 |
| The Helsinki premiere of Sylvi (1913) took place at Cinema Lyyra. It was the headliner in a programme which also consisted of the comedy Perinpohjainen parannuskeino [A Thorough Remedy] and the newsreel Gaumontin viikkolehti N:o 9 [Gaumont Actualités, No. 9]. Yes, it was approximately week 9 of that year. |
 |
| Sylvi (1913). The ball. Location: the Kaivopuisto park in Helsinki. The restaurant Kaivohuone designed by the architect Carl Ludvig Engel in 1838 still remains. This image is not included in the 2016 reconstruction. |
 |
| The pianists Suvi Sistonen and Anu Rautakoski. |
FI 1913. P: Frans Engström, Teuvo Puro, Teppo Raikas. D+SC: Teuvo Puro – based on the tragedy (written in 1893 in Swedish) by Minna Canth. CIN: Frans Engström. AD: Carl Fager.
AD: Teuvo Puro, (Aksel Vahl, notary / notario), Aili Rosvall (Sylvi, Akseli's wife), Teppo Raikas (Viktor Hoving, architect), Olga Salo (Alma Hoving, Viktor's sister), Ester Forsman (Karin Löfberg), Olga Leino (Elin Grönkvist), Eero Kilpi (Harlin), Jussi Snellman (Idestam), Paavo Jännes (judge), Uuno Kantanen (role unidentified), Urho Somersalmi (role unidentified).
Original length: 890 m /16 fps/ 49 min
Premiere: 24 Feb 1913 Viipuri (Maat ja Kansat), Turku premiere 3 March 1913, Helsinki premiere 10 March 1913.
2016 reconstruction and intertitles: Hannu Salmi. The intertitles are based on the 1893 tragedy by Minna Canth and the 1913 handbill of the movie. It is uncertain whether any of the footage or the intertitles were part of the original. The footage may be outtakes.
Reconstruction premiered 7 April 2016 at Suomalaisen Elokuvan Festivaali, Turku. Digital transfer emulating the speed 16 fps: 28 min. 4K DCP.
Screened together with Anna-Liisa (1922).
Piano concert Minna Canth at Cinema Orion, Helsinki (Finland 100 / I Was Cast in a Role I Did Not Fit In: Great Female Writers) with Suvi Sistonen and Anu Rautakoski at the piano, introducted by Minna Maijala, 26 Nov 2017
I saw for the first time this 2016 reconstruction of Sylvi curated by Hannu Salmi. Salmi himself calls his work "an interpretation".
Sylvi (1913) was believed lost until in 1933 negative footage was found in a Helsinki junk store and edited by Heikki Aho and Björn Soldan. In 1980 Aito Mäkinen and Virke Lehtinen edited a sonorized version of the same footage. The 2016 reconstruction is based on the most original source material, the Aho & Soldan duplicate nitrate negative from the 1930s.
The Hannu Salmi reconstruction does justice to the dignity of Minna Canth's tragedy which she wrote originally in Swedish for Svenska Teatern after her drama of social indignation Kovan onnen lapsia [Children of Hard Luck] had been withdrawn after the premiere from the repertory of the National Theater.
Sylvi is essential Minna Canth material. The young maid Sylvi has been wed to her custodian Akseli, double her age, while she has been too young and inexperienced, her female identity not yet fully formed. When she meets her childhood friend Viktor there is young romance. Akseli is worldly about Sylvi dancing with other men but when Sylvi wants to reconsider marriage things are different. And Viktor has a girlfriend.
Already in the first scene a bottle of strychnine is introduced (Chekhov's gun). In the finale there is a fatal impulse, and suddenly it is too late to regret. The murderer Sylvi is sentenced for life to prison. Sylvi loses Viktor, too. "We can never extend our hands over Akseli's body".
Sylvi is the only Finnish fiction film from the early cinema period of which moving images survive. Of the 49 minutes long film a 28 minutes edition has been reconstructed, many sequences covered by explanatory intertitles only. The reconstruction has been performed with taste and professionalism.
In 1913 D. W. Griffith was already a master of the cinema but Sylvi falls back to an earlier mode, familiar from the first Film d'Art movies of five years ago. Cinema developed rapidly back then, but we saw the new films in Finland soon after their national premieres.
Sylvi is canned theatre with only long takes and long shots, and no movement of the camera. Finland's most famous players act in one of the most famous plays, but we can hardly see their facial expressions. The gestures are pronounced but not wildly exaggerated. Scenes such as the blindman's bluff of Sylvi and Viktor, and the ball, are the most effective.
The nitrate dupe negative has survived through difficult times. The visual quality is watchable but not brilliant.
There is a memorable feeling of serenity in this record of the tragedy.
Suvi Sistonen and Anu Rautakoski provided a soulful interpretation to the film concert.
***
I revisited also Anna-Liisa (1922) which I saw last month in Pordenone. Each time I notice different things, or familiar things differently.
The dramatic arch is the wedding preparation, but in the finale the wedding is cancelled and Anna-Liisa will be sentenced to prison like Sylvi. In the finale, the wedding announcement reception, everybody is dancing and rejoicing except Anna-Liisa who enters all dressed in black. "Let God's holy spirit live in us". The wedding dress that Anna-Liisa has been preparing from the start will change to a prisoner's garb.
This is the external plot. More important is an internal story of growing up. Anna-Liisa grows up to take charge of her life, and with her, everybody must reassess their lives. The drama is about an external disaster and an inner victory.
Anna-Liisa like Sylvi has been too young to know, and as a grown-up young woman she must take responsibility for the consequences of things she has done in a stage of immaturity. And that have taken place in conditions of social injustice.
This is also Mikko's growing up story. Three years ago he would have had no chance to a fair solution, either. A farmhand could not have married the farmer's daughter. Now, a man of independent means, he is ready to take responsibility, but the damage is irrevokable. He approaches Anna-Liisa aggressively but he is also the one who stops Anna-Liisa's father from killing his daughter with an axe. Mikko is shattered by what goes on in the complex finale of the drama.
The digital colour considerably darkens the image of Anna-Liisa which has been restored from the original negative. The difference is noticeable in comparison with Sylvi which is black and white and based on inferior source materials. Yet there is a magic light in the surviving luminosity of Sylvi.
BEYOND THE JUMP BREAK: HANNU SALMI'S PROGRAM NOTES FOR SUOMALAISEN ELOKUVAN FESTIVAALI (2016) AND OTHER DATA:
BEYOND THE JUMP BREAK: HANNU SALMI'S PROGRAM NOTES FOR SUOMALAISEN ELOKUVAN FESTIVAALI (2016) AND OTHER DATA:
Näytelmäelokuvien valmistaminen alkoi Suomessa vuonna 1907 lyhyellä fiktiolla Salaviinanpolttajat. Kolme vuotta myöhemmin näyttelijät Teuvo Puro ja Teppo Raikas ja kuvaaja Frans Engström kokoontuivat jatkamaan pioneerityötä. Ryhmä otti tavoitteekseen toteuttaa kesällä 1911 kolme pitkää fiktiota, joista kaksi, Anna-Liisa ja Sylvi, perustuisivat Minna Canthin tunnettuihin näytelmiin. Lopulta vain Sylvi valmistui ja sai ensi-iltansa 24. helmikuuta 1913.
Canthin näytelmä oli aikansa kohuteos: se perustui Hämeenlinnassa tapahtuneeseen veritekoon ja kritisoi avoimesti avioliittoinstituutiota ja naisen asemaa. Näytelmä sai ensi-iltansa Svenska Teaternissa vuonna 1893. Näyttelijä Kaarle Halme muisteli myöhemmin ”ääriään myöten täynnä” olevan katsomon innostusta: ”käsien pauke” sai ”melkein raivokkaan luonteen”.
Sylvi oli luonnollinen valinta pitkäksi näytelmäelokuvaksi. Yleisö tunsi sen hyvin, ja tarvittava rekvisiitta voitiin lainata Kansallisteatterista. Teos kuvattiin taivasalla hotelli Fennian terassilla, minkä voi havaita tuulen tuiverruksesta. Välillä savupiippu pölläytti sakean pilven keskelle kohtausta. Elokuvan filmiaineisto oli pitkään kateissa, mutta vuodenvaihteessa 1933–1934 helsinkiläisestä romukaupasta löytyi kuvia, jotka lopulta päätyivät Heikki Ahon ja Björn Soldanin arvioitavaksi. He totesivat oitis, mistä oli kyse, ja toteuttivat aineistosta lyhytelokuvan. Tähän koosteeseen valikoitui pahoin tärveltyneitä otoksia – aivan kuin tarkoituksena olisi ollutkin antaa mielikuva lapsenkengissään olleesta kotimaisesta elokuvasta.
Suomalaisen elokuvan festivaalilla 2016 esitettävä teos on tuore rekonstruktio, joka perustuu kaikkeen säilyneeseen aineistoon. Kun materiaalia tutkii, huomaa, että samoista tilanteista on useita versioita, ja esimerkiksi Sylvin tanssiaiskohtauksesta on säilynyt laadukkaampaakin kuvaa kuin se, mitä Aho ja Soldan käyttivät. Alkuperäisiä välitekstejä ei ole säilynyt, joten rekonstruktiossa on käytetty lähtökohtana Canthin näytelmää ja vuonna 1913 painettua käsiohjelmaa. Joitakin tekstejä on kirjoitettu kokonaan uudelleen.
Erityisen haasteellinen on kysymys siitä, paljonko välitekstejä alkuperäisessä elokuvassa oli. Käsittelin Sylvi-elokuvan kohtaloa vuonna 2002 kirjassa Kadonnut perintö. Suomalaisen näytelmäelokuvan synty 1907–1916. Silloin arvelin, että säilyneestä aineistosta saisi 20–25 minuuttisen rekonstruktion. Nyt tämä hanke on toteutettu, ja lopulliselle teokselle tuli mittaa 28 minuuttia.
Jos säilyneitä kohtauksia vertaa näytelmätekstin laajuuteen, tuntuu todennäköiseltä, että vuoden 1913 elokuvassa oli – kestoon nähden – melko paljon tekstejä. Moni asia jää kuitenkin historian hämärään. Koska vuoden 1913 elokuva sai ensi-iltansa Hjalmar V. Pohjanheimon myötävaikutuksella, emme voi varmasti tietää, osallistuivatko Puro ja Engström välitekstien tekoon. On vaikea arvioida, kuinka näytelmälle uskollinen tekstitys on ollut. Tämä puoltaa sitä, että uudessa tekstityksessä on otettava vapauksia, jotka korostavat uutta versiota omana teoksenaan.
Hannu Salmi 7.4.2016, Suomalaisen Elokuvan Festivaali (Turku)
ORION: PIANOKONSERTTI MINNA CANTH 26.11.2017
Pianokonsertissa Minna Canth -filmatisointeja su 26.11.
2000-luvun alussa oman liputuspäivänsä saanut Minna Canth (1844–1897), kirjailija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, on läsnä myös suomalaisessa elokuvahistoriassa. Pianokonsertissa Orionissa esitetään mykkäelokuvat Sylvi (1913) ja Anna-Liisa (1922).
Canthin elämää ja tuotantoa tutkinut kirjailija ja historioitsija Minna Maijala alustaa näytöksen. Pianokonsertissa Suvi Sistonen ja Anu Rautakoski (kuvassa, silentpianists.com) säestävät elokuvat improvisoiden.
"Canthin elokuvissa pianisteja inspiroivat vahvat naispääosat sekä naisena vapautuminen henkilökohtaisesta historiastamme. Vaikka entisajan suomalainen maalaisympäristö arvoineen ja tapoineen onkin vahvasti aikansa kuva, ovat elokuvien teemat aina ajankohtaisien ihmisen inhimillisyyden, sisäisen moraalitaistelun sekä yhteisön osana elämisen vaikeuden ytimessä", kertovat Sistonen ja Rautakoski.
"Luvassa on herkkää, minimalistista ja impressionistista ilmaisua kahden persoonallisen soittajan kokemusmaailmoista. Molempien elokuvien säestykset ovat improvisoituja, joten jokainen näytös on erilainen."
Teuvo Puron ohjaama melodraama Sylvi (1913) on ensimmäinen suomalainen kokoillan näytelmäelokuva. Orpo Sylvi on naimisissa itseään vanhemman huoltajansa Aksel Vahlin kanssa, mutta rakastaa intohimoisesti lapsuudenystävänsä Viktor Hovingia. Elokuvan säilyneistä kohtauksista on rekonstruoitu noin 27 minuuttinen, selittävin tekstein varustettu versio.
Teuvo Puron ohjaama ja Jussi Snellmanin käsikirjoittama Anna-Liisa on Canthin klassikkonäytelmästä vuonna 1922 valmistunut mykkä melodraama.
Pianokonsertti Minna Canth
Sunnuntaina 26.11. klo 17:30
Elokuvateatteri Orion, Eerikinkatu 15, Helsinki
Liput 12 € / KAVIn klubikortilla 10 € / lapset alle 12-v. 5 €
SUOMEN KANSALLISFILMOGRAFIA
Sylvi (1913) on ensimmäinen kotimainen kokoillan näytelmäelokuva. Hankkeen taustalla olivat jo Salaviinanpolttajista (1907) vastanneet kuvaaja Frans Engström sekä Suomen Kansallisteatterin näyttelijät Teuvo Puro ja Teppo Raikas. Kolmikko yhdisti voimansa jälleen syksyllä 1910. Tavoitteeksi otettiin kuvata seuraavana kesänä kaikkiaan kolme elokuvaa. Puro ja Raikas toivat osuutenaan kolmen miehen yhtiöön käsikirjoitus-, ohjaus- ja näyttelijäntyön. Frans Engström sijoitti kameratyönsä lisäksi sen verran rahaa, mitä tarvittiin kuvausmateriaaliin sekä muille näyttelijöille suoritettuihin korvauksiin. Palkan sai myös lavastuksista huolehtinut Carl Fager.
Kesän 1911 kolme elokuvaa olivat Minna Canthin näytelmiin perustuneet Sylvi Teuvo Puron ja Anna-Liisa Teppo Raikkaan ohjaamana sekä Hyökyaaltoja, ohjaajana Puro. Jälkimmäinen oli Puron kertoman mukaan filmatisointi ruotsalaisesta romaanista. Puro valaisi myöhemmin Suomi-Filmin Uutisaitassa (1/1946) hänen ja Teppo Raikkaan lähtökohtia: "Kun olimme molemmat teatterimiehiä, ajattelimme lähinnä näytelmiä, jotka parhaiten tunsimme. Mutta niin kuin tämän romaanin valintamme osoittaa, katsoimme liikkuma-alamme olevan sentään vähän laajemman." Hyökyaaltoja-elokuvan alkuteoksesta on epäselvyyttä. Elokuvan on arveltu perustuneen ruotsalaisen Axel Jäderinin romaaniin Brottsjöar (1891), mutta Hannu Salmi on teoksessaan Kadonnut perintö (2002) pitänyt tätä epätodennäköisenä, sillä Jäderinin romaani eroaa sisällöltään selvästi siitä, mitä elokuvasta tiedetään.
Ensimmäiseksi otettiin kuvausohjelmaan Sylvi heinäkuussa 1911. Sopivan ateljeen ja valaistuskaluston puutteen vuoksi valittiin interiöörien kuvauspaikaksi helsinkiläisen Hotelli Fennian pihanpuoleinen kattoterassi. Sen varjopuolina olivat kulisseja liehuttavat tuulenpuuskat sekä niiden mukana viereisestä savupiipusta silloin tällöin kuva-alaan leijailevat savupilvet. Sylvin ulkokuvat otettiin Helsingin Kaivopuistossa. Seuraavaksi kuvattiin Hyökyaaltoja Helsingin saaristossa ja viimeisenä Anna-Liisa, jonka ulkokuvat otettiin Seurasaaressa ja interiöörit jälleen Fennian katolla.
Teuvo Puron mukaan työn edistyessä kävi ilmi, että hänen ja kuvaaja Frans Engströmin taiteelliset näkemykset poikkesivat toisistaan. Puro olisi halunnut näyttelijöistä myös lähikuvia, mutta Engström kieltäytyi niistä jyrkästi. Hänen käsityksensä mukaan näyttelijöiden tuli näkyä kuva-alassa aina kokonaisina.
Nimiosaa Sylvissä esitti Aili Rosvall, hänen nuoruudenystäväänsä Viktor Hovingia Teppo Raikas ja Sylvin aviomiestä ohjaaja Puro itse. Raikkaan ja Puron tapaan Aili Rosvall (myöhemmin Somersalmi) oli Suomen Kansallisteatterin näyttelijöitä. Aili Somersalmi esiintyi seuraavan kerran valkokankaalla vuosikymmeniä myöhemmin Valentin Vaalan historiallisessa draamassa Jossain on railo (1949). Myös Olga Salo, Olga Leino, Eero Kilpi, Jussi Snellman ja Ester Forsman olivat Kansallisteatterin näyttelijöitä.
Koska suomalaisissa laboratorioissa ei näin pitkiä elokuvia katsottu voitavan työstää, oli Sylvin, Anna-Liisan ja Hyökyaaltojen negatiivit lähetettävä Kööpenhaminaan saakka. Se vaati kuitenkin lisää varoja 12 500 markkaa, eikä Engström saanut summaa kokoon ennen kuin vasta loppusyksystä 1912. Kun elokuvat palasivat laboratoriosta, kävi ilmi, että Anna-Liisan ja Hyökyaaltojen negatiivit olivat tuhoutuneet. Näin ainoastaan Sylvi saatiin valmiiksi asti.
Elokuvan osti helsinkiläinen elokuvateatterimies Hjalmar V. Pohjanheimo, josta kehkeytyi pian autonomian ajan tuotteliain elokuvatuottaja. Pohjanheimo maksoi elokuvasta kertakorvauksena 4 500 markkaa. Loput tuotantokustannuksista, 20 000 markkaa, jäivät Engströmin tappioksi.
Engströmin, Puron ja Raikkaan yhteistyö päättyi näihin vastoinkäymisiin. Engström vaikutti tämän jälkeen elokuvalevittäjänä, Puro ja Raikas jatkoivat uraansa Kansallisteatterissa. Puron elokuvaura jatkui 1920-luvulla Suomi-Filmi Oy:n palveluksessa. Sylvi jäi Teppo Raikkaan viimeiseksi elokuvaksi, sillä hän kuoli vuonna 1916.
Sylvin pituus oli tarkastuspäätöksen mukaan 890 metriä, mikä 16 kuvaruutua sekunnissa projisoituna vastaa noin 48 minuutin kestoa. Elokuvaa mainostettiin "ensimäisenä suomalaisena tunnin kestävänä taidefilminä" ja "ensimäisenä suomalaisen taiteen suurteoksena elävienkuvien alalla". Mainonnassa Kansallisteatterin näyttelijöiden nimet olivat näyttävästi esillä, mutta muut tekijät jätettiin nimeämättä. Elokuvan ensi-ilta oli Viipurissa Maat ja kansat -teatterissa 24. helmikuuta 1913. Turussa elokuva nähtiin 3. maaliskuuta, Helsingin Lyyra-teatterissa 10. maaliskuuta ja sittemmin kevään ja syksyn mittaan muissa suurissa kaupungeissa. Suurimpien kaupunkien esitysmäärillä mitattuna Sylvi oli autonomian ajan katsotuin kotimainen näytelmäelokuva.
Sylvi on nykytietojen mukaan ainoa vuosien 1907–16 suomalainen näytelmäelokuva, josta on säilynyt elävää kuvaa jälkipolville. Muutama sata metriä elokuvan järjestämätöntä negatiivimateriaalia löytyi helsinkiläisestä romukaupasta vuonna 1933. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin hallussa on 345 metrin mittainen negatiivi sekä Aho & Soldanin materiaalin pohjalta vuonna 1934 tuottama 210-metrinen lyhytelokuva. Hannu Salmi (emt.) on arvellut säilyneen materiaalin koostuvan lähinnä kohtauspoistoista. Kohtaukset kattavat Salmen rekonstruktion mukaan varsin suuren osan Canthin näytelmän sisällöstä. Filmiryhmä Oy editoi Aho & Soldanin versiosta vuonna 1980 uuden, äänellä varustetun toisinnon.
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti teki vuonna 2016 Hannu Salmen rekonstruktion pohjalta Sylvin säilyneistä kohtauksista on noin 27 minuuttisen, selittävin tekstein varustetun 4k-kopion. Elokuvan alkuperäiset välitekstit eivät ole säilyneet, joten rekonstruktion lähtökohtana on käytetty Minna Canthin näytelmää ja elokuvan vuoden 1913 käsiohjelmaa. Rekonstruktio sai ensi-iltansa Turun Suomalaisen elokuvan festivaalilla huhtikuussa 2016.
Toivo Särkkä tuotti ja ohjasi Minna Canthin näytelmästä vuonna 1944 uuden elokuvasovituksen, nimiosassa Helena Kara.
- Suomen kansallisfilmografia 1:n (1996) pohjalta toimittaneet Riikka Pennanen ja Lauri Piispa
No comments:
Post a Comment