 |
| Charles Chaplin: Modern Times (US 1936). |
Nykyaika / Moderna tider. US © 1936 Charles Chaplin. M: Charles Chaplin, arr. David Raksin. The original score reconstructed by Timothy Brock (2000). Performed by RSO (Radio Symphony Orchestra), conductor: Carl Davis. Finlandia-talo, 23 Jan 2009. Full house for two performances. - Chaplin's greatest score played beautifully by the RSO. - His musical gift is versatile: the machine world in the opening credits theme, the playful passages in the gag sequences, and the emotional final theme tune that would be later become known as "Smile". It is uttered first like a breath of relief when Chaplin finally meets Goddard, the first woman in his feature films who really seems like the perfect match. (But so were Edna and Mabel in the shorts.) The music keeps growing after the final image, reaching its greatest impact when the screen is dark, just as was the case in City Lights. - It was a pleasure to have a drink with Carl Davis and Paul Wing after the lovely performance.
...
ANTTI ALANEN
PROGRAM NOTE FOR THE RADIO SYMPHONY ORCHESTRA HANDBILL 23 JAN 2009
Nykyaika
Modern Times / Moderna tider
Yhdysvallat © 1936 Charles Chaplin. Tuottaja, ohjaaja, käsikirjoittaja: Charles Chaplin. Kuvaus: Roland Totheroh, Ira Morgan. Lavastus: Charles D. Hall, Russell Spencer. Musiikin sävellys: Charles Chaplin. Musiikin sovitus: David Raksin, Edward Powell. Musiikin johto: Alfred Newman. Laulu "Je cherche après Titine" (Duncan, Danirdeff). Pääosissa: Charles Chaplin (tehdastyöläinen), Paulette Goddard (kulkurityttö, "gamine"), Henry Bergman (kahvilanpitäjä), Stanley J. Sanford (Iso Bill ja murtovaras), Chester Conklin (asentaja). 87 min
Tunnussävel sanoitettiin jälkeenpäin lauluksi "Smile" / "Hymy" (san. Geoffrey Parsons, John Turner).
Restauroitu laitos (2000) sisältää alkuperäisen musiikin Timothy Brockin uudelleenorkestroimana ja johtamana. Se on julkaistu dvd:llä myös Suomessa (2003).
Charles Chaplin oli ottanut suuren riskin tekemällä Kaupungin valot (1931) mykkäelokuvana, jonka ääniraidalla oli vain musiikkia ja äänitehosteita. Elokuva sai valtavan menestyksen, siitä tuli suositumpi kuin mistään siihenastisesta äänielokuvasta, ja huojentunut Chaplin lähti matkalle maailman ympäri. Matkallaan Chaplin kohtasi suurmiehiä (Gandhi, Churchill, Shaw, Einstein), häntä itseään pidettiin yhtenä maailman merkittävimmistä miehistä, ja hän nousi maineensa huipulle. Chaplin näki nyt omin silmin maailmanlaajuisen laman vaikutuksen. Chaplin itse oli varakas liikemies, joka oli välttynyt laman menetyksiltä myymällä osakkeensa juuri ennen pörssiromahdusta. Palatessaan Yhdysvaltoihin vuonna 1932 Chaplin näki laman ja työttömyyden vain syvenevän. Menossa olivat Yhdysvaltain presidentinvaalit, joissa valituksi tuli F. D. Roosevelt. Chaplinista tuli Rooseveltin ja tämän New Deal -politiikan innokas kannattaja.
Kaupungin valoihin oli huipentunut Chaplinin "mahdottoman rakkauden trilogia". Ankaralla 1930-luvulla chaplinilaista tunteilua alettiin arvostella, ja Charlie otti kritiikin huomioon. Uusi elokuva, joka sai nimekseen Nykyaika, heijastikin ajan todellisuutta. Sen aiheisiin kuuluivat liukuhihnatyö, nälkä, työttömyys ja poliisiväkivalta. Erityisen satiirin kohteena oli F. W. Taylorin tieteellisen liikkeenjohdon menetelmiin perustuva tehdastyö, jossa tehokkuus viedään äärimmilleen. Nykyaika ei ole poliittinen elokuva eikä yhteiskunnallinen analyysi, mutta visiona koneiden aikakaudesta ja vieraantuneesta työstä se on kohonnut tunnuskuvan asemaan. Kuva Charliesta juuttuneena tehtaan rattaisiin on iskostunut historian kirjoihinkin. Yhteentörmäys esineiden ja koneiden kanssa oli alusta pitäen kuulunut Charlien aihepiiriin. Nykyajassa satiiri avartui tietoisesti näyksi – nykyajasta.
Kaupungin valot oli Chaplinin elokuvista kehittynein, hiotuin ja ehjin kokonaisuus. Nykyaika sitä vastoin palasi yhtäältä vanhaan, ja on sanottu, että se on rakenteeltaan kuin kokoelma Mutual-lyhytelokuvia, joiden nimet voisivat olla Tehdas, Vanki, Vartija ja Laulava tarjoilija. Mutta toisaalta Chaplin tarjosi paljon uutta. Komiikka oli jalostunut; André Bazin luonnehtii sitä koruttomaksi, ehdottomaksi ja luontevaksi. Bazin arvioi myös, että Nykyajassa Chaplin eteni pantomiimista balettiin. Uutta oli myös kuvatun ajan kovempi henki; kulkuri oli entistä ankarammin yhteiskunnan armoilla. Ennen kaikkea naispäähenkilö oli uudenlainen. Paulette Goddardin tulkitsema kulkurityttö on aktiivinen selviytyjä, jonka itsenäistä tarinaa seurataan enemmän kuin naispäähenkilöitä Charlien aikaisemmissa elokuvissa, poikkeuksena Nainen Pariisissa. (Elokuvassa tytöstä käytetään sanaa "gamin", mutta Chaplin itsekin korjasi sanan sittemmin oikeaan muotoon "gamine"). Chaplin oli tutustunut Goddardiin vuonna 1932 ja koki tämän kanssa elämänsä siihen asti onnellisimman rakkaussuhteen; tämäkin säteilee elokuvasta. Nykyajassa kulkuri astelee ensi kertaa lopussa taivaanrantaan nainen rinnallaan. Uutta on vielä sekin, että tunnelataus elokuvassa liittyy enemmän naiseen kuin Charlieen.
Chaplin teki Nykyajan vielä kerran uhkarohkeasti mykkäelokuvana. Charlie ei lausu elokuvassaan ainoatakaan vuorosanaa; hän laulaa vain "Titina"-laulun. Musiikki sai sitäkin suuremman sijan. Tunteen mahti Nykyajassa liittyy oleellisesti musiikkiin, ja Nykyaikaan Chaplin loi kunnianhimoisimman musiikkinsa. Chaplin ei osannut nuotteja, mutta hänellä oli säveltämisen lahja. Hänen vahvuuksiaan olivat melodia ja harmonia ja kyky rytmittää musiikki toimintaan. Chaplin valmisteli Nykyajan musiikkia neljän ja puolen kuukauden ajan sovittajinaan David Raksin ja Edward Powell. Pääkumppanina oli David Raksin (1912–2004), sittemmin kuuluisa elokuvasäveltäjä, jolle Nykyaika oli ensimmäinen elokuvamusiikkityö. Myöhemmin hänet opittiin tuntemaan mm. Lauran tunnusmelodian säveltäjänä. Suorapuheisuutensa vuoksi Raksin (23 v) sai saman tien potkut, mutta mietittyään toisen kerran Chaplin palkkasi rehellisen ja innokkaan Raksinin uudelleen, ja rankka mutta onnellinen työ alkoi. Oli valmistettava puolitoista tuntia musiikkia 60 hengen orkesterille. Kohtaukset, eleet ja vivahteet synkattiin sekunnin murto-osan tarkkuudella. Äänitysvaiheessa Chaplinilla oli palkkalistoillaan kokonainen sinfoniaorkesteri kuusi viikkoa. Chaplinilla oli siihen varaa, ja hän maksoi kaiken omasta taskustaan.
Nykyajan musiikki on Chaplinin "vahvin, kompleksisin ja kekseliäin" (Timothy Brock). Se viestittää itsenäisellä tavallaan sanomaa koneellisesta maailmasta. Musiikin tarkoitus ei ole toistaa sitä mitä jo näemme, vaan tuoda elokuvaan uusi ulottuvuus, ja keskeisenä on tunteen maailma. 1930-luvun puolivälin äänitystekniikalla musiikista tuli kuitenkin kuuluviin vain pinta: rytmi, melodia, rakenne ja synkronisuus. Sinfoninen harmonia, syvyys ja vivahteikkuus eivät välittyneet ääniraidalta. Timothy Brock käytti 14 kuukautta restauroidessaan Nykyajan partituurin ja stemmat vuosina 1999-2000, ja tulos oli sen arvoinen. Kun kuulin Brock-sovituksen ensiesityksen Bolognan kaupunginoopperassa 2000, musiikki jäi soimaan mieleen päiväkausiksi. Koskaan Nykyaika ei ole ollut niin sykähdyttävä ja pakahduttava kuin ison orkesterin tulkintana elävässä konsertissa.
Antti Alanen
No comments:
Post a Comment