 |
| Jean Renoir: La Grande Illusion (FR 1937). |
La grande illusione.
FR 1937. PC: Réalisation d’Art Cinématographique (R A C ).
D: Jean Renoir. SC+dial.: Jean Renoir, Charles Spaak. DP: Christian Matras - 1:1,37 - b&w. ED: Marguerite Renoir. AD: Eugène Lourié. M: Joseph Kosma. S: Joseph De Bretagne.
C: Jean Gabin (tenente Maréchal), Dita Parlo (Elsa), Pierre Fresnay (capitano Boeldieu), Erich von Stroheim (capitano von Rauffenstein), Marcel Dalio (tenente Rosenthal), Julien Carette (Cartier), Jacques Becker (ufficiale inglese), Georges Péclet (il fabbro), Werner Florian (sergente Arthur), Jean Dasté (il maestro), Sylvain Itkine (tenente Demolder), Gaston Modot (l’ingegnere).
Premiere: 4. giugno 1937.
114 min.
2K DCP from: Studiocanal e Cinémathèque de Toulouse.
Restored in 4K by Studiocanal and Cinémathèque de Toulouse at L’Immagine Ritrovata laboratory in 2011.
Wednesday 27 July 2012, Piazza Maggiore (Bologna, Il Cinema Ritrovato). E-subtitles in Italian / English. Introduced by Béatrice Valbin (Studiocanal) and Natacha Laurent (Cinémathèque de Toulouse).
André Bazin: “It is its ‘realism’ that has kept La grande illusion eternally youthful. Realism is most evident in the film’s multiple languages. Long before neorealism, Renoir based his film on the genuineness of human relationships through dialogue. While realism defines the film, so does the authenticity of human relationships, or rather their truthfulness. This is demonstrated in his characters – such as the English prisoners and the German guards: not simply extras, but not quite protagonists – who Renoir was able to masterfully sketch, infusing them with extraordinary humanity. His realism is less apparent in the main characters who, while never becoming completely ‘symbolic’, are nevertheless bound by the dramatic needs of the screenplay. It is invention rather than mere documentary reproduction. Realism is also applied to the camera takes, which never separate the central dramatic subject from the environment in which it is situated.” André Bazin, Réalisme et génie de Renoir, “Radio-Cinéma-Télévision”, n. 459, November 2, 1958
Natacha Laurent: “The original camera negative of La Grande illusion plays a central role in the history of the collections of the Cinémathèque de Toulouse. First, because it is a seminal work among the world heritage of motion pictures with a profoundly European theme. Second, because, together with French Cancan, it was the only film to provide Jean Renoir with both critical acclaim and commercial success. But the journey of this original camera negative, which made it to the Cinémathèque de Toulouse, illustrates both the uncertainties involved in film preservation and the special relationship between this archive and Russia.”
“Gosfilmofond’s decision to donate the original nitrate base of the film to the Cinémathèque de Toulouse evolved as part of a collaboration between the two archives which began in the Sixties, and has solidified over time. Raymond Borde, founder of the Cinémathèque de Toulouse, upon joining the Fédération Internationale des Archives du Film (FIAF) in 1965 decided to get in touch with his counterpart in Moscow (first Viktor Privato, then Vladimir Dmitriev). This was the beginning of an exceptional partnership based on mutual trust, passion for film, and a shared conception of film archiving.”
“It is within this context of the exchange of information, documents, and experiences that the original camera negative of the Jean Renoir movie became a part of the collection of the Cinémathèque de Toulouse.”
“But where, and under what circumstances, did Gosfilmofond, officially founded in 1948, find this prized item that Jean Renoir had searched for in vain his whole life?”
“When the Red Army entered Berlin in 1945, they took as war trophies a number of works of art, and especially films, stored at the Reichsfilmarchiv. These ‘film-trophies’, as the Soviets called them, were taken to the Soviet Union on such a large scale that they were one of the main reasons the Gosfilmofond was established. Among these prizes, together with American, German, and French titles – negatives, intermediate works, various positives – was also the original camera negative of La Grande illusion, which the Germans had taken from Paris in 1940 and brought to Berlin.”
“Paris-Berlin-Moscow-Toulouse: the incredible journey taken by this original camera negative over forty years is a reminder of the political weight that film has always had. But it also demonstrates that international collaboration is essential to the behind-the-scenes work performed by archives to save films.” Natacha Laurent, Cinémathèque de Toulouse
AA: Revisited the first half an hour of Jean Renoir's masterpiece. In it he showed his prowess as a maker of well-made popular cinema while never compromising his artistic standards. Deeply autobiographical and full of life. No matter how often one sees this movie it always manages to surprise with its richness. I came to the night screening to witness the glorious new restoration which was screened in 2K. It is impeccably sharp, clean and intact and perfect in every detail. It would be an excellent demonstration to show this in 4K with a print of the photochemical restoration that was performed ca. 10 years ago. I would watch at the atmosphere, whether the increased sharpness has been achieved at the price of airlessness. But for a young viewer watching La grande illusion for the first time this restoration is anyway a great way to see it.
...
FINNISH FILM ARCHIVE PROGRAM NOTE
Suomen elokuva-arkisto
Finlands filmarkiv
La Grande Illusion
Suuri illuusio / Den stora illusionen
Ranska 1937. Tuotantoyhtiö: R.A.C. [= Réalisation d'Art Cinématographique]. Tuotannonjohto: Raymond Blondy. Tuottajat: Frank Rollmer, Albert Pinkovitch, Alexandre. Ohjaus: Jean Renoir. Käsikirjoitus: Charles Spaak, Jean Renoir. Kuvaus: Christian Matras. Kameramies: Claude Renoir. Lavastus: Eugène Lourié. Puvut: Decrais; Suzy. Naamiointi: Raphael. Musiikki: Joseph Kosma. Orkesteri: Vuillermoz. Laulut: ”Si tu veux, Marguerite” (Vincent Telly, A. Valsien); ”Frou-Frou”. Leikkaus: Marguerite Renoir. Apunaan: Marthe Huguet. Äänitys: de Bretagne. Tekninen asiantuntija: Carl Koch. Apulaisohjaaja: Jacques Becker. Studiot: Billancourt ja Eclair. Kuvauspaikat: Alsacessa Neuf-Brisachin seudulla, Haut-Koenigsburgissa ja Colmarin kasarmilla. Pääosissa: Jean Gabin (ltn. Maréchal), Pierre Fresnay (kapt. de Boïeldieu [de Bœldieu]), Erich von Stroheim (kapt. von Rauffenstein), Marcel Dalio (Rosenthal), Julien Carette (Cartier), Gaston Modot (insinööri), Jean Dasté (opettaja), Dita Parlo (Elsa), Georges Peclet (ranskalainen sotilas), Jacques Becker (englantilainen upseeri), Sylvain Itkine (Demolder). Hgin ensiesitys 31.10.1937 Capitol, maahantuoja: Kosmos-Filmi – uusinta 1.5.1959 Capitol, maahantuoja: Suomi-Filmi – uusinta 27.7.1979 Diana, maahantuoja: Risto Jarva-Seura – tv-lähetyksiä 27.9.1964 ja 26.12.1984 YLE TV1, 4.12.1988 TV3, 26.3.2000 YLE TV1 – tarkastusnumero 21071 – 1937: K16, 1979: K8 – 3100 m / 112 min
Saksalaismiehityksen aikana alkuperäisnegatiivi vietiin Berliiniin. Jean Renoirin johdolla Renée Lichtig toteutti vuonna 1958 rekonstruktion parhaista saatavilla olleista materiaaleista. Alkuperäisnegatiivi saatiin Moskovasta Toulouseen, ja vuona 1992 AFF/CNC (Bois d'Arcy) restauroi elokuvan sen pohjalta. Digitaalinen 4K-restaurointi valmistui 2011 (Studiocanal / Cinémathèque de Toulouse).
”Ainut asia, jonka voin tuoda tähän epäjohdonmukaiseen, vastuuttomaan ja julmaan maailmaan on rakkauteni.”
– Jean Renoir
Suuri illuusio syntyi 1930-luvulla, joka oli Jean Renoirille lähes uskomattoman luomisvoiman vuosikymmen: syntyivät mm. Yöperhonen, Tienristeyksen yö, Boudu, Toni, Herra Langen rikos, Rouva Bovary, Virta, Elämä kuuluu meille, Pohjalla, Suuri illuusio, Marseljeesi, Ihmispeto ja Pelin säännöt. Vaikka näistä Pelin säännöt on kansainvälisissä äänestyksissä vakiintunut Orson Wellesin Citizen Kanen rinnalla ”maailman suurimmaksi elokuvaksi”, juuri Suuri illuusio on laajemmin ottaen Renoirin tämän kauden ja koko uran tunnetuin ja rakastetuin teos – elokuva ihmisestä ihmiselle.
Nyt nähtynä Suuri illuusio on kaunis muistutus elokuvan mahdista tehdä kunniaa elämälle. Teoksessa nähdään Erich von Stroheimin hienoin näyttelijäsuoritus, mutta yhtään vähäisempiä eivät ole Pierre Fresnay, Dalio, Carette, Jean Gabin, Gaston Modot, Dita Parlo. Nyt he ovat kaikki kuolleet. Suuressa illuusiossa he elävät yhä elämää sellaisena kuin ihmisyys parhaimmillaan on.
Suuri illuusio syntyi vuonna 1937 Jean Renoirin omakohtaisen sotakokemusten ja itse todistaman henkilötarinan perustalta. Elokuvan esikuvana oli Renoirin ystävä ensimmäisen maailmansodan ajalta, Pinsard-niminen aliupseeri, joka pelasti Renoirin elämän useita kertoja. Pinsard ammuttiin alas seitsemän kertaa, vangittiin seitsemän kertaa ja myös pakeni seitsemän kertaa.
Kertomus vankileiristä ja pakoyrityksistä syventyi tarinaksi ikuisesta vapaudenrakkaudesta, ystävyydestä ja rakkaudesta yli rajojen – ”rajat ovat ihmisten keksintöä, luonto välittää niistä vähät”. Eli Renoirin omin sanoin: ”Tämä elokuva on yksinkertaisesti huuto, syvimpien vakaumuksieni vahvistus... Halusin sydämestäni näyttää, että jopa sodan aikana taistelijat voivat säilyä ihmisinä.”
Suuri illuusio kiellettiin välittömästi valmistumisensa jälkeen Saksassa ja Italiassa – jossa se ehti kuitenkin saada Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon. Presidentti Roosevelt sanoi, että ”kaikkien maailman demokraattien täytyy nähdä tämä elokuva”. Pian Renoir itse totesi surumielisesti ”epäonnistuneensa” – uusi maailmanpalo puhkesi vuonna 1939.
Saksalaisen von Rauffensteinin osan esittäjä Erich von Stroheim oli Renoirin pyhiä ihmisiä. Stroheimin ohjaus Foolish Wives (1922) oli aikanaan kiteyttänyt Renoirin päätöksen siirtyä keramiikkataiteesta elokuvaan. Kaikki muutkin pääosanesittäjät olivat Renoirille läheisiä ja työskentelivät, Jean Vigon L’Atalantesta muistettua Dita Parloa lukuun ottamatta useissa Renoirin 1930-luvun teoksissa.
Myös muut tekijät olivat rakkaita ystäviä ja aikakauden suuria ammattilaisia: apulaisohjaaja Jacques Becker (joka myös esittää elokuvassa kellonsa särkevää englantilaista upseeria ja josta tuli yksi ranskalaisen elokuvan taiteilijoita, Rakastajattaren ja Tunnelin ohjaaja), kuvaaja Claude Renoir (Jean Renoirin näyttelijäveljen Pierren poika), leikkaaja Marguerite Renoir, säveltäjä Joseph Kosma ja lavastaja Eugene Lourié. Elokuvan pääkuvaaja Christian Matras on ranskalaisen elokuvan legendoja, mm. Max Ophulsin 50-luvun teosten kuvaaja. Käsikirjoituksen kirjoitti Renoir itse yhdessä Charles Spaakin kanssa.
Jean Renoir (1894–1979) ohjasi 38 elokuvaa 1924–1969. 40-luvulla hän ohjasi Yhdysvalloissa, 50-luvun taitteessa valmisti yhden elokuvan Intiassa. Elämänsä iltapuolella Renoir kirjoitti useita näytelmiä sekä debytoi teatteriohjaajana. Hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa, Kapteeni Georgesin muistikirjat, yli 70-vuotiaana ja julkaisi vielä aivan viime vuosinaan kaksi uutta romaania. Suomeksi on julkaistu Jean Renoirin hieno elämäkerta isästään, taiteilija Pierre-Auguste Renoirista, sekä omaelämäkerta Elämäni ja elokuvani.
Jean Renoir elokuvaohjaajan työstä:
”Huomatkaa, että monet katsojat voisivat yhtä hyvin kuin me nähdä maailman sellaisena kuin se on. Heillä vain ei ole aikaa, heillä on muut ammatit, he ovat pankkiireja, sähköteknikkoja, hammaslääkäreitä. Heidän mielensä on siis muualla. Eivätkä he ehkä haluakaan avata ikkunoita itse. Sillä niin pitää tehdä: pitää avata ikkunoita. Niissä on hyvin paksut verhot, joiden takaa kaikki näyttää muodottomalta. Siinä meidän työmme: avata ikkunat ja näyttää maisema ihmisille hyvin puhtaan ilman läpi.”
André Bazin Suuresta illuusiosta:
”Suuri illuusio on viha, kaikki se, mikä erottaa: sota, luokat, rajat. Suurta illuusiota ovat ehkä myös ne unet, jotka antavat meille mahdollisuuden elää: halu paeta, nainen, maniat.Ystävyyttä, joka on luokkia voimakkaampaa. Luokkia, jotka ovat kansakuntia voimakkaampia. Tämä elokuva ei kuvita teesiä, vaan esittää moraalin, henkilökohtaisen ja sosiaalisen. Renoirin nerous on sosiaalisten, moraalisten ja historiallisten totuuksien ilmaisemista yhdellä kertaa. Aristokratian teema, ulkoisena ja sisäistettynä. Virallinen aristokratia ja kansanomainen aristokratia. Sydämen aristokratia.”
ST – Versiotietojen päivitys: 8.11.2006, 7.11.2024 AA
No comments:
Post a Comment