 |
| Charles Chaplin: The Gold Rush (US 1925) with Charles Chaplin as the Lone Prospector. |
Kultakuume / Guldfebern.
US 1925 © renewed Charles Chaplin © renewed Roy Export. PC: Chaplin-United Artists.
P+D+SC: Charles Chaplin. Ass. D: Charles Riesner, Henri d’Abbadie d’Arrast, Eddie Sutherland. DP: Roland Totheroh. AD: Charles D. Hall.
M: Charles Chaplin - borrowed themes include "The Flight of the Bumble Bee" by Rimsky-Korsakov, "The Song to the Evening Star" by Wagner (Tannhäuser), the William Tell Overture by Rossini, "Grande valse villageoise" by Tchaikovsky (The Sleeping Beauty) [the saloon ball with the dog attached], and "Auld Lang Syne" [New Year's Eve].
CAST: Charles Chaplin (the lone prospector), Georgia Hale (Georgia), Mack Swain (Big Jim McKay), Tom Murray (Black Larsen).
[Pre-release version 2974 m, original release version 2607 m, the 1942 sonorized version 1982 m.]
On display was the 1993 Photoplay reconstruction of the 1925 release version by Kevin Brownlow and David Gill. For it Chaplin's 1942 music was then first arranged by Carl Davis. In 2006 Timothy Brock created a new arrangement now played for the first time live in Helsinki.
A Radio Symphony Orchestra (RSO) concert, at a strength of ca 58 players, conducted by Frank Strobel.
The film was screened in 35 mm with electronic subtitles in Finnish by Teija Harjaluoma.
Finlandia Hall, Helsinki, 26 May 2011
Carl Davis conducted his arrangement of Charles Chaplin's The Gold Rush score as a Centenary of the Cinema event in Finlandia Hall in 1995.
Now we got to hear Frank Strobel conducting the Timothy Brock arrangement in a magnificent film concert. As a bonus, "Auld Lang Syne" was sung live by the RSO in the film's most poignant sequence: the New Year's Eve.
This original 1925 version of The Gold Rush is definitive. When Chaplin made his sonorized version in 1942 he replaced the intertitles with his spoken commentary, upsetting the rhythm of his film and diluting his silent poetry with wordy prose.
I have never understood the "which is better, Chaplin or Keaton" question. Both are great. Chaplin's uniqueness lies in emotion. He dares to be starkly heartbreaking. He knows how to combine grand emotion with drama, satire, and comedy.
With music, Chaplin's emotion is amplified, and in a live cinema concert it is maximized. Ten points to RSO, Frank Strobel, and Timothy Brock!
This was RSO's farewell concert in Finlandia Hall before the move to Musiikkitalo, Helsinki Music Centre, in August. There was excitement backstage about the fantastic acoustic circumstances at Musiikkitalo.
I was personally moved by the farewell concert. I have been contributing to live cinema events at the Finlandia hall since 1985, The New Babylon (Shostakovich / Omri Hadari), Napoléon vu par Abel Gance (Carl Davis conducting his score), these two launched by Peter von Bagh... Die Nibelungen (Huppertz / Heller), The Thief of Bagdad (Carl Davis), The Song of the Scarlet Flower (Armas Järnefelt)... many unforgettable events despite unfavourable screening circumstances. The white walls of Finlandia Hall are anathema to cinema presentation. Happily, The Gold Rush is a starkly graphic movie. Its visual impact survives Finlandia Hall.
P.S. 4 Aug 2011. A friend asked me who has composed the funny music to the poignant "Oceana Roll" sequence. In Bologna after The Phantom of the Opera I had the chance to ask Timothy Brock, and he confirmed that the music is composed by Charles Chaplin.
Carl Davis conducted his arrangement of Charles Chaplin's The Gold Rush score as a Centenary of the Cinema event in Finlandia Hall in 1995.
Now we got to hear Frank Strobel conducting the Timothy Brock arrangement in a magnificent film concert. As a bonus, "Auld Lang Syne" was sung live by the RSO in the film's most poignant sequence: the New Year's Eve.
This original 1925 version of The Gold Rush is definitive. When Chaplin made his sonorized version in 1942 he replaced the intertitles with his spoken commentary, upsetting the rhythm of his film and diluting his silent poetry with wordy prose.
I have never understood the "which is better, Chaplin or Keaton" question. Both are great. Chaplin's uniqueness lies in emotion. He dares to be starkly heartbreaking. He knows how to combine grand emotion with drama, satire, and comedy.
With music, Chaplin's emotion is amplified, and in a live cinema concert it is maximized. Ten points to RSO, Frank Strobel, and Timothy Brock!
This was RSO's farewell concert in Finlandia Hall before the move to Musiikkitalo, Helsinki Music Centre, in August. There was excitement backstage about the fantastic acoustic circumstances at Musiikkitalo.
I was personally moved by the farewell concert. I have been contributing to live cinema events at the Finlandia hall since 1985, The New Babylon (Shostakovich / Omri Hadari), Napoléon vu par Abel Gance (Carl Davis conducting his score), these two launched by Peter von Bagh... Die Nibelungen (Huppertz / Heller), The Thief of Bagdad (Carl Davis), The Song of the Scarlet Flower (Armas Järnefelt)... many unforgettable events despite unfavourable screening circumstances. The white walls of Finlandia Hall are anathema to cinema presentation. Happily, The Gold Rush is a starkly graphic movie. Its visual impact survives Finlandia Hall.
P.S. 4 Aug 2011. A friend asked me who has composed the funny music to the poignant "Oceana Roll" sequence. In Bologna after The Phantom of the Opera I had the chance to ask Timothy Brock, and he confirmed that the music is composed by Charles Chaplin.
...
ANTTI ALANEN: "THE GOLD RUSH" PROGRAM NOTE FOR THE RADIO SYMPHONY ORCHESTRA, 26 MAY 2011
Kultakuume
Guldfebern / The Gold Rush. USA 1925 © renewed Charles Chaplin © renewed Roy Export. Tuotantoyhtiö: Chaplin-United Artists. Tuottaja, ohjaaja, käsikirjoittaja: Charles Chaplin. Kuvaus: Roland Totheroh. Lavastus: Charles D. Hall. Apulaisohjaajat: Charles Riesner, Henri d’Abbadie d’Arrast, Eddie Sutherland. Pääosissa: Charles Chaplin (yksinäinen kullankaivaja), Georgia Hale (Georgia), Mack Swain (Iso Jim McKay), Tom Murray (Musta Larson). Ennakkoversio 2974 m. Väliteksteillä varustetun mykkäelokuvan alkuperäinen levitysversio 2607 m. Sitä esitettiin elävän elokuvateatterimusiikin kanssa.
Charles Chaplinin sonorisoima ääniversio (1942): musiikki ja selostus: Chaplin. Välitekstit poistettiin ääniversiosta, jolloin pituus oli 1982 m / 72 min.
Kevin Brownlown ja David Gillin rekonstruoima Photoplay-mykkäversio (1993). Musiikin konserttisovituksia orkesterille: Carl Davis (1993) ja Timothy Brock (2006).
Dvd: Charles Chaplin Collection, suomalainen julkaisija Sandrew / Warner Home Video (2003), sisältää molemmat versiot.
"Kultakuume on se elokuva, josta toivon, että minut muistetaan" (Charles Chaplin).
Ennen Kultakuumetta Chaplin oli esiintynyt kolmessa pitkässä elokuvassa (ja yli 60 lyhytelokuvassa). Keystone-yhtiön rymyfarssin Tillien onneton romanssi (1914) ohjasi Mack Sennett. Ensimmäinen Charlien itse ohjaama pitkä elokuva Chaplinin poika (1921) sai sellaisen vastakaiun, että muutkin johtavat koomikot, Buster Keaton ja Harold Lloyd, siirtyivät tekemään pitkiä elokuvia. Chaplin halusi aina kokeilla uutta, ja niinpä hän ohjasi seuraavaksi elokuvan Nainen Pariisissa (1923), romanttisen draaman, jossa hän esiintyy vain statistina. Elokuva antoi vaikutteita Hollywoodin tyylikkäälle tapainkuvaukselle Ernst Lubitschia myöten.
Kultakuumeessa kulkuri palasi valkokankaalle. Chaplinin kulkurikomediat olivat melkein aina sijoittuneet nykyaikaan, mutta Kultakuume tapahtuu menneisyydessä, tosin ei kovin kaukaisessa. Tarina sijoittuu Klondyken kultakuumeen aikaan vuonna 1898. Ensi-innoituksensa tarinaan Chaplin sai, kun hänen ystävänsä Douglas Fairbanks ja Mary Pickford heijastivat hänelle kolmiulotteisen dian Chilkootin solasta, joka oli ollut Klondyken kullankaivajien kulkureitti. Chaplinille antoi vaikutteita myös Kalifornian historian suurimpiin kuuluva tragedia, Donnerin uutisraivaajien kohtalo Sierra Nevadan vuorilla talvella 1847.
Kultakuume on ehjä kokonaisuus, jossa koomiset oivallukset kasvavat draamallisesta kehittelystä ja emotionaalisesta voimasta. Chaplin kohtasi elokuvaa tehdessään monia vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Kuvaukset alkoivat Kalifornian vuoristossa, mutta koska olosuhteet olivat ylivoimaiset, tuotanto jatkui studiolla tekolumen turvin. Pääosassa oli ensin 16-vuotias Lita Grey, mutta kun tästä tuli nuori rouva Chaplin, joka odotti miehelleen lasta, roolin sai Georgia Hale, joka oli tehnyt vaikutuksen Josef von Sternbergin elokuvassa The Salvation Hunters.
"Draamallinen komedia" alkaa eeppisillä, traagisilla kaukokuvilla, jotka antavat tarinalle jylhää kaikupohjaa ja kontrastia. Heti kun Chaplin ilmestyy kuvaan kapealla vuoripolulla ja karhu lähtee häntä seuraamaan, kerrontaan tulee ytimekästä koomista voimaa. Kultakuumeessa oli parhaimmillaan Chaplinin kyky luoda perikuvamaisia kohtauksia, joissa on Raamatun kertomuksen, kansansadun ja sananlaskun ytimekkyyttä.
Alkujaksoissa päätunteita ovat nauru, pelko ja kauhu, jotka ruokkivat toisiaan. Klassisia kohtauksia ovat kiitospäivän juhlaillallinen, jolla Charlie tarjoilee vanhan kenkänsä ranskalaisen kokin elkein. Nälkähoureessaan Iso Jim luulee Charlieta kananpojaksi. Ilo otetaan irti siitäkin, kun kullankaivajien hökkeli luisuu lumimyrskyssä kuilun partaalle.
Kultakuume käynnisti Chaplinin tuotannossa "mahdottoman rakkauden trilogian", johon kuuluvat myös Sirkus (1928) ja Kaupungin valot (1931). Kulkurielokuvien partnereita olivat olleet sympaattiset Mabel Normand ja Edna Purviance. Nyt Georgia Hale oli Chaplinilla uudentyyppinen komediasankaritar: riuska, kovanaamainen ja ahne tyyppi. Nimityksellä "gold-digger" (kullankaivaja) tarkoitettiin vuonna 1925 nuorta naista, joka hakeutuu miljonäärien seuraan. Vuoden 1925 suurimpia kansainvälisiä menestyskirjoja oli Anita Loosin Herrat pitävät vaaleaverisistä eli Itsenäisen naisen paljastava päiväkirja, huikea satiiri gold-diggereistä. Ilmiö ei ollut tuntematon miljonääri-Chaplinillekaan, jonka hiukset muuttuivat kokemuksista ennenaikaisesti ensin tuhkanharmaiksi ja sitten lumivalkoisiksi. Gold-diggereista ärhäkimpiä oli äitinsä kannustama Lita Grey.
Ryysyläis-Charlie ihastuu saluunalaulaja Georgiaan ja luulee väärinkäsityksen johdosta saavansa tunteelleen vastakaikua. Kaikkien aikojen surullisimmilla uudenvuodenaaton illallisilla kulkuri nukahtaa odottaessaan vieraitaan turhaan ja esittää unessaan näille haarukoilla keihästettyjen sämpylöiden Oceana Roll -tanssin. Elokuvan tunnevoima huipentuu tähän jaksoon.
"Mykän elokuvan" aikana musiikkia kuultiin elokuvissa enemmän kuin koskaan. Vuonna 1916 Chaplin perusti The Charlie Chaplin Music Publishing Companyn laulujensa julkaisemiseksi. Chaplin ei osannut kirjoittaa nuotteja, mutta hän työskenteli tiiviisti musiikkiammattilaisten kanssa, jotka toteuttivat ja sovittivat Chaplinin ajatukset. Chaplin valmistutti jo 1925 Kultakuumeelle täyden musiikkipartituurin, ja siihen sisältyviä alkuperäislauluja levytettiinkin. Kultakuume oli ensimmäinen mykkä pitkä komediaklassikko, joka tuotiin sonorisoituna uudelleenlevitykseen, ja sitä varten Chaplin sävelsi uuden musiikin vuonna 1942.
Chaplin kertoi saaneensa oivalluksen musiikkinäkemykseensä jo lapsena Fred Karnon varieteenäytöksistä. Kun niissä kuvattiin pohjatonta kurjuutta, orkesteri soitti mahtavaa hovimusiikkia. Musiikin voima tuli vastakohtaisuudesta, ei jo nähdyn alleviivailusta. Kultakuumeessa Chaplinin kumppanina oli kokenut MGM-säveltäjä Max Terr, ja 41 hengen orkesterille sävelletty musiikki reagoi myrskyyn, tappeluun, tanssiin ja rakkauteen. Se ottaa kantaa vaaraan, nälkään, hikkaan, uneen, lumisotaan, ylpeyteen ja ennakkoluuloon. Musiikki tuo kokonaisuuteen eeposta, draamaa ja romantiikkaa. Ennen kaikkea, ja jo heti alkutekstien aikana se tuo pakahduttavasti kuuluville Chaplinin sydämen äänen. Naurun läpi kyynelten.
Vuoden 1942 Kultakuume-versio oli kauttaaltaan uudelleen leikattu. Elokuvasta oli filmattu neljä rinnakkaista negatiivia, joita kaikkia käytettiin. Muutoksista suurin oli välitekstien korvaaminen Chaplinin kertojanäänellä. Diplomaattinen tapa kommentoida tuota ratkaisua lienee se, että Charlie ei Chaplinin poikaa lukuunottamatta turvautunut sellaiseen muita elokuvia sonorisoidessaan.
Parhaana pidetty alkuperäinen mykkäversio tuli jälleen virallisesti nähtäville vuonna 1993 Kevin Brownlown ja David Gillin Photoplay-rekonstrutiona, johon Chaplinin vuoden 1942 musiikin sovitti Carl Davis. Alkuperäisiin stemmoihin ja niiden korjauksiin perustuvan uuden perinpohjaisen sovituksen teki 2006 Timothy Brock.
Vuonna 1925 elettiin jazz-aikakautta, villeintä 1920-lukua ennen pörssiromahdusta. Kultakuume otti etäisyyttä aikaansa vain näennäisesti. Nyt nähtynä se on aikansa vertauskuva. Yleispätevästi koskettaa se, mitä Chaplin kertoo köyhyydestä, kodittomuudesta ja yksinäisyydestä.
"Charlie, miksi olet niin surullinen?" kysyi Jean Cocteau. "Koska olen tullut rikkaaksi näyttelemällä köyhää", vastasi Chaplin.
Antti Alanen
No comments:
Post a Comment