 |
| Joseph H. Lewis: The Big Combo (US 1955). Cinematography: John Alton. |
HS – Radio- ja TV-arvostelut – 18.9.1993
Telluride on elokuvan kultakaivos
Veteraanien ja tulokkaiden kohtauspaikan tämänvuotinen tähti oli Jennifer Jason Leigh
TELLURIDE, COLORADO – Yhdysvaltain elokuva-alan syyssesongin käynnistyessä filmihullut pakenevat Kalliovuorille.
Sodankylän elokuvajuhlien isoveli, Telluriden elokuvajuhlat, järjestettiin jo 20. kerran julkisuudelta piilossa Coloradossa. Telluride on vanha kaivoskaupunki, joka kukoistaa nykyään retkeilykeskuksena. Jylhät vuoret ja putoukset ympäröivät villin lännen henkisenä säilynyttä kaupunkia. Aamukävely jokivartta pitkin vie Lone Tree -hautausmaalle, jonka paadet todistavat, että puolet kaupungin perustajista oli suomalaisia.
Telluride on elokuva-alan kohtaamispaikka ei niinkään bisneksen kannalta kuin ideapankkina. Hollywood-mainstream on vain yksi loimi kudoksessa, jossa erikoisuuksillakin on arvosijansa. Täällä lanseerattiin vuonna 1979 uudelleen Abel Gancen Napoleon sellaisella voimalla, että se merkitsi koko mykän elokuvan perinnön uudelleenlöytämistä. Täällä sai vuosi sitten vahvan sysäyksen kotimaassaan Englannissa flopannut The Crying Game, joka on sittemmin niittänyt USA:ssa yli 100 miljoonan dollarin tuloksen.
Täällä on nostettu esiin näyttelijöitä, joiden profiili on ollut kiteytymisensä partaalla. Clint Eastwoodin arvostus kotimaassaan alkoi Telluridesta. Tänä vuonna on vuorossa Jennifer Jason Leigh, festivaalin nuorin kunniavieras, Hollywoodin vahvimmin nousussa oleva tähti, joka on kymmenen vuoden aikana luonut sarjan epätavallisia henkilöhahmoja.
Menestys alkoi heti debyytistä Amy Heckerlingin komediassa Fast Times (1982), jossa Leigh tulkitsi epäsovinnaisesti teinitytön seksuaalisia ensikokemuksia. Miami Bluesin, Rushin ja muiden hienojen töiden jälkeen oli vuorossa suurin koetus, Barbet Schroederin Nuori naimaton nainen, yksi viime vuoden parhaista elokuvista. Leigh, tyttö jolla ei ole persoonallisuutta, lainaa vuokraemäntänsä (Bridget Fonda) identiteetin ja yrittää sitten tuhota sen alkuperäisen omistajan.
Piakkoin Leigh nähdään kolmessa suuressa roolissa. Robert Altmanin elokuvassa Short Cuts hän on puhelinseksityttö, jonka jutut ovat kovinta kamaa. "On uskomatonta mitä kaikkea puhelimessa voi tehdä", sanoo Leigh, joka tavalliseen tapaansa tutustui rooliin perinpohjaisesti.
Coen-veljesten The Hudsucker Proxyssä Leigh mykistää kovanaamaisen päätoimittajan. Alan Rudolphin Dorothy Parker -elokuvassa Leigh on nimiroolissa vaikeimmassa tehtävässään.
Mietteliäs, herkkä Leigh on monesti esittänyt huoraa. "En halua esittää sankarin tyttöystävää, jonka ainoa tehtävä on ilmentää, ettei mies ole homo. Prostituoidun osat ovat kiinnostavampia. He paljastavat asioita, joita muut eivät tuo esiin, koska he elävät kuilun partaalla."
Koska Leighin menestys ei perustu vain nättiin naamaan, hänelle voi ennustaa pitkää uraa.
Pimeyden ruhtinas
Vanhin kunniavieras on 91-vuotias John Alton. Hollywoodin ihailluimpiin kuvaajiin kuuluva Alton katosi 30 vuotta sitten näkyvistä niin onnistuneesti, ettei hänen osoitettakaan tiedetty.
"Sain tarpeekseni", oli Altonin ainoa kommentti tempustaan.
Altonin ura oli kaksijakoinen. Hän oli mustan elokuvan arvostetuin kuvaaja, "pimeyden ruhtinas", jonka yökohtauksissa valo tyrehtyi pisteiksi ja juoviksi. Hän oli myös värifantasian mestari, joka palkittiin Oscarilla työstään Vincente Minnellin musikaalissa Amerikkalainen Pariisissa. Altonin esitteli juhlavieraille Bertrand Tavernier, joka on enemmän kuin kukaan muu pitänyt hänen legendaansa elossa.
Kiinalainen läpimurto
Euroopassa jo tuttujen Campionin, Kieslowskin, Wendersin ja Mike Leighin uutuuksien lisäksi Telluridessa nähtiin uutuuselokuvia suoraan laboratoriosta.
Wayne Wangin The Joy Luck Club on kiinalais-amerikkalaiselle elokuvalle samanlainen läpimurto kuin Spike Leen työ afroamerikkalaiselle. Wangin hienoin elokuva on Amy Tanin romaaniin perustuva tunnevoimainen kuvaus neljän äidin ja heidän tyttäriensä vaiheista Kiinassa ja Kaliforniassa.
Wangin elokuva on otettu Disneyn levitykseen, mihin ei taatusti kelpaisi Lodge Kerriganin indie-elokuva Clean, Shaven. Se kertoo skitsofreenisestä isästä, joka haluaa tavata tyttärensä vielä kerran. Poltteista kuvamaailmaa höystää arvoituksellinen ääninauha. Oman tyylinsä löytänyt Kerrigan liikkuu David Lynchin ja Gus Van Santin sfääreissä.
Telluride on ihmeellisten tapaamisten näyttämö. Kutsuvieraana on puolalainen grand old lady Wanda Jakubowska, jonka Ken tästä käy (1947) on paitsi edelleen hurjin keskitysleirielokuva myös feministien arvoonsa nostama kuvaus naisten solidaarisuudesta.
Musiikkivideosymposiumissa kokeellisen elokuvan mestari Stan Brakhage kohtaa R.E.M.- yhtyeen Michael Stipen. Sekä Brakhagen tuliterä Interpolations että R.E.M.:n viimeisimmät videot todistavat, että kokeilun henki palaa kirkkaana.
