Betoniyö / Concrete Night

From Women Make Film: Chapter 18: Bodies: Betoniyö / Concrete Night / Pirjo Honkasalo, FI/SE/DK 2013. Screenshot from the Women Make Film website. The brothers Simo (Johannes Brotherus) and Ilkka (Jari Virman) are sunbathing at an oil refinery in Laajasalo, Helsinki.

Betongnatt.
    FI / SE / DK 2013. Oy Bufo Ab / Platform Produktion AB / Magic Hour Films ApS. P: Misha Jaari, Mark Lwoff.
    D: Pirjo Honkasalo. SC: Pirjo Honkasalo, Pirkko Saisio – based on the novel (1981) by Pirkko Saisio. Cin: Peter Flinckenberg – digital – Arri Alexa Studio, Hawk C- and V-Series Lenses – SxS Pro – black & white with brief colour sequences – 2,35:1 – Hawk Scope anamorphic – digital intermediate 2K. PD: Pirjo Honkasalo, Peter Flinckenberg. Lighting cesign: Jani Lehtinen. AD: Pentti Valkeasuo. Cost: Saija Siekkinen. Makeup: Pia Mikkonen. VFX: 3-D Trix Finland Oy. Underwater cinematography: Meriturva / Jyrki Arnikari. M: Frid & Frid [Karl Frid, Pär Frid]. S: Jan Alvermark, Robert Sörling. ED: Niels Pagh Andersen. Graphic design: KingHill Advertising Oy.
    C: Johannes Brotherus (Simo), Jari Virman (Ilkka, ”Ile”), Anneli Karppinen (Mother), Juhan Ulfsak (Man), Alex Anton (Jusa), Iida Kuningas (Veera), Pauli Poranen (taxi driver), Mauno Paajanen (Twiggy), Rea Mauranen (Woman), Teijo Eloranta (Man with grey hair), Timo Välisaari (Tsali, Twiggy's assistent), Hannele Nieminen (Waitress).
    Locations: Helsinki: details: see beyond the jump break.*
    96 min
    Premiere: 1 Nov 2013 – released by Oy Cinema Mondo Ltd.
    Corona lockdown viewings / Women Make Film.
    Viewed from Draken with Swedish subtitles by Frej Grönholm on a 4K tv set at home in Helsinki, 7 May 2020.

AA: After Leijonasydän I watched another remarkable Finnish film of the 2010s, Betoniyö / Concrete Night, that I had missed during the first run. It garnered excellent reviews and was internationally recognized as a great work of art. It was Pirjo Honkasalo's first fiction film in 15 years, and like the previous one, Fire-Eater (1998), written by her partner, the prominent author and theatre veteran Pirkko Saisio.

Having seen the trailer of Concrete Night in 2013 I hesitated to see the film. The general digital look of the current releases made me think that if I were a child seeing films for the first time, I would never become a cinephile. In black and white I loved the creamy and velvety touch of photochemical film. I remembered how even in Sylvester Stallion action blockbusters in the 1990s colour cinematography evoked oil paintings of Dutch masters.

I admire Pirjo Honkasalo as a great cinematographer capable of dramatic lighting and lush, vivid and juicy imagery, her footage throbbing with life. The dead black and white look of the trailer of Concrete Night looked depressing, in extreme contrast to the vibrant Nine Ways to Approach Helsinki, which is not an idealized film either: it's a film about a fighting spirit, among other things. At the time I was looking for life in the cinema, not death.

The milieu: "betonilähiö", "concrete suburb", "concrete hood". The vision of Helsinki looks like a dystopia. In a similar way Jean-Luc Godard saw Paris as Alphaville. "Capital de douleur" could be the watchword even here.

Honkasalo is a veteran in filming Helsinki. With Jörn Donner and Pekka Lehto she shot some of the most unforgettable views of the Finnish capital for Nine Ways to Approach Helsinki (1982), its footage featuring prominently also in Peter von Bagh's compilation film Helsinki Forever (2008).

Pirkko Saisio original text has been acclaimed as a novel (1981) and a play (1982), but Pirjo Honkasalo's movie is pure cinema, not filmed literature or theatre. It is oneiric, nightmarish, in dream mode on many levels. There are dream sequences, but when we wake up, we remain in hallucination.

There is a broken home, two fatherless sons, and an alcoholic mother. The big brother Ilkka is about to go to prison because of a drug conviction. The little brother Simo is dazed and confused.

Alone at night in the sandbox on the courtyard he "makes angels" as we say in Finland: lying on his back and moving his arms to create a pattern of angel wings in the sand.

A male photographer from the opposite house invites him to have some tea and to listen to a record of Anne Sofie Otter. He photographs him, but when he comes too close, Simo hits him with results fatal for both.

The dialogue is crude and naturalistic. On the other hand it is spiritual and philosophical. The brutalized Ilkka teaches Simo that the only thing to fear is hope. The one without hope is strong. Only scorpions can survive a nuclear holocaust. Ilkka humiliates and degrades his ex-girlfriend Veera. The photographer teaches the opposite. There are only two things: love and fear. Love is to be followed. Who loses himself will find himself. But Ilkka and Simo are on their way to drown in a world without love.

Concrete Night is an exceptional visual experience. It turns the digital unreality into a means of expression. Most of the film is exaggerated in high contrast in a dark register in a way that looks underexposed. But after Simo returns from his cleansing experience by a surging forest stream the register turns bright and dazzling. The gloomy home is flooded by sunlight in a way that looks overexposed. Water is the element in the dreamscape of the prologue and the epilogue. An element of birth and death.

Ehsan Khoshbakht's Filmfarsi was created in "VHS-Scope". Concrete Night is in DeathScope.

BEYOND THE JUMP BREAK: DATA FROM ELONET:
BEYOND THE JUMP BREAK: DATA FROM ELONET:

Sisältöseloste

Helsinkiläisessä betonilähiössä teini-ikäinen Simo havahtuu kuumana kesäaamuna unestaan, jossa juna syöksyy sillalta mereen ja hän on hukkua sen mukana. Äiti nuokkuu keittiöpöydän ääressä ja isoveli Ilkka makaa sohvalla. Ilkka on seuraavana päivänä menossa suorittamaan vankeusrangaistustaan. Ikkunasta Simo huomaa naapuritalon homoksi nimittämänsä miehen palaavan matkaltaan.

Simo käärii veljelleen sätkän ja koettaa pukea untaan sanoiksi. Veljet nekkailevat kevyesti, mutta se loppuu, kun Simo liipaisee Ilkalta sätkän suusta. Ovikellon surahdus hätkähdyttää perhettä. Simo käy ovella toteamassa ystävänsä Jusan pyynnön lähteä ulos. Äiti ja Ilkka pitävät Jusan käyntiä urkkimisena. Äiti kertoo ilmoittaneensa Veeralle Ilkan olevan jo lusimassa. Ilkka laskee naapuritalon ikkunoita: 263. Tuohon lukuun kun lisää 14 vuorokautta, niin silloin koko kakku on lusittu, hän sanoo.

Simo lähetetään kauppaan. Hän matkaa Jusan kanssa ostarille. Metrossa hän huomaa spurgun laskevan alleen ja taskuvarkaan vievän matkustajalta lompakon. Öljysataman rannassa, vastapäätä kaupungin uudeksi rakentuvaa silhuettia, pojat käyvät alasti uimassa ja juovat kaljan. Simo on unensa pauloissa ja kokee jotakin, mitä ei kuitenkaan tavoita.

Simo vie Ilkalle oluen ja avaa parvekkeen oven: höytyviä lentää sisään. Äiti liottaa vadissa varpaitaan papiljotit päässä. Hän on lähdössä ulos. Simo pyytää rahaa lähteäkseen kaverin mökille. Äiti kuiskii Simolle, ettei Ilkkaa voi jättää yksin kotiin, sillä tämä voisi tehdä itselleen jotakin. Simo jää Ilkan seuraksi ja saa satasen. Simolle on tulla kyynel silmään, kun hän kiinnittää äidille kaulaketjun lukon. Hän halaa lähdössä olevaa äitiä ja nimittää häntä läskiksi.

Kylpyhuoneessa Simo pyyhkii höyrystyvästä peilistä esiin kasvojaan, jotka aina uudelleen peittyvät näkyvistä. Ilkka pukee Simon aikuisempaan kuosiin ja veljet lähtevät ulos. Simo huomaa naapuritalon miehen harjoittelevan parvekkeellaan laulua.

Ravintolan terassilla Ilkka kertoo Simolle Veerasta, tyttöystävästään, joka koettaa pelastaa hänet ja hymyilee aina, myös silloin kun hän lyö tätä. Ilkka kehottaa Simoa lyömään naisia aina, mutta kundeja vaan silloin kun on pakko. Simo väistää veljensä katsetta ja menee hämilleen nähdessään itsensä tämän peililaseista. Hän huomaa kadulla äitinsä kulkevan miehen kanssa. Tarjoilija ei suostu tarjoilemaan heille pantuaan merkille Simon alaikäisyyden. Simo kiroaa ja poistuessaan kaataa pöydän. Veljet vaeltavat hämärtyvässä kaupungissa. Ilkka virtsaa kirkon seinustalle. Simo avaa kirkon oven ja huomaa naapuritalon miehen laulavan kuorossa Ave Mariaa.

Simo kertoo olevansa huolissaan äidin tupakoinnista ja yskästä; Ilkka kehuu veljeään huolehtivaisuudesta. Kapakassa he juovat viinapaukut. Ilkka valistaa Simoa, että ainoa pelättävä asia maailmassa on toivo: ”Kun ihminen on vapaa toivosta, niin se on vapaa kaikesta.” Hän ennustaa maailman loppua. Pöytään tuodaan juoma, johon pystytetty sähikäinen räiskyy hetken, mutta sammuu kuin ihmiskunta Ilkan profetiassa. Simon ajatukset viipyilevät edellisöisessä unessa. Hän huomaa äidin laulavan karaokessa "Jos tuulelta siivet saisin". Ilkka jatkaa tulevien kauhujen kuvailua kunnes jengipomo Twiggy keskeyttää hänet. Simo näkee Twiggyn kätyrien pakottavan Ilkan autoonsa. Simo jää yksin sateen kastelemalle kadulle.

Huvipuistoon päätynyt Simo nousee maailmanpyörässä korkeuksiin, mistä hän pudottaa kuvitteellisen pommin. Ehkä tuulen vuoksi kyyneleet ovat nousta hänen silmiinsä. Yleisön keskellä hän pyörii hetken kuin karusellissa, kunnes palaa kotiin. Äitikin on kotona ja humalassa. Hän hellittelee poikaansa. Simo halaa äitiään ja tuntee taas vajoavansa uneensa. Äidin miespuolisen vieraan saapuminen juomineen saa Simon jälleen valpastumaan. Hän raivostuu itkun partaalle äitinsä teeskentelystä, jolle tuttavatkin nauravat. ”Olen mitä olen”, äiti vastaa. Simo ryntää pihalle.

Twiggy kuulustelee majapaikassaan Ilkkaa. Hänet ohjataan rakennuksen yläkertaan, jossa hän näkee Veeran naivan Tsalin, Twiggyn apurin, kanssa. Ilkka kompuroi pihalle. Veera liittyy hänen seuraansa. Ilkka komentaa Veeran nelinkontin eteensä ilman housuja ja poistuu.

Simo makaa pihalla hiekkalaatikossa ja tekee enkelin. Naapuritalon mies pysähtyy hänen seurakseen. Simo suostuu lähtemään sateesta hänen asunnolleen, missä hän koettaa säilyttää tyyneytensä väistellessään yhä lähemmäs käyvää miestä. Simo aikoo lähteä, mutta mies asettaa hänen päähänsä seppeleen, panee Ave Marian soimaan ja ottaa valokuvia. Kun mies yrittää koskettaa, Simo huitaisee, jolloin mies kaatuu ja rusauttaa päänsä pianon kulmaan. Simo potkaisee pystyyn pyrkivää miestä, joka jää makaamaan laajenevaan verilammikkoon. Ikkunasta Simo katsoo Ilkkaa, joka palaa kotiin ja polttaa tupakan.

Aamulla Simo istuu taksin kyydissä kamera sylissään matkalla maalle. Kun kuski epäilee hänen olevan pakomatkalla, Simo jättäytyy tien laitaan. Metsässä hän riisuu paitansa ja jättää sen joen vietäväksi. Kotiin päästyään hän sulkeutuu kylpyhuoneeseen ja löytää Ilkan paidan ylleen. Ilkka pakkailee tavaroitaan. Pihalle saapuu poliisiauto. Poliisit eristävät hiekkalaatikon sulkunauhoilla. Äiti arvelee Simon tunteman naapuritalon miehen tehneen itsemurhan. Simo kiistää tunteneensa miestä. Hätäännyksissään Simo tapailee Ilkan edellisiltana esittämiä ajatuksia toivosta vapautumisesta ja ihmisen tuhosta, mutta veli sanoo, ettei ymmärrä hänen puheitaan ja väistää hänen katsettaan. Kun Simo karkaa ulos, Ilkka löytää hänen jäljiltään kameran ja siinä olevat kuvat ja kiirehtii hänen peräänsä.

Vastarannan rakennustyömaan lamppujen valaistessa öistä öljysatamaa Simo riisuu yltään paidan, painaa kyyneleiset kasvonsa siihen, kahlaa veteen ja painuu pinnan alle. Ilkka juoksee rantaan, mutta näkee vain valkoisen paidan kelluvan meressä. Hänen tuskansa on pakahduttava.

Teksti: Suomen kansallisfilmografia / Jorma Junttila 2018

* LOCATIONS:

    Helsinki:
Porvoonkatu 1 ja 3 välinen piha Alppilassa (hiekkalaatikko, taksit pihalla), Porvoonkatu 3 B 60 (naapurin miehen kotitalo, ikkunoiden laskeminen), Porvoonkatu 1 D 131 (Simon kotitalo), Punakiventie 7 Vuosaaressa (laaja lähiönäkymä tornitaloineen, Simo ja Jusa lähtevät omille teilleen kotitalon pihasta, Simo portaissa), Satamasaarentie 3 Vuosaaressa (Simo ja Jusa lämpökeskuksen tienoilla, Simo löytää kypärän, Ilkka lämpökeskuksen alueella, Ilkka nöyryyttää Veeraa), Laajasalon öljysatama Koirasaarentien päässä (Simo ja Jusa öljysataman alueella), Mustikkamaa (Simon ja Jusan uinti, Simon itsemurha), Sörnäisten satama (laivat satamassa), Bar Hemingway's Mikonkatu 8 Aikatalossa (Simo ja Ilkka ravintolan terassilla), Ateneuminkuja, Meritullintori Rakkaudensillan kohdalla (Simo ja Ilkka kadulla), Uspenskin katedraali Kanavakatu 1 (kirkko), Satamakatu, Pohjoisesplanadi (yläkulmakuva kadulta), Laukkasaarenkatu Katajanokalla (Ilkka pakotetaan autokyytiin), Kruunuvuorenkatu (raitiovaunu sateessa), Linnanmäen huvipuisto Tivolikuja 1 (Simo huvipuistossa)
    Kirkkonummi:
moottoritie 51 Hirsala-Jorvas-liittymien läheisyydessä (Simo keskellä moottoritietä)
    Espoo:
Espoonkartanon koski (Simo hautaa paidan koskeen)
Toim. Suomen kansallisfilmografia / Juha Seitajärvi 2019

OFFICIAL INTRODUCTION:

"Kas kun toisen ihmisen pään sisälle meillä ei ole pääsyä... vai mitä?"

PIRJO HONKASALO BETONIYÖ (CONCRETE NIGHT)

Nuori miehenalku katsoo peiliin, näky sumenee vesihöyryn taakse. Simon (Johannes Brotherus) kasvot vangitsevat katsojan heti ensimmäisistä unenomaisista kuvista alkaen. Mitä Simo itse näkee peilissä tuon kohtalokkaan yön edetessä kohti tuhoisaa loppuaan?

Pirjo Honkasalo on Suomen harvoja kansainväliseen mestariluokkaan luettavia elokuvaohjaajia. Pitkään dokumenttien parissa työskennellyt Honkasalo tuo meille 15 vuoden tauon jälkeen uuden fiktioelokuvan, joka muodostunee tämän vuoden kotimaiseksi kulttuuritapaukseksi.

Betoniyö perustuu Pirkko Saision 1981 ilmestyneeseen aikalaisromaaniin. ”Betoniyö on kadehdittavuuteen asti puhdas taideteos”, kirjoitti Harri Sirola Ylioppilaslehdessä. Pekka Tarkan (HS) mukaan ”Saisio tavoittaa mestarillisesti ihmisten kovat ja tyhjät puheet”. Saision romaani muodostaa aallonmurtajan kaltaisen pohjan Pirjo Honkasalon elokuvalle, joka murjoo odotuksia ja kurottaa inhimillisen totuuden häikäisevän karkeaan ytimeen. Honkasalo siirtää tapahtumat sujuvasti nykyaikaan. Väkivalta ja aggressio pesivät edelleen rakenteissa, erityisesti nuorten miesten maailmassa.

Päähenkilö on teini-ikäinen Simo, jonka äiti työntää pitämään viimeisen kesäyön ajan huolta isoveljestä, joka on lähdössä suorittamaan vankilatuomiota. Kuvioon liittyy vastapäiseen taloon matkalta palaava naapuri, jota kohtaan Simo tuntee halveksuntaa, pelkoakin, mutta ehkä myös salaista kiinnostusta.

Aikuisuutta ja miehuutta kohti kurkotteleva Simo kohtaa yön aikana kaksi vastakkaista sanomaa tarjoavaa profeettaa. Isoveli on kova, näennäisen välinpitämätön pessimisti. Hänen tulevaisuudenkuvassaan kaikki tuhoutuu ja toivo on pahinta mitä on. Naapurin nimettömäksi jäävä mies on monella tapaa ulkopuolinen veljesten betonilähiömaailmassa: taiteilija, homo, vieras. Ehkä juuri siksi hän ei ole menettänyt toivoa: hänen maailmassaan on edelleen yksi hyvä asia, rakkaus.

Saision romaanin rouhea dialogi siirtyy luontevasti valkokankaalle. Simoa esittävän Brotheruksen replikoinnissa yhdistyy nuoruuden herkkä epävarmuus maskuliinisuutta tavoittelevaan kovuuteen. Visuaalisesti elokuva on verraton: vahvasti kontrastinen kuva on maagista, ajoittain henkeäsalpaavaa katsottavaa.

Marjo Pipinen / Mika Siltala

“In order to really appreciate what Pirjo Honkasalo means in terms of world cinema, and to understand how far she exceeds both the reach and the grasp of all but the rarest directors, it’s necessary to have some grasp of world cinema. … Pirjo makes art out of “reality,” but the films are primarily art, and the “reality” merely part of the palette. As she says in our book, she does not shoot a lot of film; as her editor, Niels Pagh Andersen, says in the same book, around the time he worked on “Three Rooms” another filmmaker had given him 1600 hours of footage to work on. Pirjo gave him 16. If there’s a thing worth capturing, she says, the essence of that thing will reveal itself again. It’s an indication of her absolute control of her medium. … You see this same mastery in “Concrete Night,” which makes no concessions to viewer expectations or cinematic conventions and makes its own way through a much-shadowed story in a way that’s dark in its content, but illuminating in its connection to human truth. … Pirjo’s goal is to demolish expectations, which she does quite ruthlessly in “Concrete Night.” … I don’t feel like a foreigner when I look at Pirjo’s films, which is part of what makes her a world-class filmmaker. She is in pursuit of ecstatic truths and aesthetic revelations that transcend nationalities.”

- John Andersson (writer of the book ´Armoton kauneus´ on Honkasalo´s movies)