Once Upon a Honeymoon

Leo McCarey: Once Upon a Honeymoon (US 1942). Cary Grant (Pat O'Toole), Ginger Rogers (Katie O'Hara von Luber or Katherine Butt-Smith).

Paronitar painuu maan alle / Baronessen går under jorden / Lua sem mel. US 1942 © RKO Radio Pictures. P+D: Leo McCarey. SC: Sheridan Gibney – based on a story by Sheridan Gibney and Leo McCarey. DP: George Barnes. AD: Albert S. D'Agostino, Al Herman. Set dec: Darrell Silvera, Claude E. Carpenter. COST: Miss Leslie. M: Robert Emmett Dolan. S: James G. Stewart, Richard Van Heussen. Montage: Douglas Travers. ED: Theron Warth. CAST: Cary Grant (Pat O'Toole), Ginger Rogers (Katie O'Hara von Luber or Katherine Butt-Smith), Walter Slezak (Baron von Luber), Albert Dekker (Le Blanc), Albert Bassermann (General Borelski). 116 min. A Cinemateca Portuguesa print. Viewed at the Finnish Film Archive, Orion, Leo McCarey retrospective, Helsinki, 7 April 2009. – A print from less than perfect start material. – A wonderful film which faces the fatal world historical situation in the Hollywood way, a remarkable film that can be juxtaposed with Chaplin's The Great Dictator and Lubitsch's To Be Or Not To Be. The three greatest comedy directors active in Hollywood each handled Nazi invasion, persecution of the Jews and concentration camps in a topical comedy. – A film rich with surprises, and Cary Grant and Ginger Rogers handle their difficult roles very well.

...

SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO

Finnish Film Archive

Program note based on Robin Wood, edited by Antti Alanen

Once Upon a Honeymoon

Paronitar painuu maan alle / Baronessen går under jorden

 

USA 1942 © RKO Radio Pictures. Tuottaja, ohjaaja: Leo McCarey. Apulaisohjaajat: James Anderson, Harry Scott. Käsikirjoitus: Sheridan Gibney – Sheridan Gibneyn ja Leo McCareyn tarinasta. Kuvaus: George Barnes. Lavastus: Albert S. D'Agostino, Al Herman (art directors), Darrell Silvera, Claude E. Carpenter (set decorations). Puvut: Miss Leslie. Musiikki: Robert Emmett Dolan. Ääni: James G. Stewart, Richard Van Heussen. Montaasi: Douglas Travers. Leikkaus: Theron Warth. Pääosissa: Cary Grant (Pat O'Toole), Ginger Rogers (Katie O'Hara von Luber eli Katherine Butt-Smith), Walter Slezak (paroni von Luber), Albert Dekker (Le Blanc), Albert Bassermann (kenraali Borelski), Ferike Boros (Elsa), Harry Shannon (Ed Cumberland), Natasha Lytess (Anna), John Banner (Kleinoch), Hans Conried (ranskalainen sovittaja). Helsingin ensiesitys: 23.5.1947 Capitol, maahantuoja: RKO Radio Film – vhs-julkaisu: 1990 Mistar – tv-lähetyksiä: 26.3.2003 YLE Teema, 19.3.2004 YLE TV1, 11.6.2006 YLE TV1 – VET 27351 – S – 117 min 

Elokuvassa Paronitar painuu maan alle Leo McCarey leikkii hienovaraisesti klassisen Hollywood-kerronnan sovinnaisilla keinoilla. 

    Kun Gestapo-upseerit löytävät Patin (Cary Grant) ja Katien (Ginger Rogers) varsovalaisen rauniotalon kellarista, toinen upseereista kompastelee raunioissa niin monta kertaa, että Grant sanoo, mahdollisesti improvisoiden: "Lopeta jo, tuo ei ole hauskaa". Tokaisu perustuu siihen, että natsien esittämiselle oli Hollywood-elokuvassa jo vakiintuneita konventioita, ja se leikkii niillä kahdella tavalla: olettamalla ironisesti, että natsi yrittää viihdyttää meitä ja muistuttamalla meitä koko näytöksen illusionismista.

    Tätä ennen Katie on kohdannut koomisen naiivin ja intomielisen natsinuorukaisen, kapteeni von Cranachin. Seuraavassa jaksossa hänet ammutaan kylmäverisesti omiensa toimesta, ja nuorukaisen viimeisiksi sanoiksi jäävät: "Heil... Hitler?" Komiikan ja kauhun rohkea ja hämmentävä vuorottelu on tyypillistä elokuvalle. 

    Production Coden säätelemissä 1940-luvun elokuvissa sankari ja sankaritar eivät saaneet mennä sänkyyn ennen avioliittoa. Monessa elokuvassa konventiolla leikittiin niin, että tarinassa kaikki viittaa siihen, että sänkyyn mennään, mutta mukana on myös todiste siitä, että niin ei olekaan käynyt. Tuon ajan elokuvien katsoja oppi luottamaan viittaukseen ja ignoroimaan todisteen. Pariisi yöllä: Pat ja Katie ovat ravintolan kattoterassilla kuvassa, jossa heidän välillään sojottaa Eiffel-torni. Seksuaalinen hellyys läpäisee koko jakson, mutta seuraavan aamun keskustelusta hotellin conciergen kanssa saamme tietää, että Pat ja Katie ovat nukkuneet eri huoneissa. Monimieliseksi loppuvaikutelmaksi jää tavaton hellyys.

    Kokonaisrakenteen tasolla McCareyn leikki konventioilla on uskallettua. Paronitar painuu maan alle on kevyt romanttinen komedia, jonka juonen kulku johtaa puolivälissä kysymykseen kirurgisesta sterilisaatiosta. McCarey oli vankan maineen omaava menestysohjaaja. Cary Grant oli noussut uransa huipulle. Ginger Rogers oli edennyt Fred Astaire -musikaalien partnerista itsenäiselle tähtiuralle. Saksalainen Walter Slezak sai elokuvassa ensimmäisen englanninkielisen roolinsa. Elokuva sai ensi-iltansa marraskuussa 1942. Vaikka USA oli jo lähes vuotta aikaisemmin vedetty mukaan toiseen maailmansotaan, kysymys fasisminvastaisesta sitoutumisesta ei ollut vielä mikään itsestäänselvyys (eikä siitä milloinkaan tullutkaan sellaista). Hollywood-viestinä Paronitar painuu maan alle oli selväpuheinen. Eräässä kohtauksessa Ginger Rogers esiintyy Vapaudenpatsaana (samoin kuin oli tehnyt Leo McCareyn aikaisemmassa elokuvassa Belle of the Nineties Mae West), ja hän työntää kirjaimellisesti yli laidan miehen, joka aikoo levittää natsismin verkostoa Amerikkaan.

    Vuonna 1942 oli rohkea ja edellä aikaansa se, joka käsitteli elokuvassa natsien juutalaisvainoa. Vaati erityistä suuruutta käsitellä sitä komediassa. Charles Chaplin oli tehnyt niin Diktaattorissa (1940); Ernst Lubitsch teki niin elokuvassa Ollako vai eikö olla (1942). "Lopullisen ratkaisun" toteuttaminen oli käynnistynyt vasta vuonna 1942. Leo McCareyn siirtoleirikuvat – niiden yö ja usva – tuovat mieleen keskitysleirit. Näemme sumussa selittämättömiä kumpareita (hautoja? vainajia? vaatepinoja?). Sterilisaation teemaa käsitellään suorapuheisesti, ja se liittyy myös elokuvassa keskeiseen "potenssin" teemaan.

    Elokuvan keskeistä liikettä voidaan kuvata kahdella tavalla, jotka liittyvät siinä vallitsevaan rakenteellisten vastakohtien verkostoon (ks. luettelo alla). Ensinnäkin Katien kehitys kohti sitoutuneisuutta antaa elokuvalle sen kerronnallisen rakenteen. Kehityksessä on useita askelia: kohtaus, jossa Pat esiintyy räätälin sovittajana; vodkanjuonti varsovalaisessa hotellissa ("this above all, to thine own self be true... ", Laertesin sanat pojalleen Shakespearen Hamletissa); Katien kommentti paronille kahdesta natsista; Katien reaktio kenraalin ja nuorukaisen murhaan; tajutessaan, että juutalaisen kotiapulaisen lapsia vainotaan Katie antaa tälle oman passinsa; siitä alkaen häntä ja Patia itseään kohdellaan juutalaisina ja heidät lähetetään siirtoleirille; nyt Katie on valmis avainkohtaukseen, jossa valokuvaaja-kaksoisagentti (Albert Dekker) värvää hänet vakoilijaksi; Katie työntää natsin yli laidan.

    Kehitykseen liittyy elimellisesti se, että Katie löytää (uudelleen) oman todellisen identiteettinsä. Hän on teeskennellyt olevansa Katherine Butt-Smith Philadelphiasta, josta on tulossa paronitar von Luba, mutta vähitellen paljastuu hänen todellinen taustansa: Katie O'Hara, burleskitanssija ja "Queen of them all". Butt-Smith-teeskentelyyn on liittynyt naisellisen laskelmoitu tyhmänä esiintyminen, jonka tarkoitus on mielistellä miestä. Katie ei kuitenkaan pysty täysin tukahduttamaan spontaania reaktiotaan koomiseen absurdiikkaan, ja luonnollisen identiteetin palautuminen liittyy saumattomasti vastuun ottamiseen ja sitoutumiseen.

    Elokuvassa ovat vastakkain päälinjat demokratia vastaan fasismi ja Amerikka vastaan Eurooppa. Edellinen päälinja on ehdoton, jälkimmäinen on monimielinen ja juontaa juurensa aina en-simmäisten pyhiinvaeltajien aikakauteen asti. Päälinjat kohtaavat paronin hahmossa, jonka McCarey loi kiehtovasti yhteistyössä Walter Slezakin, loistavan koomikkolahjakkuuden, kanssa. Von Luba on sekä natsiroisto että aristokraattinen hurmuri. Hahmotus on sukua Jean Renoirin herra Batalalle (Jules Berry) Herra Langen rikoksessa.

    Seksuaalisten pohjavirtausten merkitys elokuvassa on suurempi kuin on ilmeistä. Puvunsovituskohtauksessa Patin mittanauha on jatkuvasti sojossa. Junassa Tshekkoslovakiasta Puolaan Pat saa yllättäen haltuunsa saksofonin, jonka ääniin Katie reagoi, kunnes paroni toteaa viimein: "I hope that doesn't keep up all night". Katien seuratessa syvästi hengittävää Patia Katie alkaa hengittää rytmissä tämän kanssa; Pat herää ja muistaa Katien nimen; Katie korostaa heidän yhteyttään: "O'Toole, O'Hara, O, O". Eiffel-tornista on ollut jo puhetta; sen vastakuvana on kuuluisa parvekekuva Hitleristä taustallaan Eiffel-torni. Voidaan vielä muistaa Vapaudenpatsas ja Patin maininta, että Katie olisi vielä "carrying the torch" paronin suuntaan; ja hämmentävä lisäys, että "in fact I've swallowed it". Elokuvassa kehitellään seksuaalisen kaksoisagentin teemaa, jota vei pidemmälle Alfred Hitchcock elokuvissaan Notorious ja Vaarallinen romanssi. 

    Teeskentelyn ja aitouden vastakohtapari on elokuvassa keskeinen. Natsit pyytävät Patia teeskentelemään kahta ominaisuutta radiolähetyksissään Amerikkaan: spontaanisuutta ("shpontanuity") ja vilpittömyyttä. Ne ovat McCareyn tuotannon avainhyveet. Niidenkin kautta Paronitar painuu maan alle kytkeytyy kahteen McCareyn hienoimpaan 1930-luvun elokuvaan, Ruggles of Red Gap ja Make Way for Tomorrow.

– Robin Woodin mukaan (esseestä "Democracy and Shpontanuity. Leo McCarey and the Hollywood Tradition", Film Comment, January 1976), AA 7.4.2009

Robin Wood: rakenteelliset vastakohdat elokuvassa Paronitar painuu maan alle: Elokuvan arvomaailmaa voidaan kuvata vastakohtapareina, ja elokuvan rikkaus juontuu osaltaan niiden vuorovaikutuksesta.

1. Fasismi / demokratia

2. Armottomuus / avaramielisyys

3. Laskelmointi / improvisaatio

4. Keinotekoinen valta / luonnollinen potenssi

5. Sterilisaatio / luovuus

6. Rotupuhtaus / monirotuinen yhteiskunta

---

7. Eurooppa / Amerikka

8. Philadelphia / Brooklyn

9. Katherine Butt-Smith / Katie O'Hara

10. Aristokraatit / plebeijit

11. Paronitar von Luba / "Queen of them all"

12. Vaatteet statusesineinä / striptease

13. Browning – Shakespeare – Irving Berlin

14. Teeskentely / rehellisyys

15. Joutilaisuus / työ

16. Vastuuttomuus / sitoutuneisuus

Oikeanpuoleiset kohdat ovat niitä, joita elokuvassa kannatetaan. Ensimmäisissä kuudessa vasemmanpuoleiset kohdat tuomitaan selvästi. 

Lopuissa vasemmanpuolisia kohtia käsitellään humoristisesti, satiirisesti ja jopa sympaattisesti.