinään Nuoren luotsin (1913) päärooli. Tallrothin toinen ohjaustyö Eräs elämän murhenäytelmä (1916) takavarikoitiin ensimmäisen maailmansodan elokuvakiellon oloissa, jolloin ei kolmeen vuoteen valmistunut yhtään pitkää suomalaista elokuvaa. Tallroth lähti Ruotsiin Svenska Biografteaternille, jonka pääohjaajia olivat Victor Sjöström ja Mauritz Stiller. Keväällä 1916 muutaman kuukauden sopimuskauden aikana Tallroth ohjasi kahdeksan elokuvaa, joista useissa näyttelikin. Tuotantoryhmiin kuuluivat Sjöströmin ja Stillerin kuuluisat kuvaajat, lavastajat ja näyttelijät. Heti ensimmäisestä ruotsalaisesta elokuvastaan Millerin asiakirjat (1916) Tallroth sai tunnustusta: "Erityisesti kiinnittyy huomio uuteen tuttavuuteen hra Konrad Tallrothiin, joka näyttelee yhtä miespääosaa ja vastaa myös ohjauksesta. Näyttelijällä, joka on kuulunut Helsingin Svenska Teaterniin, on huomattavan edullinen elokuvaulkomuoto. Hänen näyttelijätyönsä on arvokasta ja hallittua" (Colibri, Svenska Dagbladet, 5.8.1916). Suomeen palattuaan Tallroth ohjasi Suomi-Filmille Rakkauden kaikkivallan jälkeen Suursalon häät (1924), josta tuli ensimmäinen puukkojunkkarielokuva ja pohjalaiselokuvan kantateos. Tallroth näytteli myös karismaattiset isännän roolit Suomi-Filmin arvotuotannoissa Koskenlaskijan morsian (1923) ja Nummisuutarit (1923). Viimeisessä elokuvaroolissaan Tallroth palasi ruotsalaistuotantoon Vänrikki Stoolin tarinoiden (1926) kirkkoherrana. Ympyrä sulkeutui tällä tavoin papin pojan elämässä.

Tallroth kuoli 27.1.1926 vain 53-vuotiaana, ja häntä jäivät suremaan puoliso, laulajatar Ingeborg Ipsen-Pedersen ja lapset.

Konrad Tallroth toi suomalaiseen elokuvaan ammattimaista pohjoismaista otetta.  Uuno Hirvonen ei voinut "olla ihmettelemättä sitä, että filmin toiminta on sijoitettu korkeanylhäiseen piiriin, silloin kuin ohjaajan on täytynyt tietää, että suomalainen filmi ei ainakaan toistaiseksi salonkinäytelmissä pysty kilpailemaan ulkomaalaisen tuotannon kanssa. Tässä filmissä on suomalaiskansallista tuntua mahdollisimman vähän". "Rakkauden kaikkivalta voisi yhtä hyvin olla Nordisk Filmin tai minkä muun ulkolaisen yhtiön tuote tahansa" (Uusi Suomi 12.11.1922). Salonkielokuva oli suomalaisessa elokuvassa harvinainen laji, mutta tanskalaisissa ja ruotsalaisissa tuotannoissa se oli ollut 1910-luvulla keskeisellä sijalla. Niiden jalosukuisille päähenkilöille frakki ja iltapuku olivat kuin toinen iho. Terje Vigen oli sittemmin avannut pohjoismaiseen elokuvaan uuden, luonnontunteen ja sielunmaiseman hallitseman linjan. Rakkauden kaikkivallassa on vaikutteita sekä salonkielokuvan perinteestä että luonnontunteen traditiosta, ja se osoitti, että vaikka Suomi-Filmi pyrki kunnostautumaan ennen kaikkea kansallisilla tarinoilla, sillä oli kiinnostusta myös ylikansallisiin aiheisiin.

---

Itse käsikirjoittamansa Rakkauden kaikkivallan juonen Tallroth tiivisti näin: "Haudan äärellä seisoo vanha kreivitär, ja sinne saapuu myös nuori upseeri, jolle kreivitär kertoo, miten kauan sitten hänen poikansa palasi maailmalta kotiin, koska hänen vaimonsa oli hänet jättänyt ja vienyt mukanaan heidän ainoan lapsensa. Ajankulukseen poika alkoi leikitellä kreivittären kamarineidon kanssa. Kun suhde tuli ilmi, karkoitettiin tyttö, joka kuitenkin odotti jo lasta."

"Vuodet vierivät, poika palasi vaimonsa luo, ja heidän poikansa varttui mieheksi. Eräänä päivänä tämä kertoi isoäidille rakastuneensa, ja tyttö hyväksyttiin perhepiiriin. Kaikki näytti menevän hyvin, häitäkin jo valmisteltiin."

"Mutta kaupungin syrjäosissa eleli vanha köyhä nainen, joka saatuaan kuulla häistä huudahtaen pyörtyi. Sitten hän läksi kartanoon. Hän oli tuo karkoitettu kamarineito ja tyttö hänen tyttärensä eli sulhasen sisar. Nuori mies lähti suruissaan vapaaehtoisena sotaan ja kaatui. Mutta hänen kuolinvuoteellaan katkesi sisarenkin elämä, ja heidät haudattiin samaan hautaan. Hautakiveen oli kirjoitettu sanat AMOR OMNIA, ja heihin päättyi Örnien suku."

---

Kolme vuotta aikaisemmin perustetulla Suomi-Filmillä tähdättiin laatuun myös perustamalla oma elokuvalaboratorio, jonka ensimmäiseksi johtajaksi ja yhtiön pääkuvaajaksi palkattiin saksalainen Kurt Jäger (1898–1965). Jägerin taiteellinen lahjakkuus komposition ja valaistuksen osaajana kävi ilmi hänen Suomi-Filmille kuvaamissaan elokuvissa Kihlaus, Anna-Liisa, Finlandia ja Rakkauden kaikkivalta, jotka saivat ensi-iltansa vuonna 1922. Rakkauden kaikkivallan esityskopioihin toteutettiin myös huoliteltu värisävytys. Yökohtausten sininen sävytys oli tyylikäs. Elokuvan alkuperäiset kameranegatiivit ovat säilyneet.

Lavastaja ja studiopäällikkö oli Carl Fager (1883–1962), suomalaisen lavastustaiteen uranuurtaja, joka työskenteli Suomen Kansallisteatterin lavastajana yli puolen vuosisadan ajan ja elokuva-alalla vielä kauemmin – ensimmäisestä suomalaisesta näytelmäelokuvasta Salaviinanpolttajat (1907) aina kuolemaansa saakka.

Näyttelijäntyö oli hillittyä, ja karismaattisimpia olivat Svenska Teaternin veteraanit. Kreivin osaa esitti Tallroth itse, ja kreivittäreksi tuli ruotsalaissyntyinen Ida Brander (1857–1931). Brander oli tehnyt elämäntyönsä lapsesta saakka lähinnä Svenska Teaternissa, jossa hän oli ollut ikimuistoinen Jeanne d'Arc, Kamelianainen, Regina von Emmeritz, Hedda Gabler ja Lady Macbeth. "Ida Brander on se näyttelijä, joka nostaa ja aateloi tämän filmin", kirjoitti Raoul af Hällström Ylioppilaslehdessä 22/1922 Branderin elokuvadebyytistä. "Ruotsalaisen teatterin ihailtu mère-noble on tässä saanut osan, joka suo hänelle oivallisen tilaisuuden kehitellä miimillisesti taiteensa rakastettavimpia puolia. Hänen vanha kreivittärensä on hieno ja herttainen – niin liikuttavan ihastuttava kuin vain ylhäiset vanhat naiset voivat olla".

Muihin rooleihin kiinnitettiin kokemattomampia kykyjä. Sara Järnefelt oli yhtä viehättävä valkokankaalla kuin isänsä Eero Järnefeltin klassisten maalausten mallina, mutta traagisen rakastavaisen osassaan hän jäi passiiviseksi.

---

"Tietoisen ja tiedostamattoman kielletyn rakkauden aihe muodostaa elokuvan punaisen langan", kirjoitettiin Nya Tidningen -lehdessä. Kielletyn rakkauden aihe oli suomalaisittain rohkea mutta ei tavaton. Jo Kullervo oli vietellyt siskonsa kummankaan tietämättä sukulaisuuttaan. Maila Talvion suosittu romaani Pimeänpirtin hävitys (1901) käsitteli samaa teemaa. Ensimmäisen maailmansodan aikana Suomessa sai suuren suosion venäläisen elokuvamestarin Jevgeni Bauerin insestitragedia Taivaan tuli (1916). Rakkauden kaikkivallassa totuus selviää kaikille vasta hetkeä ennen kuin papin on määrä vihkiä kirotut rakastavaiset alttarilla.

Vaikka Tallrothin ohjausotteesta puuttuu persoonallista kouraisevuutta, elokuva tavoittelee korkeuksia. Teemassa sivutaan Goethen ajatusta vaaliheimolaisuudesta, ja loppuratkaisussa on Wagnerin näkemystä lemmenkuolosta. Lempiväisten viimeisenä yönä heidän ystävänsä Henrik näkee merkillisen unen, jossa he ilmestyvät lainehtivasta viljapellosta hääpuvuissaan ja katoavat synkän havumetsän uumeniin. Kun Henrik herää unestaan hän löytää rakastavaiset kuolleina viimeisessä syleilyssään.

---

Aikalaisarvostelijat ymmärsivät Rakkauden kaikkivallan ominaislaatua hyvin.

"Eteemme ilmestyvissä elämänkohtaloissa on jotakin inhimillisesti liikuttavaa, kokonaisuuden yllä leijailee hiljaista alistuvaisuutta, samanlaista, jollaista täytyy olla kreivittären mielessä säilyneissä muistoissakin hänen seisoessaan haudan äärellä ja esiin manatessaan siinä lepäävien rakkaittensa kasvoja. Tuska on vaimennettua, hiljaisella ja vakavalla äänellä kerrotaan särkyneistä sydämistä ja hävinneestä onnesta", kirjoitettiin Filmiaitassa (16/1922).

"Rakkauden kaikkivallan yllä on säpsähdyttävä tunnelma. Lopputableau kahdesta surevasta haudalla on koskettava epilogi. Rakkaus ei ole pelkkää iloa aurinkoisella merenrannalla tai kukkivien pensaiden alla, vaan jotakin väkevää ja järisyttävää, joka voi johtaa kuolemaan", sanoi nimimerkki Valois (Sigrid Maria Henricius) Hufvudstadsbladetissa 13.11.1922.

Myös saksalaisen Der Film -lehden kirjeenvaihtaja F.R. oli läsnä juhlanäytännössä. "Hiljainen resignaatio lepää teoksen yllä, syvä raskas tragiikka, joka on luotu suurella huolella. Vaimennettu tuska kohottaa järkyttävää tragediaa, jonka hienosti punnitseva ohjaaja Konrad Tallroth on uskonut merkittäville taiteellisille voimille", hän kirjoitti. "Elokuva, jonka kuvaus on loisteliasta, sisältää toki erilaisia epätasaisuuksia, mutta on suureksi kunniaksi tuotantoyhtiölleen ja luojalleen". "Suomi juhlii hänessä merkittävintä elokuvantekijäänsä" (Kirje Helsingistä: Konrad Tallroth, Der Film, 52/53, 1922).

Antti Alanen
Mykkää valoa -faktatietojen lähde: Suomen kansallisfilmografia.

No comments: