Hymyilevä mies / The Happiest Day in the Life of Olli Mäki

Den lyckligaste dagen i Olli Mäkis liv. FI © 2016 Elokuvayhtiö Aamu. Co-production companies: Tre Vänner, One Two Films, Film Väst. P: Jussi Rantamäki. D: Juho Kuosmanen. SC: Juho Kuosmanen, Mikko Myllylahti. DP: J-P Passi – 16 mm (Kodak Tri-X) reversal film – b&w – 1,85:1 – released in 2K DCP. AD: Kari Kankaanpää. M: Miika Snåre, Laura Airola, Joonas Haavisto. Cost: Sari Suominen. Makeup: Salla Kaarina Yli-Luopa. S: Pietu Korhonen - Dolby Digital 5.1. ED: Jussi Rautaniemi. C: Jarkko Lahti (Olli Mäki), Oona Airola (Raija Jänkä), Eero Milonoff (Elis Ask), Joanna Haartti (Laila Ask), John Bosco, Jr. (Davey Moore), Esko Barquero (Snadi), Elma Milonoff (Evi), Leimu Leisti (Tuula), Hilma Milonoff (Anneli). 93 min
    Released in Finland by B-Plan Distribution.
    International sales: Les Films du Losange.
    2K DCP with English subtitles by Aretta Vähälä from B-Plan Distribution.
    Introduced by Mia Vainikainen, Mickael Suominen, Manna Katajisto, Anna Möttölä.
    Press screening at Cinema Orion (Espoo Ciné press screening), 2 Aug 2016

Boxing films have a distinguished history from some of the earliest films from Thomas A. Edison to the present day. We remember Keaton (Battling Butler), Hitchcock (The Ring), Wyler (Shakedown), Lloyd (The Milky Way), Mamoulian (Golden Boy), Walsh (Gentleman Jim), Rossen (Body and Soul), Wise (The Set-Up, Somebody Up There Likes Me), Huston (Fat City), Hill (Hard Times), Stallone (the Rocky series), Scorsese (Raging Bull), Sheridan (The Boxer), great Muhammad Ali films (When We Were Kings), several Clint Eastwood films (Million Dollar Baby), and Tarantino (one of the stories in Pulp Fiction).

All this is well-known to the director Juho Kuosmanen, and all this is blithely ignored by him in his saga of the biggest boxing event ever in Finland. Hymyilevä mies [The Smiling Man] is not a film based on other boxing films. It emanates an authentic sense of being both on the proudly provincial home turf Kokkola of Olli Mäki and his girlfriend, and in Helsinki, the capital of the country, no less provincial although there may be a pretense otherwise.

The Helsinki Olympic Stadion, filled to 23.000, was the stage for the professional boxing match as Olli Mäki fought Davey Moore for the World Featherweight Title in August 1962. He was beaten in two rounds. The mystery of Mäki's blatant loss is the subject of the film.

Olli Mäki (born 1936 in Kokkola) was the most talented boxer in the history of Finland. He was a favourite for the 1960 Summer Olympics in Rome, but he was removed from the Olympic team by the Finns for political reasons because Mäki refused to resign from TUL, the Finnish Worker's Sports Federation.

Juho Kuosmanen's approach is humoristic. We have a big strategy – and a total failure. How could this be? Olli Mäki is in great shape when he lands in the hands of the manager Elis Ask, himself a former boxing champion. Strategic mistakes are made. Olli Mäki is booked for the fight at too short a notice. As a professional he has only ten fights under his belt where his opponent Davey Moore has more than sixty. Mäki needs to lose seven kilograms weight in a month, to fight in a series of 57 kg which is not his comfort zone. "61 kg would have been just right". (Mäki had won medals in the category of 60 kg and would be at his best later at under 63,5 kg). Mäki fights although he has no chance to win.

Although the sport event is professional, Elis Ask's handling of it is amateurish. He invites Olli Mäki to stay at his home but is evicted by his wife who throws him to the street with their children and Olli Mäki. Ask is efficient in finding sponsors but that requires a lot of PR energy from Olli Mäki who is fundamentally incapable of handling the PR circus. Let's put it this way: Olli Mäki is the diametric opposite of Cassius Clay / Muhammad Ali who thrived in publicity. The fuss with Ask's ineptitude and the PR buzz distracts Olli Mäki seriously. He is never discouraged but he may start to be unconsciously giving up, no longer one hundred per cent focused on the fight.

The simple way to explain the mystery of Olli Mäki's defeat: bad management.

But then there is the most crucial thing: Mäki falls in love during the training period and is terminally distracted. Jarkko Lahti and Oona Airola convey the budding romance charmingly. Their love is so great that it makes Olli Mäki feel hardly anything when he suffers the crushing loss at the biggest boxing fight in the history of Finland. He becomes a stranger in his own fight thanks to the wheeling and dealing of Elis Ask. Simultaneously he finds his true self, his perfect happiness in the company of Raija.

"The easiest fight of my life", is Olli Mäki's baffling comment. "I did not have time to feel anything, it went so fast".

The love theme is introduced in the most direct manner in a wedding sequence in the beginning of the movie. We hear the wedding ceremony at the church ("but the greatest of these is love") and hear Friiti Ojala's "Wedding Waltz" sung by Oona Airola as Raija to the words of Wiljami Niittykoski ("Nuoruus onnen aika armahin on elon tiellä ihmisen"), different from the Tuula Valkama lyrics famous from the Tapio Rautavaara interpretation. The stirring musical performance is by the Mäkipelimannit and Ykspihlajan Kino-orkesteri bands.

I happened to see during the same week Hymyilevä mies [The Smiling Man] and The Quiet Man, two stories of love stronger than boxing. And two stories about proudly original provinces: Kokkola and Innisfree.

But the film that comes to my mind from Hymyilevä mies, rather than all those great boxing sagas, is Walt Disney's Ferdinand the Bull. Embarrasing everybody, Olli Mäki is almost apologetic towards the adversary whom he has to fight, and he is always ready with a bunch of flowers for him.

The visual look of the movie, although digital, comes from cinematography conducted on black and white Kodak Tri-X 16 mm reversal film designed predominantly for newsreels. There is a harsh actuality look in the movie.

PS. 15 Aug 2016. I have revised a credit thanks to comments to the blog.

FROM THE PRESS KIT:
FROM THE PRESS KIT:

Lopputekstit

Olli Mäki Jarkko Lahti
Raija Jänkä Oona Airola
Elis Ask Eero Milonoff
Laila Ask Joanna Haartti
Snadi Esko Barquero
Evi Elma Milonoff
Tuula Leimu Leisti
Anneli Hilma Milonoff

Nyrkkeilijät Olli Rahkonen
Joonas Saartamo
Henrik Palosaari
SamPeter Hirvikangas
Antti Naakka
Niklas Hyvärinen
Kulmamiehet Sauli Helenius
Jussi Lohijoki
Dokumenttiohjaaja Ilkka Ilkare
Dokumenttikuvaaja Jarmo Kiuru
Rikas mies Petri Hytönen
Toimittajat Tom Liljemark
Heikki Metsämäki
Juha Mäkinen
AkuPetteri Pahkamäki
Henri Walter Rehnström
Davey Moore John Bosco jr.
Mooren valmentaja Terry Laitala
Mooren manageri Shamuel Benyik
Amerikkalainen nyrkkeilijä Deogracias Masomi
(ryhmittelyväli ei pakollinen)
Raijan isä Tuomas Airola
Raijan äiti Tiina Weckström
Raijan veli Aaro Airola
Raijan sisko Anna Airola
Pappi Martti Nykänen

Miehet kirkossa Timo Virolainen
Tomi Salonen
Tuomo Kemppainen
Nainen kirkossa Lea HotariHopia
Morsian Emilia Leväniemi
Sulhanen Anton Kuosmanen
Morsiamen isä Leo Käkelä
Pelimannit häissä Mäkipelimannit
Lapset ikkunan luona Arma Karvonen
Jalo Kuosmanen
Toivo Kuosmanen
Viljami Lahti
Laila Niemonen
Nuoret uimassa Joona Korpi
Topi Martinoff
Eeva Mäkinen
(ryhmittelyväli ei pakollinen)
Malli Nelly Nilsson
Valokuvaaja Marco Melander
Puvustaja valokuvaamossa Saara Salmi
Pianisti ravintolassa Claes Andersson
Johtaja ravintolassa Mika Melender
Tarjoilija ravintolassa Eija Leinonen
MissSuomi lentokentällä Pia Andersson
Vedenneidot Iiris Anttila
Satu Järvi
Niina Vornanen
Reetta Koskinen
Emilia Jansson
Kampaaja Salla YliLuopa
Myyjä asemalla Kikka Rytkönen
Lääkäri Carl Lybäck
Harjoitusvastus Jesse Jouhki
Konduktööri Sakari K. Salo
Lääkäri Seppo Salminen
Toimitsija Tuukka Koistinen
Myyjä korukaupassa Elli Rintala
Nyrkkeilijät ottelussa Henrik Palosaari
Isto Voutilainen
Tuomari Erkki Meronen
Orkesteri juhlissa Ykspihlajan kinoorkesteri
Mies ja nainen satamassa Olli ja Raija Mäki

Käsikirjoitus Mikko Myllylahti, Juho Kuosmanen
Ohjaus Juho Kuosmanen
Tuottaja Jussi Rantamäki / Elokuvayhtiö Aamu
Yhteistuottajat Jamila Wenske, Sol Bondy / One Two Films
Nicklas Wikström Nicastro / Tre Vänner Produktioner
Simon Perry, Katarina Krave / Film Väst
Kuvaus JP Passi
Lavastus Kari Kankaanpää
Pukusuunnittelu Sari Suominen
Maskeeraussuunnittelu Salla YliLuopa
Leikkaus Jussi Rautaniemi
Äänisuunnittelu Pietu Korhonen
Sävellys Miika Snåre
Laura Airola
Joonas Haavisto
Käsikirjoituskonsultti Franz Rodenkirchen
Dramaturgi Auli Mantila
Linjatuottaja Martti Tervo
Valaisija Sami Kuokkanen
Apulaisohjaaja Vera Airaksinen2. Apulaisohjaajat Anastasia Lobkovski, Emilia Haukka
Kameraassistentti  Elina Eränen2. Kameraassistentti  Janina Witkowski
Dokumenttimateriaalin kuvaus Jarmo Kiuru, Juho Kuosmanen
Apulaislavastaja Tytti TiriRekvisitööri Ville Grönroos
Rekvisitöörin assistentti Jussi Laitinen
Rekvisiittavalmistus Laura Malinen
Lavastemestari Taina Ollikkala
Erikoisrakennus Joonas Eränen, Tomi Sopanen
Metallityöt Jouni Kuusimäki
Puuseppä Pohjanmaa Juhani H ietaniemi
Lavastuksen graafikko Kalle Kervinen, Outi Kallio
Roolitus Anastasia LobkovskiRoolittajan assistentti Kaisa Astikainen
Järjestäjä KeskiPohjanmaallaKari Kinnunen
Järjestäjä Helsingissä Kimi Seppänen
Järjestäjän assistentit Matti Sipiläinen, Timo Jyllikoski
Catering Karoliina Korhonen
Runner Tuomas Haukka
Puvustaja Maaret NikkinenPuvustusassistetti Perhossa Tiina Louhula
Puvustusassistentti Helsingissä Jenny Villikka
Ompelija Minna Kiiskinen
Nyrkkeilyvarusteiden tuunausKatriina Heimonen
Patinointi Sari Suominen
Maskeeraaja Eija HakkarainenMaskeerausassistentit Saara Räisänen, Nora Pippingskjöld, Maia Hirvonen
Jarkon peruukit Ari Haapaniemi
Äänittäjä Pietu KorhonenPuomi Svante Colerus
Ääniassistentti Ville Katajala
Best Boy Manu HaapalaValomiehet Henri Jurvanen, Kenneth Wennström, Aki Laulajainen
Stillvalokuvaus
Sami Kuokkanen / Kuokkasen Kuvaamo
Apulaistuottaja Anna Lo Westlin / Tre Vänner ProduktionerTuontantokoordinaattori Emilia Haukka
Leikkausassistentti Noora Kuparinen
Miksaus Peter AlbrechtsenDialogi ja foley esimikaus Niklas Skarp
Äänileikkaajat Pietu Korhonen, Erik Bjerknes
Foley artisti Heikki Kossi
Foleyäänitys
Pietu Korhonen, Kari Vähäkuopus
Äänitehosteäänitys Mikkel Nielsen, Asbj ørn Derdau
Äänistudiot H5 Film Sound, Cloudberry Post
Foleystudio
H5 Film Sound
ADR studio Boomout Oy
Miksausstudio Nordisk Film Shortcut / Steffen Addington

Mäkipelimannit
Viulu Aarne Järvelä
Viulu Arto Salo
Viulu Ilkka Salo
Viulu Mauno Järvelä
Harmooni Timo Valo
Basso Tony Uusitalo

Ykspihlajan kino-orkesteri
Trumpetti ja laulu Miia Reko
Harmonikka Laura Airola
Kitara Tuomas Asanti
Kitara Miika Snåre
Basso Reetta Kuisma
Rummut ja lyömäsoittimet Antti Lehtinen
Taustalaulut Anna Airola, Laura Airola ja Oona Airola
Piano Joonas Haavisto

Musiikin äänitysstudio Artlab Studio
Äänitys ja miksaus Ville Liukkonen
Ääniassistentti Tuomas Skopa
Studioapulaiset Eeli Kuosmanen, Jalo Kuosmanen
Laboratorio Andec Filmtechnik
Filmisiirrot Studio L’equipe
Jälkituotanto ChimneyJälkituotantopäällikkö Susanne Kujala
Jälkituotannon tuottaja Jon Mankell
Värimäärittely Mats Holmgren
Konformointi Felicia Semitjov
VFX työnjohtaja Fredrik Nord
VFX artistit Mats Forsberg
Linus Lindblom
Jonas Lindfors
Evelina Åström
Ragnar Grudd
Simon Backlund
Digitaaliset siirrot Chimney Gothenburg
DCP masterointi Jakub Sokołowski
Digitaalinen koordinaattori Andreas Hylander
Graafinen suunnittelu Atte Karttunen
Juliste Tiina Aaltonen
Englanninkielinen tekstitys Aretta Vähälä
Englanninkielisen käännöksen oikolukija Rich Lyons
Ruotsinkielinen tekstitys Saga Vera Oy / Michaela Palmberg
Ruotsinkielisen käännöksen oikolukija Saga Vera Oy / Jenna Harjuniemi
Ranskankielinen käännös Irmeli Debarle
Yritysyhteistyö Matti SipiläinenKirjanpitäjä Rantalainen Oy / Pirjo Harmainen
Tilintarkastaja Audit Polar / Risto Ekholm
Miksaus Nordisk Film Shortcut Audio
Kuvauskalusto P. Mutasen Elokuvakonepaja Oy
Valokalusto Angel Films
Äänikalusto SoundeFilm
NFTF projektineuvoja Torleif Hauge
Films du Losagne Bérénice Vincent
Marine Goulois
Lise Zipci
Jules Chevalier

Angelo
säv. Miika Snåre, san. Laura Airola
sov. Ykspihlajan kinoorkesteri

Häävalssi
säv Friiti Ojala
san Viljami Niittykoski
Warner/Chappell Music Finland

You must be Olli?
säv. Miika Snåre
sov. Ykspihlajan kino-orkesteri

Vedenneito
säv. sov. Laura Airola

Toast
säv. sov. Joonas Haavisto

Kiitos kaikille avustajille

Kiitokset
Raija ja Olli Mäki
Kokkolan kaupunki
Perhon Kehitysyhtiö Oy
Suomen Kulttuurirahaston KeskiPohjanmaan rahasto
KeskiPohjanmaan liitto
Pekka Mäki
Pertti Augustin
Ilmo Lounasheimo (19202014)
Pekka Kokkonen (19342016)
Erkki Jänkä
Elis Ask jr.
Anneli Auvinen
Jan Forsström
JP Valkeapää
Leena Kemppi
Amra Baksic Camo
Adis Djapo
Laurin Federlein
Atom Egoyan

Mico Uimonen
Pirkko Nissi
Jaakko Kemppainen
Anniina Kemppainen
VeliMatti
Ersta
Nea Ersta
Jooa Ersta
Pertti Sipiläinen
Ville Leväniemi
Ahti Leväniemi
Jukka Andersson
Elina Partanen
Juha Liimatainen
Riitta Liimatainen
Jouni Kuusimäki
Timo Lahtinen
Laura Haapakangas
Pekka Uotila
Tarja Hägg ja Heli Hyytiä
Ella Karttunen
Mikko Esseli
Micke Nyström
Jesse Valo
Janne Malischevskji
Antti Annanpalo
Amer Bektesevic
Senja Suoknuuti
Mika Ailasmäki
Anthony Muir
Mark Lwoff
Misha Jaari
Antti Savilampi
Antti Vehkalampi
Matti Kalliokoski
Maria Kuosmanen
Riitta Ryhtä
Jyri Harju
Pasi Rannila
Juha Sahlgren
Raija Sahlgren
Markku Sahipakka
Sanna Ukskoski
Tuula ja Markku Jänkä
Kalevi Rytioja
Reijo Tamminen
Aki Lepistö
Ari Laajala
Raimo Leväniemi
Saralampi
Anita Hannunen
Leena Känsäkangas
Pauliina Savolainen
Clare Downs
Tuomo Seiterä
Jami Määttälä
Timo Roiha
Mika Jutila
Folke Store
Kai Venetjoki
Risto Ekdahl
Alpo Finnilä
Kimmo Nygård
Tuomo Ruotsala
Greger Brännström
Riikka Rantamäki
Eero Viitala
Esko Tikkakoski
Kari Urho
Seija Sivula
Eijariina Vartiainen
Ykspihlajan Reima
Kokkolan kaupunginteatteri
Kouvolan teatteri
Lahden kaupunginteatteri
Teatteri Viirus
Sankariliiga
KeskiPohjanmaan maaja kotitalousnaiset
Vaihtoehtoviikonloppu / Antti Saarinen
Poikkilaakson alaasteen 34. luokka
Nostoville Oy / Ville Känsälä
Kokkolan energia
Möttösen näytelmäpiiri / Kari Viitala
Eläkeliiton Halsuan yhdistys ry / Ritva Jylhä
Ykspihlajan Työväennäyttämö
Kokkolan Jymy / Pirjo Urpilainen
Halsuan seurakunta
Kokkolan Merisaukot / Timo Sillanpää
Kuljetusliike Thoden Oy
Kokkolan varaosakeskus / Classic Park
Kokkolan vpk
Perhon sopimuspalokunta
Kokkolan kaupungin tekninen osasto
Kokkolan Jäähalli / Juha Rekilä
JAS Tekniikka Oy / Erkki Virkelä
Suomen Nyrkkeilymuseo
Teatterimuseo / Heikki Suomi
Hermes Huolto / Jorma Herlevi
Edustus Hermes Kokkola
Autoliike Nysted / Matias Brännström
Terra Kokkola / Mika Peltola
James Post Oy / Pasi Mäkelä
Whitepoint Oy / Jussi Myllyniemi
P. Mutasen Elokuvakonepaja / Tuomas Viitakoski
Valofirma Cine Light Rental Oy
Taiteen edistämiskeskus
Tosikuva Oy / Jarkko Översti ja Paula Osenius
Atelier O. Haapala / Marco Melander ja Saara Salmi
KPO / VeliMatti
Haarala
Kokkolan Kaupunki / Kaija Jestoi
Kokkolan liikuntapalvelut / Sami Keiski ja Lotta Nyqvist
Sokos Hotels Kaarle Kokkola / Jaki Silvennoinen ja Tina Nyberg
DCYhdistys ry
The Happiest Day in the Life of Olli Mäki has been made with the support of the Cinéfondation of the Festival de Cannes.
Torino Film Lab logo
Tuotantotuki Suomen Elokuvasäätiö / Marjo Valve
Nordisk Film & TV Fond / Petri Kemppinen
Yhteistyössä Yle / Erkki Astala
Saarländischer Rundfunk / Christian Bauer
ARTE / Barbara Häbe
Levitys BPlan
Distribution Oy / Helena Mielonen, Peter Toiviainen
Kansainvälinen myynti Les Films du Losange
Suomen Elokuvasäätiö logo
Nordisk Film & TV Fond –logo
YLE –logo
Arte SR logo
Suomen kulttuurirahaston logo
Taiteen edistämiskeskus logo
Kokkolan kaupungin logo
Perhon logo
Keskipohjanmaan kirjapaino logo
Keskipohjanmaan liiton logo
Keskipohjanmaan liikunnan logo

One Two Films logo
Film i Väst –logo
Tre Vänner Produktioner logo
Elokuvayhtiö oy Aamu ab logo

Copyright 2016


DIRECTOR’S STATEMENT

The basic mood in THE HAPPIEST DAY IN THE LIFE OF OLLI MÄKI is light. Although it’s a story about an existential crisis and finding oneself, it is crucial to the narrative that we don’t wallow in the mud but instead, fly like a kite.

The prosperity of my graduation film, THE PAINTING SELLERS, put me in a rather distressing situation. After it had won the 1st prize in the Cinéfondation selection of Cannes Film Festival and I was promised, as part of the prize, that my first feature film would have its international premiere in the official selection of Cannes Film Festival. I was regarded as a “promising young director” in Finland. I remember sitting at my writing desk, mumbling and thinking about what exactly I had promised and whom. Of course, I also found it very flattering, but as the time went by, I started to feel more anxious about the fact that there were people out there, people I did not even know, expecting me to do things that I was not prepared to do. I had burdened myself with the idea of meeting the expectations, which I had started to feel under my skin. I was able to reason that the burden of keeping the customers satisfied was merely in my own head, but still, the truth was that my creativity and capacity to get excited about filmmaking had hit bottom.

The idea for THE HAPPIEST DAY IN THE LIFE OF OLLI MÄKI came along as a solace to this distressing situation. The film is inspired by a true story, and Olli Mäki is still a well-known Finnish boxer today. At the very beginning of his professional career, Olli got the chance to fight against the ruling featherweight world champion at the time, the American Davey Moore. And then, in front of a packed stadium, he lost the match humiliatingly in the second round.

Later on Olli Mäki would say it was the best day of his life.

IN CONVERSATION WITH JUHO KUOSMANEN

When did you learn of the story of Olli Mäki’s championship bout and the romance he began with Raija while he trained for it? What made you want to make a film about it?

It was 2011, and I met Olli and Raija in Kokkola. Olli has severe Alzheimer’s disease now, but he still remembers his old stories. He told me about this championship fight back in 1962, and when he ended his story by saying: “It was the happiest day of my life,” he had this smile on his face that forced me to ask incredulously “How come?” That’s when he told me about buying the engagement rings together with Raija that same day. Nice story I thought, but a bit too classic to be told again. But as the weeks passed, Olli’s story stayed on my mind. Why did he buy those rings on that same day? I didn’t know much about boxing myself, but it was still obvious to me that if you’re preparing for a world championship fight, you should be 100% dedicated to the fight. Buying your engagement rings the very same day seemed like something that would be totally forbidden. Then, as I started to dig deeper into Olli’s story, I realised that it was full of beautiful details and complexity which lifted it from the average into something unique. Art is in the details, I’ve heard.

I soon realised that Olli’s story was not only about losing the fight and winning in love. In fact it wasn’t about winning or losing at all, but about finding your own way to happiness regardless of outside expectations.

The fight and Olli’s participation was in a sense a clash of worldviews - a small town communist from Finland under pressure to become a star in the American show business machine.

In the popular imagination, is Olli Mäki seen as a national hero or a national failure?

If he’s not a national hero, he’s at least a working class hero. Generally speaking he is definitely considered to be one of the best boxers to ever come out of Finland. After his defeat to Davey Moore, Olli Mäki continued boxing until 1973, won the European Championship in 1964 so he had good fights and left a legacy that partly wiped away the memory of this great loss in 1962 in the national consciousness.

There are some people who say that Olli Mäki wasn’t ambitious enough and didn’t have the right personality to ever become a great boxer, that he was too kind of a person and too much of a ‘good guy.’ One example of what led to that reputation is Olli never wanting to knock out his opponents. He thought there was no reason to if the fight already seemed to be won So sometimes the same things that make you a better person aren’t the ones that will take you to the top of your sport.

What is your relationship to the real Olli Mäki now, and was he involved in the film?

We’ve met a few times with Olli and Raija since. Unfortunately Olli is quite seriously ill, enough that he’s not fully aware of the film. Raija is such a beautiful person, and she has been a great help for us. They visited a few times during the shoot, and they are actually seen in the film, in the very last shot. The real Olli and Raija pass our characters, and then our fictional Raija asks “-Do you think we’ll become like them? -You mean old? -Yes, and happy. -Of course we will”, says Olli, played by Jarkko Lahti.

How did you put the cast together, and were there any specific techniques you used on set?

Casting is for me the core of directors’ work. We did a huge casting for this film, but finally, for the three main characters, we ended up using the ones I had in mind from the beginning. I think this group has the same kind of dynamic as the people in the film, or at least it was very easy to see them becoming that way.

Eero Milonoff, (as Elis Ask, Olli Mäki’s trainer) is a well-known Finnish actor. I didn’t know him personally before this film, but I’m very happy we worked together. He’s from Helsinki, and more experienced than Oona or Jarkko, who play Raija and Olli. Eero is an extremely dedicated actor, he would phone me about twice a day and want to talk about this and that. And when we were in the final days of location scouting, he was there hanging out with us all the time. Eero is smart enough to understand that the time you spend with the crew also helps you to do your job well later on. It’s not just about rehearsing your own part. Little by little you also get to know what kind of humour or worldview is behind the camera, and it’s easier to serve it when you know it.

Oona Airola (Raija Jänkä) is starring in her first film role. She has a great sense of humour and she’s a very charismatic performer. She used to sell tickets at the box office for theatre, and I think she was more interesting than the plays that they had there. Oona did a huge amount of work to achieve the kind of presence that makes it feel like she’s not acting at all. Too often in film reviews male performances are considered as a result of dedication and hard work, and female performances are perceived as a gift of nature, that the actresses are not doing anything, they just happen to have a nice presence. But I can assure you, that Oona’s role was built up with intelligence and hard work. It wasn’t easy for her to have such a natural presence as a first timer, but she did a great job.

Jarkko Lahti (Olli Mäki) has been acting a lot in the theatre, but this is his first big role in a feature film. Jarkko is from Kokkola, the same place as Olli Mäki. He is also, like Oona and Eero, a very dedicated actor. He started boxing as soon as I told him that I was considering making a film about Olli Mäki and he could be in it. He had two amateur fights on top of that, and during the shoot he lost a lot of weight. It’s of course very important to have these experiences when preparing this kind of very physical role, but I think just as important as losing weight is the ability to lose the shield separating you and the camera. When you’re on stage your position as an actor is different, you can control the whole stage, but in film it’s the opposite. Jarkko had a few years of preparation for this role, and I think he prepared it perfectly.

Jarkko and I are from the same street, and we used to walk to school together. Once I threw a snowball at him and he hit me in the head with a metal bike pump. 20 years later I asked him to play a role in my short film The Citizens, and it included a scene where he has to get into a fight with a much bigger guy. And a few more years after that, I asked him to play this role as boxer who gets beaten up. So I think I’ve now taken my revenge.

It’s a film that’s very character based. We started by developing the mise en scène with the actors, and then we thought about the motives and possibilities for moving the camera and changing something if necessary. We shot the scenes using long takes, from the beginning to the end and a bit more, and we did that few times with different lenses.

We don’t usually do pick-ups at all. And we don’t worry too much about mistakes, it’s essential that you don’t work in fear of mistakes, otherwise you end up making boring decisions.

I don’t have strong directions for the actors, it’s more about tuning the mood on the whole set in the right direction. By losing a bit of the controlled side, you get nice details and surprises and it helps to keep the scene alive.

Why and at what point did you decide to shoot the film, set in 1962, in black and white and on 16 mm?

Two months before the shoot. We tested a lot of different materials, film and digital, but it was this one, Kodak Tri-X, that had the right texture. It’s black and white reversal, very characteristic material. It was not just the way it looks, but the way it feels. Everything shot on this film takes on an early sixties vibe. After looking at the tests, it was an easy decision. We felt that with this material, the film would take the audience back to the sixties, and we wouldn’t need to underline the period with close-ups of characteristic objects, cars or hairdos on the set.

We had to order all the stock there was in Europe, then everything they had in the States, and then Kodak had to produce some more. I think it’s not meant to be a film stock for feature films. It was used in the news in the 60’s and 70’s.

Why make the actual championship fight, and boxing overall, occupy such a small space in the film?

We wanted to concentrate on the things that are hidden. The film is more about the backstage than the stage. I wanted to show Boxing just as part of everyday life, and not hold it above into as something symbolic or greater than the other scenes. That goes hand in hand with what the film is about.

And also, when you know that Rocky 7 is being made at the same time, you can be sure that they are going to focus on the fight scenes, so you’re free to focus on the eye contact and the kite flying scenes.

I watched many, many boxing films, and some of them almost made me want to change the subject of my movie, but there were good ones too. Together with my cinematographer we watched cinema vérité classics from the 60’s, and those pretty much became our visual reference.

Do you think the film business at times resembles the one of professional boxing?

Definitely. The more money you need, the more hands you need to shake. I think one of the reasons there are so many boxing films is that the two resemble each other. Of course boxing is a very cinematic sport, but as a director it’s also easy to put yourself in the shoes of the protagonist. In the end you’re alone in the ring and there is always the possibility of getting badly beaten.

It’s impossible to direct something you don’t understand. And I don’t know that much about boxing, but it was easy for me to understand our protagonist in the situations he was in. I’ve been there myself, shaking hands and promising things that I shouldn’t promise.

In my personal view, this film is as much about filmmaking as it is about boxing. I felt that with this kind of a setup, it would be easy to work through the same emotions that I was going through as a filmmaker. And I could take a wider shot and gently smile at my own existential crisis. But that’s just my personal view, it’s not something encrypted in the film that the audience is supposed to find out. I hope everybody has their own reflections.

Your film vividly recreates the feel of the early 60’s, but over the nostalgia, there is a modern vibrancy and point of view. How did you navigate between period piece and contemporary filmmaking?

I never wanted to make a period piece, and we weren’t tempted by nostalgia too much. The idea was always to make a contemporary film that feels like an old film. The film stock was a great help. We could rely on it feeling like the sixties without having to point it out too much ourselves. We shot as much as possible on location, and the fun fair was our only studio scene.

Production design, costume design and make-up were all authentic 60’s, but we were very careful not to underline anything too much. The extras were dressed closer to actual sixties style, and our main characters were a bit more timeless. Once the set was ready and cameras were rolling, we were shooting a contemporary film. Our references were more documentary than fiction.

Did Olli Mäki interest you as a figure who doesn’t neatly fit into the macho stereotype of a boxer?

Contradictions are always interesting. Joyce Carol Oates wrote in her essays On Boxing, that “Boxing is a celebration of the lost religion of masculinity all the more trenchant for its being lost.” We played with this fact quite a lot.

I liked the idea that they have the wrong main character in the documentary they are making in the film. It’s funny that they are trying to make a traditional boxing hero out of this small, sensitive man who is uncomfortable being filmed.

A lot of the comedy comes out of this ‘wrong man in the wrong place’ situation, and it was fun to play with the usual image of a boxer in opposition to Olli’s private emotions. Olli is a character who was perfect for that. It was also challenging to write a main character who really just wants to be left alone. But in the end, we are not following how Olli is going to change, but instead hoping that he will remain as he is.

In your eyes, what can the film and the story of Olli Mäki tell us about today’s life, culture, or society?

It’s always good to stop thinking that what counts is the end goal. We are surrounded by advertisements promoting success, but first we should find out what we’re talking about when we talk about success.

I think that things that were exceptional in the sixties have now become everyday issues. The urge to attain ‘success’, to get publicity and issues around people’s public image aren’t things that are reserved just for celebrities these days.

We are living in very competitive world. At least in Finland people seem to be very concerned about what other people think, and it’s always in the headlines if we’ve done well in whatever statistics.

Competition is essential in sports, I love it, but when it becomes the everyday, it’s destroying the beauty of life.


HÄÄVALSSI
(san. Wiljami Niittykoski)
Nuoruus onnen aika armahin on elon tiellä ihmisen.
Aika keväisten toiveiden raikkaiden riemujen ja kaipuu unelmien.
Kerran täyttyy toiveet sydämen ja rinnan kaipuu tyyntyy pois,
kun askel käy luo vihkialttarin ja häävalssi kiehtoen soi.
Nyt soikaa viulut soikaa laulut viirit hulmahtakaa,
kun soutaa nuorta elon purtta kaksi onnelan valkamaan
ja kansa kaikki juhlivasti yhtyin häätunnelmaan
ja heille kauniin onnen elämän rikkaan käyvät näin toivottamaan.
Vaan tunnelmat vaihtuu hetket häipyvät pois
ja juhla arjeks vaihtuu ja taivas pilveen käydä voi
vaan onni kun aina elon on aurinkoinen
on tyyntä rauhaa vaikka pauhaa maailman meri myrskyinen.


LEHDISTÖTIEDOTE SUOMEKSI

Hymyilevä mies – muotokuva onnellisesta häviäjästä

Juho Kuosmasen ohjaama Hymyilevä mies on tositapahtumien innoittama elokuva Olli Mäestä (Jarkko Lahti), jolla on edessään elämänsä tilaisuus. Hän ottelee kahden viikon kuluttua maailmanmestaruudesta Olympiastadionilla. Ottelu on ensimmäinen ammattilaisnyrkkeilyn suurtapahtuma Suomessa ja Ollin ystävä Elis Ask (Eero Milonoff), itsekin aikoinaan menestyksekäs nyrkkeilijä ja nyttemmin valmentaja, on tehnyt kaikkensa saadakseen MM-ottelun Suomeen: Olli joutuu ottelemaan normaalia alemmassa painoluokassa, ja stadionin katsomo pitää saada täyteen kulujen kattamiseksi. Kaikki on kiinni Ollista.

Mutta Ollilla on ongelma. Kesken intensiivisimmän harjoittelukauden hän oivaltaa rakastuneensa palavasti Raijaan (Oona Airola). Keskiyön auringon maaseutumaisemista Helsingin kiireiseen vilinään joutuva Olli olisi mieluummin Raijan kanssa, kuin jatkuvan harjoittelun lisäksi juttelemassa sponsorien kanssa ja esiintymässä kisavalmisteluja taltioivalle kuvausryhmälle.

Olli Mäki otteli ensimmäisenä suomalaisena nyrkkeilyn maailmanmestaruudesta Helsingin Olympiastadionilla vuonna 1962. Hän hävisi lopulta ottelun tyrmäyksellä täyden olympiastadionin edessä. Mäen mukaan se oli kuitenkin hänen elämänsä onnellisin päivä. Hymyilevä mies on sydämellinen ja leikkisä tarina epäonnistumisen taidosta ja onnen tavoittelemisesta; miehestä joka on pakotettu esittämään roolia joka ei hänelle sovi, ja sen myötä valmis oivaltamaan mistä onni syntyy.

Hymyilevä mies on uuden elokuvantekijäsukupolven tinkimätön ja humoristinen taidonnäyte. Ajan henkeä hehkuva, 16 millimetrin filmille kuvattu mustavalkoinen elokuva sai maailmanensi-iltansa toukokuussa Cannesin elokuvajuhlilla ja voitti siellä arvostetun Un Certain Regard -sarjan pääpalkinnon. Hymyilevä mies on useimmille elokuvan taiteellisille vastaaville ensimmäinen tai toinen pitkä elokuva.

Olli Mäkeä (s. 1936) on luonnehdittu kaikkien aikojen lahjakkaimmaksi suomalaiseksi nyrkkeilijäksi. Kokkolasta lähtöisin oleva, Kokkolan leipuriksikin kutsuttu Mäki aloitti uransa amatöörinä, huipentuen vuoden 1959 Euroopan mestaruuteen. Menestystä seurasi kuitenkin tragedia: ennakkosuosikki Mäkeä ei valittu poliittisista syistä Rooman olympiajoukkueeseen 1960. Osaltaan tämä monimutkaisista lajiliittoriidoista johtuva pettymys vaikutti Mäen päätökseen ryhtyä ammattilaiseksi, ja hän siirtyi vuonna 1960 osaksi Elis Askin tallia.

Ammattilaisena menestys kuitenkin jatkui nopeasti, ja jo elokuussa 1962 työväenluokan sankariksi noussut Mäki otteli ensimmäisenä suomalaisena MM-tittelistä hallitsevaa maailmanmestaria, amerikkalaista Davey Moorea vastaan. Helsingin Olympiastadionilla järjestetty ottelu oli aikansa suurimpia urheilutapahtumia Suomessa.

Olli Mäki jatkoi nyrkkeilyä tappion jälkeen, tosin toista mahdollisuutta maailmanmestaruusotteluun hän ei enää saanut. Euroopan mestaruuden hän voitti ammattilaisena kevyessä välisarjassa 1964.

Olli Mäkeä on kuvailtu kiltiksi ja joskus jopa liiankin reiluksi ottelijaksi. Mäki ei esimerkiksi halunnut koskaan tyrmätä vastustajiaan, jos tiesi voittavansa ottelun muutenkin.

Olli Mäki asuu Kirkkonummella ja on naimisissa Raija Mäen (os. Jänkä) kanssa. Olli ja Raija kihlautuivat Mäen MM-ottelupäivänä 17.8.1962. Elokuva on toteutettu tiiviissä yhteistyössä Ollin ja Raijan kanssa, jotka voi nähdä vilaukselta myös itse elokuvassa.

Elis Ask (s. 1926 –k. 2003) oli yksi suomalaisen nyrkkeilyn tunnetuimmista hahmoista. Ankarista kotioloista ponnistaneena hän menestyi ensin ammattinyrkkeilijänä voittaen Euroopan mestaruuden elokuussa 1951 (päivämäärä on sama kuin Mäen epäonnisella MM-ottelulla 11 vuotta myöhemmin).

Vuonna 1957 Ask siirtyi nyrkkeilijästä manageriksi perustettuaan nimeään kantavan nyrkkeilytallin. Talli saavutti mainetta ja menestystä, mutta rikasta se ei Askista silti tehnyt - hän oli tunnettu huonosta taloudenpidostaan. Nyrkkeilyrahojen turvin perustettu kenkätehdas, nimeltään Ennätys, meni myös konkurssiin. Elis Ask oli vankkumaton nyrkkeilyn - erityisesti ammattilaisnyrkkeilyn - puolestapuhuja ja suuri persoona. Hän kuoli Helsingissä 76-vuotiaana vuonna 2003.

Ohjaaja Juho Kuosmasen sana

Elokuun 17. päivä 1962 oli monelle suomalaiselle pettymys, varsinkin niille noin 24 000 ihmiselle, jotka olivat tulleet katsomaan nyrkkeilyn MM-ottelua Olympiastadionille. Mutta Olli Mäki, tuolloin elämänsä isoimman ottelun hävinnyt nuori nyrkkeilijä, on sanonut sen olleen elämänsä onnellisin päivä.

Minua ohjaajana ei ole niinkään kiinnostanut Olli Mäki menestyneenä huippu-urheilijana, vaan poikkeuksellisena persoonana, joka kovasta painostuksesta ja paineista huolimatta piti kiinni hänelle itselleen tärkeistä arvoista ja teki omat valinnat niiden pohjalta. Elokuvan useita hetkiä leimaa hiertävä ristiriita ulkoisen minän ja sisäisten tunteiden välillä. Onnelliseksi tulkittava loppu on vapautumista tästä ristiriidasta.

Luovan työn tekemisen edellytys on leikki. Kun muutama vuosi sitten sain tietää, että esikoispitkäni tultaisiin esittämään Cannesin elokuvajuhlien virallisessa sarjassa (Cannesin Cinéfondation-esityssarjan voitto Taulukauppiailla takasi seuraavalle elokuvalleni paikan festivaalin ohjelmistossa), ajauduin urani epäluovimpaan tilanteeseen. Muistan istuneeni työhuoneessani miettien, että nyt täytyy sitten kirjoittaa mestariteos... Ura, joka ei ollut vielä edes alkanut, uhkasi jo tyrehtyä.

Ilon ja leikkisyyden tilalle oli tullut menestymisen pakko ja epäonnistumisen pelko. Koin että oli mahdotonta täyttää niitä odotuksia, jotka koin osakseni. Vaikka tiesin, että pelot ja suuret odotukset olivat oman pääni sisällä, en voinut mitään sille, että ne tihkuivat sieltä myös kaikkeen mitä yritin tehdä.

Olin päättänyt tehdä seuraavaksi hauskan elokuvan, mutta prosessin mukanaan tuomat tunnelmat tukahduttivat ilon ja sen myötä mahdollisuuden onnistuneeseen lopputulokseen.

Olli Mäen tarinan ja käsikirjoittaja Mikko Myllylahden avulla löysin tekemisen ilon uudelleen. Koin että tämän tarinan avulla pystyin tekemään hyvän elokuvan, mutta myös käsittelemään niitä tunnelmia joita itse kävin läpi. Mikko Myllylahden osuus oli keskeinen elokuvan tunnelman löytymisessä, sillä hänen mukanaolonsa antoi mahdollisuuden nauraa niille omille peloilleni ja epäilyksilleni, jotka olivat vieneet kyvyn nauttia työstä, jota rakastan. Ja Olli Mäen esimerkki oli hyvä muistutus siitä, ettei menestymisen ulkoiset mittarit mittaa sielun tilaa. Niiden varaan ei kannata elämäänsä ripustaa.

Toisin kuin 60-luvulla, julkisuutta ja suosion tavoittelua pidetään tänä päivänä melkeinpä itseisarvona. (Terve) kilpailuhenki ei kuulu enää vain urheiluun, vaan on osa arkeamme, jossa muiden mielipiteillä tuntuu olevan enemmän painoarvoa kuin sillä mikä itsestä tuntuu hyvältä ja oikealta. Urheilussa kilpailu on olennaista, mutta arjessamme se tuhoaa elämän kauneuden.

Mikä teki tuosta päivästä, joka ulkoisesti oli valtava julkinen nöyryytys ja selkeä epäonnistuminen, Olli Mäen elämän onnellisimman päivän? Ilmeisin syy on, että hän osti samana päivänä kihlat rakastettunsa Raija Jänkän kanssa. Mutta epäilen että se on enemmänkin seuraus kuin syy. Hän ei ensinnäkään viihtynyt siinä maailmassa, johon hän oli hieman yllättäen joutunut. Urheilun oheen oli kasvanut valtava julkisuussirkus, jonka valokeilassa hän koki elintilansa ahtaaksi. Väitän että ostamalla kihlat ottelupäivänä hän halusi osoittaa, ettei ala pelinappulaksi muille. Hän päätti ettei hänen onnellisuutensa tulisi olemaan kiinni yksittäisistä saavutuksista tai muiden ihmisten asettamista määritelmistä, vaan se rakentuisi niiden ihmisten varaan, jotka kykenevät varauksetta rakastamaan, olit sitten mestari tai häviäjä.

Hymyilevä mies ei ole elämäkertaelokuva. Se on fiktiivinen muotokuva poikkeuksellisesta nyrkkeilijästä. Olli Mäki tunnettiin nyrkkeilijänä, joka ei voinut olla hymyilemättä edes ottelun aikana. Toivon että tämä elokuva tuo hymyn myös katsojan huulille.

Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja TV-linjalta valmistunut Juho Kuosmanen (s. 1979) on elokuvien ohella työskennellyt teatterin puolella ohjaajana ja näyttelijänä sekä Kokkolan Oopperayhdistyksen produktioissa sen perustamisesta lähtien. Kuosmasen lyhytelokuvat (Taulukauppiaat, Kaupunkilaisia, Kestomerkitsijät) ovat kiertäneet lukuisia elokuvafestivaaleja ympäri maailman ja keränneet palkintoja arvostetuimmilta festivaaleilta kuten Cannes ja Locarno. Kuosmasen elokuvia on kuvailtu dokumentaarisiksi, joissa melko  arkisillakin asioilla valotetaan jotain olennaista tästä maailmasta.

Kuosmasen viimeisin lyhytelokuva Romu-Mattila ja kaunis nainen on elävän orkesterin säestyksellä esitettävä mykkäelokuva, josta on olemassa vain yksi 16mm:n filmikopio. Hymyilevä mies on Kuosmasen ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaustyö, ja hän on käsikirjoittanut sen yhdessä Mikko Myllylahden kanssa.

Filmografia:

Romu-Mattila ja kaunis nainen, 2012, 30 min
Taulukauppiaat, 2010, 60 min (Cannesin Cinéfondation-pääpalkinto, viisi Jussi-ehdokkuutta)
Kaupunkilaisia, 2008, 28 min (2. palkinto ”Leopards of Tomorrow” Locarnon elokuvajuhlilla,
Premiers Plans -festivaalin Prix Arte, Tampereen elokuvajuhlien nuorisotuomariston palkinto)
Kestomerkitsijät, 2007, 18 min (Cannesin Cinéfondation-sarjan 3. palkinto)

Käsikirjoittaja Mikko Myllylahden sana

Elokuussa 1962 Olli Mäki tunsi itsensä keveäksi, rennoksi ja itsevarmaksi. Ollin keveydelle oli myös konkreettinen syy: mies oli rakastunut. Olli yrittää sopeutua parhaansa mukaan hänelle kaavailtuun menestyjän rooliin ja valmistautua samaan aikaan henkisesti ja fyysisesti erittäin vaativaan koitokseen. Mutta otteluun valmistautuminen vaatii täydellistä keskittymistä ja kovuutta. Ollin on unohdettava kevyt elämänasenteensa ja laitettava valmistautuminen kaiken edelle.

Ollin ongelmaksi muodostuu se ettei hän pysty unohtamaan arvojaan ja elämän prioriteettejaan edes kahdeksi viikoksi. Kyse ei ole niinkään vastakkainasettelusta rakkauden ja menestymisen välillä, vaan pikemminkin siitä että kaksi asiaa vain yksinkertaisesti tapahtuu yhtä aikaa: uran huipennus ja rakastuminen, eikä kumpaakaan Ollin kaltainen ihminen pysty tukahduttamaan.

Hymyilevä mies on myös puhdas tarina häviäjästä: kovien odotusten jälkeen Olli pettää odotukset, jotka häneen kohdistuivat. Mäen tappiolle ei ole yhtä yksittäistä syytä, eikä sellaisen etsiminen ole välttämättä edes mielekästä. Olennaista on, että vaikka Mäki hävisi, ymmärrämme että hän pystyi silti itse määrittelemään ne hetket jotka hänen elämässään lopulta ovat tärkeitä. Henkilökohtaisesti minua kiehtoo erityisesti se, että Mäki pystyi tähän kolossaalisen tappion ja häpeän jälkeen. Tämä vapauden tunne, voimakas inhimillisyys on myös se minkä haluan antaa yleisölle tarinan lopussa.

Minulle käsikirjoittajana Hymyilevä mies on pyrkimys päästä voittamisen ja häviämisen ulkopuolelle. Halusin rakentaa epätavallisen häviäjän muotokuvan, näyttää prosessin, jonka lopputuloksena on nöyryyttävä tappio, mutta joka samaan aikaan on päätös tavoitella onnea!

Mikko Myllylahti (s. 1980) on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitokselta. Hänen lyhytelokuviaan on esitetty useilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Myllylahti on myös kirjoittanut neljä runokokoelmaa, joista Väylä (2012) palkittiin Kalevi Jäntin rahaston palkinnolla. Hymyilevä mies on Myllylahden ensimmäinen pitkä elokuva käsikirjoittajana.

Pääosanesittäjät

Jarkko Lahti (s. 1978) aloitti valmistautumisen Olli Mäen rooliin jo lähes neljä vuotta sitten. Runsaasti painonpudotusta ja nyrkkeilytreeniä sisältäneeseen valmistautumisjaksoon kuului myös kaksi nyrkkeilyottelua yleisessä kevytsarjassa (60kg). Lahti on pitkän linjan näyttelijä ja teatterintekijä. Kokkolasta kotoisin oleva Lahti on mm. toiminut Kokkolan kaupunginteatterin johtajana sekä perustanut Ruska Ensemble -teatteriryhmän ja toiminut sen taiteellisena johtajana. Hän on näytellyt mm. Kansallisteatterin, KOM-teatterin ja Kokkolan kaupunginteatterin tuotannoissa. Viimeksi hänet on nähty lavalla Juha Hurmeen keskustelua herättäneessä Töppöhörössä. Lisäksi Lahti on näytellyt television puolella mm. Kari Väänäsen ja Minna Virtasen ohjaamissa tv-sarjoissa, sekä myös Kuosmasen lyhytelokuvassa Kaupunkilaisia. Kesällä 2016 Lahti osallistuu Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas - elokuvan kuvauksiin - elokuvassa hänet tullaan näkemään sotamies Viirilän roolissa. Hymyilevä mies on Lahden ensimmäinen pitkän elokuvan päärooli.

Jarkko Lahti Juho Kuosmasen sanoin: Jarkko on poikkeuksellisen lahjakas ja työlleen omistautunut näyttelijä. Olemme kotoisin samalta kadulta Kokkolasta. Muistan kun pieninä heitin Jarkkoa lumipallolla ja kostoksi hän iski minua pyöränpumpulla päähän. 20 vuotta myöhemmin pyysin häntä näyttelemään lyhytelokuvassani, jossa Jarkon roolihahmo joutuu tappeluun itseään paljon isomman kaverin kanssa. Ja nyt pyysin häntä esittämään nyrkkeilijää, joka saa turpiinsa. Uskon että kalavelat on nyt vihdoin maksettu.

Elokuvassa Ollin naisystävä Raija Jänkää näyttelevä, kokkolalaissyntyinen Oona Airola (s. 1988) on Helsingissä asuva näyttelijä ja laulaja. Teatterikorkeakoulusta vuonna 2015 valmistunut Airola on esiintynyt teatterissa niin draaman kuin musikaalienkin puolella. Laulajana Airola tunnetaan muun muassa yhteistyöstä säveltäjä Kaj Chydeniuksen kanssa, sekä vuonna 2011 perustamansa slaavilaisorkesteri Lada Nuevon laulajana ja lauluntekijänä. Airolan ääntä kuullaan myös Hymyilevässä miehessä; Airola on elokuvassa esiintyvän Ykspihlajan kino-orkesterin laulaja, ja säveltänyt musiikkia myös Kuosmasen edelliseen elokuvaan Romu-Mattila ja kaunis nainen. Tällä hetkellä Airola työskentelee soolotuotantonsa parissa. Hymyilevä mies on Airolan ensimmäinen näyttelijäntyö kokoillan elokuvassa.

Vuonna 2005 Teatterikorkeakoulusta valmistunut Eero Milonoff (s. 1980) on näytellyt elokuvissa, televisiossa ja teatterissa jo yli 20 vuotta. Milonoff tunnetaan parhaiten roolisuorituksistaan elokuvissa kuten Pahat pojat, Pussikaljaelokuva, Tummien perhosten koti, Tyttö sinä olet tähti sekä Ganes, joka toi hänelle Remu Aaltosen roolista Jussi-ehdokkuuden.

Tuottaja Jussi Rantamäki elokuvan visuaalisesta tyylistä

Hymyilevä mies on kuvattu 16 millimetrin mustavalkoiselle kääntöfilmille, Kodakin Tri-X:lle. Se on materiaali, jota aikanaan käytettiin muun muassa uutisissa. Elokuvia sillä ei juurikaan ole kuvattu. Tarkoitus ei ollut alunperin tehdä mustavalkoista elokuvaa. Testasimme useita eri digitaalisia formaatteja ja filmimateriaaleja, eri leveyksiä ja eri emulsioita. Kyse ei ollut siitä miltä halusimme elokuvamme näyttävän, vaan siitä miltä sen pitäisi tuntua. Digitaalinen jälkikäsittely heikentää filmin tekstuuria, joten halusimme päästä mahdollisimman lähelle lopputulosta jo materiaali- ja linssivalinnoilla.

Mustavalkoinen kääntöfilmi tuntui vievän meidät suoraan 60-luvulle. Sen rakenne, piirto ja kontrasti toivat mieleen vuosikymmenen alun direct cineman. Vaikka Helsingistä löytyy hyvin vielä vanhaa arkkitehtuuria, niin rakennusten pintamateriaalit ovat uusia. Tri-X:llä kuvatessa tuntui, että materiaali omalta osaltaan patinoi pintoja ja toi kuvastoon vanhan maailman tunnun ilman, että sitä pitäisi konkreettisilla esineillä sieltä yrittää alleviivata.

Kääntöfilmin saanti oli haastavaa, sillä sitä ei varsinaisesti käytetä pitkien teatterielokuvien kuvaamiseen. Ensin tilasimme Kodakilta Euroopan varastot tyhjiksi, sen jälkeen tyhjensimme Amerikan varastot, ja loppuja materiaaleja varten Kodak joutui käynnistämään linjastonsa uudelleen. Mutta uskoaksemme työ kannatti; elokuvassa on voimakas struktuuri ja persoonallinen ilme, jota ei voi saada aikaiseksi muuten.

Jussi Rantamäki (s. 1980) on tuottaja ja vuonna 2001 perustetun Elokuvayhtiö Aamun omistaja. Aamu tuottaa sekä pitkiä että lyhyitä fiktio- ja dokumenttielokuvia. Aamussa projektit valikoidaan tarkkaan. Jos projekti koetaan Aamussa omaksi, annetaan kaikki talon osaaminen sen tekijöiden käyttöön. Aamu haluaa rakentaa pitkäkestoisia suhteita käsikirjoittajiin ja ohjaajiin; tuotantoyhtiössä edetään mielellään lyhytelokuvien kautta kansainvälisiin tuotantoihin. Tavoitteena on oppia ja auttaa tekijöitä ja heidän työryhmiään kehittymään matkan varrella. Sisältö määrittää elokuvan muotoa. Siksi jokainen elokuvatuotanto täytyy muokata kullekin sisällölle sopivaksi.

Aamun toimisto sijaitsee Helsingin Herttoniemessä. Aamussa pidetään Carcassonnelautapelistä, vapaasukelluksesta, hyvästä viinistä, viinistä ja Sodankylän elokuvajuhlista. Hymyilevä Mies -elokuvan lisäksi Aamu on tuottanut mm. Juho Kuosmasen Taulukauppiaat, Matti Ijäksen elokuvan Kaikella rakkaudella sekä Auli Mantilan Hopeanuolet-televisiosarjan. Kesällä 2016 tuotannossa on Hannaleena Haurun esikoiselokuva Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset.

Näyttelijät

Olli Mäki Jarkko Lahti
Raija Jänkä Oona Airola
Elis Ask Eero Milonoff
Laila Ask Joanna Haartti
Nyrkkeilijät Olli Rahkonen, Joonas Saartamo, Henrik Palosaari,
Sam-Peter Hirvikangas, Antti Naakka, Niklas Hyvärinen
Davey Moore John Bosco jr.
Snadi Esko Barquero
Evi Elma Milonoff
Tuula Leimu Leisti
Anneli Hilma Milonoff

Työryhmä

Ohjaaja Juho Kuosmanen
Käsikirjoittajat Mikko Myllylahti, Juho Kuosmanen
Kuvaaja J-P Passi
Lavastaja Kari Kankaanpää
Leikkaaja Jussi Rautaniemi
Äänisuunnittelija Pietu Korhonen
Säveltäjät Miika Snåre, Laura Airola, Joonas Haavisto
Pukusuunnittelija Sari Suominen
Maskeeraussuunnittelija Salla Kaarina Yli-Luopa
Tuottaja Jussi Rantamäki / Elokuvayhtiö Aamu
Yhteistuottajat Nicklas Wickström Nicastro / Tre Vänner
Sol Bondy ja Jamila Wenske / One Two Films
Simon Perry ja Katarina Krave / Film Väst
Rahoittaja Suomen elokuvasäätiö, Nordisk Film & TV Fond
Yhteistyössä Yleisradio, Arte

Maailmanensi-ilta Cannesin elokuvajuhlat 19.5.2016, Un Certain Regard -sarjan pääpalkinto
Kansainvälinen myynti Les films du Losange
Ensi-ilta elokuvateattereissa 2.9.2016
Teatterilevitys Suomessa B-Plan Distribution
Elokuvan trailer www.vimeo.com/165535722
Elokuvan kotisivut www.hymyilevamies.fi
Elokuvan Facebook-sivut www.facebook.com/hymyilevamies
Elokuva Instagramissa www.instagram.com/happiestdayinthelifeofollimaki

Tekniset tiedot
Alkuperäinen nimi Hymyilevä mies
Englanninkielinen nimi The Happiest Day in the Life of Olli Mäki
Ruotsinkielinen nimi Den lyckligaste dagen i Olli Mäkis liv
Genre Fiktio/draama
Kieli Suomi (tekstitys saatavilla ruotsiksi ja englanniksi)
Kesto 93 min
Tuotantovuosi 2016
Tuotantomaa Suomi, Ruotsi, Saksa
Ikäraja 7 (väkivalta, ahdistus)
Esitysformaatti 2K DCP
Kuvasuhde 1.85:1
Ääni Dolby Digital 5.1
Väri/mustavalkoinen mustavalkoinen