 |
| Erkki Karu: Meidän poikamme / [Our Sons] (FI 1929). Poster designed by Kalle Havas. Please click on the image to enlarge it. |
Våra pojkar / Våra gossar.
FI 1929. PC: Suomi-Filmi Oy. P+D+SC+ED: Erkki Karu. DP: Eino Kari, Frans Ekebom. AD: Carl Fager. Makeup: Hannes Kuokkanen. M for a cinema orchestra: Lauri Näre, Emil Kauppi.
C: Axel Slangus (Matti Korpi), Waldemar Wohlström (Matti's father), Olga Leino (Matti's mother), Birgit Sergelius (Kerttu Koskinen), Helge Ranin (Pekka Peltola), Uuno Montonen (Juho Peltola), Margit Tirkkonen (Katri Peltola, Pekka's little sister), Reino Volanen (Otto Oikarila), Otto Kotilainen (Otto's father, the master of Oikarila), Kaarlo Saarnio (Kauppa-Kalle / Kalle the Merchant), Uuno Laakso (Santtu), Ossi Korhonen (Captain Torkko), Aili Kari (a woman at the celebration), Miss Paavola (Pekka's beloved).
Helsinki premiere: 18.2.1929 Kino-Palatsi. Classification: 15404, 13.2.1929 – 2800 m /24 fps/ 101 min
Restored, tinted and toned (SEA 2005): 2783 m /24 fps/ 101 min
M (1929): arranged by Lauri Näre, Emil Kauppi.
M arranged and conducted for the restored edition (2005): Music Major Raine Ampuja. Performed 6.10.2005: Panssarisoittokunta (15 musicians), kantele Eva Alkula.
2K DCP (2014) viewed at Cinema Orion, Helsinki (Erkki Karu, Puolustusvoimain lippujuhlan päivä / Defence Forces' Day), 4 June 2014
We broke the Erkki Karu chronology to screen this film on Defence Forces' Day, also because the DCP was not yet ready a few months ago.
The Finnish National Filmography editors state that Meidän poikamme is one of Erkki Karu's three main films along with Koskenlaskijan morsian and Nummisuutarit. I agree.
The narrative is slim to the point of nonexistence, a merest trifle for a celebration of the Finnish infantry and navy, with an emphasis on the infantry. With this movie Erkki Karu launched his defence forces trilogy, his next entries focusing on the navy and the air force. Simultaneously in the U.S., John Ford, Raoul Walsh, and Frank Capra were busy, with film cycles of their own dedicated to military life.
The narrative is slight (boys grow to men, boys get girls) and the structure is simple: military life vs. country life, army life vs. navy life, drill vs. pranks.
The military service of Matti (Axel Slangus) in the army and Pekka (Helge Ranin) in the navy, their growth "from boys to men" is the main story. The film is a piece of conscription propaganda for the newly independent nation. Ten years had passed from the devastating Civil War. Wounds had not healed.
True problems are ignored. Meidän poikamme is the opposite to the collection of short stories, Kenttä ja kasarmi [The Field and the Barracks] (1928) by Pentti Haanpää, based on his first hand observations on the reality of the army.
Erkki Karu was committed to a project of national healing. The simple farm guys are the heroes. The lazy idler son of the big farm is the villain.
As a director Karu is still inspired. The film is rich with visualized thoughts, memories, and visions. There are epic long shots and revealing close-ups.
The momentum stems from the documentary impulse. Karu is delighted to show us all aspects of army life: the supply depot, the field drill, learning the military ranks and the insignia, canteen antics, bunk pranks, shooting at the range, the playing field, the sauna, the swimming, the night watch, the summer camp, the morning calisthenics, washing clothes, winter exercises on the ski.
The culmination is the grandes manœuvres, a big show exercise of all what the defence forces can do, a long montage sequence including the cavalry, the artillery, bicycle troops, machine guns, and the air force. A series of explosions shatter the forest. Epic long shots cover the troops, and in Helsinki, a military parade fills the Senate Square.
The foundation work of the Finnish military film is also the foundation of the Finnish military farce. The approach to the military service is farcical except the culminating military exercise where it's all business. Boys have become men.
Axel Slangus, born in 1890, is twenty years too old for the leading role, but his filmography provides interesting links to the classical authors Aleksis Kivi (Esko in Nummisuutarit) and J. L. Runeberg (Sven Dufva in Fänrik Ståls sägner). Slangus had specialized in simple but strong characters who can be more complex than expected. Matti is clearly a new version of Sven Dufva.
Helge Ranin, born in 1897, was too old, too, but he seems more youthful, and one can't here help remembering his son Matti Ranin who played Kariluoto in one of the leading roles in The Unknown Soldier, the all-time most popular Finnish film.
Matti's service starts in rivalry with his fellow soldier Santtu (Uuno Laakso) in the bunk below, and they keep playing pranks on one another. The film could have evolved to a Finnish version of What Price Glory?, but after midpoint the Matti-Santtu rivalry is simply forgotten.
The film is beautifully shot by Eino Kari and Frans Ekebom.
The score is by Lauri Näre, a pioneer of Finnish military music, and Emil Kauppi, a pioneer of quality scores in the silent era. It is exhilarating as arranged and directed by Raine Ampuja and played by Panssarisoittokunta at Cinema Orion in 2005. The joy and the impact of Meidän poikamme is doubled with this score with historical references dating back to the Thirty Years' War in the early 17th century. I love also the "storytelling quality" in the music to the bridging passages. The brass band alternates with delicious kantele solos by Eva Alkula.
The score has also documentary value as the music selections (see beyond the jump break) are the ones that were actually played by military orchestras and still are. The value of the work of Lauri Näre has been that lasting.
There is a soft image quality in much of this DCP. Pekka Tähtinen told me that it stems from the camera negative. Could it be that much of the film was shot with filters to try to conceal the age of the middle-aged "boys"? If that was the plan, it failed.
Our program note by Harri Hirvonen (2005)
Maassamme suoritettiin pitkälle 1920-luvun lopulle vuoden 1918 sodan jättämien arpien vaikeaa jälkihoitoa, johon kuului olennaisena osana eri kansanosien yhdistäminen juuri saavutetun ja tuoreeltaan koetellun itsenäisyyden säilyttämiseksi myös jatkossa. Tehtävän onnistuminen vaati Suomen nuoren puolustuslaitoksen uudelleenorganisointia ja toimintaperiaatteiden uudelleenarviointia.
Armeija oli kiistelty keskustelunaihe, jonka suhteen mielipiteet jakaantuivat ajoittain hyvinkin jyrkästi kahtia. Porvarillinen kansanosa halusi kehittää armeijaa ja suojeluskuntia edelleen, kun taas vasemmistolla oli vahvoja epäilyjä sodan voittaneen valkoisen osapuolen arvoja puolustaneiden joukkojen suhteen. Kahtiajako näkyi sekä eduskunnassa että kansan syvien rivien keskuudessa, sillä puolustusmäärärahat olivat tiukoilla ja armeijan harmaat eivät houkutelleet kaikkia asevelvollisuusikäisiä puoleensa. Armeijalle keskustelu puolustuslaitoksen tarpeellisuudesta sattui pahimpaan mahdolliseen aikaan eli juuri kun sen organisaatiota rukattiin uuteen uskoon. Työ vaati runsaasti voimavaroja, joten armeijan ylin johto halusi saada työrauhan toimintansa kritisoinnilta eristäytymällä kasarmien porttien sisäpuolelle.
Armeijan valmiuden kehittämiselle oli myös ulkopoliittiset syynsä. Vuoden 1921 alkupuolella puhjennut Itä-Karjalan rajakriisi nopeutti osaltaan Suomen ensimmäisen pysyvämmän asevelvollisuuslain säätämistä vuonna 1922. Neuvosto-Venäjä kukisti tiukalla kädellä Itä-Karjalan kansannousun ja moitti Suomea useissa nooteissaan puuttumisesta vapaaehtoisjoukkojen välityksellä maan sisäisiin asioihin. Yleinen epävarmuus ajoi Suomen reunavaltioliittoa suunnittelevien valtioiden leiriin. Vuosina 1923-26 toiminut puolustusrevisiotoimikunta ei silti saanut läpi mittavaa puolustuslaitoksen varusteluohjelmaa idästä tulevaan uhkaan vedoten. Vuonna 1927 solmittu jäsenyys Kansainliitossa toi osittaista vakautta ulkopoliittisesti epävarmaan tilanteeseen.
Puolustuslaitoksen kehitystyö eteni, kun upseeriston koulutus yhtenäistettiin sotakorkeakoulun toiminnan alkamisen myötä (1924). Puolustuslaitos sekä suojeluskunnat vakinaistettiin vuonna 1928. Kun vasemmistolainen Väinö Tanner vastaanotti virkaatekevänä presidenttinä keväällä 1927 vapaussodan muistoparaatin Helsingissä, niin teko oli omiaan rauhoittamaan armeijan ympärillä vellonutta poliittista kuohuntaa. Nämä tapahtumat takasivat puolustuslaitokselle vakaamman pohjan kehittää toimintaansa koko kansan armeijana.
Puolustuslaitos oli raottanut kasarmien portteja siviileille jo vuonna 1921, kun Mikkelin maalaiskunnan Tuukkalan kasarmialueella kuvattiin sotilasfarssia Kun Solttu-Juusosta tuli herra. Armeijan tiukka eristäytyminen muusta yhteiskunnasta päättyi kuitenkin vasta, kun puolustuslaitoksen komentajaksi tuli vuonna 1926 kenraalimajuri Aarne Sihvo. Sihvo kiinnitti huomiota armeijan sisäisiin sosiaalisiin suhteisiin parantamalla sotilaiden viihtyvyyttä ja kaventamalla näin päällystön ja miehistön välistä kuilua. Teologian professori A.J. Pietilän tutkimus armeijan sosiaalisista suhteista vuodelta 1927 oli sekin omiaan laittamaan liikkeelle armeijan kasvojenpuhdistuskampanjan. Tämä näkyi myös armeijan ja siviiliväestön suhteissa; ensimmäiset omaisten päivät järjestettiin Hennalan kasarmeilla Lahdessa vuonna 1929.
Syksyllä 1928, kun armeijan asema alkoi vakiintua kiinteäksi osaksi yhteiskuntaa, kuvattiin ohjaaja Erkki Karun johdolla kokoillan elokuvaa Meidän poikamme, jossa armeija oli ensimmäistä kertaa pääosassa. Armeija antoi ohjaajan kuvata alkuperäisessä ympäristössä kasarmeilla, harjoituskentillä ja sotaharjoituksissa sekä antoi tämän käyttöön sotamiehiä, varusteita jne. Yhteistyö sujui jouhevasti, sillä Karu oli jo vuonna 1922 kuvannut armeija-aihetta dokumenttielokuvaan Finlandia. Lisäksi vuonna 1927 valmistunut, puolustuslaitoksen kuvaama elokuva Suomen armeija sisältänee joitakin samoja kohtauksia kuin Meidän poikamme. Karu on sisällyttänyt elokuvaansa myös dokumentaarista aineistoa, mm. vapaussodan päättymisen toukokuun paraatista Helsingistä ja Kymenlaakson taisteluharjoitusten elokuun loppukatselmuksesta Utista, molemmat vuodelta 1928.
Samaan aikaan Meidän poikamme kuvausten kanssa julkaistiin Pentti Haanpään yleistä mielipidettä kohahduttanut novellikokoelma Kenttä ja kasarmi, jonka ote nuoren tasavallan puolustuslaitokseen oli aivan toinen kuin Karun elokuvan koko kansan armeijaa korostava näkökulma. Elokuva-alan arvostelijat väittivät tuoreeltaan Haanpään teoksen armeijan vastaista kritiikkiä kovin yksipuoliseksi ja puolueelliseksi. Meidän poikamme tuotiin sen sijaan esille toisaalta dokumentaarisena ja objektiivisena kuvauksena armeijasta sekä toisaalta isänmaallisena ja puolustusvalmiutta korostavana kaiken kansan opetuselokuvana. Yleisesikunnan komento-osastossa 1920-luvulla palvellut everstiluutnantti (sittemmin kenraali) Paavo Talvela kuvaili osuvasti elokuvaa armeijan kannalta: "Elokuvan tarkoituksena on mielenkiintoisen juonen puitteissa kuvata armeijan oloja ja elämää todenperäisesti ja koristelematta, mutta kuitenkin niin, että se herättää katselijoissa myötätuntoa puolustuslaitosta kohtaan sekä isänmaallista mielialaa…"
Elokuvassa seurataan torpanpoika Matti Korven asepalvelusta maavoimissa sekä sivujuonena hänen ystävänsä, talollisen poika Pekka Peltolan palvelusta merivoimissa palvelukseen astumisesta aina kotiuttamiseen saakka. Asepalveluksen rinnalla kuvataan Matin ja Pekan perheiden eloa ja oloa kotiseudulla. Matille armeijan opit menevät perille aluksi kantapään kautta, mutta vähitellen hän kasvaa kelpo sotamieheksi. Itsetietoinen ja vastuunsa tunteva Matti voikin palveluksensa suoritettuaan ottaa hyvillä mielin vastaan torpan isännyyden ja jatkaa isiensä työtä.
Meidän poikamme sai ensi-iltaansa 18.2.1929 juhlavan vierasjoukon tasavallan presidentti Lauri Kristian Relanderia ja puolustuslaitoksen ylintä johtoa myöten. Lehdistössä elokuvaa kehuttiin "suurfilmiksi" ja "uuden kehityskauden kynnykseksi" mm. filmiteknisistä ansioistaan. Meidän poikamme teki vaikutuksen myös tavalla, jolla se kuvaa "Suomen armeijan kunnon, valmiuden ja teknillisen kelpoisuuden". Ja edelleen mainittiin, että filmi antoi "jokseenkin tyhjentävän kuvan sotilaselämän iloista ja suruista". Tämä "isänmaallinen kuvaruno" oli yksi vuoden katsotuimmista kotimaisista elokuvista ja se saikin jatkoa kahden äänielokuvan verran: Meidän poikamme merellä (1933) ja Meidän poikamme ilmassa – me maassa (1934). Jotkut tosin kaipasivat elokuvaan enemmän armeijan hirtehishuumoria ja synkempiä tyyppejä "kantajääkäreiden" muodossa. Meidän poikamme toi joka tapauksessa ohjaaja Erkki Karulle näyttävän sulan hattuun ja se voidaankin nähdä yhtenä Karun kolmesta pääteoksesta, Koskenlaskijan morsiamen ja Nummisuutarien rinnalla. Armeijalle Meidän poikamme antoi puolestaan runsain mitoin kauan kaivattua positiivista julkisuutta "…pyrkimättä kaunistelemaan mitään tai mustaamaan mitään".
Nyt esitettävän, Suomen elokuva-arkiston ja Finn-Lab Oy:n yhteistyönä tehdyn, restauroidun kopion lähtökohtana oli puolustusvoimain elokuvakokoelmasta saatu tuhoutumassa ollut nitraattikopio. Elokuvan pelastekopion avulla saatiin selville puuttuvat seenit ja tekstit. Restaurointikopio tehtiin kaksoisvalottamalla Desmet-menetelmällä (nimetty belgialaisen restauroijan Noel Desmetin mukaan). Restaurointikopio on tehty pieteetillä alkuperäisen version värisävyjä kunnioittaen.
– Harri Hirvonen 6.10.2005
Päälähteet:
– Toim. Matti Lappalainen & Anssi Vuorenmaa: "Suomen puolustusvoimat ennen ja nyt". Sotatieteen laitoksen julkaisuja XX. WSOY, Porvoo 1988.
– Kenneth Lundin: "Armeija astuu valkokankaalle. Meidän poikamme –elokuvan taustaa ja tarkoitusperiä". Teoksessa "Suomen kansallisfilmografia I. Vuosien 1907-1935 suomalaiset kokoillan elokuvat". Edita & Suomen elokuva-arkisto, Helsinki 1996.
– Tuija Söderman, konservaattori, Suomen elokuva-arkisto.
– Jukka Tarkka & Allan Tiitta: "Itsenäinen Suomi. Seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä". Otava, Helsinki 1987.
– "Suomen kansallisfilmografia I. Vuosien 1907-1935 suomalaiset kokoillan elokuvat". Edita & Suomen elokuva-arkisto, Helsinki 1996.
Music playlist of the compilation score:
Alakuloisuus, säv. Christian Teilman (Matti lähdössä sotapalvelukseen)
Kaksi vanhaa suomalaista polskaa, säv. trad., sov. Oskar Merikanto (Matti ja Pekka junassa)
Talvi, säv. Emil Kauppi (aamuherätys klo 5)
Meripoikien laulu, säv. trad., sov. Emil Kauppi (Pekka sotalaivan kannella)
Kevät, säv. Emil Kauppi (Matin kotitorpassa)
Arvon mekin ansaitsemme, säv. trad., sov. Emil Kauppi (Oton kotona)
Tarkka-ampujat, säv. trad., sov. Emil Kauppi (sotilaat ampumaradalla)
Oi jos ilta joutuisi, säv. Toivo Kuula (Matti muistelee kotiaan)
Isoo-Antti ja Rannanjärvi, säv. trad., sov. Emil Kauppi (Matti ja Pekka kaatavat Oton auton)
Oi, kallis kotimaa, säv. trad., sov. Emil Kauppi (taisteluharjoitukset)
Aamulaulu, säv. Toivo Kuula (Matti ja Pekka lähtevät kotiin).
Säestysmusiikkiin kuuluivat myös seuraavat sävellykset:
Ateenalaisten laulu, säv. Jean Sibelius
Björneborgarnas marsch / Porilaisten marssi, säv. Christian Fredric Kress
Illalla, säv. Yrjö Kilpinen
Isänmaalle, säv. Jean Sibelius
Kaartin pojat, säv. tuntematon
Karelia-sarja, säv. Jean Sibelius
Karjalan jääkärien marssi, säv. trad.
Kasarmilaulu, säv. tuntematon
Kesäillan idylli, säv. Oskar Merikanto
Kesäillan valssi, säv. Oskar Merikanto
Kolmikymmentävuotisen sodan marssi, säv. trad.
Länsisuomalainen valssi, säv. Selim Palmgren
Nocturno, säv. Otto Kotilainen
Ol' kaunis kesäilta, säv. trad.
Parolan marssi, säv. trad.
Polska, säv. Emil Kauppi
Polska, säv. Toivo Kuula
Soldatgossen / Sotilaspoika, säv. Fredrik Pacius
Sotamarssi, säv. Robert Kajanus
Sotamiehen laulu, säv. Söderman
Suomalaisen ratsuväen marssi 30-vuotisessa sodassa, säv. trad.
Sä kasvoit neito kaunoinen, säv. trad.
Tanssihumoreski, säv. Selim Palmgren
Tuhkimovalssi, säv. Selim Palmgren
Tääll' yksinäni laulelen, säv. trad.
Vaasan marssi, säv. Karl Collan
Vienankarjalainen rapsodia, säv. Heino Kaski.
Restored, tinted and toned (SEA 2005): 2783 m /24 fps/ 101 min
M (1929): arranged by Lauri Näre, Emil Kauppi.
M arranged and conducted for the restored edition (2005): Music Major Raine Ampuja. Performed 6.10.2005: Panssarisoittokunta (15 musicians), kantele Eva Alkula.
2K DCP (2014) viewed at Cinema Orion, Helsinki (Erkki Karu, Puolustusvoimain lippujuhlan päivä / Defence Forces' Day), 4 June 2014
We broke the Erkki Karu chronology to screen this film on Defence Forces' Day, also because the DCP was not yet ready a few months ago.
The Finnish National Filmography editors state that Meidän poikamme is one of Erkki Karu's three main films along with Koskenlaskijan morsian and Nummisuutarit. I agree.
The narrative is slim to the point of nonexistence, a merest trifle for a celebration of the Finnish infantry and navy, with an emphasis on the infantry. With this movie Erkki Karu launched his defence forces trilogy, his next entries focusing on the navy and the air force. Simultaneously in the U.S., John Ford, Raoul Walsh, and Frank Capra were busy, with film cycles of their own dedicated to military life.
The narrative is slight (boys grow to men, boys get girls) and the structure is simple: military life vs. country life, army life vs. navy life, drill vs. pranks.
The military service of Matti (Axel Slangus) in the army and Pekka (Helge Ranin) in the navy, their growth "from boys to men" is the main story. The film is a piece of conscription propaganda for the newly independent nation. Ten years had passed from the devastating Civil War. Wounds had not healed.
True problems are ignored. Meidän poikamme is the opposite to the collection of short stories, Kenttä ja kasarmi [The Field and the Barracks] (1928) by Pentti Haanpää, based on his first hand observations on the reality of the army.
Erkki Karu was committed to a project of national healing. The simple farm guys are the heroes. The lazy idler son of the big farm is the villain.
As a director Karu is still inspired. The film is rich with visualized thoughts, memories, and visions. There are epic long shots and revealing close-ups.
The momentum stems from the documentary impulse. Karu is delighted to show us all aspects of army life: the supply depot, the field drill, learning the military ranks and the insignia, canteen antics, bunk pranks, shooting at the range, the playing field, the sauna, the swimming, the night watch, the summer camp, the morning calisthenics, washing clothes, winter exercises on the ski.
The culmination is the grandes manœuvres, a big show exercise of all what the defence forces can do, a long montage sequence including the cavalry, the artillery, bicycle troops, machine guns, and the air force. A series of explosions shatter the forest. Epic long shots cover the troops, and in Helsinki, a military parade fills the Senate Square.
The foundation work of the Finnish military film is also the foundation of the Finnish military farce. The approach to the military service is farcical except the culminating military exercise where it's all business. Boys have become men.
Axel Slangus, born in 1890, is twenty years too old for the leading role, but his filmography provides interesting links to the classical authors Aleksis Kivi (Esko in Nummisuutarit) and J. L. Runeberg (Sven Dufva in Fänrik Ståls sägner). Slangus had specialized in simple but strong characters who can be more complex than expected. Matti is clearly a new version of Sven Dufva.
Helge Ranin, born in 1897, was too old, too, but he seems more youthful, and one can't here help remembering his son Matti Ranin who played Kariluoto in one of the leading roles in The Unknown Soldier, the all-time most popular Finnish film.
Matti's service starts in rivalry with his fellow soldier Santtu (Uuno Laakso) in the bunk below, and they keep playing pranks on one another. The film could have evolved to a Finnish version of What Price Glory?, but after midpoint the Matti-Santtu rivalry is simply forgotten.
The film is beautifully shot by Eino Kari and Frans Ekebom.
The score is by Lauri Näre, a pioneer of Finnish military music, and Emil Kauppi, a pioneer of quality scores in the silent era. It is exhilarating as arranged and directed by Raine Ampuja and played by Panssarisoittokunta at Cinema Orion in 2005. The joy and the impact of Meidän poikamme is doubled with this score with historical references dating back to the Thirty Years' War in the early 17th century. I love also the "storytelling quality" in the music to the bridging passages. The brass band alternates with delicious kantele solos by Eva Alkula.
The score has also documentary value as the music selections (see beyond the jump break) are the ones that were actually played by military orchestras and still are. The value of the work of Lauri Näre has been that lasting.
There is a soft image quality in much of this DCP. Pekka Tähtinen told me that it stems from the camera negative. Could it be that much of the film was shot with filters to try to conceal the age of the middle-aged "boys"? If that was the plan, it failed.
Our program note by Harri Hirvonen (2005)
Maassamme suoritettiin pitkälle 1920-luvun lopulle vuoden 1918 sodan jättämien arpien vaikeaa jälkihoitoa, johon kuului olennaisena osana eri kansanosien yhdistäminen juuri saavutetun ja tuoreeltaan koetellun itsenäisyyden säilyttämiseksi myös jatkossa. Tehtävän onnistuminen vaati Suomen nuoren puolustuslaitoksen uudelleenorganisointia ja toimintaperiaatteiden uudelleenarviointia.
Armeija oli kiistelty keskustelunaihe, jonka suhteen mielipiteet jakaantuivat ajoittain hyvinkin jyrkästi kahtia. Porvarillinen kansanosa halusi kehittää armeijaa ja suojeluskuntia edelleen, kun taas vasemmistolla oli vahvoja epäilyjä sodan voittaneen valkoisen osapuolen arvoja puolustaneiden joukkojen suhteen. Kahtiajako näkyi sekä eduskunnassa että kansan syvien rivien keskuudessa, sillä puolustusmäärärahat olivat tiukoilla ja armeijan harmaat eivät houkutelleet kaikkia asevelvollisuusikäisiä puoleensa. Armeijalle keskustelu puolustuslaitoksen tarpeellisuudesta sattui pahimpaan mahdolliseen aikaan eli juuri kun sen organisaatiota rukattiin uuteen uskoon. Työ vaati runsaasti voimavaroja, joten armeijan ylin johto halusi saada työrauhan toimintansa kritisoinnilta eristäytymällä kasarmien porttien sisäpuolelle.
Armeijan valmiuden kehittämiselle oli myös ulkopoliittiset syynsä. Vuoden 1921 alkupuolella puhjennut Itä-Karjalan rajakriisi nopeutti osaltaan Suomen ensimmäisen pysyvämmän asevelvollisuuslain säätämistä vuonna 1922. Neuvosto-Venäjä kukisti tiukalla kädellä Itä-Karjalan kansannousun ja moitti Suomea useissa nooteissaan puuttumisesta vapaaehtoisjoukkojen välityksellä maan sisäisiin asioihin. Yleinen epävarmuus ajoi Suomen reunavaltioliittoa suunnittelevien valtioiden leiriin. Vuosina 1923-26 toiminut puolustusrevisiotoimikunta ei silti saanut läpi mittavaa puolustuslaitoksen varusteluohjelmaa idästä tulevaan uhkaan vedoten. Vuonna 1927 solmittu jäsenyys Kansainliitossa toi osittaista vakautta ulkopoliittisesti epävarmaan tilanteeseen.
Puolustuslaitoksen kehitystyö eteni, kun upseeriston koulutus yhtenäistettiin sotakorkeakoulun toiminnan alkamisen myötä (1924). Puolustuslaitos sekä suojeluskunnat vakinaistettiin vuonna 1928. Kun vasemmistolainen Väinö Tanner vastaanotti virkaatekevänä presidenttinä keväällä 1927 vapaussodan muistoparaatin Helsingissä, niin teko oli omiaan rauhoittamaan armeijan ympärillä vellonutta poliittista kuohuntaa. Nämä tapahtumat takasivat puolustuslaitokselle vakaamman pohjan kehittää toimintaansa koko kansan armeijana.
Puolustuslaitos oli raottanut kasarmien portteja siviileille jo vuonna 1921, kun Mikkelin maalaiskunnan Tuukkalan kasarmialueella kuvattiin sotilasfarssia Kun Solttu-Juusosta tuli herra. Armeijan tiukka eristäytyminen muusta yhteiskunnasta päättyi kuitenkin vasta, kun puolustuslaitoksen komentajaksi tuli vuonna 1926 kenraalimajuri Aarne Sihvo. Sihvo kiinnitti huomiota armeijan sisäisiin sosiaalisiin suhteisiin parantamalla sotilaiden viihtyvyyttä ja kaventamalla näin päällystön ja miehistön välistä kuilua. Teologian professori A.J. Pietilän tutkimus armeijan sosiaalisista suhteista vuodelta 1927 oli sekin omiaan laittamaan liikkeelle armeijan kasvojenpuhdistuskampanjan. Tämä näkyi myös armeijan ja siviiliväestön suhteissa; ensimmäiset omaisten päivät järjestettiin Hennalan kasarmeilla Lahdessa vuonna 1929.
Syksyllä 1928, kun armeijan asema alkoi vakiintua kiinteäksi osaksi yhteiskuntaa, kuvattiin ohjaaja Erkki Karun johdolla kokoillan elokuvaa Meidän poikamme, jossa armeija oli ensimmäistä kertaa pääosassa. Armeija antoi ohjaajan kuvata alkuperäisessä ympäristössä kasarmeilla, harjoituskentillä ja sotaharjoituksissa sekä antoi tämän käyttöön sotamiehiä, varusteita jne. Yhteistyö sujui jouhevasti, sillä Karu oli jo vuonna 1922 kuvannut armeija-aihetta dokumenttielokuvaan Finlandia. Lisäksi vuonna 1927 valmistunut, puolustuslaitoksen kuvaama elokuva Suomen armeija sisältänee joitakin samoja kohtauksia kuin Meidän poikamme. Karu on sisällyttänyt elokuvaansa myös dokumentaarista aineistoa, mm. vapaussodan päättymisen toukokuun paraatista Helsingistä ja Kymenlaakson taisteluharjoitusten elokuun loppukatselmuksesta Utista, molemmat vuodelta 1928.
Samaan aikaan Meidän poikamme kuvausten kanssa julkaistiin Pentti Haanpään yleistä mielipidettä kohahduttanut novellikokoelma Kenttä ja kasarmi, jonka ote nuoren tasavallan puolustuslaitokseen oli aivan toinen kuin Karun elokuvan koko kansan armeijaa korostava näkökulma. Elokuva-alan arvostelijat väittivät tuoreeltaan Haanpään teoksen armeijan vastaista kritiikkiä kovin yksipuoliseksi ja puolueelliseksi. Meidän poikamme tuotiin sen sijaan esille toisaalta dokumentaarisena ja objektiivisena kuvauksena armeijasta sekä toisaalta isänmaallisena ja puolustusvalmiutta korostavana kaiken kansan opetuselokuvana. Yleisesikunnan komento-osastossa 1920-luvulla palvellut everstiluutnantti (sittemmin kenraali) Paavo Talvela kuvaili osuvasti elokuvaa armeijan kannalta: "Elokuvan tarkoituksena on mielenkiintoisen juonen puitteissa kuvata armeijan oloja ja elämää todenperäisesti ja koristelematta, mutta kuitenkin niin, että se herättää katselijoissa myötätuntoa puolustuslaitosta kohtaan sekä isänmaallista mielialaa…"
Elokuvassa seurataan torpanpoika Matti Korven asepalvelusta maavoimissa sekä sivujuonena hänen ystävänsä, talollisen poika Pekka Peltolan palvelusta merivoimissa palvelukseen astumisesta aina kotiuttamiseen saakka. Asepalveluksen rinnalla kuvataan Matin ja Pekan perheiden eloa ja oloa kotiseudulla. Matille armeijan opit menevät perille aluksi kantapään kautta, mutta vähitellen hän kasvaa kelpo sotamieheksi. Itsetietoinen ja vastuunsa tunteva Matti voikin palveluksensa suoritettuaan ottaa hyvillä mielin vastaan torpan isännyyden ja jatkaa isiensä työtä.
Meidän poikamme sai ensi-iltaansa 18.2.1929 juhlavan vierasjoukon tasavallan presidentti Lauri Kristian Relanderia ja puolustuslaitoksen ylintä johtoa myöten. Lehdistössä elokuvaa kehuttiin "suurfilmiksi" ja "uuden kehityskauden kynnykseksi" mm. filmiteknisistä ansioistaan. Meidän poikamme teki vaikutuksen myös tavalla, jolla se kuvaa "Suomen armeijan kunnon, valmiuden ja teknillisen kelpoisuuden". Ja edelleen mainittiin, että filmi antoi "jokseenkin tyhjentävän kuvan sotilaselämän iloista ja suruista". Tämä "isänmaallinen kuvaruno" oli yksi vuoden katsotuimmista kotimaisista elokuvista ja se saikin jatkoa kahden äänielokuvan verran: Meidän poikamme merellä (1933) ja Meidän poikamme ilmassa – me maassa (1934). Jotkut tosin kaipasivat elokuvaan enemmän armeijan hirtehishuumoria ja synkempiä tyyppejä "kantajääkäreiden" muodossa. Meidän poikamme toi joka tapauksessa ohjaaja Erkki Karulle näyttävän sulan hattuun ja se voidaankin nähdä yhtenä Karun kolmesta pääteoksesta, Koskenlaskijan morsiamen ja Nummisuutarien rinnalla. Armeijalle Meidän poikamme antoi puolestaan runsain mitoin kauan kaivattua positiivista julkisuutta "…pyrkimättä kaunistelemaan mitään tai mustaamaan mitään".
Nyt esitettävän, Suomen elokuva-arkiston ja Finn-Lab Oy:n yhteistyönä tehdyn, restauroidun kopion lähtökohtana oli puolustusvoimain elokuvakokoelmasta saatu tuhoutumassa ollut nitraattikopio. Elokuvan pelastekopion avulla saatiin selville puuttuvat seenit ja tekstit. Restaurointikopio tehtiin kaksoisvalottamalla Desmet-menetelmällä (nimetty belgialaisen restauroijan Noel Desmetin mukaan). Restaurointikopio on tehty pieteetillä alkuperäisen version värisävyjä kunnioittaen.
– Harri Hirvonen 6.10.2005
Päälähteet:
– Toim. Matti Lappalainen & Anssi Vuorenmaa: "Suomen puolustusvoimat ennen ja nyt". Sotatieteen laitoksen julkaisuja XX. WSOY, Porvoo 1988.
– Kenneth Lundin: "Armeija astuu valkokankaalle. Meidän poikamme –elokuvan taustaa ja tarkoitusperiä". Teoksessa "Suomen kansallisfilmografia I. Vuosien 1907-1935 suomalaiset kokoillan elokuvat". Edita & Suomen elokuva-arkisto, Helsinki 1996.
– Tuija Söderman, konservaattori, Suomen elokuva-arkisto.
– Jukka Tarkka & Allan Tiitta: "Itsenäinen Suomi. Seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä". Otava, Helsinki 1987.
– "Suomen kansallisfilmografia I. Vuosien 1907-1935 suomalaiset kokoillan elokuvat". Edita & Suomen elokuva-arkisto, Helsinki 1996.
Music playlist of the compilation score:
Alakuloisuus, säv. Christian Teilman (Matti lähdössä sotapalvelukseen)
Kaksi vanhaa suomalaista polskaa, säv. trad., sov. Oskar Merikanto (Matti ja Pekka junassa)
Talvi, säv. Emil Kauppi (aamuherätys klo 5)
Meripoikien laulu, säv. trad., sov. Emil Kauppi (Pekka sotalaivan kannella)
Kevät, säv. Emil Kauppi (Matin kotitorpassa)
Arvon mekin ansaitsemme, säv. trad., sov. Emil Kauppi (Oton kotona)
Tarkka-ampujat, säv. trad., sov. Emil Kauppi (sotilaat ampumaradalla)
Oi jos ilta joutuisi, säv. Toivo Kuula (Matti muistelee kotiaan)
Isoo-Antti ja Rannanjärvi, säv. trad., sov. Emil Kauppi (Matti ja Pekka kaatavat Oton auton)
Oi, kallis kotimaa, säv. trad., sov. Emil Kauppi (taisteluharjoitukset)
Aamulaulu, säv. Toivo Kuula (Matti ja Pekka lähtevät kotiin).
Säestysmusiikkiin kuuluivat myös seuraavat sävellykset:
Ateenalaisten laulu, säv. Jean Sibelius
Björneborgarnas marsch / Porilaisten marssi, säv. Christian Fredric Kress
Illalla, säv. Yrjö Kilpinen
Isänmaalle, säv. Jean Sibelius
Kaartin pojat, säv. tuntematon
Karelia-sarja, säv. Jean Sibelius
Karjalan jääkärien marssi, säv. trad.
Kasarmilaulu, säv. tuntematon
Kesäillan idylli, säv. Oskar Merikanto
Kesäillan valssi, säv. Oskar Merikanto
Kolmikymmentävuotisen sodan marssi, säv. trad.
Länsisuomalainen valssi, säv. Selim Palmgren
Nocturno, säv. Otto Kotilainen
Ol' kaunis kesäilta, säv. trad.
Parolan marssi, säv. trad.
Polska, säv. Emil Kauppi
Polska, säv. Toivo Kuula
Soldatgossen / Sotilaspoika, säv. Fredrik Pacius
Sotamarssi, säv. Robert Kajanus
Sotamiehen laulu, säv. Söderman
Suomalaisen ratsuväen marssi 30-vuotisessa sodassa, säv. trad.
Sä kasvoit neito kaunoinen, säv. trad.
Tanssihumoreski, säv. Selim Palmgren
Tuhkimovalssi, säv. Selim Palmgren
Tääll' yksinäni laulelen, säv. trad.
Vaasan marssi, säv. Karl Collan
Vienankarjalainen rapsodia, säv. Heino Kaski.
No comments:
Post a Comment