 |
| Marcel Carné: Le Jour se lève / Daybreak (FR 1939). |
Varjojen yö / Päivä koittaa / Dagen gryr.
FR 1939. PC: Productions Sigma. P: Jean-Pierre Frogerais.
D: Marcel Carné. SC: Jacques Viot - adaptation and dialogues: Jacques Prévert. DP: Curt Courant - assisted by Philippe Agostini, André Bac, and Albert Viguier - 1:1.37. AD: Alexandre Trauner. Cost: Boris Bilinsky. M: Maurice Jaubert. ED: René Le Hénaff. S: Antoine Petitjean.
C: Jean Gabin (François), Jacqueline Laurent (Françoise), Jules Berry (Mr. Valentin), Arletty (Clara), Mady Barry, René Génin, Arthur Devère, Rene Bergeron, Bernard Blier (Gaston), Marcel Pérès, Jacques Baumer, Jacqueline Lauren Françoise), Georges Doukin, Léonce Corne, Germaine Lix (la chanteuse).
Helsinki premiere: 1.5.1940 Kino Palatsi, released by Suomi-Filmi – tv: 19.2.1976 MTV2, 26.6.1993 YLE TV1 – classification number 22969 – K16 – 92 min
2014 restoration by Éclair (image) and Diapason (sound), "version restaurée inédite", "version non censurée pour la première fois depuis 1940" - source: a second generation nitrate print - three scenes deleted during the Vichy regime reinstated.
Screened a 4K DCP from Tamasa with English subtitles Cinema Orion, Helsinki (Marcel Carné), 22 Jan 2015
AA: It feels futile to write about Le Jour se lève after reading André Bazin's remarks about it. Bazin's major insight is that Le Jour se lève is a tragedy which can even literally be compared with classic Greek tragedy. Just a few thoughts here.
Fatalism is prominent in this last film of the wonderful Carné team (including Prévert, Trauner, Jaubert, Gabin, Arletty, etc.) before WWII. François and Mr. Valentin seem marked by death from the start.
François is a sandblaster at an engine mill, and he has pneumoconiosis. His coughing, his constant feeling of his chest, and even his incessant smoking belong to the signs of death. The final tear gas is merely a redundant supplement to the dangerous substances. François is dead already.
The screenplay by Jacques Viot and the dialogue by Jacques Prévert are great literature. For example the dialogues of François and Clara are full of biting wit and unique tenderness.
There is an atmosphere of magic created by the Carné team. A strong unity of vision, each detail pregnant with meaning (the eyes, the teddy bear, the brooch, the bicycle, the flowers, the gun, the photographs, the postcards, the alarm clock).
Le Jour se lève is a demonstration of the genius of the system in studio production entirely created on constructed sets (Alexandre Trauner). A masterpiece in the Expressionistic tradition.
The events take place at night, and the film is dream-like in its overwhelming darkness and the fluidity of its superimpositions and flashbacks. Le Jour se lève is a death dream.
The performances are perfect. Jean Gabin compared by Bazin with heroes of Greek tragedy. Jules Berry as the pathological liar. Jacqueline Laurent as sweetness incarnate. And especially Arletty as the second woman to both men. Her performance is the most demanding, and she manages it with subtle tenderness. Her expressions are delicate and illuminating.*
The final score by Maurice Jaubert (he died on the front in WWII in 1940) is stark and ominous. The chanson sung by Germaine Lix adds a personal touch to the cabaret sequence.
The cinematography by Curt Courant, assisted by Philippe Agostini, André Bac, and Albert Viguier has a special graphic quality in each scene, in each shot. There is nothing indifferent here.
This film of dark foreboding is, however, peculiarly exhilarating. That is the secret of tragedy. We emphatize with the fundamental greatness and dignity of the protagonists, even though a fatal weakness or mistake makes them perish. The other secret is that this film is so breathtakingly well made that it is a sheer pleasure to watch even though the subject is fatalistic. There is an assured sense of mythical crystallization here.
The restoration has been conducted by the best talent with utmost care, and mostly the result looks really great, but as the Éclair Group states in their restoration report (see beyond the jump break) there were problems and difficulties in the source material. For starters, the camera negative has been destroyed. Due to the source material there are minor instances of fluctuation, wavering and lack of definition. But overall this is a great restoration and a complete one as scenes deleted during the Vichy regime have been reinstated.
* Again Arletty gets some wonderful self-parodical lines that seem to debunk the fatalistic Carné corpus: "Des souvenirs... Est-ce que j'ai une gueule à faire l'amour avec des souvenirs?" It seems to reflect on Arletty's remark in Hôtel du Nord: "Atmosphère? Atmosphère? Est-ce que j'ai une gueule d'atmosphère?"
AFTER THE JUMP BREAK OUR PROGRAMME NOTE AND THE ECLAIR GROUP RESTORATION REPORT
AFTER THE JUMP BREAK OUR PROGRAMME NOTE AND THE ECLAIR GROUP RESTORATION REPORT
Our programme note based on Georges Sadoul and André Bazin.
Varjojen yön ensi-ilta oli 17.6.1939, muutamia viikkoja ennen toisen maailmansodan puhkeamista. Ja enemmän kuin mikään toinen Carnén-Prévertin yhteistyö se jättää heti alkujaksostaan lähtien vaikutelman, että Jean Gabinin tulkitsema sankari, "tavallisen hyvä poika", on peruuttamattomasti ansassa, kohtalon (joka symbolisoi sokea mies) murskaama ja että hän ei voi paeta traagista kuolemaa. Gabin, jonka parhaita osasuorituksia tämä on, "on sankari nykyaikaisessa esikaupunkilais- ja työläisympäristössä, jossa antiikin jumaliin verrattava mahti ottaa mittaa nyky-yhteiskunnan sokeista mutta aivan yhtä ehdottomista käskyistä". (Bazin). Tässä näkemyksessä on havaittavissa saksalaisen kamarinäytelmän suoraa vaikutusta, mutta Carné on käsitellyt tragedian aivan toisella tyylillä.
Takautumia (jotka tuolloin yleensä eivät olleet käsikirjoittajien suosiossa) on käytetty hienosti. Alexandre Traunerin lavastuksen jokainen yksityiskohta ilmentää jotakin määrättyä sieluntilaa. Syyskuussa 1939 Varjojen yö kiellettiin sotilassensuurin toimesta "moraalia löyhdyttävänä", mutta ulkomailla se sodan aikana menestyi hyvin ja vaikutti suuresti etenkin Englannissa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa. Sensuurille Carné olisi voinut vastata kuten Sumujen laiturin yhteydessä esitettyihin syytöksiin tappiomielialan levittämisestä: "Taiteilijan ihanteena on olla aikakautensa ilmapuntari ilman että häntä voidaan panna vastuuseen myrskystä jonka hän on ennalta nähnyt".
- Georges Sadoul: Dictionnaire des films
Huolimatta rakenteestaan ja realistisesta ulkoasustaan Varjojen yö on tuskin pelkkä "psykologinen" tai edes "sosiaalinen" draama. Kuten tragediassa tämän tarinan ja sen henkilöiden todellinen välttämättömyys on metafyysistä laatua. Ohjauksen, henkilöhahmojen, juonen, lavastuksen, vuoropuhelun realismi on vain veruke ja ikään kuin moderni ilmiasu toiminnalle, jota varmaankaan ei voitaisi sijoittaa nykyaikaisten puitteiden ulkopuolelle mutta joka olennaisella tasolla ohittaa nämä puitteet. Kuitenkin elokuvan toiminta on tarkkaan ottaen pätevää ja vakuuttavaa vain suhteessa sen realismiin, Carnén ja hänen työtovereidensa taide on sitä että he saavat todellisuuden, olipa se sitten psykologinen (Berryn, Françoisen, Claran hahmot) tai aineellinen (lavastus, savuke, kaappi), kukkimaan täydessä todellisuudessaan ennen kuin tunkevat mukaan symbolisia arvojaan. Ikään kuin runous alkaisi säteillä vasta sillä hetkellä kun toiminta näyttää täsmällisesti samastuvan todennäköisimpiin yksityiskohtiin.
Väärinkäsitysten välttämiseksi sanottakoon siis, että Varjojen yön realismissa on runoelman ankaruutta. Kaikki tässä elokuvassa on kirjoitettu säkein tai ainakin näkymättömän runollisella proosalla. Varjojen yö on puhtauden ja yksinäisyyden tragedia. Carnén realismi on sitä että hän on tunnontarkan uskollinen miljöönsä ja lavastuksensa todenmukaisuudelle, mutta samalla hän muuttaa sen runolliselle tasolle, ei kuvallista ja. puhtaasti muodollista tietä kuin saksalainen ekspressionismi, vaan jättämällä sen kytemään, pakottamalla sen paljastamaan salaisen sopusointunsa itse draaman kanssa. Tässä mielessä voidaan Carnén yhteydessä puhua "runollisesta realismista".
- André Bazin - edited by Sakari Toiviainen. (Data updated by Pasi Nyyssönen 22.1.2015)
ACCOUNT OF RESTORATION
Accueil de l'AFC > Films, Festivals, Renco… > L’AFC et les films AFC … > Le Festival de Cannes > festival de Cannes 2014 > Nos associés à Cannes > Notes sur la restaurat…
Notes sur la restauration par Eclair Group du "Jour se lève", de Marcel Carné (1939)
Par Eclair Group
Vendredi 16 mai 2014
En Sélection officielle au 67e Festival de Cannes, une version restaurée du Jour se lève, réalisé par Marcel Carné et photographié par Curt Courant – assisté de Philippe Agostini, André Bac et Albert viguier –, a été projetée dans le cadre de Cannes Classics. Le film a fait l’objet d’une restauration 4K (à partir d’un scan 4K). Sous la supervision de Studio Canal, l’ensemble des travaux de restauration image a été effectué par les Laboratoires Eclair.
Le jour se lève fait partie des treize titres réalistes du cinéma français : Quai des brumes, Pépé le Moko, La Bandera, La Belle équipe, Le Crime de Monsieur Lange, Partie de campagne, Les Bas fonds, La Grande illusion, Hôtel du Nord, L’Étrange Monsieur Victor, La Marseillaise, La Bête humaine.
- Influence de la lumière allemande de Curt Courant (Quai des brumes, Eugen Shufftan)
- Populisme, désespoir, montre le climat social, témoigne de la faillite des valeurs du Front populaire (progrès social, solidarité ouvrière). Le héros travaille mais ne peut échapper à son destin.
- Réalisme poétique
- Un acteur pilote : Gabin
- Condamné à tuer ou à être tué
- Duo Carné – Prévert / Spaak ou Jeanson
- Trauner : décors construits à Boulogne-Billancourt avec une passerelle au-dessus pour pouvoir filmer la fenêtre de la chambre de Gabin
La restauration du Jour se lève par Eclair Group a été extrêmement compliquée :
- Seul élément nitrate conservé, le négatif caméra n’existe plus
- Nous avons travaillé avec la deuxième génération d’un marron nitrate
- L’élément est en décomposition, ce qui explique la montée du grain sur certains plans
- L’élément a un défaut de tirage extrêmement visible dans les trucages montés courts, c’est-à-dire que le raccord se fait dans le négatif en milieu de plan provoquant parfois une saute
- L’étalonnage sera une manière de restaurer ces trucages (ils ont systématiquement une image flashée qui a été travaillée à l’étalonnage)
- L’image a été stabilisée, " palettée " et a eu énormément de restauration pure, la restauration manuelle ayant rendu à l’image sa profondeur sans l’abîmer
- La difficulté de l’étalonnage a été de faire ressortir la lumière de Courant.
Depuis, Studio Canal a retrouvé cinq extraits dans deux copies, une copie en Italie à la Cinémathèque de Milan et une à la Cinémathèque Royale de Belgique :
- Les extraits incriminent la présence de trop de policiers pour arrêter un seul homme
- L’attaque de la chambre a échoué, le commissaire dit à ses troupes que grâce à cette erreur le criminel va passer pour un héros…
- Un troisième extrait où le commissaire interdit aux amis de Gabin de monter le voir (Blier) alors qu’ils lui font la demande
- Un homme écoute de la musique, on lui dit demande d’éteindre car ce sera plus convenable et sa réplique est : « Et tout cela c’est convenable. », en montrant les policiers au milieu de la foule
- Plus les cartons du générique début coupés : Curt Courant et Alexandre Trauner.
(Les images contenues dans le portfolio ci-dessous ne sont pas issues du travail de restauration d’Eclair mais des reproductions de photos de Raymond Voinquel)
No comments:
Post a Comment