Kihlaus / Betrothal (1922)

Kihlaus / Betrothal (1922). For Eeva (Annie Mörk) it's the last straw when Aapeli (Martti Tuukka) breaks her sugar bowl. In the background the tailor's apprentice (Uuno Kantanen). Photo: KAVI. Please click to enlarge the images.

We screened the unassembled workprint of Kihlaus (1922) at our "Aleksis Kivi and the Moving Image" seminar at Cinema Orion, the 35 minute video study material transferred to DCP. There is a lot of good footage, probably enough for the complete original 50 minute duration if screened at the right speed and equipped with intertitles. No manuscript survives, and there are just a few intertitle samples towards the end of the workprint. There are also beautiful passages of toned footage.

Produced by Erkki Karu for Suomi-Filmi, directed by Teuvo Puro, and photographed and edited by Kurt Jäger, it was an early prestige production for the ambitious company, worthy of restoration. Kihlaus is the earliest surviving Aleksis Kivi film adaptation and the first film shot by the master cinematographer Kurt Jäger. The screening was also a part of our celebration of Finnish cinematography and centenary of Finnish independence.

Kihlaus is a comedy in which Eeva agrees to an engagement via correspondence with her childhood friend, the tailor Aapeli, but having met Aapeli she backs away.

Seitsemän veljestä / Seven Brothers (1989). In chronological order: Kai Lehtinen (Juhani), Jarmo Mäkinen (Tuomas), Martti Suosalo (Aapo), Jari Pehkonen (Simeon), Taisto Reimaluoto (Timo), Pertti Koivula (Lauri), Tero Jartti (Eero). Image: Yle / Antero Tenhunen.

In memory of Jouko Turkka (1942–2016) we screened episode XI of his tv series adaptation of Aleksis Kivi's Seven Brothers. The actors, now well-known, were unknown then (see the caption above). Turkka broke every rule and convention interpreting the epic, literate, humoristic novel in ultra-naturalistic style, preferring extreme close-ups, all done with something like a primal scream therapy approach. I was thinking about the punk rock band Pertti Kurikan Nimipäivät. When I telephoned Turkka in 2006 to ask for permission for our previous screening he told me that his inspiration for the extreme close-ups came from The Bold and the Beautiful. A provocation, shock therapy, an affront to common decency.

Seminaari: Aleksis Kivi ja elävä kuva

Perjantaina 13.10.2017
Elokuvateatteri Orion, Eerikinkatu 15, Helsinki

Yhteistyössä: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS, Aleksis Kiven Seura, Helsingin yliopisto: Elokuva- ja televisiotutkimus, Teatterimuseo

12.30 Alkusanat Antti Alanen ja museonjohtaja Raija-Liisa Seilo
Elokuva: Teuvo Puro, Kihlaus (1922) • 2K DCP * 35 min • piano Joonas Raninen

13.15 FT Sakari Katajamäki (SKS, Aleksis Kiven Seura): Tekstiäkin pitää restauroida: Aleksis Kivi kriittisinä editioina

13.45 FT Kimmo Laine (Oulun yliopisto): Aleksis Kivi -filmatisoinnit

14.15 Kahvitauko • aulassa pullakahvit

14.45 Professori, TaT Riitta Nelimarkka: Seitsemän veljestä (haastattelu)

15.15 FT Anneli Lehtisalo: Aleksis Kiven elämä valkokankaalla

15.45 Päätössanat Professori, FT Henry Bacon

Elokuva: Jouko Turkka, Seitsemän veljestä XI: Paluu korvesta suureen sovintojuhlaan (1989) • 50 min • 2K DCP (from Yle Export)


BEYOND THE JUMP BREAK: ILKKA KIPPOLA'S PROGRAM NOTE ON JOUKO TURKKA'S SEITSEMÄN VELJESTÄ:
BEYOND THE JUMP BREAK: ILKKA KIPPOLA'S PROGRAM NOTE ON JOUKO TURKKA'S SEITSEMÄN VELJESTÄ:

Seitsemän veljestä III: Veljekset takovat päähänsä aakkosia lukkarin kovassa koulussa
Seitsemän veljestä XI: Paluu korvesta suureen sovintojuhlaan

Suomi 1989. Tuotanto: Yleisradio TV2, yhteistuotannot. Tuottaja: TV2 ja Teatterikorkeakoulu. Tuotantopäällikkö: Reima Kekäläinen. Ohjelma-assistentti: Kati Holm. Sovitus ja ohjaus: Jouko Turkka – Aleksis Kiven romaanista (1870). Kuvaus: Juhani Heikkonen – 16 mm, väri, sep. magn. Leikkaus: Jouko Turkka. Leikkausassistentit: Olli Valkonen (osa 3), Oona Niiranen (osa 11). Negatiivileikkaus: Lea Lahtinen. Värimäärittely: Seppo Virtanen ja Liisa Linna. Äänisuunnittelija: Markku Rantanen. Äänittäjä: Jorma Kesti. Lavastus: Ensio Suominen. Lavastusassistentti: Pirjo Roivas. Valaisu: Juhani Järvensivu, Harri Halonen ja Juha Leppälä. Pukusuunnittelija: Liisa Rihu. Puvustajat: Leena Juureva ja Pirjo Kuusijärvi.
    Musiikin äänitys: Pekka Holm. Musiikin sovitus ja johto: Atso Almila. Orkesteri: Radion Sinfoniaorkesteri: ”Sydämeni laulu” (Jean Sibelius), ”Oravan laulu” (Aapo Similä), ”Voimalla seitsemän miehen” (Martti Similä).
    Näyttelijät: Tero Jartti (Eero), Kai Lehtinen (Juhani), Pertti Koivula (Lauri), Jarmo Mäkinen (Tuomas), Jari Pehkonen (Simeoni), Taisto Reimaluoto (Timo). Martti Suosalo (Aapo), Edvin Laine (lukkari), Paavo Liski (nimismies), Mari Rantasila (Venla), Eila Rinne (Männistön muori), Veikko Sinisalo (Taula-Matti), Liisi Tandefelt (äiti).
    Television ensilähetys: 3. osa: 19.11.1989. 11. osa: 17.12.1989 Yleisradio TV2. Ohjelmakesto: 73 min 14 sek ja 55 min 58 sek
    Orionin esitys 11.1.2006: Digital Betacam.
 
Jouko Turkan Aleksis Kivestä ja Kiven ihmiskuvasta riideltiin ensimmäisen kerran vuosina 1974-75. Syyn tarjosi Nummisuutarien sovitus Kotkan Kaupunginteatterille ja kiven kova esitys Helsingissä vuotta myöhemmin. Sen jälkeen kotimaisen mestariproosan kirvoittama kamppailu oli roihunnut Salaman Siinä näkijä missä tekijä (1976) ja Linnan Tuntemattoman sotilaan (1979) näyttämöillä. Tampereen kulttuuripotenssi polkaisi jatkoa, kun Turkka suostui sovittamaan ja ohjaamaan Aleksis Kiven Seitsemän veljestä Tohlopin tv-draamaksi. TV 2 oli tallentanut myös Kalle Holmbergin näyttämösovituksen veljeksistä vuonna 1975. Wilho Ilmarin Seitsemän veljeksen (1939) elokuvasovituksesta oli kulunut jo 50 vuotta.
    Uudet elokuvaveljekset olivat professori Turkan, Teatterikorkeakoulun ja elokuvataiteen laitoksen luovan energisyyden näytös. Kuvaukset alkoivat elokuussa 1986 ja päättyivät 16. lokakuuta 1987. Turkan ja assistenttien lohkomat järkäleet vyöryivät ruutuihin 2 osan viikkotahtia 12.11.1989 lähtien. Suuri sovintojuhla ja veljesten myöhemmät vaiheet nähtiin 21.12. taistelukirjoittelun tauottua.
    Tusina yli tunnin kestoista osaa jäljitti televisiosarjaksi Kiven novelleina julkaistun romaanin sisältöä ja muotoa. Ennen vuoden 1989 esityksiä ohjaaja antoi sisällöstä tulkintansa ja intentionsa: Kivi ja Raamattu, orvot veljekset ja harharetki erämaan vapauteen, paluu paratiisista yhteisön velvollisuuksiin. Turkan Kivi parodioi Raamattua kieli poskella sisällyttäen veljeksiinsä kansakunnan synnylle välttämätöntä sublimoinnin valistusta: ”Kääntämällä kapinansa ympäristöään vastaan omaa itseään vastaan he saavuttavat sovituksen”. Veljesdraama oli Kiven yhteiskunnallisen valistuksen uudistunut julistus, koska ”se mitä toivottiin silloin syntyväksi, oli nyt kuolemassa”.
    Kulttuurikamppailun käynnisti kuitenkin näyttelijäohjaus ja elokuvailmaisu, eivät Kiven tekstin rohkeimmatkaan tulkinnat. Turkka kokeili täysillä: täyttämällä televisioruudun ihmiskasvoilla ja tuomalla fyysisen näyttelemisen oppinsa suoraan teatterikoulusta elokuvailmaisuun. Lähikuvateknologian ohjaaja oli ominut 1970-luvun filmihulluilta. Myös Ford, Wajda, Tarkovski, Coppola ja monet muut elivät kummisetinä läsnä. Kuitenkin Kiven eeppinen ruumis riisuttiin lopullisesti vasta filmileikkauspöydässä. Turkan anatomialuento muotoutui ennen näkemättömän rajuksi ja arkaaiseksi näytelmäksi makutuomariston kipukynnyksellä.
    ”Tästä puuttuu täysin taiteellinen strategia. Lähikuvilla hän on tappanut kaiken elokuvallisen kerronnan. Turkan jengi on pihalla kuin seitsemän seinähullua veljestä”, latasi Jörn Donner. ”Se on kipurajoille fyysistä näyttämöllepanoa, ilmaisua joka kasvaa lähes kouristuksenomaiseksi, se on räkää ja kuolaa, itkua ja huohotusta, kouristuksia ja vimmaisia purkauksia”, veti yhteen Matti Apusen kritiikki ”12 tunnin kramppi”. ”Superlähikuvat” elämöivät kirosanoina omaa elämäänsä.
    Puolustuskampanjaa johti Kiven elämäkertakirjailija Veijo Meri Turkan Veljesten onneksi. Kuten Meri Turkka oli perehtynyt tarkkaan romaanin tekstiin. ”Peruselementit, maa, vesi, tuli ja ilma ovat tasaveroisina läsnä myös Turkan Seitsemässä veljeksessä”, oivalsi Meri. Ne selittävät ja antavat mielen ilmaisulle, joka suurentelee lähikuviin ilmaa huohottavat ja haukkovat veljekset: ”Se pauhaa ja jyrisee heidän kurkkutorvissaan, levittää heidän suunsa ja sieraimensa, ja sen paine panee syljen ja liman lentämään”.
    Meri ylistää Turkan Seitsemän veljeksen ilmaisua. Se mittaa Kiven miehisen herkkyyden ja kovuuden; se tulkitsee pitkitetyissä kuvajaksoissa Kiven tyylin ja toistaa lähikuvissa puhutun sanan poljennon. Kasvojen pienoisnäyttämöllä jylläävät veljesten vastakkaiset luonteet; he elävät aggressionsa, pelkonsa ja onnen huikaisevat hetket. He panevat psykofyysisen persoonansa peliin paetessaan Impivaaran korpiin. He opettelevat lukemaan ja lukemalla opettelevat sen moraalin, joka käskee heitä alistumaan ja palaamaan yhteisöönsä. He sopeutuvat ja luovuttavat osuuden näyttämöstä valitulle naiselle ja lapsilleen. Draama päättyy ja ruudun täyttää Vuohenkalman Annan kasvojen monologi ”Sydämeni laulu”. Hän, ei miehet, paljastaa Kiven rakenteellisen herkkyyden; puhumalla lapselleen hän välittää eksistenssineuroosin läpi maailmassa olemisen peruskysymyksen.
    Kuten Meri analysoi, Turkka on tyvenissä paikoissa kansallisromanttisen taiteen ikonografialla ja Kallen-Gallelan näyillä tyylittelevä postmodernisti. Väliin vyöryvät joukkokohtaukset. Ne irtautuvat kaaosta säätelevästä kompositiosta ja Kiven eeppisestä kielestä. Kolmen kylätappelun kierros Rajamäen rykmentin ja toukolaisten kanssa on veljeksille väkivaltainen miehuuskoe miehisen väkivallan ikuisessa kierteessä. Tervalla anonyymeiksi suditut kasvot tuijottavat Kiven teoksen ulkopuolelle väkivallan pimeään tunneliin. Kuilu väkivaltakoneistojen olemukseen on repäisty auki Naton kommandoihin asti.
    Päätösjaksoissa Turkka rajaa tulkintansa Seitsemän veljeksen kirjaimeen ja henkeen. Kivi vaati kirjansa rahvaalta yksimielisyyttä, kansallista konsensusta. Meren mielestä ”Kivi näyttää houkutelleen mukaansa myös Jouko Turkan” saarnaamaan samaa lukkarinsa Edvin Laineen äänellä. Hänen johdollaan veljekset astelevat sovinnon juhlaan, siellä tunnustamaan kyläyhteisönsä, virkavaltansa ja kirkkonsa auktoriteetin ja normit.
    81-vuotias Edvin Laine oli edelleen luovassa iskussa. Kansallisen teatterin ja elokuvan viimeinen mohikaani empi ja saapui Turkan veljesten isähahmoksi, säälimättömäksi kurittajaksi ja sovittelun pr-mieheksi. Laine vähätteli ja epäili rooliaan lukkarina, mutta anasti Turkan dramaturgiassa leijonan osan: lukkarin kiven kovassa koulussa hän vie draaman suureen synkrooniin kärjistäen aakkosia tankkaavien veljesten epätoivon hyiseksi infernoksi.
    Seitsemän veljeksen kolmas osa jää televisioteatterin historiaan. Sen sinetöi veljesten pakoon lähdön simultaaninen hetki. Se yksilöi seitsemän miehen pelon ja halun, se suuntaa veljesten mielen liikkeen arestituvan rikkoutuvasta ikkunasta vapauteen – maailmaan, jota he eivät tunne.

– Ilkka Kippola 11.1.2006