![]() |
| Ernst Lubitsch: Die Flamme / Montmartre / The Flame (DE 1922) with Alfred Abel (Gaston) and Pola Negri (Yvette). |
Der Blusenkönig (Ernst Lubitsch, DE 1917), fragment of /18 fps/ 11 min, his comedy as Sally Katz, the shirt king and charmer of women.
[Lubitsch in Germany and Hollywood], video presentation by Stefan Drössler
Die Flamme (Liekki / Montmartre, Ernst Lubitsch, DE 1922, premiere 1923), starring Pola Negri, Alfred Abel, Hermann Thimig, Digibeta reconstruction by Stefan Drössler, 44 min
[Test Footage for Faust], US 1923, P: Mary Pickford, D: Ernst Lubitsch, tests for Mephisto, 12 min
The Patriot Trailer, US 1928, dvd, 3 min
The Patriot: the Portuguese fragment, 7 min
Die Flamme was the highlight, for the first time since decades this film makes sense in this fine reconstruction, the previously existing 20 min fragment did not work.
...
PROGRAM NOTE 1998, 2008 EDITED BY ANTTI ALANEN
SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO
finlands filmarkiv
Die Flamme
Liekki / Kokotten från Caféet Flora / US: Montmartre
Saksa, valmistusvuosi 1922, ensiesitys 1923. Tuotantoyhtiöt: Ernts Lubitsch-Film GmbH, Berliini. Tuottaja: Paul Davidson. Ohjaus: Ernst Lubitsch. Käsikirjoitus: Hanns Kräly – Hans Müllerin (= Hans Lotharin) näytelmästä. Kuvaus: Theodor Sparkuhl, Alfred Hansen. Lavastus: Ernst Stern, Kurt Richter. Puvut: Ali Hubert. Pääosissa: Pola Negri (Yvette), Hilde Wörner (Louise), Alfred Abel (Raoul, muusikko), Hermann Thimig (André, säveltäjä), Frida Richard (Madame Vasal), Jacob Tiedtke (Borell), Max Albert (journalisti), Ferdinand von Alten (maailmanmies), Jenny Marba (Andrén äiti). Ensiesitys: tammikuun 1923 lopussa Wienissä; 11.9.1923 Ufa-Palast am Zoo, Berliini. Helsingin ensiesitys: 2.4.1923 Punainen Mylly, maahantuoja: Royal – tarkastusnumero 12085 – K16 – alkuperäispituus (Suomessa 2350 m): 2555 m /18 fps/ 123 min
Elokuva on säilynyt vain katkelmana.
1988: Deutsches Institut für Filmkunde ja Münchner Filmmuseum 418 m /18 fps/ 20 min
2008: rekonstruktio kaikesta säilyneestä aineistosta, Münchner Filmmuseum / Stefan Drössler, Digibeta, 44 min
(Lubitschin 37. elokuva)
Kesäkuussa 1922 Lubitsch palasi USA:n matkaltaan Berliiniin, ja uusi elokuva Pola Negrin kanssa oli jo käynnissä. "Vastapainoksi suurille historiallisille freskoille", hän sanoi, "tunnen välttämättömäksi tehdä Kammerspiel-elokuvan". Sellainen elokuva oli luonteeltaan pienimuotoista ja intiimiä - valkokankaan vastine kamarimusiikille. Elokuva oli Liekki, une comédie de moeurs, aiheenaan demimondaine, joka ei voi sopeutua porvarilliseen elämään.
Tämä Degasin ja fin-de-sièclen Pariisiin, Montparnasselle, sijouttuva elokuva kertoo kokotista, joka kohtaa säveltäjän, rakastuu aidosti ja menee hänen kanssaan naimisiin. Mutta hän menettää miehen, koska hän ei kaikista ponnisteluistaan ja kärsimyksistään huolimatta voi muuttua tämän elämän mielekkääksi osaksi, ja epätoivoissaan hän heittäytyy kotinsa ikkunasta kadulle. Kaasulyhtyjen valaiseman Pariiisin hengen herättivät hienosti eloon Ernst Sternin impressionismia myötäilevät lavasteet; Negrin osasuorituksessa oli nuorekasta intoa ja tyttömäistä viehätystä vaikka hänen esittämänsä hahmo olikin bordellin pensionnaire (tämä ei ollut mikään Hollywoodin tahmainen hutsu), ja Lubitschin ohjaustyö oli niillä helmenkaltaisilla oivalluksilla kirjailtua, jotka tekivät tämän hänen tyylinsä ominaispiirteen maailmankuuluksi. Siegfried Kracauer muistaa yhden niistä, sen "jossa kokotti valmisteli bordellihuonettaan säveltäjän vierailua varten muuttamalla sisustusta niin, että huone näytti äkkiä yhtä kunnialliselta kuin miksi säveltäjä naista itseään uskoi". Ja minä muistan toisen, jossa miehen kaveri kutsuu häntä juhlimaan kaupungille, ja Negri pyytää, ettei tämä lähtisi. Kyyninen ystävä tönäisee miehen jalkaa vihjaten, ettei tämän tarvitse kiinnittää naiseen mitään huomiota, mutta tunteettoman vihjeen huomannut vaimo kumartuu ja pyyhkii miehensä kengästä "likaisen kohdan" pois. Tällaisista hienoista miniatyyreistä oli tämän synkän tarinan kudos valmistettu. Tämä oli Negrin ja Lubitschin viimeinen yhteinen elokuva Saksassa.
– Herman G. Weinberg: The Lubitsch Touch, 1968, 1977
Siegfried Kracauer tarkastelee Liekkiä teoksensa Caligarista Hitleriin luvussa "Kapinasta alistumiseen". Puheenaiheena on "kadun kutsu": päähenkilö riistäytyy sovinnaisesta ympäristöstä löytääkseen "elämän", mutta yhteiskunnan konventiot osoittautuvat kapinallista voimakkaammiksi: "Vuonna 1922 Lubitsch tarttui teemaan. Hän kehitteli sitä elokuvassa Liekki, joka sijoittuu viime vuosisadan Pariisiin ja kertoo naiivin nuoren säveltäjän ja puhdasmielisen kokotin rakkaustarinan. Säveltäjä jättää ankaran äitinsä kokotin vuoksi, mutta koska hän ei pysty karistamaan porvarillisia estojaan, hänen uusi elämänsä muuttuu piinalliseksi seikkailuksi, ja katuvana hän palaa takaisin äitinsä huomaan. Alkuperäinen versio päättyy siihen, että kokotti heittäytyy ikkunasta sanoen: 'Katu kutsui minua'. Muuan aito 'Lubitsch-kosketus' oli kohtaus, jossa kokotti valmisteli bordellihuonettaan säveltäjän vierailua varten muuttamalla sisustusta niin, että huone näytti äkkiä yhtä kunnialliselta kuin miksi säveltäjä naista itseään uskoi."
– Siegfried Kracauer: Caligarista Hitleriin (1947) AA 1988

No comments:
Post a Comment