Orenda

Pirjo Honkasalo: Orenda (FI/EE/SE 2025) with Pirkko Saisio (Natalia) and Alma Pöysti (Nora).

FI/EE/SE 2025. Tuotanto Misha Jaari, Mark Lwoff / Bufo. Yhteistuottajat Ivo Felt, Pille Rünk / Allfilm, Erik Hemmendorff / Plattform Produktion

    Ohjaus Pirjo Honkasalo

Käsikirjoitus Pirkko Saisio

Kuvaus Max Smeds - 4K DCP, 2.39:1, 24 fps

Lavastussuunnittelu Tiiu-Ann Pello

Pukusuunnittelu Jaanus Vahtra

Maskeeraussuunnittelu Kaire Hendrikson

Musiikki Sanna Salmenkallio, Elias Salmenkallio

Äänisuunnittelu Jan Alvermark - Dolby Digital 5.1

Leikkaus Samu Heikkilä

    Näyttelijät

Alma Pöysti Nora

Pirkko Saisio Natalia

Luca Leino poika

Hannu-Pekka Björkman piispa

Mikko Kauppila ex-rakastaja

Tambet Tuisk orkesterinjohtaja

Juhan Ulfsak kuollut aviomies

Lauri Maijala pappi

Ilo-Ann Saarepera Anna (ääni Krista Kosonen)

    Loc: Jurmo (island, Pargas, outer islands of the archipelago off Turku, Finland).

    Puhutut kielet: suomi, englanti ⏐ tekstitys saatavilla: suomi, ruotsi, suomi heikkokuuloisille, englanti

    118 min

    Maailmanensi-ilta Rotterdamin elokuvajuhlien Big Screen -kilpasarjassa 31.1.2025

    Pohjoismaiden ensi-ilta Göteborgin elokuvajuhlien kilpasarjassa 1.2.2025

    Suomen ensi-ilta Tampereen elokuvajuhlien avajaiselokuvana 5.3.2025. 

    Elokuvateattereissa 17.4.2025 - B-Plan Distribution - svensk text: Nina Donner

    Viewed on Saturday 17 May 2025 at Kinopalatsi 6, Kaisaniemenkatu 2, 00100 Helsinki

 
Official introduction from the press dossier: 

"Suomen kansainvälisesti juhlituimpiin ohjaajiin kuuluvan Pirjo Honkasalon odotetussa paluuelokuvassa syyllisyys menetetystä miehestä kietoo oopperalaulajan ja papin (Alma Pöysti ja Pirkko Saisio) elämät yhteen. Arkitodellisuuden rajojen yli virtaava, Pirkko Saision käsikirjoittama Orenda sijoittuu henkeäsalpaavaan saaristoon, jossa naiset hakevat armoa mieltä kuristaville muistoilleen."

"Orenda tarkoittaa elämän henkeä, joka asuu kaikessa elävässä ja elottomassa. Näkymätöntä voimaa joka synnyttää, pitää elossa, tappaa ja synnyttää uudelleen. Orenda on se, joka on aina ollut ja jonka ihmiset ovat aina tunteneet. Se, joka palvelee Orendaa ja laulaa sille, voi saada sen voiman."

– Natalia, elokuvassa Orenda

Synopsis from the press dossier:

"Suomen kansainvälisesti juhlituimpiin ohjaajiin kuuluva Pirjo Honkasalo (mm. Betoniyö, Melancholian 3 huonetta) tekee henkeäsalpaavan paluun uutuudellaan Orenda. Kaksi voimakastahtoista naista (Alma Pöysti ja Pirkko Saisio) kohtaavat maagisissa saaristomaisemissa. Kumpaakin kuristaa syyllisyys menetetystä miehestä, jonka muisto kietoo heidät yhteen. Mitä levoton oopperalaulaja ja äkkiväärä pappi toisistaan oikein hakevat? Arkitodellisuuden rajoja venyttävä Orenda on virtaava tarina armosta ja ankaruudesta. Pirkko Saision käsikirjoituksen arvoituksellisessa vireessä soi elämän näkymätön voima, orenda."

AA: Orenda is a word new to me, and no word could be more illuminating about the mystery power of the cinema. Take me to the water.

I read from the Wikipedia entry about Orenda that it is the Haudenosaunee name for a certain spiritual energy inherent in people and their environment. It is an "extraordinary invisible power believed by the Iroquois Native Americans to pervade in varying degrees in all animate and inanimate natural objects as a transmissible spiritual energy capable of being exerted according to the will of its possessor." Orenda is a collective power of nature's energies through the living energy of all natural objects: animate and inanimate. Anthropologist J. N. B. Hewitt notes intrinsic similarities between the Haudenosaunee concept of orenda and that of the Siouxan wakan or mahopa; the Algonquin manitowi, and the pokunt of the Shoshone. Across the Iroquois tribes, the concept was referred to variously as orenna or karenna by the Mohawk, Cayuga, and Oneida; urente by the Tuscarora, and iarenda or orenda by the Huron. Orenda is present in nature: storms are said to possess orenda. A strong connection exists between prayers and songs and orenda. Through song, a bird, a shaman, or a rabbit puts forth orenda.

Orenda the movie is the third collaboration of the artist couple Pirjo Honkasalo (film director) and Pirkko Saisio (writer) after Fire-Eater (FI 1998) and Concrete Night (FI 2013).

It is a visionary movie, an image-driven movie. For me, Honkasalo is an imagist, and the deepest impact in her work for me is provided by the imagery, such as the ground-frost in Flame Top and the snowstorm in Nine Ways to Approach Helsinki.

Honkasalo herself is a top cinematographer, but her two most recent films have been shot by others, Concrete Night by Peter Flinckenberg and Orenda by Max Smeds - whose work we have recently seen in Shadowland, which he shot together with Flinckenberg. Regardless of the cinematographer, the intensity of the vision remains the same.

The sky and the sea. The island, the lighthouse and the horizon. Remembering the words of John Ford (played by David Lynch) in The Fabelmans I pay attention to the horizon: is the field of vision dominated by the sky (like in Ford) or the sea? Is the horizon high or low? It alternates. But we are always on the edge of eternity, to riff on Jörn Donner's last movie The Memory of Ingmar Bergman (FI 2018), channeling the poet Edith Södergran.

I am thinking about the beautiful Finnish title to Ingmar Bergman's Musik i mörker: Sielujen sävel [untranslatable, meaning "The Music of the Souls"]. Alma Pöysti appears as the opera singer Nora. She could have kept her own name as the role name, because "alma" in Spanish means "soul" (qf. anima, âme, ande), and Bibi Andersson's character in Persona was called Alma.

Orenda is a mystery thriller, among other things, but we get only vague hints to what has actually happened, what makes Nora feels guilty and responsible for her husband's suicide ("I killed him"). His mother was an ex-lover of Natalia (Pirkko Saisio), which brings them together on the remote island.

Orenda is a meditation on the sacred, the holy, the divine. It is tale of a quest of a connection with higher powers. I feel that it comes closest in the meditative imagery and the glorious music. Orenda is at its most engaging in its luminous views and compelling soundtrack: the original score is by Sanna Salmenkallio and Elias Salmenkallio, and there are performances of J. S. Bach and G. B. Pergolesi. 

It is a film about time also, in evidence in the hourglass, the patina of the rocky island that dates from ice age, and the buildings and objects that bear the signs of wear and tear, as well as the deeply lined face of Pirkko Saisio.

I have been puzzled about the pandemic / post-pandemic syndrome of movies which have all the best ingredients, but an irresistible inner drive is missing. Orenda is about orenda, but might there have been a bit more faith in the indigenous dream power of this tale of an inner pilgrimage?

P.S. 21 May 2025. I have just read Laura Malmivaara's excellent essay on Orenda in Filmihullu 3/2025.

BEYOND THE JUMP BREAK: DATA FROM THE PRESS DOSSIER:

BEYOND THE JUMP BREAK: DATA FROM THE PRESS DOSSIER:

Työryhmä

“Pirjo Honkasalo on monta tekijää: kameran runoilija, ankara esteetikko, ohjaustekniikan virtuoosi ja maailman opiskelija.” 

– John Anderson, teoksessaan Armoton kauneus – Pirjo Honkasalon elokuvataide (Siltala, 2014)

Pirjo Honkasalo (s. 1947) on kotimaisen laatuelokuvan uranuurtaja ja kansainvälisesti Suomen menestyneimpiin elokuvantekijöihin lukeutuva ohjaaja, kuvaaja ja käsikirjoittaja. Uransa alkupuolella Honkasalo työskenteli mm. Mikko Niskasen, Jörn Donnerin ja Rauni Mollbergin kanssa. Honkasalo ohjasi useita menestyksekkäitä fiktioelokuvia Pekka Lehdon kanssa, joista siihen astisesti Suomen kallein elokuvatuotanto Tulipää (1980) esitettiin Cannesin elokuvajuhlien pääkilpasarjassa.

1990-luvulla Honkasalo nousi dokumenttielokuvatekijöiden kärkinimiin Pyhän ja pahan trilogiaan kuuluvilla elokuvillaan Mysterion, Tanjuska ja 7 perkelettä sekä Atman. Tšetšenian sodan lapsista ja nuorista kertovasta Melancholian 3 huonetta (2004) tuli yksi kautta aikain palkituimmista dokumenttielokuvista maailmalla.

Honkasalo on ensimmäinen naispuolinen pitkän elokuvan (Pilvilinna, 1970) kuvaaja Suomessa; seuraavaa naisen kuvaamaa elokuvaa saatiin odottaa 25 vuotta. Honkasalon retrospektiivejä on esitetty kymmenillä elokuvafestivaalilla ympäri maailman, ja hän on ottanut osaa lukuisiin kansainvälisiin tuomaristoihin ja pitänyt useita masterclasseja. Vuonna 2020 Honkasalolle myönnettiin taiteen akateemikon arvonimi ja 2024 Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali. Honkasalon edellinen näytelmäelokuva Betoniyö (2013) valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi ja sai kuusi Jussi-palkintoa. Uusimmalla ohjaustyöllään Orenda Honkasalo nähdään fiktioelokuvan parissa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Alma Pöysti (s. 1981) nähdään Orendan pääroolissa Nora-nimisenä oopperalaulajana. Alma Pöysti on tehnyt kattavan uran niin teatterin kuin elokuvan parissa sekä Suomessa että Ruotsissa. Pöysti on palkittu kahdella Jussi-palkinnolla elokuvista Tove (2021 ohj. Zaida Bergroth) sekä Neljä pientä aikuista (2023 ohj. Selma Vilhunen). Jälkimmäinen toi Pöystille myös Göteborgin elokuvajuhlien parhaan naispääosan palkinnon, ja samana vuonna Pöysti sai historiallisen Golden Globe -ehdokkuuden roolistaan Aki Kaurismäen elokuvassa Kuolleet lehdet (2023). Muita viimeaikaisia rooleja Pöysti on tehnyt muun muassa ruotsalaisen Fares Faresin ohjaamassa elokuvassa A Day and a Half (2023) ja Jon Blåhedin elokuvassa Valitut (2025).

Pirkko Saisio (s.1949) tekee Orendassa ensimmäisen pitkän näytelmäelokuvan pääroolinsa. Elokuvassa hän näyttelee äkkiväärää pappia nimeltä Natalia. Saision alkuperäiskäsikirjoitukseen perustuva Orenda jatkaa ohjaaja Honkasalon ja käsikirjoittaja Saision menestyksekästä yhteistyötä, jonka aikaisempia taidonnäytteitä ovat elokuvat Tulennielijä (1998) sekä Betoniyö (2013).

Erityisesti palkittuna kirjailijana tunnetun Saision Helsinki-trilogia on valittu ensimmäisenä elävänä suomalaisena kirjailijana Penguin Modern Classics -sarjaan sekä arvostetun Neue Zürcher Zeitung (NZZ) vuosisadan 100 parhaan kauno- ja tietokirjan listalle. Saisiolle myönnettiin 2003 Finlandia-palkinto teoksestaan Punainen erokirja. Viime vuonna Punainen erokirja nostettiin Helsingin Sanomien äänestyksen vuosituhannen tärkeimmäksi kotimaiseksi kirjaksi. Saision viimeisin romaani Suliko (2024) on palkittu mm. Runeberg-palkinnolla. 

Käsikirjoittajan sana

Mistä aiheet syntyvät?

Monista irrallisista, toisiinsa kuulumattomista aineksista, usein ristiriitaisista. Niitä törmäyttämällä ja sekoittamalla syntyy käsikirjoitus. Orendan taustalla on ainakin seuraavia impulsseja.

Jos naispappeus olisi nuoruudessani ollut mahdollinen, tai edes näköpiirissä, olisin pyrkinyt teologiseen tiedekuntaan. Halusin toisinajattelijapapiksi, kirkon uudistajaksi. Pappia minusta ei tullut tuli kirjailija, näyttelijä, ohjaaja, teatterintekijä. Pääsin siis julistamaan kuitenkin.

Pitkään kadoksissa ollut kirja löytyi yllättäen: fyysikko Martti Hämäläisen Eros, väkivalta ja uskonto. Se oli tehnyt minuun valtavan vaikutuksen yli parikymmentä vuotta aikaisemmin, ja harvinaista kyllä, nyt toisella lukukerralla vieläkin suuremman.

Kirjan ydin on siinä, että eroottinen rakkaus, väkivalta ja uskonto ovat erottamattomasti toisiinsa kietoutuneita.

Jokainen uskonnollinen kokemus on väistämättä eroottinen, jokainen eroottinen rakkaus väistämättä pyhä. Hellyyden ja väkivallan antagonismi on läsnä pyhässä ja rakkaudessa, pyhässä rakkaudessa.

– Pirkko Saisio

Ohjaajan sana

Ja että mistä se kaikki alkoi…

Matkalla Amerikasta kotiin True&False -festivaalilta katsoin Bergmanin Syyssonaatin lentokoneessa. Hyvä käsikirjoitus, mutta Ingrid Bergman ja Liv Ullmann ovat täysin epäuskottava äiti ja tytär. Kiusallista. Mietin, että meillähän on kotona uskottava äiti-tytär pari, molemmat näyttelijöitä, joista äiti on myös kirjailija. Ja sitten on myös ohjaaja, uskottava tai ei, joka on myös kuvaaja. Eli siis kotitarpeiksi täyskäsi. Eteläinen Jurmon saari tuntui merestä nousseelta lavasteelta. Kamat veneeseen ja purjeet ylös. Niin se ei sitten tietenkään mennyt. Oikeat perheenjäsenet ovat aika oikukkaita paimennettavia.

Kirjailija Saisio ryhtyi kuitenkin kirjoittamaan.

Itse olin siihenkin aikaan vaikuttunut ranskalaisesta Nathalie Stutzmannista. Hän sekä johti orkesteria, että esiintyi samalla solistina, äänialana kontra-altto. Esiintyessään sensuellina, pörröpäänä housupuvussa hän henki ooppera-traditiossa rohkeaa kapinaa. Näin Nathalie Stutzmann sai lainata etunimensä, äänialansa ja kapinahenkensä käsikirjoituksen toiselle päähenkilölle. Muuta yhteistä ei heissä liene.

Purjehdimme kyllä Jurmon saarelle, Saisio ja minä, mutta tyhjin käsin. Rantautuessamme matkustajat purkautuivat yhteysaluksesta. Heidän joukossaan oli nuori naispappi, valjun ja alistuneen oloinen. Hän tunnisti kirjailija Saision. Hän kutsui arkaillen meidät kirkkoon, jossa kohta alkaisi jumalanpalvelus. Vaeltaessamme kanervikon saartamaa tietä pappi hurahti ohitsemme mönkijän takapenkillä. Kuljeksimme saaren rantoja lumoutuneina saaren erikoisesta ja askeettisesta luonnosta. Ajattelimme, että jumalanpalvelus on varmaankin ohi ja voimme mennä katsomaan pikkuruista saaristolaiskirkkoa. Astuimme sisälle. Näky oli hämmentävä.

Kehitysvammaiset nuoret ja aikuiset kansoittivat penkit ja metelöivät. Pappi seisoi edessä saarnastuolin alapuolella ja kun hän näki meidät hän aloitti jumalanpalveluksen. Sali hiljeni. He olivat siis odottaneet meitä. Istuimme alas äärimmäisen noloina. Halusimme tai emme meidän olisi nyt istuttava loppuun asti. Pitkästyneenä tuijotin katosta roikkuvaa votiivilaivaa. Menneitten sukupolvien mittoihin sorvatut ahtaat penkit hiersivät selkää. Jalkojani en saanut mihinkään. Saarnan edetessä ruotsiksi aloin kuunnella pappia. Hän puhui selkeästi, etten sanoisi intohimoisesti: ”Ei ole armon teko ottaa pois toisen ihmisen kärsimystä. Se on hänen, se on hänen kohtalonsa, ainoa joka hänellä on. Älä asetu ihmisen ja hänen kohtalonsa väliin”. Saarnansa hän lopetti rukoilemalla Äiti-Jumalan nimeen. Saarnaa leimasi alistuva hyökkäävyys, piittaamattomuus kirkon instituutiosta ja käytännöistä. Käsikirjoituksen

Nataliasta tuli pappi, ei niin outo positio kirjailijallekaan. Hän päätti näytellä roolin itse. Muuta todellisuuspohjaa käsikirjoituksella ei ole, paitsi tietysti meidän molempien eletty elämä, yhteinen ja erillinen.

Olemme molemmat vanhoja ja vanhenevia. Emme enää kuolemattomia. Elämän suurimmat kysymykset ovat nyt yhteisiä.

Kun kirjailija kirjoittaa emme keskustele. Olen nuorempana onnistunut kuristamaan monta kirjailijaa hengiltä. Kun ohjaajana tilaat kohtauksia, saat juuri niin huonoja kohtauksia kuin olet tilannut. Tukit kirjailijassa parhaan, mielen syvimmät ja arvaamattomimmat polut.

Kun käsikirjoituksen ensimmäinen versio valmistui, en viikkoon uskaltanut avata sitä. Kun avasin, en viikkoon sanonut siitä mitään. Nora, Poika ja Piispa, he kaikki olivat minulle uusia tuttavuuksia ja heitä piti lähestyä kunnioituksella, niin kuin rauhoitettuja eläimiä, hellävaraisesti etteivät he pelästyisi ja karkaisi pois. Tämä erakoitunut harhaoppinen naispappi, syyllisyydessä kärventyvä mezzosopraano, tämä kollektiivisessa alitajunnassa toteemeja rakentava hylätty Poika ja vapautuksen teologian marxilaisväritteisen aatteensa kavaltanut leipäpiispa ja tämän kaiken taustalla väkivallan, uskon ja rakkauden kolminaisuuden kuvanveistäjä, mies joka riisti itseltään hengen.

Suuressa pääosassa on Jurmon saaren luonto, kalliot, haahkat, sudenkorennot, merikaalit, vaivaiskanervikot, majakka, myrskyt ja salamat ja niissä tapahtuva herkeämätön metamorfoosi, joka on silmälle näkymätön, mutta Poika elää sen todeksi, on sen osa. Poika on Natalian ”Stalker”. Tätä elämän ja metamorfoosin voimaa tarkoittaa ORENDA.

Tässä Tarot-korttini.

Ilmestyi näyttelijä Alma Pöysti; hänessä tarinan mezzosopraano Nora muuttui eläväksi; ja sitten Luca Leino, poika joka pystyi näyttelemään toteemien mysteerin. Kun meihin vielä liittyi minua 40 vuotta nuorempi kollega, ensimmäisen pitkän elokuvansa kuvaava Max Smeds, jonka kanssa työ oli kuin uniin kirjoitettua, olimme valmiit aloittamaan. Yhteistyö alkoi jälleen Bufon Mishan ja Markin kanssa, jotka tuottivat myös edellisen elokuvani Betoniyö.

Kaikki käsikirjoituksen teemat ovat minulle tuttuja, elettyjä ja pysähdyttäviä. Olen saaristosuutarin ja virsirunoilijan jälkeläisiä. Ihminen on merkitystä etsivä syyllistyvä ja syyllistävä olento. Syyllisyys ja syyttäminen antavat osallisuuden. Ne raastavat, mutta niistä on vaikea irrottautua rationaalisesti. Armo tarkoittaa vapautumista ilman vähäisintäkään perustetta. Viha katoaa, sitä ei siis enää voi löytää.

– Pirjo Honkasalo

Tuotantoyhtiö Bufo

Vuonna 2007 Mark Lwoffin ja Misha Jaarin perustamasta tuotantoyhtiö Bufosta on sen liki 20-vuotisen historian aikana kasvanut yksi Suomen merkittävimmistä laatuelokuvan tuotantoyhtiöistä. Bufon tuotannot ovat keränneet tähän mennessä yli 50 Jussi-ehdokkuutta, avanneet kansainvälisillä A-luokan festivaaleilla (Cannes, Berliini) ja saaneet myös Suomen Oscar-ehdokkuuksia. Bufon elokuvatuotantoja ovat mm. Aki Kaurismäen menestyksellinen yleisöhitti ja Golden Globe -ehdokas Kuolleet lehdet (2023) sekä Hopeisella karhulla palkittu Toivon tuolla puolen (2017), Saara Saarelan ohjaama suurelokuva Veden vartija (2022), Khadar Ayderus Ahmedin laajaa kansainvälistä huomiota kerännyt Guled & Nasra (2021), Aleksi Salmenperän Tyhjiö (2018), Jörn Donnerin Armi elää! (2015), ja Pirjo Honkasalon Betoniyö (2013). Bufon tuleviin tuotantoihin lukeutuu mm. Markus Lehmusruusun ohjaama Orava, joka saa ensi-iltansa elokuvateattereissa loppuvuodesta 2025.

Levitysyhtiö B-Plan Distribution

B-Plan Distribution on kotimaisiin laatuelokuviin keskittyvä levitysyhtiö. Vuonna 2013 perustetun ja Helsingissä majapaikkaansa pitävän yhtiön ohjelmisto pitää sisällään myös yksittäisiä ulkomaisia arthouse-elokuvia. Yhtiön viime vuosien kiinnostavimpiin julkaisuihin lukeutuvat mm. Aki Kaurismäen yleisöhitti Kuolleet lehdet, Juho Kuosmasen Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -voittaja Hytti nro 6, sekä  yhteiskunnallisestikin runsaasti huomiota herättäneet Virpi Suutarin Havumetsän lapset ja Khadar Ayderus Ahmedin Guled & Nasra. Tänä keväänä B-Plan tuo levitykseen myös Visa Koiso-Kanttilan Uhman (ensi-ilta 28.2.) ja Jon Blåhedin Valitut-elokuvan (ensi-ilta 21.3.).