Thursday, December 06, 2018

Täällä Pohjantähden alla / Under the North Star (Centenary of the Cinema print 1995)

Täällä Pohjantähden alla / Under the North Star. Red Guard platoon leader Akseli Koskela (Aarno Sulkanen), to the right: Akusti Koskela (Paavo Pentikäinen), Oskari Kivivuori (Pekka Autiovuori) and Elias Kankaanpää (Kari Franck). – On the way to the front when it is already obvious that the cause is lost. The way is littered with corpses.

Under Polstjärnan
    FI 1968. PC: Fennada-Filmi. P: Mauno Mäkelä. D: Edvin Laine. SC: Väinö Linna, Juha Nevalainen, Edvin Laine, Matti Kassila – based on the novels by Väinö Linna Täällä Pohjantähden alla I–II (1959–60). Cin: Olavi Tuomi – 35 mm – Eastmancolor. AD: Ensio Suominen, Jukka Salomaa. M: Heikki Aaltoila. Theme tune: "The Wedding Waltz of Akseli and Elina" (Heikki Aaltoila). Cost: Aino Mantsas-Kassila, Mirja Traat. ED: Juho Gartz. Narrator: Matti Kassila. S: Matti Ylinen, Ensio Lumes – Evan Englund. Lab: Kurkvaara-Filmi.
   C: Aarno Sulkanen (Koskelan Akseli), Titta Karakorpi (Elina), Risto Taulo (Koskelan Jussi), Anja Pohjola (Alma), Kalevi Kahra (räätäli Halme), Rose-Marie Precht (kirkkoherran rouva), Matti Ranin (kirkkoherra), Mirjam Novero (Kivivuoren Anna), Kauko Helovirta (Kivivuoren Otto), Maija-Leena Soinne (Leppäsen Aune), Paavo Pentikäinen (Koskelan Akusti), Eero Keskitalo (Koskelan Aleksi), Tuula Nyman (Laurilan Elma), Pekka Autiovuori (Kivivuoren Osku), Esa Saario (Kivivuoren Janne), Elsa Turakainen (Leppäsen Henna), Veikko Sinisalo (Laurilan Anttoo), Aarne Laine (Töyryn isäntä), Kaisu Leppänen (Töyryn emäntä), Kaarlo Halttunen (Leppäsen Preeti), Helge Herala (Kiviojan Vikki), Olavi Ahonen (Kiviojan Late), Runar Schauman (paroni), Gerda Ryselin (paronitar), Kari Franck (Kankaanpään Elias), Martti Kuisma (Laurilan Uuno), Martti Järvinen (Ilmari Salpakari), Eila Rinne (Laurilan Aliina), Leevi Linko (Yllön isäntä), Juhani Kumpulainen (Mellolan isäntä), Asta Backman (Halmeen Emma), Dagi Angervo (Priita), Heikki Kinnunen (Leppäsen Valenti), Kosti Klemelä (nimismies), Mikko Niskanen (sotatuomari), Tapio Hämäläinen (Hellberg ), Fritz-Hugo Backman (apteekkari), Elvi Saarnio (luutamummo), Jyrki Kovaleff (laulajapoika), Artturi LAakso (punapäällikkö), Arvo Lehesmaa (sanantuoja), Ekke Hämäläinen (Carl-herra), Taneli Rinne (Arvo Töyry), Jaakko Jokelin (Timofei), Oiva Sala (rovasti Wallen), Ossi Räikkö (Eetu Salin), Mauri Jaakkola (Silander), Yrjö Järvinen (päällikkö), Esko Mattila (Ylöstalon isäntä), Jukka Sipilä (vääpeli), Eero Eloranta, Ville Salminen, Rolf Labbart, Raimo Nupponen, Aimo Tepponen, Leo Mustonen, Matti Lehtelä, Seppo Kolehmainen, Keijo Komppa, Pentti Lähde, Pentti Saares, Esko Töyri, Risto Palm, Heikki Heino, Teemu Rinne, Holger Blommila, Boris Levitzky, Matti Vihola, Paavo Hukkinen, Juuso Jokela, Pekka Salovaara, Kauko Kokkonen, Vilho Ruuskanen, Erki Salin, Aino-Inkeri Notkola, Mirjam Salminen, Katriina Rinne, Sointu Angervo, Alli Linko, Marjatta Rinne, Rauha Puntti, Eila Roine, Jaana Kahra, Petra Frey, Virpi Uimonen, Maija Leino, Tarja Markus, Tapio Parkkinen, Allan Lindfors, Kaarlo Wilska, Arto Halonen, Toivo Kaunonen, Teemu Jokela, Tapio Väisänen, Ari Laine, Turkka Lehtinen, Robert Ekering, Ale Porkka.
    Helsinki premiere: 13.9. 1968 – telecasts: YLE TV 1: 1970, 1973, 1974, 1977, 1988, 1992, 200 ja 2.3. 2003 YLE Teema – VET A-20358 – K16 – 5090 m / 185 min
    KAVI 35 mm Centenary of the Cinema print (1995).
    On 4 Dec 2018 we had a Pentinkulma Panel (Pentinkulma is the name of the fictional village where Under the North Star takes place) with three distinguished doctors, Mr. Lasse Lehtinen, Ms. Kukku Melkas, and Mr. Pertti Haapala, all of whom have published a book this year on the events of 1918. Under the North Star was controversial as a book, as a theatre dramatization, and as a film in the 1960s, and as a telecast of the film in the 1970s. It was also a national event which, while controversial, helped purge the air. We started to emerge from the old trenches. That process was happening anyway, but the timing for Under the North Star was right, and thus it come to serve in a major way in our Vergangenheitsbewältingung of the 1918 events.
    Screened at Cinema Orion, Helsinki (Independence Day / Memorial Year 1918 / Centenary of WWI / 50 Years Ago: The Crazy Year 1968), 6 Dec 2018

Based on the first two parts of Väinö Linna's novel trilogy, Under the North Star is one of the most popular Finnish films ever. It received more than a million viewers in its initial theatrical release and even bigger figures in many telecasts (in a country with less than a five million inhabitants at the time).

During the crazy year 1968 this Finnish national epic was mercilessly lambasted by native critics from all sides. The subject (the civil war 1918) was still too inflammatory for conservative and traditional viewers. The approach was perceived as too old-fashioned for new wave radicals.

The film was much better received in Sweden, as had also been the case with Linna's novels.

Seen from the global viewpoint of the many centenaries we have been commemorating in these years Under the North Star has a place of honour as one of the internationally outstanding works that deal with the turbulent period of revolutions and civil wars in 1917–1922.

The main achievement of the novel and the film in Finland was that they showed that the civil war was indigenous, born of our own internal social conflicts that had been brewing for decades. The official version, also in school history lessons, had been that the revolution was a foreign import.

Although Laine's film was seen as old-fashioned, its rapid vignette style and openly theatrical mode of address had in fact also affinities with modernism. Laine had developed this style in The Unknown Soldier (1955), and he had a knack of introducing a cast of dozens of instantly memorable characters.

Although Laine certainly was on the one hand an old-fashioned traditionalist I have compared aspects of his address with the epic theatre of Bertolt Brecht, and indeed, Laine was a pioneering director of the plays of Hella Wuolijoki who was a personal friend of Brecht and hosted him during his Finnish exile.

I have also compared Laine's approach with the multi-character studies of Preminger, Altman, Paul Thomas Anderson, and others. Blatantly, Under the North Star proceeds with a "short cuts" method, squeezing decades of history and blending the saga of a vast cast of characters with the saga of our "birth of the nation".

The beginning of the film is a breathless series of historical tableaux from the national romantic awakening (1880s) to Russification (1899), the 1905 revolution, the first democratic parliament election in 1907, WWI, the March 1917 revolution, and Finnish independence right after the October 1917 revolution.

In the account of the 1918 civil war the film slows down to a more measured, majestic, and tragic pace. What has been shown before helps us understand why. Now we see how.

When violence is at sway innocents suffer. Tailor Halme has consistently promoted pacifism, but he is executed by the white guards for atrocities he tried to prevent. Injustice breeds injustice. But for his conviction Mr. Halme is ready to carry the ultimate responsibility although he is innocent of violence.

The cinematography and the art direction are plain and uncluttered, with no frills. The film was essentially financed by television (The Finnish Broadcasting Corporation), and there is an emphasis on close-ups and medium shots ideal for television. But there is also a generous share of epic historical crowd scenes.

All characters are memorable, and every face in the crowd scenes stands out, individual and full of life. The crowd in this epic is not a faceless mass. Such was Laine's talent.

Caricature is inevitable in such a vignette and tableau style. The talent of balancing the sublime with the ridiculous is another forte of Edvin Laine. This is a national tragedy, yet there is a sense of the ridiculous and absurd. The great addresses are solemn and dignified, but there is also always something that makes us smile without dimishing the gravity of the scene.

In this Laine has an affinity with John Ford. We can compare tailor Halme with Ford's preacher Casey, and Akseli Koskela with Tom Joad.

Among the greatest performances I would single out Kalevi Kahra as tailor Halme, Kauko Helovirta as Otto Kivivuori, Veikko Sinisalo as Anttoo Laurila, and Aarne Laine as the master of Töyry.

The female leads make more of their roles than is written into them. Even walk-on parts are memorable such as Elvi Saarnio as the Broom Lady; somehow I was thinking about the Log Lady.

From the beginning I was so moved that I was not able to take notes.

We screened the film in Academy and it looked great although a couple of times there was a glimpse of the boom mike at the top of the frame. (The film was shot with a dual aspect ratio option: full Academy frame for tv and masked 1,66:1 widescreen for the cinema release.)

The Centenary of the Cinema print has juicy, vivid colour, and it is complete, clean and spotless. A few times the definition of light is a bit off but not jarringly so.


Nils-Börje Stormbomin Linna-elämäkerta antaa hyvän kuvan siitä, miten Linnan työläiskirjailijan-individualismi murtui 1950-luvun alussa ja miten hän löysi takaisin luokkaansa, ne yhteydet ympäristöönsä, jotka olivat katkenneet litterääris-psykologistisen kirjallisen kulttuurimme tempuista. Samalla Linnasta tuli kirjailija, jonka sosiologinen mielikuvitus on tuottoisampi kuin kai kenelläkään meikäläisistä kirjailijoista tällä hetkellä. Hänen yhteiskunnallinen rationalisminsa loi Pohjantähdessä johdonmukaisia ja samalla eläviä kokonaisuuksia. Kirjailijoissamme ei ole toista, joka suhtautuisi suomalaisen demokratian taustaan – joka tietenkin on tärkeä tulevaisuuden tekijä – yhtä realistisesti ja analyyttisesti kuin Linna.
    Pohjantähti-elokuvan funktiona voisi olla juuri nuoren ikäpolven yhteiskunnantajun herättäminen. Yllättävää ja positiivista on ollut kuulla reaktioita elokuvaan: "Odotettua parempi" näyttäisi olevan epäilijöiden yleisin kommentti. Mutta 1950-luvun individualistit ovat jääneet turhaan etsimään sosiaalista identiteettiään. Heidän ylittämättömin vaikeutensa näyttää kuuluvan estetiikan alaan. He luulevat, että realismi on kuollut taiteen suunta, ja varsinkin rationalistisesti luokitteleva, kokoava ja tyypittelevä ihmiskuvaus puistattaa heitä.
    Teknillisesti Edvin Laineen elokuva on minusta hyvien venäläisten romaanisovitusten luokkaa. Mutta käsikirjoitus oli niin kehno, että toivoisin kaikkien lukevan Linnan romaanin. Elokuva pysyttelee liikaa Koskeloiden perhepiirissä ja syöttää kuin nauhalta äitiyttä, lapsuutta, vauvuutta ja eritoten rakastavaisten tapaamisia ja hyvästijättöjä. Tämä sokerointi peittää Linnan yhteiskuntahistoriallisen kokonaisuuden. En usko, että kirjailija on suhtautunut tosissaan käsikirjoitustyöhön. Eniten jo määrällisestikin kärsi monella tapaa eduskuvallisen Kivivuorten osuus, joka romaanissa merkitsee kuvausta sosiaalidemokraattisen utopian ehdoista tässä yhteiskunnassa.
    Romaanin kokoavan linjan puuttuminen heijastuu ehkä välillisesti joukkokohtauksissakin. Monet niistä onnistuvat, mutta esimerkiksi Hauhon ja Tuuloksen kautta kulkenut perääntymisretki, suuri yhteisötragedia, kuihtuu paukutteluksi pensaissa ja talojen nurkilla. En usko, että tekniset vaikeudet olisivat tässä ratkaisseet. Ohjaus ei vain pystynyt irtautumaan tunteikkaasta episodimosaiikista yleisempään näkökulmaan. Jokin Dovzhenkon Punaisen lipun alla (1939) tuli mieleeni etäälle jääneenä esikuvana kokonaisuuden hallinnasta, yhteisötapahtuman ja yksilöllisen tunteen oikeasta suhteuttamisesta.
    Jo Tuntemattoman sotilaan näyttämöversio osoitti, että pahin Väinö Linnan heikkouksista taitaa olla Edvin Laine.

– Pekka Tarkka 

Täällä Pohjantähden alla ja Akseli ja Elina ovat arvokkaita saavutuksia Laineelle, ja on vaikea kuvitella, miten kukaan toinen ohjaaja olisi kääntänyt Linnan romaanit merkittävämmiksi elokuviksi. Ne kärsivät henkilöistä itsestään juontuvasta luonnollisesta jähmeydestä, jonka rinnalla Tuntemattomasta sotilaassa oli enemmän kipinää ja sävyn vaihteluita.

– Peter Cowie (Finnish Cinema, 1976)


"Alussa oli suo, kuokka ja Jussi" - Pentinkulma Etelä-Hämeessä 1880-luvulla. Pitäjän pappilaan huutolaispoikana tullut ja vuosimiehenä elävä Johannes Antinpoika eli Jussi pyytää rovastilta luvan raivata suon ja rakentaa torpan. Hän kuokkii suota pelloksi, kaataa talvella puita ja veistää hirsiä. Kylää hallitsevan kartanon paroni antaa puretusta torpasta jääneet tiilet päivätöitä vastaan. Kartanon torppari Kivivuoren Otto lupautuu muurariksi ja ehdottaa kattotalkoita sahdin voimin. Talkoissa on mukana kylän torppareita kuten Laurilan Anttoo ja Leppäsen Preeti sekä räätäli Halme, jonka puheet naiskysymyksestä herättävät miehissä irvailua. Jussi ja hänen vaimonsa Alma viettävät ensimmäisen yön uuden katon alla ja Jussi paljastaa miettineensä torpalle nimeksi Koskela.

Torpan elämä laajenee: Jussi raivaa lisää peltoa, ulkorakennukset nousevat, eläimiä hankitaan, perheeseen syntyy ensimmäinen lapsi, jolle Jussi antaa nimen Akseli Johannes. Kun halla tuhoaa sadon, Jussi vastaa kuivattamalla lisää suota. Vanha rovasti kuolee Akselin ollessa 7-vuotias. Jussi toimii hautajaisissa ajomiehenä ja on huolissaan torpan kontrahdista, joka on tehty vain rovastin elinajaksi. Uusi kirkkoherra, helsinkiläinen Lauri Salpakari uudistaa kontrahdin "väliaikaisena" ja "edellyttäen ettei virkatalon etu toisin vaadi".

Kirkkoherran rouva saapuu lasten kanssa myöhemmin ja osoittautuu kansallisen herätyksen innokkaaksi ajajaksi. Kylälle rakennetaan kansakoulu, johon paroni lahjoittaa hirret. Halme puhuu avajaisissa ja kuulee sosialismista itseoppineelta rakennusmestari Hellbergilta, joka suhtautuu epäillen luokkarajat ylittävään suomalaisuusasiaan. Torpparin elämän epävarmuus käy ilmi, kun kirkkoherra rouvansa ehdotuksesta lisää Koskelan taksvärkkipäiviä.

Talvella 1899 helmikuun manifesti nostattaa kirkkoherran rouvan isänmaalliseen toimintaan. Halme loukkaantuu, kun häntä ei kutsuta yhteiseen kokoukseen. Rouva kerää nimiä kansalaisadressiin, jonka Halme allekirjoittaa "yksityishenkilönä"; myös Jussi antaa nimensä, kun asiasta ei koidu "kulunkeja", mutta Laurilan Anttoo kieltäytyy allekirjoittamasta. Kirkkoherra luovuttaa Jussille raivaajamitalin, mutta uuden vuosisadan myötä Koskelan torpan asema vain huononee: kirkkoherran rouva kiristää miestään pidättäytymällä aviovuoteesta, jotta tämä myöntyisi ottamaan Koskelan maata pappilan käyttöön, ja mies taipuu lopulta. Bobrikoffin murhauutisen myötä Jussi kuulee kirkkoherralta, että pappila ottaa yli kolmanneksen hänen raivaamastaan maasta. Aikuistunut Akseli suuttuu niin että kieltäytyy enää tervehtimästä kirkkoherraa.

Suurlakon johdosta pidetään Halmeen kutsumana kansalaiskokous, mutta herrat ja torpparit eivät enää löydä yhteistä pohjaa. Halme perustaa työväenyhdistyksen ja opettaa Akselille sosialismia. Yhdistys ei pysty estämään, kun Töyryn isäntä poliisien avulla häätää Laurilan perheen torpastaan. Järjestetään kuitenkin mielenosoitus, jossa Akseli on lipunkantajana ja jonka poliisit hajottavat; oikeus määrää osanottajille sakkoja ja Anttoolle puolen vuoden vankeustuomion esivallan vastustamisesta.

Työväenliikkeen johtohahmoihin kuuluva Eetu Salin poikkeaa Pentinkulmalle puhumaan ennen vuoden 1907 vaaleja, joissa "punainen viiva" voittaa ja sosialidemokraatit nousevat suurimmaksi puolueeksi. Kesällä Koskelan Aleksi pääsee ripille yhdessä Kivivuoren Elinan ja kirkkoherran pojan Ilmarin kanssa. Työväentalo rakennetaan talkoovoimin. Akseli alkaa katsella Elinaa, mutta tyydyttää tarpeitaan Leppäsen Aunen kanssa. Paroni antaa Kivivuorelle häätöuhkauksen. Akseli ja Elina seurustelevat yhä kiinteämmin. Lopulta Akseli esittää kosintansa Otolle, joka lupaa tyttärensä viinapullon hinnalla. Häissä Halme pitää puheen, myös kirkkoherra rouvineen on läsnä. Hääyönä nuoret suunnittelevat toiveikkaina tulevaisuuttaan.

Arki tulee pian vastaan: velat ja epävarmuus painavat nuoren parin elämää ja aiheuttavat tyhjää riitelyä. Akseli kiinnostuu uudelleen työväenyhdistyksen toiminnasta ja hänet valitaan sen johtokuntaan. Torppa siirretään Akselin nimiin, vanhukset ja pojat muuttavat uuteen rakennukseen. Maailmansota syttyy, Jussi käy varaamassa kirkkoherralta hautapaikat itselleen ja Almalle. Ilmari yllättää Aunen uimasta alastomana ja viettelee tytön. Aune tulee raskaaksi ja yrittää saada sulhasenaan pitämänsä Kivivuoren Oskarin vastuuseen, josta tämä kieltäytyy vedoten Aunen muihin suhteisiin. Kivivuoren Anna käy Leppäsillä ottamassa selvää asiasta ja lupaa auttaa, vaikka Oskarin isyydestä ei ole mitään varmuutta. Äitinsä järkytykseksi Ilmari ilmoittaa vanhemmilleen lähtevänsä sotilaskoulutukseen Saksaan.

Tieto tsaarin kukistumisesta ja Venäjän vallankumouksesta tavoittaa Pentinkulman. Työväentalolla järjestetään kokous, jossa vallitsee innostunut mieliala: vaaditaan kahdeksan tunnin työpäivää. Kesällä 1917 järjestetään lakkorikkureita vastaan mielenosoituksia, jotka puhkeavat mellakoiksi huolimatta Halmeen ja Akselin yrityksistä rauhoitella tilannetta. Kun lakkolaiset pysyvät tiukkoina vaatimustensa takana, isännät lopulta hyväksyvät ne sovittelukokouksessa. Pian kuitenkin eduskunta hajotetaan ja sosialistit menettävät enemmistönsä uusissa vaaleissa. Porvarit ryhtyvät varustamaan suojeluskuntia, työläiset järjestyskaarteja yleislakkoa varten. Hellbergin ehdotuksesta kaarti perustetaan myös Pentinkulmalle: Halme ja Kivivuoren Janne ovat asiaa vastaan, Akseli puolesta. Myös Jussi varoittaa poikiaan "tappokaartista", mutta Akseli tuo aseita salaa taloon.

Tammikuisena iltana kaartin esikunnasta tulee viesti, että vallankumous on alkanut. Pentinkulman plutoonan päällikkönä Akseli järjestää vartiot ja johtaa osastoa, joka takavarikoi aseet taloista. Kirkkoherra luovuttaa haulikon, kartanon aseet on viety turvaan, Töyryn pojat ovat paenneet ja jättäneet kirjeen, että heidän vanhempiensa annettaisiin olla rauhassa. Halme pysyttelee aluksi syrjässä, mutta ilmoittaa pian haluavansa auttaa "siviilitehtävissä": työväentalolla hän vaatii kaartilaisilta siisteyttä ja saa tuekseen Akselin. Järkyttyneenä Halme saa tietää, että Akselin esikuntaan lähettämät, maantieltä pidätetyt kulkijat on ammuttu kirkonkylässä.

Pentinkulman punakaartilaiset komennetaan rintamalle. Koskelan Akusti, joka on piirittänyt Laurilan Elmaa, hyvästelee tytön ja lupaa palattuaan mennä naimisiin tämän kanssa. Myös Koskelassa heitetään hyvästejä sotaan lähteville pojille. Rautatieasemalla kaartilaisia innostetaan torvisoittokunnan ja Hellbergin puheen voimin. Rintamalla punaiset suunnittelevat hyökkäystä, mutta joutuvat perääntymään kautta linjan. Pian kaikki rintamat murtuvat ja pakokauhu valtaa miehet, vaikka Akseli yrittää pitää järjestystä. Akusti haavoittuu jalkaan.

Tilanne kiristyy myös Pentinkulmalla. Halmeen kauhuksi Hellberg lähettää omia miehiään taivuttelemaan paronia: kun asia ei onnistu, nämä surmaavat paronin. Laurilan Anttoo ja hänen vankilasta vapautunut poikansa Uuno nöyryyttävät Töyryn isäntää ja emäntää. Halme sairastuu ja joutuu vuoteenomaksi. Akseli johtaa plutoonansa perääntymistä kotikylän kautta. Hän taivuttaa Aleksin ja Akustin jäämään kotiin uskoen että näille ei tapahdu mitään. Elma lähtee perääntyvien punaisten mukaan ja hyvästelee Akustin. Akseli heittää hellät hyvästit Elinalle ja nukkuville pikkupojille: "Pannaan sille nimeksi Voitto, kaikesta huolimatta", hän sanoo pienimmästä Elinalle. Ennen lähtöään Laurilan Uuno käy ampumassa Töyryn isännän.

Valkoiset saapuvat Pentinkulmalle, heidän mukanaan Ilmari jääkäriluutnanttina. Pidätykset alkavat ja kenttäoikeus jakaa pikatuomioita. Aleksi ja Akusti saavat äänestyksen jälkeen kuolemantuomion huolimatta kirkkoherran ja Jussin vetoomuksista, samoin Anttoo, Kivivuoren Jannen appi Silander, komppanian päällikkö Ylöstalo ja Halme, joka sanoo olevansa valmis kuolemaan aatteensa puolesta, ei osallisuudesta murhiin. Ilmari toimii teloitusryhmän komentajana, kun tuomiot pannaan täytäntöön. Alma käy kirkkoherran luona pyytämässä, että pojat pääsisivät siunattuun maahan. Kirkkoherra ei voi auttaa, sen sijaan hän ilmoittaa, että torpan sopimus on sanottu irti, koska Akseli on kieltäytynyt maksamasta vuokraa.

Punaisten pakolaiskolonnassa vallitsee sekasorto, joka vielä kasvaa, kun saapuu tieto, että saksalaiset ovat katkaisseet tien. Punaiset joutuvat epätasaiseen taisteluun tykkejä ja konekivääreitä vastaan; Kivivuoren Oskari kaatuu Akselin eteen. Pentinkulmalaiset päätyvät muiden mukana Fellmanin kentän vankileirille, jonne Töyryn pojat ja apteekkari ilmestyvät tunnistamaan oman pitäjän punaisia; he vievät Laurilan Uunon mukanaan ja uhkailevat Akselia. Elma ammutaan muiden naisvankien joukossa.

Akseli joutuu kuolemanselliin, mutta välttyy teloitukselta. Oikeudessa hän saa kuolemantuomion, joka kuitenkin alistetaan valtiorikosylioikeuden tarkistettavaksi. Armonanomus hylätään, mutta kuolemantuomiota ei enää panna täytäntöön, vaan se muutetaan 12 vuoden vankeusrangaistukseksi. Otto tuo uutisen Elinalle, joka pitkän epävarmuuden jälkeen kokee miehensä pelastuneen. Myös häätö perutetaan ja Elina voi muuttaa takaisin Koskelaan. Ståhlbergin armahduksen jälkeen Akseli palaa vankeudesta kotiin sateisena marraskuun iltana 1919. "Kuinka sä osasit näin pimeässä tullakaan", Alma sanoo. "On sentään jäänyt tie mieleen", Akseli vastaa.

- Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan.

No comments: