Miriam (in the presence of Anneli Sauli)

William Markus: Miriam (1957). Pentti Siimes (Hans Allnes), Anneli Sauli (Miriam). Photo: Elonet.

William Markus: Miriam (1957). The final revelations. Irma Seikkula (Britta Allnes), Leo Riuttu (teacher Hans Allnes), Pentti Siimes (Hans Allnes), Anneli Sauli (Miriam). My screenshot from Elonet.

William Markus: Miriam (1957). Anneli Sauli (Miriam). Father and son desired her but did not love her. My screenshot from Elonet.

William Markus: Miriam (1957). Anneli Sauli (Miriam). Hans turns his back, and the camera tracks back to reveal the roll of honour of Finland's great men above: Linnankoski, Topelius, Runeberg, Lönnrot, Aho, Gallen-Kallela, et al. My screenshot from Elonet.

William Markus: Miriam (1957). Anneli Sauli (Miriam), Pentti Siimes (Hans Allnes). She leaves without saying a word. My screenshot from Elonet.

William Markus: Miriam (1957). Miriam (Anneli Sauli) leaves the Allnes house in the last shot: long take, long shot, no camera movement, fade to black. My screenshot from Elonet.

63 years later: Anneli Sauli introducing Miriam at Cinema Orion, Helsinki, 12 Oct 2020. Photo: Mikko Lyytikäinen / ELKE / Risto Jarva -seura.

FI 1957. PC: Suomen Filmiteollisuus SF Oy. P: T. J. Särkkä.
    D: William Markus. SC: William Markus, Pentti Unho – based on the novel (1954) by Walentin Chorell. Cin: Pentti Unho – 35 mm – b&w – 1,33:1. AD: Aarre Koivisto. Makeup: Olavi Suominen. Hair: Sinikka Juutinen, Anna-Liisa Taivainen. M: Heikki Aaltoila. S: Yrjö Saari. ED: Armas Vallasvuo.
    C: Anneli Sauli (Miriam), Irma Seikkula (Britta Allnes), Pentti Siimes (Hans Allnes), Leo Riuttu (teacher Torvald Allnes).
    Loc: Nurmijärvi, Karkkila, Pernaja, Hyvinkää.
    Studio: SF-hallit. Shot in summer–autumn 1956.
    88 min
    Premiere: 18 Oct 1957, distributor: Oy Suomen Filmiteollisuus.
    Festival premiere: July 1958, Berlin International Film Festival.
    Tribute to Anneli Sauli.
    Introduced by Anneli Sauli, interviewed by Antti Alanen.
    35 mm print viewed at Cinema Orion, Helsinki, 12 Oct 2020.

AA: In the 1950s Anneli Sauli was a bright star of the Finnish screen, on contract for the biggest film production house SF (Suomen Filmiteollisuus). In five years she shot 16 films, some of which were released with a lengthy delay. In 1958 Sauli, as Ann Savo, was already filming in Germany, where she in six years made 12 films and 3 teleplays. She was cast in many popular genre films of the day, and also in films with special artistic merit.

In Germany such a special film was Unruhige Nacht / The Restless Night (1958) directed by Falk Harnack, the German resistance veteran who had also simultaneously with G. W. Pabst made the first film about Operation Valkyrie, the 20 July plot against Hitler. In Finland among Anneli Sauli's most distinguished films were Jokin ihmisessä (1956) based on the novel by Mika Waltari and 1918 (1957), the best film of Finland's most prolific director Toivo Särkkä, the CEO of Suomen Filmiteollisuus.

Miriam is Anneli Sauli's own favourite among her films. It is also considered the best of the eight films directed by William Markus and the best of the 31 films based on works of the writer Walentin Chorell. Let's register that Miriam was a solid SF studio production with cinematography by Pentti Unho, art direction by Aarre Koivisto, score composed by Heikki Aaltoila and editing by Armas Vallasvuo. Many of the crew had also contributed to The Unknown Soldier, the studio's giant hit film two years ago, co-starring Anneli Sauli's husband Åke Lindman.

To the credit of the director William Markus, he uses the film's status as a studio production to his advantage. The execution is smooth and professional in every way, but Markus stays away from tired routines. There is a laconic touch of the classical studio style in archetypal settings such as the funeral of Miriam's beloved aunt who has been her surrogate mother, the railway station, the fishing port, the dance pavilion and the school house teeming with children, a typical phenomenon of the "baby boom" era. These scenes are vivid and authentic.

Markus has an eye for the significant detail. The beautiful special bookmark prepared by Miriam for Hans. Her see-through shirt in the laundry-room, throwing Torvald off balance. The prestigious row of Finland's Great Men decorating the crown molding.

The drama is based on an elementary concept. The 17-year-old orphan girl Miriam (Anneli Sauli) enters a schoolteacher's house as a maid. The mother Britta (Irma Seikkula) tries to freeze her out. The father Torvald (Leo Riuttu) and the son Hans (Pentti Siimes) are soon on fire. They feel the desire, but as soon as they are exposed, they deny everything and turn their backs on her.

"What's missing? Love, boys, love."

The characters are starkly delineated, but the veteran actors Seikkula, Riuttu and Siimes imbue their performances with fresh and original nuances. These are inspired interpretations. They convey a guilty self-awareness. They play pillars of society with undercurrents of unease. William Markus interprets his chamber play as a drama of hypocrisy, suffocation and frustration. The mother is ill, the father is restless, the son is allowed to sow his wild oats but not take a mere maid seriously.

Miriam is sometimes called a melodrama, but in my book it is plain drama. It is a well made film in a "genius of the system" kind of way, without a false note. The characters are not melodramatic at all. They mean well, but they are prisoners of their conventions. Miriam is like a breath of fresh air, an uninhibited force of nature, emanating sexuality in a perfectly natural and unpretentious way, but they cannot handle it. Torvald is evidently a good teacher, instructing the children to learn with joy. Their happiness is an appealing counterweight in the drama.

Miriam is alone in the world, defended by nobody – except the writer, the director and the producer. This is Miriam's film. She is an awkward and uneducated girl, but she radiates genuine warmth, tenderness and love. She carries herself with pride. The deceptions and the hypocrisy of the Allnes family she faces with dignity. In the finale, her silence speaks louder than words.

The SF studio led by T. J. Särkkä was a bulwark of the establishment, but in key films including The Unknown Soldier, 1918 and Miriam, there was a sober understanding of class society. It was not political, nor populistic. There was a genuine drive towards a development that in the 1960s was led by sociologists such as Erik Allardt in the spirit of social integration and consensus. In Miriam there is a strong sense that the Allnes family belongs to the past and Miriam to the future.

BEYOND THE JUMP BREAK: JUKKA SAMMALISTO: PROGRAM NOTE AT CINEMA ORION, 12 OCT 2020 BEYOND THE JUMP BREAK: JUKKA SAMMALISTO: PROGRAM NOTE AT CINEMA ORION, 12 OCT 2020

Liverpoolissa syntyneen William Markuksen (1917–1989) taival suomalaisessa elokuvassa keskittyi neljään lyhyeksi jääneeseen jaksoon. Ensin hän toimi lähinnä sivuosia tulkitsevana näyttelijänä vuosina 1944–1952, sitten Matti Kassilan ja Toivo Särkän apulaisohjaajana vuosina 1953–1954, minkä jälkeen tie vei luontevasti itsenäiseksi ohjaajaksi vuosina 1954–1960, kunnes Markus löysi 1960-luvulla itsensä lyhyiden tilauselokuvien ja mainosfilmien tekijänä.

Omia pitkiä elokuviaan Markus ehti ohjata vain kahdeksan – nekin itse asiassa vain muutaman vuoden sisällä, sillä ensi-iltoja pantattiin. Viimeisenä nähty Lumisten metsien tyttö (1960) kaivettiin varastosta teattereihin peräti neljä vuotta myöhässä.

Kukoistaneista ohjaajista Markuksen tähti syttyi kaikkein viimeisimpänä sinä aikana, kun suomalaisen studioelokuvan tahti oli kiivaimmillaan ennen 1950-luvun puoliväliä, mutta sammui myös ensimmäisenä, kun kävijämäärien jyrkkä lasku 1960-luvun lähestyessä paljastui. Markuksen elokuvia tuli kyllä yhä teattereihin, mutta enää hän ei saanut niitä ohjata.

Puolet Markuksen elokuvista pohjautuvat kirjailija Walentin Chorellin aiheisiin. Näistä varsin poikkeuksellinen on Miriam, psykologisesti herkkävireinen ja rakenteeltaan eheä tarina aikuistuvan orpotytön vaiheista kaikenlaista nuhteettomuutta vaalivassa ja omiin esimerkkeihinsä tukahtuvassa opettajaperheessä.

Miriam on keskeinen esimerkki siitä 1950-luvun aikuisemmasta suomalaisesta studioelokuvasta, jossa klassinen kerronta on jalostunut lähes kaikilta osatekijöiltään toimivaksi teokseksi. Jos Markuksen elokuvauraa leimasikin epäonninen ajoitus, niin Miriam sentään jäi sen onnenkantamoiseksi.

Kuvaaja Pentti Unho ja neljä keskeistä näyttelijää – Anneli Sauli, Pentti Siimes, Irma Seikkula ja Leo Riuttu – tekevät syvälle tajuntaan uppoavaa jälkeä pienissä, monimielisissä puitteissa. Miriam on juuri sellainen kipeä kamaridraama, jossa piilee korostamaton yhteys ympäröivän luonnon elementteihin, hiukan samoin kuin jossain Yhdysvaltain syvän etelän Tennessee Williams -filmatisoinneissa samalta ajalta.

Jukka Sammalisto 12.10.2020

SYNOPSIS FROM ELONET (SUOMEN KANSALLISFILMOGRAFIA)

Tätinsä kuoleman jälkeen orpotyttö Miriam saa palveluspaikan opettaja Allnesin ja tämän vaimon luona. Heidän poikansa Hans saapuu käymään koulukaupungistaan: Miriam on ennestään rakastunut poikaan, joka niin ikään osoittaa mielenkiintoa tyttöön. He tapaavat tanssilavalla, suutelevat ja kävelevät kotiin yhdessä. Seuraavana päivänä Hans palaa kouluun.

Miriam ja Hans tapaavat uudelleen joululomalla. Hansin äiti seuraa mustasukkaisena suhteen kehittymistä yhä läheisemmäksi ja saa isän pitämään pojalle puhuttelun. Miriamille Hans kertoo, ettei hän hyväksy vanhempiensa ajattelutapaa. Loman päättyessä Miriam sanoo ikävöivänsä Hansia. Keväällä rouva kertoo, että Miriamin on etsittävä uusi paikka kesäksi. Kun Hans kirjoittaa kaupungista Miriamille, vanhemmat antavat kirjeen tytön luettavaksi vasta tämän nostettua kohtauksen.

Hans saapuu kotiin ja Miriam on yksin häntä vastassa asemalla. Tällä välin rouva on sairastunut vakavasti ja hänet on toimitettava kaupungin sairaalaan leikattavaksi. Hans saattaa vanhempansa asemalle ja taisteltuaan pitkään itsensä kanssa hän palaa Miriamin luokse. He viettävät illan ja yön yhdessä.

Seuraavana iltana opettaja palaa kaupungista. Jäätyään kahden kesken Miriamin kanssa alkaa hänkin tuntea vetovoimaa tyttöä kohtaan. Hän aikoo lähennellä Miriamia pyykkituvassa, mutta vetäytyy häpeissään pois, ennen kuin mitään ehtii tapahtua. Rouvan palattua sairaalasta opettaja kertoo hänelle Miriamin olleen yötä Hansin seurassa. Tyttö väittää olevansa kihloissa pojan kanssa. Perheen yhteisellä päätöksellä Miriam erotetaan. Hans ei nouse vastustamaan päätöstä eikä asetu Miriamin puolelle; sen sijaan hän yrittää kahden kesken selittää menettelyään Miriamille, mutta tyttö sanoo ymmärtävänsä, että poika ei rakasta häntä. Miriam lähtee talosta sanomatta sanaakaan hyvästiksi ja puolustuksekseen.

– Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan