Phantom Lady

Robert Siodmak: Phantom Lady (US 1944). Ella Raines (Carol "Kansas" Richman). 

Aavenainen / Döden kan ej vittna. 

    US © 1944 Universal. P: Joan Harrison. 

    D: Robert Siodmak. SC: Bernard C. Schoenfeld – based on the novel (1942) by William Irish (= Cornell Woolrich). DP: Elwood Bredell. AD: John B. Goodman, Robert Clatworthy. M dir: Hans J. Salter. Song: ”Chick-Ee-Chick” (comp. Jacques Press, lyr. Eddie Cherkose n.c. – perf. Aurora Miranda). Choreo: Lester Horton. ED: Arthur Hilton. 

    C: Franchot Tone (Jack Marlow), Ella Raines (Carol "Kansas" Richman), Alan Curtis (Scott Henderson), Aurora Miranda (Estela Monteiro), Thomas Gomez (inspector Burgess), Fay Helm (Ann Terry), Elisha Cook, Jr. (Cliff March, drummer), Andrew Tombes (Mack the bartender), Regis Toomey (detective chewing gum), Joseph Crehan (detective Tom), Doris Lloyd (Miss Kettisha, hat designer), Virginia Brissac (Dr. Chase, Ann Terry's psychiatrist), Milburn Stone (D.A. [voice]).

    2350 m / 87 min

    US premiere: 17 Feb 1944.

    Helsinki premiere: 15 Feb 1946 Capitol.

    Finnish telepremiere: 1 Dec 1986 Yle TV2

    A Universal studios print viewed at Cinema Orion (Robert Siodmak's film noir cycle), Helsinki, 25 March, 2012

There is a new kind of bite, a more personal and profound tone in this movie that launched the greatest period in Robert Siodmak's long career. There is a murder mystery but also an even more compelling dimension about alienation and disappointment. It's evident already in the meeting of the two strangers in the bar. In a medium shot we see the troubled faces of "the phantom lady" Ann Terry (Fay Helm) and Scott Henderson (Alan Curtis) about to be accused of the murder of his wife. 

Nobody admits having seen the lady in the company of Scott who loses his alibi and gets so totally depressed that he loses his fighting spirit in death row. But his secretary Kansas never gives up, and she becomes the second phantom lady, solving the mystery against all odds. The witnesses who had at first denied having seen the phantom lady are now being eliminated one by one. The Hawksian discovery Ella Raines carries the picture. She was good with John Wayne, too, in Tall in the Saddle.

The anthology piece of the movie, the jazz cellar sequence with Elisha Cook, Jr.'s drum solo, has lost none of its power. There are memorable visual touches based on reduction. A trial scene where we see only the reactions of the audience. A subway station scene where we don't see the train. The final prison meeting where the characters are reduced to shadows. There is a continuity in this "phantom" approach.

This is a film noir about a desperate experience, but the counterforce is Kansas, whose love and trust are unconditional and who will never give up even when the innocently accused man himself has. There is a personal sense of humour and satire in the movie, and a droll sense of vitality.

A high contrast print from a source far removed from the original camera negative. An experience visually probably more stark and graphic than intended.

...

FINNISH FILM ARCHIVE PROGRAM NOTE BY MATTI SALO (1998)

Suomen elokuva-arkisto

Finlands filmarkiv

Phantom Lady

Aavenainen / Döden kan ej vittna

 

USA 1944. Tuotantoyhtiöt: Universal. Tuottaja: Joan Harrison. Ohjaus: Robert Siodmak. Käsikirjoitus: Bernard C. Schoenfeld; William Irishin (eli Cornell Woolrichin) romaanista (1942, suom.). Kuvaus: Elwood Bredell. Lavastus: John B. Goodman, Robert Clatworthy. Musiikin johto: Hans J. Salter. Laulu: ”Chick-Ee-Chick” (säv. Jacques Press, san. Eddie Cherkose – esitt. Aurora Miranda). Koreografia: Lester Horton. Leikkaus: Arthur Hilton. Pääosissa: Franchot Tone (Jack Marlow, toisissa lähteissä Jack Marlowe, romaanissa Jack Lombard), Ella Richman (Carol "Kansas" Richman), Alan Curtis (Scott Henderson), Aurora [Miranda] (Estela Monteiro, romaanissa Estela Mendoza), Thomas Gomez (tarkastaja Burgess), Fay Helm (Ann Terry), Elisha Cook, Jr. (Cliff March, romaanissa Cliff Milburn, rumpali), Andrew Tombes (Mack, baarimikko), Regis Toomey (etsivä), Joseph Crehan (toinen etsivä), Doris Lloyd (Miss Ketisha), Virginia Brissac (tri Chase), Milburn Stone (piirisyyttäjä), Jay Novello. USA:n ensi-ilta: 17.2.1944 Helsingin ensiesitys: 15.2.1946 Capitol. Televisiolähetys: 1.2.1986 TV2 – VET 25966. – K15 – 2350 m / 87 min.  

Joan Harrison (1911–1994) debytoi tuottajana Aavenaisessa. Hän oli kahdeksan vuotta toiminut Alfred Hitchcockin apuna eri tehtävissä, mm. skenaristina 1939–42 (Jamaica Inn, Rebekka, Ulkomaankirjeenvaihtaja ja Viidennen kolonnan mies), sekä skenaristina vielä Andre De Tothin elokuvassa Dark Waters (1944). Hän jatkoi film noir -tuottajana ohjaajinaan Siodmak, Edwin L. Marin, Robert Montgomery ja Jacques Tourneur...

"Hän oli 20. vuosisadan Poe ja sen varjojen runoilija. Lähes 35 vuoden ajan tämä piinattu erakko kirjoitti tusinoittain mieleenpainuvia jännityskertomuksia, väkevimpiä mitä lajissaan on ikinä kirjoitettu – kertomuksia täynnä pelkoja, syyllisyyden tuntoja ja yksinäisyyttä, romahduksia ja epätoivoa sekä tajua siitä, että maailmaa valvovat pahansuovat voimat jotka saalistavat meitä. Ja läpi elämänsä hän tunsi noiden voimien kalvavan itseään." (Francis M. Nevins, Jr. 1982 Cornell Woolrichista). 

Comell Woolrich (1903–1968) – hän kirjoitti myös nimiä William Irish ja George Hopley käyttäen – on monasti luokiteltu ns. kovaksikeitettyyn kirjallisuuteen, lähelle Hemingwayn koulukuntaa rikosromaanin alueella, Hammettin, W. R. Burnettin, James M. Cainin ja Chandlerin, miksi ei myös Horace McCoyn, Jonathan Latimerin, Geoffey Homesin ja Jim Thompsonin rintamaan. Woolrich kuitenkin poikkeaa selkeästi tuosta kovasta, maskuliinisesta, "fallisesta" koulusta. Häntä – ehkä myös David Goodisia – voisi kutsua pehmeäksi keitetyksi rikoskirjailijaksi. Woolrich oli voimaperäisen äitisidonnainen homoseksuaali erakko ja alkoholisti. "Masokistinen estetiikka", hysteria ja "miehisen kontrollin epävarmuus" leimaavat hänen töitään. Woolrich oli hyvin tuottelias ja hyvin epätasainen kirjailija: ylikoristeellinen kieli, abstrakti, yleistävä inttäminen ja uskomattomat juonirakennelmat olivat hänen ilmeisimpiä rajoituksiaan. Naisten idealisointi ja 1940-luvulle ominainen puritaanisuus niinikään vanhenta¬vat hänen teoksiaan. Mutta Woolrich oli pelkojen, fobioiden, vainojen, vainoharhojen, yön ja yksinäisyyden pakkomielteinen yltiöromanttinen kuvaaja, mestari lajissaan. "Frame-up" eli syylliseksi lavastaminen oli hänen mieliaiheitaan, samoin kostomotiivi. Kellonajoilla oli usein tärkeä tehtävä: ehditäänkö syytön pelastaa kuolemalta? Amatöörit ajautuvat etsiviksi, ja varsinaisen detektiiviaineiston Woolrich jättää vähälle huomiolle.

New Yorkin yöhön sijoitettu Aavenainen on kestävimpiä ja kiehtovimpia Woolrichin romaaneista. Sen juoni noudattelee painajaisen "logiikkaa" ja on päivänvalossa täynnä huimaa epäuskottavuutta, mikä tiesi vaikeuksia elokuvasovituksen tekijöille. Loppuvaiheissa romaani suistuu raiteiltaan ja sen rakenne luhistuu pitkällisiin selityksiin. Elokuvaversio noudattelee romaanin kulkua suurin piirtein puoliväliin asti, sitten se lähti omille hassuille teilleen. Oikean murhaajan paljastaminen näin aikaisessa vaiheessa oli kyseenalainen ratkaisu, johon liittyi stereotyyppisiä käsityksiä suuruudenhullusta, migreeniä potevasta ja valkoisia käsiään esille tuovasta taiteilijasta, viittauksia yli-ihmisoppeihin (vertaa Siodmakin hieman myöhempään kauhujännäriin Kierreportaat ja Hitchcock-elokuvaan Köysi), Nietzscheen ja natseihin (elokuva tehtiin sodan aikana). "What's any life compared to mine?", Marlow ihmettelee. Viimeinen jakso on ideatasolla silkkaa kliseetä: siinä perutaan kaiken lisäksi naisen aktiivista panosta juonen kulkuun. Robert Siodmak (1900–1973) ohjasi Hollywoodissa tusinan verran mustia elokuvia kultaisella 40-luvulla, enemmän kuin kukaan muu Anthony Mannia lukuunottamatta, mutta Mann ylti harvoin samalle tasolle. Siodmak oli omiaan noir-spesialistiksi taustansa takia. Ufa-yhtiössä hän jo varhain tutki rikollisia ja rikosten miljöitä. Elokuvassa Der Mann, der seinen Mörder sucht (1930) mies etsii kiihkoisasti myrkyttäjäänsä muutaman päivän aikana, ennen kuin myrkky tappaa hänet. (Rudolph Matén D.O.A. – Kuollut saapuessaan, 1950, oli sen erinomainen Hollywood-versio, joka 1980-luvun lopulla vielä tehokkaasti "uusittiin".) Voruntersuchung (1931) tutkii prostituoidun murhaa. Stürme der Leidenschaft (1931) näyttää kiltin heikon miehen (Emil Jannings) naisen dominoimana ja pettämänä. Pariisissa Siodmak teki elokuvia seitsemän vuoden ajan, saksalaismiehittäjien tuloon asti. Tunnetuin työ oli Pièges / Ansa nuorille naisille (1939), pääosissa Erich von Stroheim ja Maurice Chevalier. Pariisin slummeissa murhaaja vaanii nuoria prostituoituja. Teos oli ensimmäisiä psykoanalyyttisia elokuvia sitten G. W. Pabstin päivien.

Aavenainen oli Siodmakin kahdeksas ohjaus Hollywoodissa. Woolrichin piinaava tyyli sai elokuvassa visuaalisen vastineensa. Siodmak loihtii keskikesän helteisen yöllisen studio-¬New Yorkin atmosfäärin lähes henkeä salpaavalla tavalla. Kadut kiiltävät sateen tai kastelun jäljiltä, kellaribaarit ovat täynnä väkeä, metron ilmaradan asemat kumisevat kolkkoa uhkaa. Kellariluolan jammaussessio kuuluu film noirin vaikuttavimpiin ja ihailluimpiin jaksoihin. "Räikeässä, repivässä valaistuksessa kuvattu kohtaus jazz-kellarissa näyttää noir-ekspressionismin kiihkeimmillään ja tuhlaavaisimmillaan." (Michael Walker).

J. P. Telotte on huomannut (naisten) kaksoisminuudet ja kirjaimelliset (fyysiset) poissaolot Siodmakin mustien elokuvien toistuviksi piirteiksi. Tähän liittyy Aavenaisen erikoinen tapa kuvata oikeudenkäyntiä epäsuorasti, niin että kaikki päähenkilöt on poistettu kuvasta, korvattu epäolennaisemmilla hahmoilla.

Siodmakin ohjaukset Hollywoodissa 1941–1952:

West Point Widow 1941, Fly by Night / Mysteerio G32 1941, The Night Before the Divorce 1942, My Heart Belongs to Daddy 1942, Someone to Remember 1943, Son of Dracula 1943, Cobra Woman / Cobra-saari 1943, Phantom Lady / Aavenainen 1944, Christmas Holiday / Tuli ja tuhka 1944, The Suspect / Sinun ei pidä… 1944, The Strange Affair of Uncle Harry / Uncle Harry / Jos ajatukset voisivat tappaa 1945, The Spiral Staircase / Kierreportaat 1945, The Killers / Tappajat 1946 (ensin kiellettiin Suomessa 1947), The Dark Mirror / Pimeä peili 1946, Time Out of Mind / Myrskyjen sävel 1947, Cry of the City 1948 (kiellettiin Suomessa 1949), Criss Cross / Elämän ja kuoleman leikki 1948, The Great Sinner / Synnin pesä 1949, Thelma Jordon / The File on Thelma Jordon / Tie lakia pakoon 1949, Deported / Karkotettu 1950, The Whistle at Eaton Falls 1951, The Crimson Pirate / Karmiininpunainen merirosvo 1952. 

    Eurooppaan palattuaan Siodmak ohjasi 16 elokuvaa Ranskassa, (valtaosin) Länsi-Saksassa ja Englannissa. Niistä kiintoisimmat lienevät Die Ratten / Rotat 1955, Nachts, wenn der Teufel kam / Piru tuli yöllä 1957, The Rough and the Smooth / Raakaa ja hellää 1959, L’Affaire Nina B. 1961, Tunnel 28 / Escape from East Berlin 1962 (kiellettiin Suomessa 1962) ja Custer of the West / La ultima trompeta / Kenraali Custer – lännen suuri taistelija 1966.

Lähteitä:

Tom Flinn: "Three Faces of Film Noir", THE VELVET LIGHT TRAP 5/ Summer 1972, 11–16.

Francis M. Nevins, Jr.: "Introduction". Teoksessa Cornell Woolrich: THE BLACK CURTAIN (1982; 1941), n.p. 

Francis M. Nevins, Jr.: CORNELL WOOLRICH: FIRST YOU DREAM, THEN YOU DIE (1988).

Jonathan Rosenbaum: "Black Window: Comell Woolrich", FILM COMMENT 20:51 September – October 1984, 36–38.

Matti Salo: SEINÄ VASTASSA: JOHDATUS HOLLYWOODIN MUSTAN ELOKUVAN, FILM NOIRIN, LÄHTEILLE (1982).

J. P. Telotte: "Siodmak's Phantom Women and Noir Narrative", FILM CRITICISM XI:31 Spring 1987, 1–10. 

Michael Walker: "Robert Siodmak". Teoksessa Ian Cameron (toim.): THE MOVIE BOOK OF FILM NOIR (1992, 1994), 110–151.

Tony Williams: "Phantom Lady, Comell Woolrich, and the Masochistic Aesthetic". Teoksessa Alain Silver & James Ursini (toim.): FILM NOIR READER (1996), 129–143.

– Matti Salo 1998