Stills: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI, Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto, Vapriikin kuva-arkisto, kuvaajat: Arto Tamminen, Arthur Laurent; Kuopion kulttuurihistoriallinen museo / Pekka Kankkunen.
Archival footage: KAVI / Tommi Partanen; Yle Arkisto / Eva Lintunen; Juha Korhonen.
Distribution: Pirkanmaan Elokuvakeskus (PEK). Graphic design: PEK / Juha Lassila.
In collaboration with: Yle / Iikka Vehkalahti, Erkko Lyytinen, Erkki Astala.
Production support: Suomen Elokuvasäätiö / Elina Kivihalme; AVEK / Outi Rousu; Konstsamfundet / Kaj-Gustaf Bergh.
83 min
Premiere scheduled on 4 Dec 2015.
Love & Anarchy 28th Helsinki International Film Festival (HIFF).
A special event of Love & Anarchy, Ilmarinen, and Kämp Group, celebrating the future of Cinema Maxim. Introduced by Pekka Lanerva, the Ilmarinen representative, Ari Tolppanen, Juha Elomäki, and Jouko Aaltonen.
2K DCP with English subtitles viewed at Cinema Maxim, Helsinki (HIFF), 24 Sep 2015
Featuring interviewees: Reino Vahteri, Satu Koskimies, Kauko Puustinen, Matti Kassila, Marjut Kekoni, Aki Kaurismäki, Liisa Pajukaarre, Matti Asikainen, Ann Philp, Outi Vuorikari, Ville Koivisto, Leo Nordberg, Keijo Karhunen, Ahti Pitkänen, Merja Luotola-Maarnela, Raija Luotola, Linda Maarnela, Henry Maarnela, Jaakko Maarnela, Lasse Lind, Anssi Luoma, Toivo Reijonen, Peter von Bagh, Maija Kormano, Jari Mäkilä, Jukka Mäkilä, Jesse Mäkilä, Tapio Koski, Juha Lindroos, Juha Korhonen, Sari Korhonen, Matti Kakki, Juhani Suokas, Ari Saarinen, Pekka Laukkanen, Veikko Viitanen, Marko Hartama, Ville Walo, and Mikko Jokipii. [My notes scribbled in the dark].
Featuring cinemas: Domino (Turku), Tennispalatsi (Helsinki), Kuva-Tähti (Vehmaa), the Gloria chain (Pohjanmaa), Forssan Elävienkuvien Teatteri (Forssa), Lapinsuu (Sodankylä), Adlon (Helsinki), Aloha (Helsinki), Arita (Helsinki), Kino-Palatsi (Helsinki, the one abolished in 1965), Maxim (Helsinki), Sininen Kuu (Helsinki), Kino Nuijamies (Lappeenranta), Bio Rex (Hamina), Matin-Tupa (Ylistaro, Seinäjoki), Tivoli (Helsinki), Navettakino (Pyhälahti, Konnevesi), Kino Aula (Helsinki), Kuvakukko (Kuopio), Kino-Sampo (Valkeakoski), Kino Tuomarila (Tuomarila), Kuvahovi (Hämeenlinna), Kino-Kouvo (Kouvola), WHS Teatteri Union (Helsinki), Kino Jalasjärvi (Jalasjärvi), Orion (Helsinki). [My notes scribbled in the dark].
AA: The first documentary on the history of Finnish cinema theatres deserves attention internationally. The affectionate and humoristic account might strike familiar chords among professionals and aficionados everywhere.
Over a period of more than three years Jouko Aaltonen and his team have conducted a remarkable oral history project on cinema-going and cinema managing in Finland. The result is a work of cultural history.
There is a dramatic arch in this documentary. A similar dramatic structure would emerge in histories of cinemas in other countries, but there are differences. The crisis of the nitrate fires: after the tragic fire of Cinema Imatra in Tampere in 1927 there was a strict law on cinema safety and professional licensing of projectionists. WWII: cinema was more popular and important than ever, but there were also devastating air raids (Leo Nordberg reminiscing how he survived the bombing of Cinema Tivoli where 27 died, mostly children). The 1950s were the most golden decade in the popularity of the cinema, abruptly ending in the breakthrough of television (because of the geographical structure of the population the blow of television was particularly harsh in Finland, more severe than in other Nordic countries). The next huge blow was the breakthrough of the home video around 1984. The death of the cinema has been predicted in each turning-point, but the latest one - digitalization - has rescued cinemas because now everywhere it is possible to access the current blockbuster on the day of global premiere.
An example on the power of the cinema is the first run of The Unknown Soldier (1955), the all-time most popular Finnish film by a far distance, an extremely important work in the psychological healing of the nation after devastating wars. In the city of Lappeenranta its audience was bigger than the population since people from the neighbouring countryside booked buses to come and see the film. Nobody talked after the screening (usually there was lively talk). Many, especially war veterans, were crying. Women mourned the loss of young lives. Projectionists learned by heart the dialogue around the changeovers.
Among the memorable sequences: a documentation on the abolishing of the big, legendary Finnkino central film vault, the last major commercial film vault in our country. The film titles were deposited with us, but parallel prints were shipped to be massively destroyed.
Tunteiden temppeli laments the passing of many fine cinemas, now refunctioned as gyms, bowling alleys, restaurants, places of worship, or Freemasons' lodges. But the film also celebrates the birth of new cinemas, regular ones and bizarre ones, including a cinema where the owners' bedroom is located between the projection booth and the auditorium. And a cinema called Navettakino (Cow Stable Cinema). There is also a sequence on touring cinemas; at best there were 120 such tours in Finland, able to function everywhere, also in spaces without electricity. All valuing a community of experience.
I was happy to see many familiar faces among the interviewees, and happier to learn even more that was new. There are successful cinema chains in Finland, and on the other hand there are strong traditional family-owned cinemas around the country, now saved by digitization. To run the family cinemas is a passion, a labour of love. Jouko Aaltonen's film is a tribute to all of them - to all of us.
The visual quality: compilation quality.
OFFICIAL PUBLICITY INFORMATION BEYOND THE JUMP BREAK:
OFFICIAL PUBLICITY INFORMATION BEYOND THE JUMP BREAK:
FILMIKAMARI:
JOUKO AALTONEN:
TUNTEIDEN TEMPPELIT on elokuva elokuvateattereista, saleista, jotka ovat elokuvalle ja tunteille pyhitettyjä. Elokuvassa heräävät eloon monenkirjavat "seurakuntien" muistot, kokemukset ja haaveet mutta myös ”temppelinpalvelijoiden” ja teattereiden henkilöstöjen sekä yrittäjien kertomukset.
Elokuvateatterit ovat siirtyneet vuosikymmenten mittaan työväentaloista elokuvapalatseihin ja sieltä nykypäivän viihdekeskuksiin. Monet elokuvateatteripyhäköt ovat saaneet uuden käyttönsä - milloin maallisemman (biljardisali), milloin pyhän (Valtakunnansalin/vapaamuurarien kokoushuoneen) - tarkoituksen.
TUNTEIDEN TEMPPELIT kertoo 35 mm:n filmin käytön katoamisesta sekä uuden teknologian mukanaan tuomasta muutoksesta ja mahdollisuuksista. Elokuva on muodoltaan kuvallinen ja äänellinen essee liikkuessaan assosioiden eri aikatasoissa. Hienon arkistomateriaalin myötä koetaan niin elokuvateattereiden loistokkuutta kuin myös menetettyä kauneutta.
Elokuvaa on kuvattu usean vuoden ajan eri puolilla Suomea, mm. Kuopiossa, Vaasassa, Turussa, Helsingissä, Joensuussa – Jalasjärveä, Ylistaroa, Forssaa ja Vehmaata unohtamatta.
Elokuvan ohjaaja Jouko Aaltonen on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut lukuisia dokumenttielokuvia. Hän on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta ohjaajaksi vuonna 1984 ja väitellyt taiteen tohtoriksi vuonna 2006. Hänen elokuviaan on esitetty laajasti sekä kotimaassa että kansainvälisesti.
www-linkki:
www.tunteidentemppelit.fi (elokuu 2015)
Lisätietoja antaa:
Lisätietoja:
Levittäjä: Pirkanmaan elokuvakeskus PEK / Juha Elomäki
juha.elomaki@elokuvakeskus.fi
+ 358 50 412 4137
Tuotantoyhtiö: Illume Oy / Jenny Timonen
jenny.timonen@illume.fi
+358 9 1481489
www.illume.fi
RAKKAUTTA & ANARKIAA
Temples of Dreams tells beautiful and funny stories from old and new cinemas. Watching films in cinemas is loaded with strong feelings and powerful memories, erotic encounters, laughter, anger and sorrow – any possible human emotion is only ordinary in these temples of dreams.
The film also tells about experiences of old projectionists and cinema owners in the era when film changes into digital bytes. This is a documentary about the common viewing experience, as told by a mixed group of people who feel passionate about film.
Production notes
Veteraanidokumentaristi Jouko Aaltonen tekee kunniaa elokuvateattereille ja niissä työskenteleville. Esitystoiminta on käsityöläisyyttä ja usein sukupolvelta toiselle siirtyvää perheyrittämistä. Itse teatteri on suurten tunteiden temppeli. Peter von Bagh kertoo elokuvan tuovan lohtua toisesta paremmasta todellisuudesta, jossa kaikki on paikallaan.
Elokuvateattereissa on pantu alulle lukuisia lapsia. Toisaalta niissä on menehtynyt ihmisiä konehuoneen räjähdyksessä tai Neuvostoliiton pommien pudotessa lastennäytöksen lippujonoon. Valkokankaan vetovoima on ollut niin suuri, että näytöksiin on kävelty pakkasessa pitkiä matkoja ja saliin on yritetty salaa ikkunoista tai ilmastointikanavia pitkin ryömimällä.
Televisio ja kuvanauhurit tappoivat teattereita. Legendaarisin kaikista, Kinopalatsi, jyrättiin skandaalimaisesti maan tasalle. Riihimäen Sampo, Vehmaan Kuva-Tähti, Lappeenrannan Nuijamies ja Kuopion Kuvakukko ovat vielä hengissä. Mutta Kultaisessa Lyhdyssä palvotaan nykyisin Jehovaa, Adlonissa paukkuvat kuntosalilaitteet ja Ritzissä biljardipallot. Aki Kaurismäki toteaa kuitenkin dokumentissa, että elokuvateatterit säilyvät kaikesta huolimatta, koska katsominen on sosiaalinen tapahtuma.
Jouni Hokkanen
TUNTEIDEN TEMPPELIT WEBSITE
http://www.tunteidentemppelit.fi/
Tunteiden temppelit on humoristinen, nostalginen, ehkä vähän romanttinenkin matka elokuvakokemusten ja elokuvanäytösten maailmaan. Se kertoo saleista jotka ovat elokuville ja tunteille pyhitettyjä. Monenkirjavan "seurakunnan" muistot, kokemukset ja haaveet heräävät eloon, samoin kuin ”temppelinpalvelijoiden”, teattereiden henkilöstön ja yrittäjien kertomukset – nykyajan kekseliäitä kinovirittelijöitä unohtamatta.
Elokuva kertoo muutoksesta. Elokuvateatterit ovat siirtyneet vuosikymmenten mittaan työväentaloista elokuvapalatseihin ja sieltä nykypäivän viihdekeskuksiin. Monet elokuvateatteripyhäköt ovat saaneet uuden käyttötarkoituksen, milloin maallisemman (biljardisali), milloin vieläkin pyhemmän (Valtakunnansali tai vapaamuurarien kokoushuone). Nyt viimeisetkin pienet syrjäseutujen teatterit ovat siirtyneet digiaikaan. Vanha analoginen filmi on kuollut ja pahimmillaan vanhat projektorit on heitetty hankeen. Moni teatteri on lopettanut toimintansa, mutta moni myös avannut uudelleen ovensa. Elokuva kertoo vanhasta katoavasta elokuvakulttuurista, mutta myös muutoksesta ja mahdollisuuksista. Tunteiden temppelit on muodoltaan kuvallinen ja äänellinen essee, joka liikkuu assosioiden eri aikatasoissa. Elokuvassa on myös paljon hienoa arkistomateriaalia, niin elokuvateattereiden loiston kuin rappionkin aikakausilta.
Elokuvaa on kuvattu usean vuoden ajan eri puolilla Suomea, Helsingin lisäksi mm. Kuopiossa, Vaasassa, Turussa, Kouvolassa, Joensuussa – Jalasjärveä, Ylistaroa, Forssaa ja Vehmaata unohtamatta.
Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Toni Puurtinen, Henri Waltter Rehnström ja Jouko Aaltonen. Kuvauksesta vastaa Timo Peltonen, leikkauksesta Tuuli Kuittinen ja äänisuunnittelusta Martti Turunen. Musiikki on Markku Kopiston ja Robi de Godzinskyn käsialaa. Elokuva on Illume Oy:n tuotantoa. Sitä levittää Pirkanmaan elokuvakeskus PEK / Juha Elomäki.
Ohjaajan sana:
Oikeastaan on kyse rakkaustarinasta. Tunteiden temppelit on elokuva suhteesta, katsojien ja elokuvia näyttävien ihmisten monipuolisesta, herkästä ja välillä muutosten koettelemasta liitosta.
Keskeinen idea oli jo projektin alkuvaiheissa, että elokuvateatterit ovat eräänlaisia temppeleitä, kirkkoja, jonne seurakunta kokoontuu kokemaan yhteisiä tunteita. Kyse on kirjaimellisesti kuvien palvonnasta. Elokuvateatterikokemus vertautuu monella tavalla uskonnolliseen kokemukseen.
Mutta tämä oli vain lähtökohta, idea. Halusin tehdä koskettavan, tunteita herättävän, humoristisenkin elokuvan. Nostalgisenkin, muttei pateettisuuden suohon uppoavan. Siksi oli tärkeää, että elokuvassa katsotaan myös eteenpäin.
Yhdessä käsikirjoittajien Toni Puurtisen ja Henri Waltter Rehnströmin kanssa teimme erittäin laajan ja perusteellisen ennakkotutkimuksen. Pyysimme ihmisiä lähettämään meille elokuvamuistojaan ja –kokemuksiaan. Niitä tulikin pitkälti toista sataa, jotkut hyvinkin pitkiä ja perusteellisia, toiset lyhyitä välähdyksenomaisia kiteytyksiä. Ne todistivat, kuinka tärkeää roolia elokuvateatterit esittävät suomalaisten elämässä. Vain pienen pieni osa näistä muistoista käytettiin lopullisessa elokuvassa, mutta niistä muodostui se näkemys ja pohja, jolle tämä elokuva, muistojen temppeli, rakennettiin. Kaikki tullaan säilyttämään ja niitä tullaan myös julkaisemaan tällä elokuvan nettisivustolla. Lämmin kiitos kaikille muistoja kanssamme jakaneille.
Rakkaussuhteen toisen osapuolen, elokuvateatteriyrittäjien, kimppuun kävimme tekemällä laajoja ennakkotutkimuskierroksia eri puolille Suomea. Kohtasimme mielenkiintoisen porukan. Nämä temppelin palvelijat, niin yrittäjät kuin koneenkäyttäjät ja muukin henkilöstö, osoittautuivat asialleen intohimoisesti omistautuneiksi sitkeiksi taistelijoiksi. Isojen kaupunkien multipleksien pakeilla unohtuu helposti, miten monipuolinen ja rikas elokuvateatterikulttuuri meillä Suomessa on. Monella pienellä paikkakunnalla elokuvateatteri on kuin toinen kirkko keskellä kylää. Silmiin pistävää oli myös se, miten usein leffayrittäjyys ja elämäntapa periytyvät. Suomi on täynnä elokuvateatterisukuja. Teattereiden pyörittäjät ovat kirjaimellisesti yrittäjiä, haasteita on riittänyt ja riittää. Ja moninaiset ovat myös ne keinot, joilla leffateatterit muuttuvassa maailmassa selviävät.
Minulle Tunteiden temppelit on myös elokuva isommasta muutoksesta. Digitaalinen vallankumous on mullistanut työnteon monella alalla. Elokuvateattereissa se konkretisoituu jyrkkänä hyppynä vanhasta ihanasta filmimateriaalista digitaaliseen tietotekniikkaan. Moni on luopunut, moni saanut potkut, mutta muutos on myös avannut uusia mahdollisuuksia.
Kaikesta tästä elokuva kertoo. Nyt kun se on valmis kolmen vuoden pitkän ja perusteellisen työn jälkeen, on jännittävää nähdä, miten yleisö ottaa sen vastaan. Onhan se myös jonkinlainen peili yleisön edessä. Ehkä se jättää jonkin jäljen, ehkä siitä tulee jonkun katsojan elokuvamuisto.
Jouko Aaltonen
ohjaaja
No comments:
Post a Comment