William A. Wellman: A Short Time for Insanity (a book)

William A. Wellman: Wings (US 1927). Please click to enlarge the photo.

William A. Wellman: A Short Time for Insanity. New York: Hawthorn Books, 1974.

My travel reading in Bologna was William A. Wellman's memoir book A Short Time for Insanity. It is a psychedelic autobiography originally written in the early 1960s while Wellman, a war invalid of WWI, was heavily drugged to alleviate an unendurable pain in the back. "Green Hornets" held the pain in check, but it was one excruciating battle more to wean the drug habit. Wellman was ahead of his time in his book which has affinities with Hunter S. Thompson's "Fear and Loathing" cycle of writing.

The Kirkus Review summary: "An autobiography -- or rather ""a dogfight of reflections"" -- without any semblance of temporal continuity. Assembled ""in a codeinic haze,"" it's the ""hodgepodge of things you think of"" when you're stuck in the hospital with acute fibrositis* and have nothing better to do. Wellman's career was nearly as zesty as some of the fine films he directed -- notably Wings, Public Enemy, A Star Is Born (1937 Oscar winner), The Ox-Bow Incident and G.I. Joe -- but it's lamentable that there was no one in the director's chair to ford the b(r)ook's stream of consciousness. ""The present had swallowed up the past"" -- and regurgitated it all back. He should have left us a few of those narcotic Green Hornets." (Kirkus Review, writer uncredited)

Like Samuel Fuller, Wellman was marked for life by the war experience. And like in Fuller's autobiography A Third Face, there is a frankly psychotic dimension in Wellman's book.

A central theme in this year's Il Cinema Ritrovato was the centenary of the First World War. Coincidentally, two of the subjects of further main retrospectives were WWI veterans: Werner Hochbaum and William A. Wellman.

My highlight of Il Cinema Ritrovato this year was Les Croix de bois / Wooden Crosses. Wellman directed its WWII American counterpart, Story of G.I. Joe, whose concluding sentence is devoted "for those beneath the wooden crosses" and in which James Agee recognized a tragic and timeless masterpiece. Some of the most colourful and memorable pages in A Short Time for Insanity are devoted to Story of G.I. Joe, covering Wellman's encounters with producer Lester Cowan (whom he disliked) and legendary war correspondent Ernie Pyle (whom he respected).

In Finland Matti Salo has seen in Story of G.I. Joe a counterpart and even a possible influence to Väinö Linna's novel The Unknown Soldier. Robert Mitchum in his breakthrough role is a democratic leader such as Koskela in Linna's book. Wally Cassell is to Matti Salo like Rahikainen, incorporating the animal persistence of the life force.

Väinö Linna stated that the purpose of his book was to strip war of all its glory and bestow it all on the fighting soldier. The same motto could fit Les Croix de bois and Story of G.I. Joe.**

After the Bologna retrospective my favourite Wellmans include

Siivet (Wings, 1927)
Beggars of Life (1928)
Kovan onnen poikia (Wild Boys of the Road, 1933)
Tähti on syntynyt (A Star Is Born, 1937)
Ei mikään pyhää... (Nothing Sacred, 1937)
Sotakirjeenvaihtaja (Story of G.I. Joe, 1945)
Polttava aurinko (Yellow Sky, 1948)
Naiskaravaani (Westward the Women, 1952)
Valkoinen helvetti (Island in the Sky, 1953)
Puuman jäljillä (Track of the Cat, 1954)
Hyvästi, ystäväni (Good-bye, My Lady, 1956)

* Inflammation of fibrous connective tissue, typically affecting the back and causing stiffness and pain. "Previously, the condition was known by other names such as fibrositis, chronic muscle pain syndrome, psychogenic rheumatism and tension myalgias." (Google Translator)

** PS. 28 July 2014 at Montmartre: there is here a Square Roland Dorgelès and a plaque with the inscription: Au carrefour de la Bohême et des Croix de Bois / ROLAND DORGELES / "Je hais la guerre / Mais j'aime ceux qui l'ont faite". Dorgelès and Linna share exactly the same idea. Dorgelès was never translated into Finnish.

Antti Alanen: William A. Wellman
(Elokuvantekijät / Encyclopedia of Film-Makers, 2012)

William Augustus Wellman, *29.2.1896 Brookline (Massachusetts), †9.12.1975 Los Angeles (Kalifornia). Lempinimi: Wild Bill Wellman. Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, lentäjä.

The Man Who Won (1923), Second Hand Love (1923), Big Dan (1923), Cupid's Fireman (1923), Not a Drum Was Heard (1924), The Vagabond Trail (1924), The Circus Cowboy (1924), When Husbands Flirt (1925), The Boob (1926), Venäläistä verta (You Never Know Women, 1926), Rakkauden tie (The Cat's Pajamas, 1926), Siivet (Wings, 1927), Kadotettujen legioona (The Legion of the Condemned, 1928), Parempi mainettansa (Ladies of the Mob, 1928), Beggars of Life (1928), Chinatown Nights (1929), Mies jota rakastan (The Man I Love, 1929), Woman Trap (1929), Dangerous Paradise (1930), Taistelulentäjät (Young Eagles, 1930), Maybe It's Love (1930), Other Men's Women (1931), Yhteiskunnan vihollinen (The Public Enemy, 1931), Night Nurse (1931), The Star Witness (1931), Etelämeren villiruusu (Safe in Hell, 1931), Shanghain lootuskukka (The Hatchet Man, 1932), So Big! (1932), Love Is a Racket (1932), The Purchase Price (1932), The Conquerors (1932), Sinetöidyt huulet (Frisco Jenny, 1932), Pilvien poika (Central Airport, 1933), Lilly Turner (1933), Suurinta elämässä (Heroes for Sale, 1933), Keskiyön rakkautta (Midnight Mary, 1933), Kovan onnen poikia (Wild Boys of the Road, 1933), College Coach (1933), Looking for Trouble (1934), Stingaree (1934), Yhteiskunnan haaskalinnut (The President Vanishes, 1934), Erämaan kutsu (Call of the Wild, 1935), Robin Hoodin kosto (The Robin Hood of El Dorado, 1936), Suurkaupunki kutsuu (Small Town Girl, 1936), Tähti on syntynyt / Tapahtuipa Hollywoodissa (A Star Is Born, 1937), Ei mikään pyhää... (Nothing Sacred, 1937), Ilman valloittajat (Men with Wings, 1938), Erämaalinnakkeen sankarit (Beau Geste, 1938), Valo joka katosi (The Light That Failed, 1939), Reaching for the Sun (1941), Roxie Hart (1942), Sankarin tapaan (The Great Man's Lady, 1942), Ukkoslintuja (Thunder Birds, 1942), Dixie-Daisy ja murhamysteeri (Lady of Burlesque, 1943), Kuolemantuomiopaikka (The Ox-Box Incident, 1943), Buffalo Bill (Buffalo Bill, 1944), Suurkerskailija (This Man's Navy, 1945), Sotakirjeenvaihtaja (Story of G.I. Joe, 1945), Suuri seikkailu (Gallant Journey, 1946), Lumottu kaupunki (Magic Town, 1947), The Iron Curtain (1948), Polttava aurinko (Yellow Sky, 1948), Taistelutanner (Battleground, 1949), The Next Voice You Hear... (1950), The Happy Years (1950), Eränkävijäin kuningas (Across the Wide Missouri, 1951), It's a Big Country (1951), Naiskaravaani (Westward the Women, 1952), Siipirikko (My Man and I, 1952), Valkoinen helvetti (Island in the Sky, 1953), Paluuta ei ole (The High and the Mighty, 1954), Puuman jäljillä (Track of the Cat, 1954), Kiinan vesillä / Verinen salmi (Blood Alley, 1955), Hyvästi, ystäväni (Good-bye, My Lady, 1956), Tulikaste (Darby's Rangers, 1958), Lafayetten laivue (Lafayette Escadrille, 1958).

Urheileva lukiolaispoika William Wellman sai ensikosketuksen elokuvamaailmaan tutustuessaan Douglas >Fairbanksiin. 1917 W. liittyi Ranskan muukalaislegioonaan päästäkseen ilmavoimiin. Lafayette Flying Corpsin taistelulentäjänä W. ampui alas saksalaisia ja näki toveriensa kaatuvan. Hän sai pahan selkävamman ja monta kunniamerkkiä. Sotainvalidi W. ryhtyi lento-opettajaksi San Diegossa, mutta Fairbanks houkutteli hänet elokuva-alalle. Näytteleminen (The Knickerbocker Buckaroo, 1919) inhotti W:ia, mutta elokuvantekoon hän syttyi. Apulaisena Samuel Goldwynin studiolla W. seurasi Maurice >Tourneuria, Frank Lloydia ja Tod >Browningia. W. eteni apulaisohjaajaksi, siirtyi William Foxin studiolle, ja hänen tärkeimmäksi opettajakseen tuli Bernard J. Durning. W:in ohjaajanura alkoi Foxilla, jossa hän teki useita pienen budjetin Buck Jones -elokuvia. Rämäpää W. ohjasi näyttelijöitä karjumalla ja haastoi riitaa tuottajien kanssa niin, että sai loppuikänsä siirtyä studiolta toiselle.

MGM:lle valmistui varhainen Joan Crawford -elokuva The Boob. Columbialla W. niitti mainetta nopeana yhden oton ohjaajana. Tuottaja B. P. Schulberg houkutteli W:in Paramountille. >Murnaun Viimeinen mies sai karskeimmatkin jenkkiohjaajat saksalaisen ekspressionismin lumoihin. Venäläistä verta oli lakonista tyyliä suosivan W:in kiinnostava, yksinäinen kokeilu toisenlaisella tyylillä. >Vidorin Suuri paraati oli herättänyt kiinnostuksen sotaelokuvaan, ja W:in mahtava Siivet toi ilmavoimien veteraanin aitoa kokemusta mahtavaan sotakuvaukseen. Charles Rogers, Richard Arlen ja Gary Cooper saivat nostetta tähtiuralle, ja mukana oli Paramountin suosikki Clara Bow. Tulos oli ilmataisteluelokuvan kantateos, joka sai pian seuraajia. Yhden otoksen W. muuttui tästä ensimmäisestä pääteoksestaan lähtien tarpeen vaatiessa perfektionistiksi. Hänestä tuli elokuvan tärkein lentoelokuvien ohjaaja (hän teki niitä 11).

W:in pääteoksiin kuuluva Beggars of Life tarjosi voimakasta kuvailmaisua ja yhteiskunnallista näkemystä pääosissa Louise Brooks, Wallace Beery ja Arlen. W. siirtyi huolettomasti äänielokuvaan liikkuvan kameran taitojaan menettämättä. Entistä enemmän hän alkoi suosia puolilähikuvaa, kun lähikuvalla ei tarvinnut enää ilmentää, että joku puhuu. Herman J. Mankiewiczin käsikirjoitukseen perustuva Mies jota rakastan osoitti W:in taidon uudenlaisen räiskyvän dialogielokuvan saralla. W. suolsi elokuvia kiihtyvällä vauhdilla, jopa seitsemän vuodessa, ja totesi itse, että yhtä hyvää elokuvaa kohti hän teki viisi kuusi tusinatyötä.

W. jätti hänelle läpimurron suoneen Paramountin ja siirtyi Warner Bros.:lle, jossa oli tuotantopäällikkönä karski hengenheimolainen Darryl F. Zanuck. Keskeisiin gangsterielokuviin kuuluva Yhteiskunnan vihollinen teki James Cagneysta tähden ja antoi nostetta Jean Harlowille. W. oli elementissään varhaisen äänielokuvan villeinä vuosina ennen Hollywoodin Production Code -itsesäätelyn kiristymistä vuonna 1934. Night Nurse tarjosi varhaisen tähtiroolin Barbara Stanwyckille; W. oli tärkein Stanwyck-ohjaaja >Capran jälkeen; W. ja Stanwyck tekivät viisi elokuvaa yhdessä. Etelämeren villiruusu ja Keskiyön rakkautta kuuluvat myös W:in unohdettuihin ja sittemmin löydettyihin "Pre-Code" -teoksiin. Niissä kiinnitettiin myös huomiota lama-ajan yhteiskunnallisiin ongelmiin. Suurinta elämässä kertoo sotainvalidista (Richard Barthelmess), josta tulee morfinisti. Kovan onnen poikia kuuluu elokuvan ensimmäisiin merkittäviin nuorisorikolliskuvauksiin; sen näyttelijättärestä Dorothy Coonanista tuli ohjaajan neljäs ja lopullinen vaimo ja heidän seitsemän lapsensä äiti. Yhteiskunnan haaskalinnut oli poliittinen thrilleri, jossa USA:n presidentti ryhtyy jyrkkiin toimiin fasismin uhatessa. Erämaan kutsu oli sujuva Jack London -filmatisointi, pääosissa Clark Gable ja Loretta Young.

W. siirtyi MGM:lle. The Robin Hood of El Dorado, kuvauksen kohteena 1800-luvun rosvo Joaquin Murrieta, Zorron esikuva, käsitteli villin lännen teemoja poikkeavalla ja etnisesti haastavalla tavalla. W. sai kumppanikseen viiteen elokuvaan käsikirjoittaja Robert Carsonin. W. siirtyi David O. Selznickille Carson mukanaan. Tähti on syntynyt (1937 versio, pääosissa Janet Gaynor, Fredric March) oli hieno versio tunnetusta Hollywood-tragediasta. Ei mikään pyhää oli Ben Hechtin käsikirjoitukseen pohjautuva screwball-satiiri hyvää makua uhmaavasta julkisuustempusta, pääosissa Carole Lombard ja Fredric March. W. palasi Paramountille tuottaja-ohjaajana. Hänen versionsa Ranskan muukalaislegioonaa käsittelevästä tarinasta Erämaalinnakkeen sankarit / Beau Geste, pääosissa Gary Cooper ja Ray Milland, on osoittautunut kestosuosikiksi. Joel McCrea oli tähtenä kapitalismin saagoissa Reaching for the Sun ja Sankarin tapaan. 1930-luvun liberaalista W:ista tuli arkkikonservatiivi ja antikommunisti. W. siirtyi 20th Century-Foxille, jossa Zanuck oli pomona. Roxie Hart oli Nunnally Johnsonin käsikirjoitukseen perustuva räiskyvä komedia, pääosissa Ginger Rogers ja Adolphe Menjou. Dixie-Daisy ja murhamysteeri oli Barbara Stanwyckin viimeinen Wellman-rooli. Kuolemantuomiopaikka oli W:in henkilökohtaisia lempihankkeita, jonka tuottamiseksi hän taisteli. Karu lännenelokuva on lynkkaushenkeä vastaan suunnattu teesielokuva, pääosissa tähtikaarti (Henry Fonda, Dana Andrews, Anthony Quinn, Francis Ford). Buffalo Bill oli raikas ja ujostelemattoman ihanteellinen tulkinta lännen legendasta, pääosassa Joel McCrea parhaimmillaan. Itsenäinen Jerome Cowan -tuotanto Sotakirjeenvaihtaja kuului hankkeisiin, joihin W. toi henkilökohtaisen panoksen. Ernie Pylen kirjoituksiin perustuva elokuva on alkuperäiseltä nimeltään The Story of G.I. Joe eli "Tavallisen jalkaväkisotilaan tarina". James Agee kiitti sitä "traagisena ja iättömänä taideteoksena". Matti Salo on viitannut siihen Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan eräänä mahdollisena esikuvana.

Foxille valmistui The Iron Curtain, kylmän sodan thrilleri Kanadaan soluttautuneista neuvostoagenteista. Polttava aurinko oli aavekaupunkiin sijoittuva kova western, pääosissa Gregory Peck ja Anne Baxter. MGM:lle W. ohjasi elokuvan Taistelutanner, näkemyksen taistelusta Ardenneilla. The Next Voice You Hear... hämmästytti maailmaa tarinalla öisestä radio-ohjelmasta, joka saa esiintyjäkseen Jumalan. Eränkävijäin kuningas oli 1830-luvun lännen kuvaus, jossa vuorten metsästäjä (Clark Gable) nai mustajalkojen prinsessan. Naiskaravaanissa Robert Taylor johdattaa vankkurit autiomaan halki. Siipirikko oli hyväätarkoittava meksikolais-amerikkalaisten kuvaus. W:in tärkeimmäksi kumppaniksi 1950-luvulla tuli John Wayne, jonka perustama tuotantoyhtiö sai nimekseen Batjac. Valkoinen helvetti oli iskevä draama talvisesta pakkolaskusta. CinemaScope -tuotanto Paluuta ei ole lienee elokuvan historian ensimmäinen mahtava "vaara lentomatkalla" -spektaakkeli. Talvisen Puuman jäljillä -melodraaman pääosassa luimisteli Robert Mitchum. Kiinan vesillä -elokuvassa Wayne ja Lauren Bacall pakenivat kommunisteja Hongkongiin. W:in viimeinen Batjac-elokuva Hyvästi, ystäväni oli sympaattinen tarina pojasta ja koirasta. Lafayetten laivue palasi ohjaajan nuoruuden lentosotakokemuksiin, mutta Warner Bros.:n telottua elokuvan suivaantunut W. lopetti elokuvien ohjaamisen. W., toisin kuin moni aikalaisensa, jäi vaille uran loppuhuipennusta, mutta hänen elokuviensa jälleenlöytäminen ja arvostuksensa nousu eteni vaihe vaiheelta 1960-luvulta 2000-luvulle tultaessa (mykkäkausi, Pre-Code-kausi, Batjac-kausi).

Kirja: William A. Wellman: A Short Time for Insanity. New York: Hawthorn Books, 1974.
Dvd (Suomi): John Waynen 100. juhlavuoden Batjac-sarjassa Paluuta ei ole ja Valkoinen helvetti, molemmista Special Collector's Edition kommenttiraitoineen ja liitedokumentteineen, myös restauroitu Puuman jäljillä. Paramount, 2007.

- Antti Alanen: William A. Wellman (Elokuvantekijät / Encyclopedia of Film-Makers, 2012)