Les Glaneurs et la glaneuse / The Gleaners and I

The final image: the curator Brigitte Laurençon and her assistant Julie Solli discover Pierre Hédouin's painting Glaneuses à Chambaudoin (1857) at the basement of the museum Paul-Dini de Villefranche-sur-Saône and bring it to the courtyard where a wind picks up and moves the canvas.

Elämä on kaunis / Efterskörd. FR 2000. PC: Ciné-Tamaris. P+D: Agnès Varda. Ass D: Marjolaine Grandjean. Cinematography: Stéphane Krausz, Didier Rouget, Didier Doussin, Pascal Sautelet, Agnès Varda - cameras: Sony DSR-300, Sony DCR-TRV950E - source format: DVCAM, Mini DV - cinematographic process: DV - lab: Laboratoires GTC (Joinville) - release format: 35 mm - colour - 1,33:1. M: Joanna Bruzdowicz, Isabelle Olivier. Theme song: "Rap de récup" by Agnès Bredel, Richard Klugman. S: Emmanuel Soland, Nathalie Vidal. ED: Agnès Varda, Laurent Pineau. With: Agnès Varda, Louis Pons, Bohdan Litnianski, François Wertheimer, Jean Laplanche, Alain, Brigitte Laurençon, Julie Solli. Telecast in Finland: 20.3.2002 (Yle TV2), 29.11.2002 (Yle Teema). 82 min
    (There was a program change as we had received a wrong KDM for Les Plages d'Agnès).
    A 35 mm print with English subtitles by Vinsonnet & Miller viewed at Cinema Orion, Helsinki (Agnès Varda / The Best Documentaries of All Time), 5 April 2016.

I saw Agnès Varda's exhilarating masterpiece Les Glaneurs et la glaneuse for the first time. It belongs to the late inspired achievements of radical French film-makers who started in the 1950s and never lost their enthusiasm to create and invent something new and different - Chris Marker, Alain Resnais, Jean-Luc Godard, and Agnès Varda. Their spirit is forever young.

Yet Varda's movie is on one level a meditation of getting old. It is a movie prefiguring the selfie generation: with the mini DV Varda can easily record herself, and there are candid close-ups of her wrinkled hands, also demonstrating how easy it is to shoot one's own hand with the other hand. But while Les Glaneurs et la glaneuse has a subjective dimension it is also a socio-historical travel film, an investigation, and an essay on the theme announced in the title.

Le glanage / Ährenlesen / Nachlese / gleaning / خوشه چینی is a habit most deeply rooted in France, with an official status since the Middle Ages, but it also goes back to the Bible, to the Torah. Olive trees shall not be beaten multiple times, and what remains should be left for the poor, the strangers, the widows, and the orphans. (There is no established concept like that in Finland. Jean-François Millet's painting Des glaneuses is known here as Tähkänpoimijat which means just gatherers of ears/spikes/cobs. Instead of an institution of glanage in the French sense we have something different, yet with partially the same function: jokamiehenoikeus / freedom to roam, everyman's right, also to fruit, berries, mushrooms, fish, etc. in the nature within a decent distance to someone's home.)

Les Glaneurs et la glaneuse is a social documentary showing how acute and topical the ancient tradition is still today and how it is getting new manifestations in modern society.

We visit wheat fields, oyster beaches, and vineyards. We see how it goes with potatoes, cauliflowers, almonds, figs, and cabbages.

On our way we meet ordinary people and extraordinary ones. Single mothers, alcoholics, gypsies. The marginalized and the have-nots. There are expert dumpster divers (roskisdyykkari in Finnish). There are master chefs and wine connoisseurs. We learn about the codes, the rules, the regulations, the distances, and special legislation on res derelictae, things deliberately abandoned. Lawyers with their thick red code books are met regularly during the movie.

There is a surprise meeting with Jean Laplanche and his wife. Laplanche was a great psychoanalyst; Das Vokabular der Psychoanalyse by Laplanche & Pontalis I always have at hand; it is still the standard work almost 50 years after its publication. In France Laplanche was also a famous winemaker, and in that function we meet him here.

Varda takes us also to the former estate of Étienne-Jules Marey, and there is a digression with samples of the work of the early precursor of the cinema, his moving image series shot with his chronophotographic gun.

The digressions, songs, and wordplays all add up. We learn about the phenomenon from all angles, also from the farmers' and the owners', and from the trashmen also, because they have the big picture of this side of life. This is about rummaging but also about salvaging valuable metal from junk, and recycling, about "les rois de recoup". The most remarkable person in the film is the teacher Alain, a methodical urban gleaner and a teacher of the French language to immigrants. In a non-committed and unorthodox way Les Glaneurs et la glaneuse is a religious film, or at least a film relevant to the core messages of the great religions.

From the start to the end Les Glaneurs et la glaneuse is an essential film about art. The obvious art dimension is about the famous paintings on glanage which we keep finding through the film. In the end one of the most fascinating ones is discovered in cellar storage. But even more importantly the film is a discussion of the art phenomenon of the objet trouvé, trouvailles, invented by Marcel Duchamp a hundred years ago. We meet fantastic artists such as Louis Pons and Sze who create entire worlds from trash or found objects.

All the time Agnès Varda, the glaneuse, identifies with the glaneurs. She "gleans information". Like Marker and Godard she is a master of the compilation, the collage. "I make images from salvaged material".

The low definition of the digital mini video is used here as a means of expression. The transfer to 35 mm photochemical film adds warmth to the image in this poignant, compassionate, witty, and humoristic film which is even more topical today than when it was made.

OUR PROGRAM NOTE BY SAKARI TOIVIAINEN:
OUR PROGRAM NOTE BY SAKARI TOIVIAINEN:

Agnès Vardan dokumenttielokuva Les Glaneurs et la glaneuse (Suomen tv-esityksessä Elämä on kaunis) sai nimensä ja lähtöideansa Jean-François Millet'n kuuluisasta maalauksesta Les Glaneurs eli Tähkänpoimijat (1857), josta ohjaaja laajentaa aiheensa käsittelemään kaikkea tämän päivän "poimintaa", muiden jäljelle jättämien tuotteiden talteenottoa ja kierrätystä. Ranskan laki vuodelta 1554 sallii ihmisten poimia pelloilta ja puutarhoista sadonkorjuun jäljiltä jääneet tuotteet, vihannekset, hedelmät, viinirypäleet, jopa osterit. Käytöstä poistettuja tavaroita voi vastaavasti viedä kaduilta ja kaatopaikoilta. Varda liikkuu nykyisen kertakäyttökulttuurin ja kierrätyksen maailmassa ja tapaa ihmisiä, jotka ovat omistautuneet tälle "poiminnalle", keräilylle, kierrätykselle. Toiset keräävät jätteitä lautaselleen, toiset taideteoksiinsa.
   Elokuvan alkuperäisen nimen "la glaneuse" on Varda itse, joka kuvaa ja haastattelee näitä poimijoita sekä samalla poimii heistä ja heidän elämäntavastaan aineksia omaan kulttuurikriittiseen taideteokseensa. Vardan lähestymistapa on eräänlaista "subjektiivista dokumentaaria", hänellä on kyky saada ihmiset avautumaan samalla kun hän panee likoon myös itsensä ja korostaa omaa henkilökohtaista panostaan ja tilannettaan 70-vuotiaana elokuvantekijänä, vanhenevana naisena, joka pohtii kaiken katoavaisuutta. Varda on kuvannut dokumenttiaan pienellä digitaalikameralla, niin pienellä, että toisella  kädellä voi kuvata toista kättä, kuten hän ihmetteleekin. Uusi tekniikka ei kuitenkaan ole Vardalle mikään itsetarkoitus, hänen mukaansa "kaikki tämä puhe digitaalisesta teknologiasta on vailla ymmärrystä siitä, että kyseessä on vain kuvauksen ja leikkauksen työkalu".
   Huolimatta vakavasta aiheestaan ja sisältämistään perimmäisistä kysymyksistä Vardan elokuva on kaukana ryppyotsaisesta kulttuurikritiikistä: Les Glaneurs et la glaneuse on hauska, ihmisläheinen ja lyyrinen puheenvuoro tärkeistä asioista, mutta myös kompleksinen taideteos ja poliittinen kannanotto. "Se ei ole mikään kova dokumentti", Varda on korostanut. "Se käsittelee todellisuutta tavalla joka on kiinnostavaa, tavalla joka korostaa kauneutta. Niin epämuodikasta kuin se saattaakin olla ja niin oudolta kuin se saattaankin näyttää yhteiskunnallisessa dokumentaarissa, minä pidän kauneudesta. Kenties olen ikääntyessäni vapautunut käyttämään uusia ja erilaisia sävyjä. Niinpä en tätä elokuvaa tehdessäni nähnyt mitään syytä salata sitä, että rakastan maalaustaidetta tai että puhun itsestäni siinä missä muistakin."
   Les Glaneurs et la glaneuse palkittiin Euroopan parhaana dokumenttielokuvana ja se menestyi poikkeuksellisen hyvin myös Ranskan elokuvateattereissa. Niinpä Varda päätti palata aiheeseen ja jatkoi dokumentissa Deux ans après ("Kaksi vuotta myöhemmin") tutkimusmatkaansa keräilyn maailmaan ja tapasi uudellen eräitä ensimmäisen dokumentin henkilöitä kuten pelkällä jätteiden keräilyllä elävän Alainin ja psykoanalyytikko Jean Laplanchen. Uudessa elokuvassaan Varda kohtaa myös joitakin innostuneita katsojia, jotka ovat ottaneet häneen yhteyttä ensimmäisen elokuvan johdosta. Jälleen on kysymys Vardan persoonallisesta, runollisesta visiosta, kuvien, tekstien ja maalausten vuorovaikutuksesta, ajan kulumisesta, kulttuurin kerrostumien vuoropuhelusta.

– ST 2005

LOCATIONS (WIKIPÉDIA, L'ENCYCLOPÉDIE LIBRE):
    Aisne
        Viry-Noureuil : Jardin des Merveilles de Bohdan Litnianski
    Bouches-du-Rhône
        Arles
        Maussane-les-Alpilles
    Côte-d'Or
        Beaune : Hospices de Beaune
    Drôme
        Hauterives
    Eure-et-Loir
        Beauce
    Lot-et-Garonne
        Villeneuve-sur-Lot
    Paris
        1er arrondissement de Paris : Musée en Herbe, 21 rue Hérold
        6e arrondissement de Paris : Hôtel Lutétia, 45 boulevard Raspail
        7e arrondissement de Paris : Musée d'Orsay
        12e arrondissement de Paris
        14e arrondissement de Paris : Domicile d'Agnès Varda au 88 rue Daguerre, place Denfert-Rochereau, Fondation Cartier, 261 boulevard Raspail
        15e arrondissement de Paris : Gare Montparnasse
    Pas-de-Calais
        Arras : Grand-Place
        Sainte-Catherine-les-Arras
    Pyrénées-Orientales
        Prades
    Rhône
        Villefranche-sur-Saône : Musée Paul Dimi
    Saône-et-Loire
        Chagny
    Essonne
        Etampes
    Val-de-Marne
        Ivry-sur-Seine
    Val-d'Oise
        Sannois : Musée Utrillo-Valadon
    Vaucluse
        Apt
        Avignon et ses alentours
        Bonnieux
    Vendée
        Beauvoir-sur-Mer : Passage du Gois
        Ile de Noirmoutier
        L'Epine