Sorcerer (1977)
Theme: Love & Anarchy Trailblazers
Country: United States
Director: William Friedkin
Screenplay: Walon Green (Georges Arnaud)
Starring: Roy Scheider, Bruno Cremer, Francisco Rabal, Amidou, Ramon Bieri
Production: William Friedkin / Universal Pictures, Film Properties International
121 min
K16
Language: English
Distribution: Park Circus
Print source: Park Circus
Cinematography: John M. Stephens, Dick Bush
Music: Tangerine Dream
Editing: Bud Smith, Robert K. Lambert
Restored in 4K
Helsinki International Film Festival (HIFF).
2K DCP viewed at Theatre Savoy, Helsinki, 29 Sep 2018
Mark Kermode as quoted by HIFF: "It has taken this long for people to wake up and go: this is a masterpiece. Sorcerer is a really, really terrific film. It’s proper, visceral, muscular cinema that needs to be seen on big screen. It’s one of the most gruellingly intense, stripped-down, weirdly mean-spirited, absolutely edge-of-your seat nihilistic thrillers that American cinema has made in the past half century. It has a brilliant score by Tangerine Dream." Mark Kermode, BBC, as quoted by HIFF
Peter Bradshaw as quoted by HIFF. "William Friedkin’s 1977 thriller, in which four desperate men drive nitroglycerin through an inhospitable jungle, is a tense study in psychological breakdown. Sorcerer is a distinctive, gritty and gloomy movie – a determined slow-burner, resisting the traditional structure of narrative and central character. It involves four guys in four desperate situations, each introduced in leisurely vignettes: New Jersey mobster Scanlon (Roy Scheider), crooked Parisian businessman Manzon (Bruno Cremer), Mexican hitman Nilo (Francisco Rabal) and Middle Eastern terrorist Kassem (played by the Moroccan actor Amidou). For individual reasons, they all need to disappear and lie low for a while. […] A fierce, austere and intriguing film: a cinematic concerto of pessimism." Peter Bradshaw, The Guardian, as quoted by HIFF
AA: Henri-Georges Clouzot's thriller The Wages of Fear (Le Salaire de la peur, 1953) is a masterpiece based on the novel by Georges Arnaud (1950). Its original Finnish theatrical release was a short version of 128 minutes: it skipped the long introduction at the sleepy village of Las Piedras but was otherwise intact. I only saw the complete version in 2006 when it was released on dvd in our country in the Filmolaque Cinarchives / Lobster restoration of 148 minutes. The vision is stunningly dark, and the development of suspense so powerful that even Hitchcock had to take notice.
One of the most thrilling movies of all times, I found Le Salaire de la peur so perfect that I was in no hurry to see William Friedkin's adaptation of the same novel; he refuses to call his film a remake. Also Friedkin's film was theatrically released in our country in a short version. It clocked at 93 minutes. Friedkin's grandiose big budget interpretation failed at the box office and received bad reviews but the director has always considered it his masterpiece.
Perhaps Sorcerer at the time of its premiere was seen as one of the bloated and expensive follies of the masters of the new American cinema.
Now in its original length it is revealed as a stunningly expressive and visionary thriller. Many of Clouzot's immortal setpieces (the rotten platform above the abyss, the boulder blocking the road, the oil-filled crater emerging from the explosion of the first truck) have been replaced by others, equally thrilling (a bridge crumbling during a thunderstorm, an immense tree trunk as a roadblock, bandits attacking the remaining truck).
Neither film is merely a "roller coaster ride" of incredibly thrilling scenes. Clouzot's film is an infernal vision of colonialism in oil-producing countries and the desperate measures taken to bypass union rules of elementary work safety.
Seen today, Friedkin's film seems relevant as a dark allegory of the world today. The images are more topical than ever.
The burning oilfields.
The perilous journey.
The sense of being on the brink of an abyss.
The investment banker gone to hiding after his fraud at collateral has been exposed at the Paris Stock Exchange.
The Arab activist also in hiding after a terrorist explosion attack at the Damascus Gate.
From the viewpoint of the general audience the title "Sorcerer" is somewhat misleading because it leads thoughts to "The Exorcist". These films belong to different genres altogether. Yet on a subterranean level there is also an affinity. In both there are powerful and enigmatic scenes filmed in the ancient locations of civilization. There is a ubiquitous sense of compassion to suffering and alienation.
The Exorcist is often remembered for the unheard-of shock impact of its horror setpieces. But its most durable legacy is in its gravity and the profound melancholy of its account of solitude, alienation and the generation gap.
Similarly the deepest current of Sorcerer is not in the thrill scenes but in wonderfully expressive close-ups of human suffering in the colonized oil country, of the exploited workers, and of the tormented inhabitants of the occupied Holy Land.
William Friedkin excels in revealing the human in circumstances that are inhuman. This is particularly true about his four villains. They have committed heinous crimes, and the desperate journey becomes hell on earth for each. The extreme pain and suffering is conveyed with furious intensity by Roy Scheider, Bruno Cremer, Francisco Rabal, and Amidou.
The uncomfortable truth is that they are us.
The visceral impact of the perilous journey in the jungle and in tropical thunderstorms has been conducted very well in the digital restoration in 4K, and it is conveyed powerfully in a 2K presentation.
BEYOND THE JUMP BREAK: THE HIFF PROGRAM NOTE BY LAURI LEHTINEN IN FINNISH:
BEYOND THE JUMP BREAK: THE HIFF PROGRAM NOTE BY LAURI LEHTINEN IN FINNISH:
Syksyllä 2017 British Film Institute kysyi Stephen Kingiltä suosikkielokuvien listaa. Kirjailija nosti ylimmälle kärkisijalle William Friedkinin trillerin Sorcerer (1977). Herkästi räjähtävää nitroglyseriiniä latinalaisamerikkalaisessa viidakossa kuskaavien hämärämiesten tarina on kylmäverinen saavutus, jota Friedkin pitää parhaana työnään. Kallis ja uhkarohkea hanke jäi kaupalliseksi alisuorittajaksi kehnon ajoituksen takia. Metafyysisen tyly aikuisten jännitys ei voinut menestyä kesällä 1977, kun Tähtien sodan perheviihde valloitti kaikki kankaat. Asetelma oli takaisku tinkimättömille suuren yleisön elokuville.
Sorcerer syntyi Kovaotteisten miesten ja Manaajan menestyksen nosteessa. Dokumenteilla aloittaneesta Friedkinistä oli kehkeytynyt Stanley Kubrick -henkinen raskaan sarjan populaarimestari, joka pisti kokonaisia lajityyppejä uusiksi. Isoista Hollywood-tähdistä vain Roy Scheider uskalsi lähteä Friedkinin armoille Dominikaanisen tasavaltaan.
Kolkkoja maisemia, huonoja kelejä ja rumia kuorma-autoja rakastava Sorcerer kuuluu elokuvahistorian ”autenttisiin” viidakkovaelluksiin, joissa mahdottomia yrittävien antisankarien ja elokuvantekijöiden hulluutta on vaikea erottaa toisistaan. Tarina pohjautuu vapaasti Henri-Georges Clouzot’n Pelon palkkaan (1955) ja Georges Arnaud’n romaaniin. Tulipalo öljykentällä pitää sammuttaa vielä isommalla liekillä. Neljä muukalaista suostuu kuskaamaan nitroglyseriinilastia hengenvaarallisella viidakkoreitillä. Huijaripankkiirin, palkkatappajan, palestiinalaisterroristin ja mafiaa pakenevan irlantilaisgangsterin on pakko luottaa toisiinsa äärioloissa. Sorcerer tuntuu kuvaavan ihmiskuntaa kuilun partaalla. Kerronta ei selitä eikä saarnaa vaan luottaa vangitseviin, karskin runollisiin näkyihin. Jatkuvasta kuolemanvaarasta alkaa herua adrenaliinipitoista nautintoa. Idealismi kietoutuu nihilismiin Hollywoodin kaavoille vieraalla tavalla.
Pitkäksi ja kalliiksi venähtäneen tuotannon aikana Friedkin alkoi samastua itsemurhakuskeihinsa. Hän saapui tuotantopalavereihin likaisissa työhaalareissa ja joi itseltään tajun kankaalle, kun studiopäälliköt ehdottivat parannuksia. Tappiollisen ensi-illan jälkeen koneisto ei välittänyt perfektionistin näkemyksistä. Elokuva tuli Suomeen ja useimpiin muihin Euroopan maihin Wages of Fear -nimisenä lyhennelmänä, johon tuotantoporras oli lätkäissyt väkinäisen pseudo-loppuratkaisun.
Alkuperäinen leikkaus pysyi vuosikymmeniä harvinaisena kulttiaarteena. Lopulta Friedkin sai käräjöityä teoksen takaisin käsiinsä. Venetsian festivaali kantaesitti restauroidun ohjaajanversion, jonka R&A tuo Savoyn kankaalle. Vasta 2010-luvulla Sorcereria on yleisesti alettu arvostaa yhtenä 1970-luvun amerikkalaisen elokuvan huippusaavutuksista. Yksittäisiä kannattajia on ollut ennenkin. Suomessa tv-pomo Jorma Sairanen esitti ohjaajanversiota Kolmosella ja Nelosella aikana, jolloin sitä ei muualla näkynyt.
Velhomainen äänenkäyttö kuuluu Friedkinin valtteihin. Sorcererin äänisuunnittelu sai Oscar-ehdokkuuden. Keskeisten kuorma-autojen, Sorcererin ja Lazaron, jyrinään on miksattu tiikerin ja puuman murinaa. Latinomusiikia vihaava ohjaaja innostui saksalaisesta Tangerine Dream -yhtyeestä berliiniläisessä kirkossa, jossa konsertti jatkui läpi yön. Tarttuvan pahaenteinen soundtrack on 1970-luvun sähköisintä elokuvamusiikkia.
Lauri Lehtinen
No comments:
Post a Comment