Den första snön.
FI © 2020 Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab. P: Jussi Rantamäki, Emilia Haukka.
D: Hamy Ramezan. SC: Hamy Ramezan, Antti Rautava. Cin: Arsen Sarkisiants – colour. PD: Kari Kankaanpää. Cost: Kirsi Gum. Makeup: Anu Uusipulkamo. M: Tuomas Nikkinen. S: Svante Colerus. ED: Joona Louhivuori.
C: Shabab Hosseini (Bahman ), Shabnam Ghorbani (Mahtab ), Aran-Sina Keshvari (Ramin ), Kimiya Eskandari (Donya ).
With: Vilho Rönkkönen (Jigi), Laura Birn (Annika, the teacher), Kristiina Halkola (Helena), Eero Melasniemi (Onni), Muhammed Cangore (Fazel), Lumi Barrois (Marianna).
Languages: Farsi (dominant) and Finnish.
82 min
Finnish subtitles: Sampsa Peltonen. English subtitles: Aretta Vähälä. Swedish subtitles: Heidi Nyblom Kuorikoski.
Premiere: 16 Oct 2020, distributed in Finland by Nordisk Film with Finnish / Swedish subtitles.
International sales: New Europe Film Sales.
Viewed at Kinopalatsi 1, Helsinki, 16 Oct 2020.
AA: The Finnish Iranian director Hamy Ramezan is known for a series of outstanding short films – Over the Fence (2009), Keys of Heaven (2014) and Listen (2014) – and a documentary film, Refugee Unknown (2016).
In the context of Refugee Unknown, made in Mytilene in the year of the European migrant crisis, Ramezan emphasized that the human reality is much simpler than the images in the media. The migrant debate has been going wildly awry, because there is an attempt to mislead us via fear. Ramezan also stressed the viewpoint of children. As soon as the children are taken to school, a process of integration starts. Children give us hope.
In his first fiction feature, Any Day Now, Ramezan draws from his own experiences as an Iranian migrant almost 30 years ago. But his film is a story of an Iranian family that fails to get a permit of residence in Finland.
Shabab Hosseini, well-known from Nader and Simin: A Separation, appears in a portrait of unobtrusive authority as the father Bahman
As different from Ramezan's electrifying short films, Any Day Now is an exercise in dedramatization. Ramezan has written about his own dangerous two-year trek as a migrant in the same age as Ramin is in Any Day Now, but in this film there are no thriller elements. Mainly it is about the frustration of waiting, requiring a lot of patience. Most of all, Any Day Now is a study in dignity.
Any Day Now is the story of a happy family caught in an unhappy situation. Ramezan has a lot to say, and he knows how to say it. In a tale like this, he emphasizes that being a migrant is not an identity but a transitory situation. From a Finnish-European viewpoint I find that much is being taken for granted: the burning issues of why the family has left their homeland and what are their plans for the future. We know much from the news, but we would like to hear their particular story here.
When a film is dedramatized, we would expect a high intensity of presence, what is known in Russian literature as byt, in the meaning of a full charge of being in an account of everyday life. But I guess that Ramezan has been so committed to make this important film accessible for a wide audience that he has edited away the profound dark dimensions that were so compelling in his short films, and as a result, there is a loss of intensity.
BEYOND THE JUMP BREAK: DATA FROM THE PRESS BOOK:
Mehdipourin perhe on asunut jo muutaman vuoden vastaanottokeskuksessa suomalaisessa pikkukaupungissa. He uskovat tulevaisuuteen Suomessa ja elävät elämäänsä, kuten mikä tahansa perhe nauttien Suomen kesästä, yöttömistä öistä ja lettukesteistä paikallisten ystävien kanssa. Perhe saa tiedon, että heidän turvapaikkahakemuksensa on hylätty, mutta he katsovat tulevaisuuteen silti positiivisesti. He tekevät viimeisen mahdollisen valituksen päätöksestä ja jatkavat jokapäiväistä elämäänsä, vaikka tulevaisuus on epävarma. Perheen poika Ramin aloittaa ensimmäisen vuotensa yläkoulussa ja jokainen hetki on hänelle entistäkin kallisarvoisempi. Nuoruuden ja aikuisuuden kynnyksellä elävä Ramin opettelee löytämään oman äänensä ja paikkansa maailmassa parhaan ystävänsä Jigin kanssa. Samalla Raminin elämäniloa huokuvat isä ja äiti yrittävät rakentaa perheelleen onnellista ja turvallista elämää.
Elokuvan yhdessä pääroolissa nähdään Bahman-isänä Cannesin ja Berliinin elokuvajuhlilla parhaana näyttelijänä palkittu iranilainen tähti Shahab Hosseini, joka näytellyt pääroolia kahdessa Oscar-palkinnon voittaneessa elokuvassa (Nader ja Simin: ero ja Menneisyys). Muissa pääosia esittävät Shabnam Ghorbani Mahtab-äitinä ja Aran-Sina Keshvari on Ramin. Muissa rooleissa: Vilho Rönkkönen, Laura Birn, Kristiina Halkola, Eero Melasniemi ja Muhammed Cangore.
ANY DAY NOW
Ramin Mehdipour and his family enjoy a perfect summer in a small Finnish town. Their world revolves around friends and the nature all around. Their routines are fractured by a negative decision on their application for asylum by the Finnish Immigration Service. But life must go on and Ramin is about to enter an entirely new school, junior high. The Mehdipours use their last chance to appeal and continue their everyday lives, fuelled by their exceptionally positive outlook and attitude. Ramin is on the verge of innocence and adulthood, about to bid farewell to his childhood as he looks for his own voice and personal way of greeting life.
Hamy Ramezan is a Finnish-Iranian filmmaker. Having fled persecution in Iran he and his family arrived to Finland in 1990. He studied film directing in The UK. His short films Listen, Keys of Heaven and Over the Fence have won over 60 festival prices. Short film Listen premiered in Cannes Directors’ Fortnight 2015 and was nominated for Best Short Film at European Film Awards. Any Day Now is his debut feature film.
OHJAAJAN SANA
Jotta ymmärtäisitte miksi teen tämän elokuvan, minun täytyy hieman avata omaa menneisyyttäni.
Kahdeksanvuotiaana pakenimme vanhempieni kanssa Iran-Irak -sotaa. Pakomatkamme kesti noin kaksi vuotta. Oma tarinani ei poikkea niistä monista fiktio- ja dokumenttielokuvista tai uutisista, jotka tulvivat olohuoneisiimme television kautta. Ymmärrän hyvin ihmisten turhautumisen koko aiheeseen. Sanat pakolainen tai pakolaisuus sisältävät itsessään jo niin paljon negatiivisia assosiaatioita, että on ymmärrettävää miksi koko aihe kyllästyttää osaa ihmisiä.
Omasta ajastani pakolaisena minulla on paljon muistoja, jotka ovat yhä hyvin kirkkaina mielessäni, eikä oma henkilökohtainen tarinani poikkea kovinkaan paljon siitä stereotyyppisestä pakolaismatkasta, joita näemme lukuisissa elokuvissa ja uutisissa. Kyllä – olen ollut vanhempieni kanssa pimeässä rekassa matkalla jonnekin, tietämättä päämäärää. Olemme asuneet piilossa hämärissä motelleissa Istanbulin ankarassa maailmassa. Olen nähnyt ja kokenut miten isäni on neuvotellut voimattomana raha-asioista, ja miten tiettyjä maanrajoja täytyy ylittää arvaamattoman ja tuntematto-man salakuljettajan kanssa, johon oli pakko vain luottaa. Jokainen maanraja ylitettiin eri passeilla ja sepityksillä viranomaisille. Tämä tarkoitti sitä, että minun täytyi opetella kaikki nämä eri tarinat ja omat uudet vaikeat nimeni. Olen ollut lastenkodissa siskoni kanssa, olemme olleet vanhempieni kanssa vankilassa ja ennen kuin saavuimme Suomeen turvaan, vietimme puolitoista vuotta jugoslavialaisella pakolaisleirillä.
Minun täytyy tässä kohti myöntää, että rakastin tätä kaikkea. Kahdeksanvuotiaana näin edessäni vain seikkailun seikkailun perään – pahikset vastaan hyvikset. Älyttömiä vankiloita ja pakosuunnitelmia samanikäisten poikien kanssa. Mitä kaikkea jännää tapahtuu seuraavassa rajanylityksessä? Mikä onkaan minun seuraava nimeni ja ketä saan esittää? Puhumattakaan siitä kuinka hienoa oli olla pois koulusta pari vuotta putkeen. Yhä tänä päivänä muistan ja muistelen niitä aikoja lämmöllä. Minun täytyy pyytää lukijaa uskomaan, etten ole psykopaatti.
Olen miettinyt pakomatkaamme usein nyt aikuisiässä, ja pohtinut miksi muistelen sitä tällaisella lämmöllä. Vastaus on tietysti meidän perheemme. Isä ja äiti. Minä ja nelivuotias siskoni. Mitä tukalammaksi tilanteemme muuttuivat, ja mitä vaarallisemmiksi ja painostavammiksi ulkoiset tekijät kävivät, sitä läheisemmiksi me tulimme perheenä. Ääritilanteisiin jouduttuamme meitä ei voinut kukaan tai mikään rikkoa. En ole koskaan tuntenut vastaavaa lämpöä ja turvallisuudentuntua, kuin pakomatkamme aikana. Tämä on juuri se tunne mitä haluan tuoda tähän elokuvaan ja tarinaan.
Haluan tällä elokuvalla muistuttaa yleisölle, että pakolaisuus ei ole identiteetti. Valehtelisin jos väittäisin, etteikö matkan varrelta ole kertynyt traumoja, joita joudun yhä työstämään jotta eheytyisin ihmisenä. Mutta sen opin kantapään kautta, ettei traumoista löydä totuutta. Monta vuotta ja monta käsikirjoitusversiota kaivoin itselleni yhä syvemmän kuopan siinä uskossa, että traumoista löydän totuuden, jonka voisin jakaa katsojan kanssa. Halusin tutkia traumoja, löytää totuuden ja sitä kautta ymmärtää jotakin ihmisyydestä. Koen tarpeelliseksi toistaa itseäni siinä, että traumoista ei löydy totuutta. Vasta kun ymmärsin tämän ja aloin muistella niitä lämpimiä, turvallisia ja onnellisia hetkiä matkan varrelta, pääsin pois syvästä kuopastani ja löysin totuuden – löysin ihmisyyden. Ymmärsin taas, että ihmiset ovat sisimmässään hyviä. Käänsin selkäni medialle, uutisille ja politiikalle, ja keskityin ihmisiin ja ihmisyyteen. Vasta silloin tämä tarina todella syntyi.
Elokuva sijoittuu Suomeen 2019 ja se on 13-vuotiaan Raminin ja hänen perheensä tarina, mutta minun omat todelliset kokemukseni ja tunteeni ovat tehneet siitä sen elokuvan, joka se nyt on. Ramin ja Mehdipourien perhe määrittävät elokuvalle mittakaavan: inhimillisiä, ihmisen kokoisia havaintoja niiden kaikessa yksinkertaisuudessa ja rikkaudessa. Elokuvan maailmaa tarkastellaan läheltä, ja siihen kehotetaan osallistumaan. Näin pienetkin yksityiskohdat saavat painoarvoa ja nousevat katsojalle merkityksellisiksi. Elokuva piirtää kuvan perheestä, jota epäreilut ja kasvottomat voimatkaan eivät onnistu musertamaan. Mehdipourien matka jatkuu – heidän arvokkuuttaan ei voi riistää. Tämä elokuva juhlii ihmisyyttä, jota ei voi nitistää.
TUOTTAJAN SANA
Hamy Ramezan on yksi neljästä ohjaajasta, joiden kanssa teemme Elokuvayhtiö Aamussa pitkäjänteistä yhteistyötä. Ihastuin Hamyn rikkaaseen maailmaan ja erityisiin henkilöhahmoihin nähtyäni hänen lyhytelokuvansa Paratiisin avaimet ja Kuuntele. Hamyllä on erityinen kyky visualisoida asioita, joita on vaikea artikuloida sanoin. Ensilumi on ensimmäinen yhteinen tuotantomme, mutta tuntuu kuin olisimme tunteneet jo vuosikausia. Tavallaan olemmekin, koska Ensilumi -elokuvan käsikirjoittaminen ja kehittäminen vei paljon aikaa. Ei ole helppoa kirjoittaa omakohtaista elokuvaa osin traumaattisistakin kokemuksista. Oikean kulman löytäminen vei aikaa ja maahan-muuttokeskustelun käydessä kuumana kirjoitusprosessi politisoitui helposti. Kaksi ja puoli vuotta sitten Hamy teki läpimurron. Hän tajusi, että hänen muistonsa vaarallisesta matkasta kohti Eurooppaa ja myöhemmin Suomea eivät olleet kauhun täyttämiä, vaan pääosin turvallisia ja lämpimiä. Vaikka hänen perheensä eli turvattomana ja vailla tietoa tulevaisuudesta, vanhemmat onnistuivat jotenkin luomaan lapsilleen turvallisen arjen. Hamy muistaa nuo ajat seikkailuna. Tämän tunnepohjan avulla hän päätti kääntää Ensilumi-elokuvan tarinan pois turvapaikkaprosessista ja rasismista. Hän päätti katsoa puhtaasti ja tarkasti kohti tätä erityistä perhettä, Mehdipoureja. Tällä päätöksellä elokuvasta tuli humaani ja lämmin. Kamera ei ole kädenmitan päässä arvioimassa perheen tilannetta vaan elää heidän kanssaan heidän jokapäivästä elämäänsä. Perheessä juhlitaan, ryypätään, rukoillaan, nauretaan, lähetetään lapset kouluun heidän ensimmäisenä koulupäivänään ja ihastutaan ensikertaa. Raminin ja koko perheen tilanteisiin on helppo samaistua, koska ne ovat meille kaikille tuttuja asioita. Tuntuu kuin elokuvaa katsoessani tutustuisin tuohon perheeseen ja heistä tulisi ystäviäni. He eivät ole täydellisiä, mutta toivon kovasti että saisin viettää heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa.
Joskus minusta tuntuu, että elokuvalla ei voi muuttaa maailmaa. Viettäessään aikaa tärkeästä aiheesta kertovan elokuvan parissa ihmisistä tuntuu kuin he tekisivät asialle jotain, vaikka he vain istuvat mukavassa elokuvateatterissa. He elävät mukana ja tuntevat myötätuntoa ja muita tunteita, mutta se harvoin muuttaa heidän oman elämänsä suuntaa tai saa heitä toimimaan. Elokuvat saattavat ennemminkin passivoida ihmisiä. Nähtyäni Ensilumi-elokuvan valmiina minä luovuin tästä kyynisestä asenteestani. Minulle tuli vahva tunne, että elokuva voi sittenkin muuttaa maailmaa.
Jussi Rantamäki
OHJAAJA JA KÄSIKIRJOITTAJA
HAMY RAMEZAN
Hamy Ramezan on suomalais-iranilainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän valmistui ohjaajaksi Farnhamin University of Creative Arts -yliopistosta Iso-Britanniassa vuonna 2007. Ramezan on saanut Tampereen elokuvajuhlilla 2014 vuoden Risto Jarva-palkinnon lyhytelokuvastaan Paratiisin avaimet. Ramezanin dokumentti Tuntematon pakolainen voitti Tampereen elokuva-juhlilla kotimaisen kilpailun pääpalkinnon yli 30-minuuttisten elokuvien sarjassa vuonna 2016. Se oli myös yleisöäänestyksen suosikkielokuva. Ramezanille myönnettiin 2019 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin ammattilaistapahtuma Finnish Film Affairin pääpalkinto kansainvälisesti kiinnostavimmasta suomalaisesta projektista.
Ramezan ja tuottajat Jussi Rantamäki ja Emilia Haukka voittivat Screen Internationalin Best Pitch -palkinnon Tallinn Black Nights Film Festivalilla Ensilumi-elokuvasta.
Valikoitu filmografia
2020 Ensilumi
2016 Tuntematon pakolainen, lyhytdokumentti
2014 Paratiisin avaimet, lyhytelokuva
2009 Viikko ennen vappua, lyhytelokuva
2008 Auringon lapset, lyhytdokumentti
SOUNDTRACK LISTING (ELONET):
Atish
säv. Farokh Ahi
san. Layla Kasra
es. Andy & Kouros Courtesy of Caltex Records
Courtesy of Caltex Records
Mahtab
Manouchehr Cheshazar
san. Viguen
Courtesy of Caltex Records
Jazz Suite Waltz Nr. 2
Dmitri Šostakovitš
© Fennica Gehrman Oy
André Rieu, Conductor Jurre F. Haanstra
(P) 1994 Mercury Records B.V.
No comments:
Post a Comment