A vintage KAVI 35 mm print viewed at Cinema Orion, Helsinki (Powell and Pressburger), 23 April 2015.
The title is from Shakespeare: Oberon: "Ill met by moonlight, proud Titania." (A Midsummer Night's Dream, Act 2, Scene 1).
The last film of the Archers belongs to the double set of war movies made by Michael Powell and Emeric Pressburger for J. Arthur Rank. The first was in Technicolor, this one is in black and white.
Ill Met by Moonlight is a film about gentlemen's war, in continuation to The Life and Death of Colonel Blimp. The expression "a nightmare of horror" is heard at the start to describe the Nazi occupation of Crete, but nothing we see confirms this.
It is a true story about the kidnapping of General Kreipe, the commander of the German occupation forces at Crete. There has even been a non-fiction reconstruction of that adventure with Kreipe himself among the participants.
Shot on Mediterranean locations on the Riviera the film impresses with the black and white outdoors cinematography by Christopher Challis. The landscape is magnificent, and protective of its native inhabitants, including the resistance fighters hiding in the mountains. In the philosophy of the landscape, in the sense of the sublime, there is a continuity with Powell's films starting with The Edge of the World and including A Canterbury Tale and I Know Where I'm Going by Powell and Pressburger. Ill Met by Moonlight belongs to the realistic current of the duo.
The phases of the Moon are a visual refrain in the film.
There is also a sense of the fairytale and myth, starting with the title from A Midsummer Night's Dream and the motto from Ulysses. On Crete we stay on Mount Ida, home of the Cave of Zeus. Minos and Ariadne are evoked.
Ill Met by Moonlight is a well made war adventure film full of suspenseful moments but directed with a laid back, relaxed approach. The actors are all good but a sense of urgency is missing from this cinematic reconstruction.
The last film of the Archers was the first film of Mikis Theodorakis, already providing a warm and exhilarating score.
The vintage print shows proudly the patina of age and gives a good impression of the original VistaVision cinematography. IMDb claims the aspect ratio is 1,85:1 but it looks much better in 1,66:1. Both would be correct within the VistaVision projection practice.
OUR PROGRAMME NOTE BEYOND THE JUMP BREAK
OUR PROGRAMME NOTE BEYOND THE JUMP BREAK
The Archers oli Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin elokuvatuotantoyhtiö vuosina 1943–1957. Miesten yhteistyö oli alkanut vuonna 1940 (Contraband) ja jatkui ystävällisessä hengessä mutta enää harvakseen aina vuoteen 1972 (The Boy Who Turned Yellow). Powell ja Pressburger toivat brittielokuvaan villiä mielikuvitusta, intohimoa ja värihehkuista musiikkifantasiaa. Viimeisinä The Archers -elokuvina he tekivät konservatiiviselle J. Arthur Rankille kaksi sotaelokuvaa, Taistelulaivan viimeiset päivät (1956) Technicolor-väreissä ja Kenraali katoaa mustavalkoisena. Ensinmainittu valittiin esitettäväksi kuninkaallisena juhlanäytöksenä.
Heti perään valmistui Kenraali katoaa, joka ilmentää toisenlaista brittiläisen sotilasmytologian perinnettä. Koululaiskepposten henki yhdistyy siinä byronilaiseen runoilija-seikkailijan tarustoon. Pohjana on William Mossin muistelmakirja salaisesta tehtävästä saksalaisten miehittämällä Kreetalla. Romanttisena keskushahmona on Patrick Leigh-Fermor, joka tultiin sittemmin tuntemaan suurena matkakirjailijana ja tiedemiehenä. Kuten Ian Moncreiffe huomautti johdannossaan Mossin kirjaan, joka oli kirjoitettu jo vuonna 1945 mutta pääsi sensuurin pannasta vasta vuonna 1950: "Kavaljeeri Paddy ainakin tunsi helleenit jo vanhastaan, koska hän oli osallistunut ratsuväen hyökkäykseen eräässä vastavallankumouksessa Tsaldarisin aikoina ja palkkioksi saanut luvan pitää ratsunsa… myöhemmin Caterhamissa ällistyneiden kunniakaartilaisten puuhat keskeytyivät alokas Leigh-Fermorin lausuessa loisteliaasti Horatiuksen oodia trubaduurikunnianosoituksena ystävälleen Kantakouzenosin prinsessojen seurassa".
Argentiinaan sijoittuvan Taistelulaivan viimeisten päivien meritaistelu oli kuvattu Välimerellä, kaukana Etelä-Atlantilta. Nyt Ranskan Riviera, joka oli Powellille tuttu nuoruudesta saakka, sai kelvata Kreetaksi. Dirk Bogarden Leigh-Fermor -tulkinnassa oli enemmän viehätysvoimaa kuin hurjapäisyyttä, ja David Oxley tulkitsi hänen taistelutoveriaan, William Mossia itseään, hieman värittömästi. Sitä vastoin Marius Goring otti kaiken irti roolistaan saksalaisena kenraalina, jonka brittiupseerit ja heidän partisaani sieppaavat esikuntansa nenän edestä. Heti saavutettuaan taas tasapainonsa hän vaatii saada arvoistaan kohtelua samalla kun hän yrittää ovelasti lahjoa poikaa tekemään hälytyksen. Seikkailun päätyttyä onnistuneesti Paddy ja Billy lahjoittavat hänelle kaikki kootut napit ja tunnukset, joita kenraali on jättänyt johtolangoiksi – ne on kerännyt huolellisesti samainen poika, jonka hän oli yrittänyt lahjoa – Kreipe tekee heille kunniaa: "Olette ammattilaisia, ette amatöörejä". Kuitenkin Leigh-Fermorin ihanteena on olla amatööri. Kohtaamme hänet aluksi koomisen oopperan rosvona; hän lukee Liisaa ihmemaassa, ja tarinan kehyksenä on paitsi Shakespearen Kesäyön unelma myös Odysseia.
Vaikka Kenraali katoaa -elokuvan toteutus ei vastannekaan sen ambitioita, se on kiehtova etappi Powellin ja Pressburgerin tutkielmissa brittiläisestä sotilasideologiasta The Life and Death of Colonel Blimpistä aina The Queen's Guardsiin. Se julistaa herrasmies-amatöörin ihannetta aikana, jolloin Britannia opetteli uudenlaista roolia imperiumin aikakauden tullessa päätökseen. Kuten Moncreiffe huomauttaa epilogissaan: "kenraali Kreipen kidnappauksessa on sadun johdonmukaisuutta".
– Ian Christien mukaan (Arrows of Desire. Lontoo: Waterstone, 1985) AA 23.4.2015
No comments:
Post a Comment