Bright Star

Yön kirkas tähti / Bright Star [Swedish release title] / O stjärna klar [Swedish title on print].
    GB/AU/FR © 2009 Pathé Productions Limited, Screen Australia, British Broadcasting Corporation, UK Film Council, New South Wales Film and Television Office and Jan Chapman Productions Pty Ltd. P: Jan Chapman, Caroline Hewitt. D+SC: Jane Campion – an original screenplay with research from Keats, A Biography (1997) by Andrew Motion. Poems by John Keats:
    "Endymion"
    "When I Have Fears That I May Cease To Be"
    "The Eve of St Agnes"
    "Ode to a Nightingale"
    "La Belle Dame Sans Merci"
    "Bright Star"
DP: Greig Fraser – color – 1,85:1 – Super 35 – 35 mm (Kodak Vision2 50D 5201, Vision2 250D 5205, Vision3 500T 5219) – master format: digital intermediate (4K) – digital intermediate: EFilm Australia. AD+Cost: Janet Patterson. VFX & Title Design: FSM. Makeup: Fulvia Bartoli, Emma Sheldrick. M: Mark Bradshaw. – “Serenade in Bb, K361, Adagio” by W. A. Mozart (1781). “The Sussex Waltz K536 No.2 (Trio)” by W. A. Mozart. ED: Alexandre de Franceschi. S: Craig Butters. Advisor: Andrew Motion. Casting: Nina Gold.
    C: Abbie Cornish (Fanny Brawne), Ben Whishaw (John Keats), Paul Schneider (Mr. Brown), Kerry Fox (Mrs. Brawne),  Edie Martin (Toots), Thomas Brodie-Sangster (Samuel), Claudie Blakley (Maria Dilke), Gerard Monaco (Charles Dilke), Antonia Campbell-Hughes (Abigail), Samuel Roukin (Reynolds), Amanda Hale (sister of Reynolds), Lucinda Raikes (sister of Reynolds), Samuel Barnett (Mr. Severn), Jonathan Aris (Mr. Hunt), Olly Alexander (Tom Keats), Francois Testory (dancing master), Teresa Watson (Charlotte), Vincent Franklin (Dr. Bree), Eileen Davies (Mrs. Bentley), Roger Ashton-Griffiths (merchant), Sally Reeve (landlady), Sebastian Arnesto (Mr. Haslam), Adrian Schiller (Mr. Taylor), Alfred Harmsworth (Charles Dilke Jnr), Lucas Motion (man at the ball), Tony Fish (Topper).
     Loc: Bedfordshire.
     ISAN 0000-0002-0A7E-0000-X-0000-0000-C
     Helsinki premiere: 9.4.2010 Maxim 1, distributed by: Atlantic Film Oy – Finnish / Swedish titles by Saliven Gustavsson – John Keats translations into Finnish by Saliven Gustavsson, into Swedish by Gunnar Harding – VET 232674 – S – 3335 m / 120 min
    KAVI print, deposited by Atlantic Film, viewed at Cinema Orion, Helsinki (Jane Campion), 7 June 2014

"Bright star! would I were steadfast as thou art"
– John Keats, the last sonnet

Director’s Notes 
"The film is in itself a kind of ballad, like Keats’s 'Eve of St Agnes' – it is a story about the love affair of Fanny Brawne and John Keats. The story progresses in verses charting their increasing involvement and attachment as well as their deepening difficulties."

"The storytelling’s restraint mimics Fanny’s own life restraint, the passive waiting fate of any young woman of her time: the life amongst the family, her obsession with sewing, the restrictions on her activities and her chaperoned outings. Against all these restraints, her determined passion for John Keats expressed through the notes she left under his pillow or by presenting herself at his window when he was sick, seem all the more remarkable."

"The most important quality of this story was to get across the intimacy of the characters to the viewer. Rehearsal was very important for this as it helped the actors to establish a subtle Being. Both Ben Whishaw and Abbie Cornish have a particular delicious charisma which, through the rehearsal period, they gave their characters claim to. The more real they are, the more the mystery of their unique personalities is allowed to fascinate us, capturing our imagination and our hearts."

"I see the world of Keats and Fanny as light filled, literally leaking light, and even though the film ends with Keats’s death, the lamp lit by his poetic genius and unique spirit cannot be extinguished. It is Bright Star’s ambition to sensitize the audience, to light the lamp."
– Jane Campion, writer and director

Of England's great Romantic poets John Keats (1795–1821) was born last, and he died first. A son of a good home, his parents died early but managed to launch their children to a very good school. Studying to become a pharmacist (and perhaps later a doctor), Keats was exposed to poetry at the age of 18, and soon became so devoted to poetry that he gave up his studies. Caught by TB he died at the age of 25. But he had already composed an oeuvre of great poetry full of life and love for the great tradition of culture dating back to Classical Greece.

"Darkling, I listen", a line from Keats's "Ode to a Nightingale" was a working title for Vertigo. I am grateful for Bright Star that it inspired me to read Keats, a great poet for the ages. He faced death and the death drive without self-pity or excess. Near death there was heightened clarity in his vision of eternal love and poetry.

It is easy to see why Jane Campion was attracted to the subject. She has always been interested in portraits of artists as young women and men (An Angel at My Table), growing-up stories of young women in search of their identity (The Piano, The Portrait of a Lady), sensual imagery (Holy Smoke, In the Cut), and lush period subjects. Among other things, Campion is a Neo-Romantic.

Bright Star is not a full John Keats biopic. Of his short life, the movie focuses on an even shorter phase at the end of his life when Keats fell in love with Fanny Brawne and wrote many of his greatest poems. (The film follows Keats during two years from September 1818 until September 1820 when he sailed to Italy to save his health.)

Bright Star is seen from the viewpoint of Fanny, a 18 year old girl most interested in fashioning beautiful clothes for herself and participating in balls. Meeting the poet friends Keats and Brown changes something in her, and she starts to devote herself to poetry, as well. (Reportedly some of the finest correspondence in English poetry was written by John to Fanny.) In Bright Star, Fanny is pronounced /ˈfʌni/ , not the usual /ˈfæni/, perhaps to avoid the double entendre.

The film is well cast. Abbie Cornish and Ben Whishaw create a sympathetic portrait of young love, immortal despite the fragility due to TB. They did not have penicilline then. Keats does not abuse the young girl.

Jane Campion is aware of the social conditions of England at the time. An orphaned young poet can barely manage alone and is not able to carry the financial responsibility of raising a family.

Bright Star is a film of dignity and restraint. I would like to love it more, but on this first viewing I did not feel an irresistible drive.

There are affinities with the so-called heritage film, and what François Truffaut called the cinema of quality, but clearly Bright Star is a personal project, perhaps a bit in the same way as Truffaut later turned to the cinema of quality, himself.

In painting, Bright Star has some affinities with genre views: there is something slightly academic, impeccable and perfectly executed. No surrealism, no wild splendour here.

Bright Star has been shot on location on photochemical film but it has gone through the digital intermediate, and the colour has been digitally manipulated. The sublime of the nature has been the aim, but the restrictions and limitations of digital are a handicap.

The print is perfect and complete.

William Hilton: John Keats (1822). London: National Portrait Gallery. From F. J. Billeskov Jansen, Hakon Stangerup, P. H. Traustedt: Verdens litteraturhistorie 7: Romanticism (1800–1830).

Sonnet 
(The last sonnet / Bright Star)

Bright star! would I were steadfast as thou art —
    Not in lone splendour hung aloft the night,
And watching, with eternal lids apart,
    Like Nature's patient, sleepless Eremite,
The moving waters at their priestlike task
    Of pure ablution round earth's human shores,
Or gazing on the new soft fallen mask
    Of snow upon the mountains and the moors —
No — yet still stedfast, still unchangeable,
Pillow'd upon my fair love's ripening breast,
To feel for ever its soft swell and fall,
    Awake for ever in a sweet unrest,
Still, still to hear her tender-taken breath,
And so live ever — or else swoon to death.

John Keats, 1819, published posthumously in 1838.

Sonetti

Yön kirkas tähti, ken ois kaltaises!
Niin liikkumaton silmäs loisto on
ja ajast' aikaan valvoo katsehes,
kun lailla unettoman erakon

sen yli kuohuvaisten vetten luot,
maan piiriin rantaa puhtaaks huuhtovain,
tai katselet, kuin vuorenharjat, sout
syys peittää alle vaippain valkeain,

Ei - liikkumattomammin vieläkin,
nuort' armastani rintaan nojaten,
jonk' iäti mä kuohun tuntisin, - 
oi lepo levoton ja suloinen;

ain' elää, elää, valvoin rakkauttaan,
tai uupua ja kuolla povellaan.

Finnish translation by Jaakko Tuomikoski, (John Keats: Runoelmia, 1917).

Viimeinen sonetti

Oi tähti! laisesi jos olisin -
    en täysin: yksinäinen tähti on.
Iäti seuraat luomin avoimin,
    erakko luonnon vakaa, uneton,
kun papillista tointaan hoitaen
    ihmisten rantaa vedet huuhtovat
tai lumen verhon saavat pehmoisen
    yllensä kaikki nummet, kukkulat.
Ei siten - yhtä vankkumaotn vain!
Armaani nuoreen rintaan nojaten
tuntien nousun, laskun vuorottain,
    iäti levottoman autuuden
povella aina huokuvalla tuolla,
niin elää - taikka menehtyen kuolla.

Finnish translation by Aale Tynni (Tuhat laulujen vuotta, alkutekstein varustettu laitos, 1957).

Program note after Peter Bradshaw and Roger Ebert by Anna Möttölä and Joona Hautaniemi:

Jane Campionin (s. 1954) epookintaju on hätkähdyttävä. Hänellä on harvinainen taito nähdä menneisyys eri maailmana kuin omamme ja samalla ymmärtää sen ihmisiä, saada katsojakin ymmärtämään – ja välittämään. Tämän hän todistaa jälleen tosipohjaisessa draamassaan Yön kirkas tähti, joka kertoo romantiikan ajan englantilaisrunoilija John Keatsin (1795-1821) (Ben Whishaw) ja Fanny Brawnen (Abbie Cornish) rakkaudesta. Samalla Campion, naisten historian valaisija uransa alusta asti, kuvaa naisen asemaa ja mahdollisuuksia 1800-luvun alun Englannissa. Koti on heidän turvansa ja sellinsä. Fanny löytää itseilmaisun keinon ompelusta ja muodista, eikä hyväksy taitojensa vähättelyä. Rakkaus ei ole kaikkivoipaa, sen tietä hankaloittavat luokkaerot, rahahuolet ja sairaus.

John Keats kuuluu suurena runoilijana samaan romantiikan ajan ryhmään kuin Blake, Wordworth, Coleridge, Byron ja Shelley. Hän syntyi heistä viimeisenä ja kuoli tuberkuloosiin ainoastaan 25 vuoden iässä ja näin ollen pysyy ikuisesti nuorena. Keatsin suuri ja ainoa rakkauden kohde hänen lyhyen elämänsä aikana oli Fanny Brawne, hänen vuokraemäntänsä tytär. Keats asui ystävänsä Charles Brownin kanssa pienen Hampsteadin mökin toista puolta, kun taas Fanny Brawne jakoi ahtaissa oloissa toisen puoliskon äitinsä, sisarensa ja veljensä kesken. Keatsin nuoruuden ajan aikuiselämässä merkityksellistä olikin tämä ajanjakso Hampsteadissa ja siihen kuulunut rakkaussuhde Fanny Brawneen sekä tietysti hänen taiteellinen ja runollinen ilmaisunsa ja kehityksensä.

Keatsin elämäntarinan ja taiteilijakuvan ohella Campionin elokuvassa Fanny on avainhenkilö, Abbie Cornish huikeassa roolisuorituksessaan. Fanny kertoo runoilijarakastetulleen kokevansa, että hänen runonsa eivät ole helppoja. Mutta Fanny opiskelee niitä toden teolla, uskoen että niistä saattaisi löytyä johtolankoja hänen sydämensä värähtelyihin. Keats tarvitsee Fannya muusakseen ja keskeistä elokuvassa onkin heidän suhteensa, Fannyn elämä Keatsin rinnalla ja hänen vaikutuksensa Keatsin taiteeseen. Heidän rakkautensa oli tuomittua ja platonista eikä avioliittoon päätyvää, mutta kaikesta huolimatta todellista, suurta ja runollista. Yön kirkas tähti on kaunis ja kaihoisa elokuva, joka näyttää parin ikään kuin jäätyneinä seurustelusuhteessaan. Campion on taiteilijan elämän ja rakkauden kuvauksen lisäksi etsinyt elokuvaansa visuaalista kauneutta, joka vastaisi Keatsin verbaalista kauneutta ja lahjakkuutta. Yön kirkas tähti sisältää esimerkiksi suorastaan hypnotisoivan lumoavan otoksen, jossa Fanny on sinisen kukkaniityn keskellä.

Yön kirkas tähti on älyllisyyden ja runollisuuden kyllästämä elokuva, visuaalisesti, tulkinnoissaan ja dialogissaan. Silti se ei hetkeäkään tunnu teennäiseltä. Fannyn kysyessä Keatsilta runojen ymmärtämisestä, Keats vastaa, ettei runoa ole tarkoitus selvittää vaan kokea koko sielullaan. Neuvo pätee myös Campionin kuulaaseen elokuvaan.

The Guardianin Peter Bradshaw huomautti viiden tähden arviossaan, kuinka harva elokuva antaa katsojan kuunnella hiljaisuuden ääniä, taukoja lauseiden välissä, linnunlaulua, vaatteiden kahinaa tai askelten rahinaa polulla. Tämän Campion tekee, mestarillisesti. Hän ei kiirehdi tai paisuttele kerrontaansa, ja silti – tai juuri siksi – Yön kirkas tähti on välillä suorastaan pakahduttava tunnevoimassaan.

- Peter Bradshawn ja Roger Ebertin mukaan Anna Möttölä ja Joona Hautaniemi 4.6.2014