 |
| Julien Temple at the morning discussion at the School, Sodankylä, 12 June 2025. Foto Juho Liukkonen, Midnight Sun Film Festival 2025. |
 |
| Julien Temple. Photo: Midnight Sun Film Festival online 2025. |
Hosted by Milja Mikkola. In English. 120 min
The School, Sodankylä, Midnight Sun Film Festival (MSFF), 12 June 2025.
JULIEN TEMPLE
S./B. 1953
Lauri Timonen (MSFF 2025): "Lontoossa 26. marraskuuta 1953 syntyneen Julien Templen huima, melkein 200 nimikettä kattava filmografia sai alkunsa 70-luvun lopulla punkrockin aallonharjalla. Läpimurtona toimi kohuryhmä Sex Pistolsin vaiheita fiktiivisparodisessa mockumentary-hengessä taltioinut The Great Rock ’n’ Roll Swindle (1980), joka muistetaan muun muassa Sid Viciousin ikonisen brutaalista My Way -tulkinnasta."
"Olennaiseksi urapoluksi kasvoi järisyttävä curriculum vitae legendaaristen musiikkivideoiden tekijänä. Artistien lista on häkellyttävä (muun muassa Judas Priest, Dexys Midnight Runners, Stray Cats, The Kinks, Jean Michel Jarre, Depeche Mode, Culture Club, The Rolling Stones, Accept, Sade, David Bowie, Janet Jackson, Iggy Pop, Billy Idol, Neil Young, Tom Petty, Kenny Rogers, Whitney Houston, Luther Vandross, Bryan Adams, Duran Duran, Blur, ZZ Top, Van Halen, Paul McCartney ja Paul Weller)."
"Toisen keskeisen juonteen muodostavat pitkät, monesti rosoisten kohteidensa mukaan hieman kieli poskessa toteutetut dokumentit ja henkilökuvat, kuten Sex Pistolsin vaiheisiin palaavat The Filth and the Fury (2000), There’ll Always Be an England (2008) ja Christmas with the Sex Pistols (tv, 2013), The Clash -päällikkö Joe Strummerin villiintynyt ruumiinavaus The Future Is Unwritten (2007), Dr. Feelgood -bändologia Oil City Confidential (2009) ja keulakuva Wilko Johnsonin koskettava potretti The Ecstasy of Wilko Johnson (2015), intiimi Rollari-dialogi Keith Richards: The Origin of the Species (tv, 2016) sekä kaikkien janoisten sankarin ja The Pogues -vokalistin lämminhenkinen lähikuva Crock of Gold: A Few Rounds with Shane MacGowan (2020)."
"Myös merkitykselliset maantieteelliset miljööt ovat käyneet aiheiksi teoksille: urbaanin Baabelin rappioitumista käsittelevälle Detroitin sielunmessulle (Requiem for Detroit?, tv, 2010), Lontoo, uuden Babylonin (London: The Modern Babylon, 2012) nostalgiselle aikamatkalle taiteilijan menneisyyteen, Rio de Janeiro -esseelle Rio 50 Degrees (2014), Havanna-oodille (Habaneros, 2017) ja Ibiza: The Silent Movielle (2019). Edellä mainittujen ainesten suvereenista koonnasta käy mestarillisen rouhea festivaalihistoriikki Glastonbury (2006), jonka lumoava kompilaatio yhdistelee lajin varhaisempien klassikkojen (Monterey Pop, 1968, Woodstock, 1970, The Isle of Wight -tallenteet) hengessä mutaa, ulosteita ja performansseja ritareihin, maahisiin, menninkäisiin, druideihin ja heimoidentiteettiin."
"Fiktion parissa Temple todensi vanhoja Hollywood-musikaaleja kohtaan tuntemaansa rakkautta taidokkaan vimmaisella helmellä Absolute Beginners (1986), jonka tuotantohistoria tuo mieleen toisen unohdetun merkkiteoksen, Francis Ford Coppolan yhtäläisellä pieteetillä luodun Suoraan sydämestä (One from the Heart, 1981). Yhdysvalloissa valmistuivat scifi-komedia Maan tytöt ovat helppoja paloja (Earth Girls Are Easy, 1988) ja Mickey Rourken intensiivisen roolityön kannattelema heroiininhuuruinen pienoishelmi Bullet (1996). Euroopassa Temple toteutti taiteilijan alkuperäisen elokuvakipinän sytyttäneelle ranskalaismestarille kunniaa tekevän Vigon (1998) ja kahden runoilijan – Samuel Taylor Coleridgen ja William Wordsworthin – kohtauspintoja kartoittavan Pandaemoniumin (2000)."
"Astukaa siis autuaina omaleimaisen visualistin, talttumattoman vastakulttuurioriginellin, wellesiläisen montaasin maestron, viuhuvan kameran vapahtajan ja elinvoimaisen esseistin Julien Templen anarkistiseen taikapiiriin! Rohkein uskaltanee jo tässä kohtaa ennustaa, että rock’n’rollin todelliselta sisäpiiriläiseltä saatetaan kuulla aamukeskustelussa myös muutama hurjemman puoleinen muusikkotarina…" LAURI TIMONEN
"Julien Temple was born in London on November 26, 1953, and his staggering filmography – approaching 200 works – began in the late 1970s at the peak of punk rock. His breakthrough came with the fictitious parody mockumentary The Great Rock ’n’ Roll Swindle (1980), which depicts the rise and fall of the controversial group the Sex Pistols. The film is particularly remembered for Sid Vicious’s brutally iconic rendition of My Way."
"Another significant path in Temple’s career is his impressive résumé as a director of legendary music videos. The list of artists he’s worked with is staggering: among others, Judas Priest, Dexys Midnight Runners, Stray Cats, The Kinks, Jean-Michel Jarre, Depeche Mode, Culture Club, The Rolling Stones, Accept, Sade, David Bowie, Janet Jackson, Iggy Pop, Billy Idol, Neil Young, Tom Petty, Kenny Rogers, Whitney Houston, Luther Vandross, Bryan Adams, Duran Duran, Blur, ZZ Top, Van Halen, Paul McCartney, and Paul Weller."
"A crucial thread throughout Temple’s career is his long-form, tongue-in-cheek, and often rough-around-the-edges documentaries and biopics. These include The Filth and the Fury (2000), which revisits the phases of the Sex Pistols; There’ll Always Be an England (2008); and Christmas with the Sex Pistols (TV, 2013). He also explored the legend of The Clash in Joe Strummer: The Future Is Unwritten (2007), dove into the saga of Dr. Feelgood with Oil City Confidential (2009), and painted a touching portrait of frontman Wilko Johnson in The Ecstasy of Wilko Johnson (2015). Temple’s intimate dialogue with the Rolling Stones is captured in Keith Richards: The Origin of the Species (TV, 2016), and he offers a warm-hearted close-up of The Pogues’ singer in Crock of Gold: A Few Rounds with Shane MacGowan (2020)."
"Temple has also explored relevant geographical milieus in his work. These include the portrayal of urban decay in Requiem for Detroit? (TV, 2010); a nostalgic time-travel through his native city in London: The Modern Babylon (2012); an essay on Rio de Janeiro in Rio 50 Degrees (2014); an ode to Havana in Habaneros (2017); and the sun-drenched mythology of Ibiza: The Silent Movie (2019)."
"The sovereign collection of all these themes finds its culmination in the masterfully raucous festival history Glastonbury (2006), an enchanting compilation that – much like the early classics of the genre (Monterey Pop [1968], Woodstock [1970], The Isle of Wight recordings) – melds mud, excrement, and performance art with knights, gnomes, goblins, druids, and tribal identity."
"In fiction, Temple expressed his love for old Hollywood musicals with the artful and frenetic gem Absolute Beginners (1986), whose production history evokes another underappreciated landmark: Francis Ford Coppola’s painstakingly crafted One from the Heart (1981). In the United States, Temple directed the sci-fi comedy Earth Girls Are Easy (1988), and the heroin-fueled miniature gem Bullet (1996), in which Mickey Rourke delivers an intense performance as a convict and junkie."
"In Europe, Temple created Vigo (1998), a tribute to the French master who originally sparked his cinematic passion, and Pandaemonium (2000), a poetic imagining of scenes between Samuel Taylor Coleridge and William Wordsworth."
"So, step blissfully into the magic circle of the anarchist Julien Temple – the distinctive visualist, untamed counterculture original, master of Wellesian montage, savior of the flickering camera, and vibrant essayist. At this point, the boldest among us might even predict that In Discussion With will feature a few ferocious tales about musicians from this true insider of rock ’n’ roll…" LAURI TIMONEN
The Tunnyng of Elinour Rummyng (1976), Where is Your Love (1979), Punk Can Take It (1979), Biceps of Steel (1980), The Great Rock ‘n’ Roll Swindle (1980), The Comic Strip (1981), The Secret Policeman’s Other Ball (1982), The Comic Strip Presents (lyhyt/short, 1981), Matrap (1983), David Bowie: Jazzin’ for Blue Jean (1984), Come Dancing with The Kinks (1986), Absolute Beginners (1986), Running Out of Luck (1987), Aria (1987), Earth Girls Are Easy (1988), Into The Great Wide Open (1991), Tom Petty and the Heartbreakers: Take the Highway Live (1992), Bullet (1996), Vigo (1998), The Filth and the Fury (2000), blur | The Best Of (2000), Pandaemonium (2001), David Bowie: Best of Bowie (2002), We Are Scissor Sisters… And So Are You (2004), Scissor Sisters: Return to Oz (2004), Glastonbury (2006), Joe Strummer: The Future Is Unwritten (2007), Sex Pistols: There’ll Always Be an England (2008), The Eternity Man (2008), Madness: The Liberty of Norton Folgate (2009), Oil City Confidential (2009), Detroit sielunmessu (2010), Ray Davies: Imaginary Man (2010), Glastopia (2012), London: The Modern Babylon (2012), Sex Pistols: Never Mind The Bollocks, Here’s The Sex Pistols (2012), Never Mind the Baubles: Xmas ‘77 with the Sex Pistols (2013), Rio 50 Degrees: Carry on CaRIOca (2014), The Clash: New Year’s Day ‘77 (2015), The Ecstasy of Wilko
Johnson (2015), Keith Richards – The Origin of the Species (2016), Habaneros (2017), My Life Story (2018), Ibiza: The Silent Movie (2019), Crock of Gold: A Few Rounds with Shane MacGowan (2020)
Sodankylä 2025 tribute:
ABSOLUTE BEGINNERS
THE FILTH AND THE FURY
JOE STRUMMER: THE FUTURE IS UNWRITTEN
LONDON: THE MODERN BABYLON
CROCK OF GOLD: A FEW ROUNDS WITH SHANE MACGOWAN
AA notes
Milja Mikkola: What was the first film you saw?
Julien Temple: There were no films. I came from a radical family. But still I remember A Hard Day's Night and El Cid from my childhood. At the university, Le Mépris made an impression. When I started a film society, on 16 mm, L'Atalante.
Clips:
Sex Pistols: God Save the Queen (orig. GB 1977, screened was a later version)
ABC: Poison Arrow (GB 1982)
The Kinks: Predictable (GB 1981)
The Rolling Stones: Undercover of the Night (GB 1983)
Kenny Rogers: Planet Texas (US 1989)
Sid Vicious: My Way (GB 1978) from The Great Rock 'n' Roll Swindle (GB 1980)
Milja Mikkola: Which film would you take to the desert island?
Julien Temple: El ángel exterminador.
MORNING DISCUSSION RESUME FROM MSFF 2025 WEBSITE:
"During the morning discussion, the British director Julien Temple revealed that he had visited a late night viewing the previous night since a construction work had woken him up. The audience did not notice any fatigue though, as the director reminisced about his career as a film maker, especially in the British music scene."
"Temple hardly watched films as a kid. He remembers how he saw Jean-Luc Godard’s Le mépris (1963) as an architecture student, but did not understand a thing. He had to watch the film six times before he felt that he had the hang of it. This experience led to his practice of watching a lot of films. During this period, he saw L’Atalante (1934) by Jean Vigo that blew Temple’s mind. Temple rented a 16 mm print copy of the movie, which he accidentally dropped into a river and had to dry out afterwards. “I studied every frame of it. The film must’ve been bigger when it left”, Temple said."
"Temple was active in the counter-cultural scene in Britain, which led him to meet the Sex Pistols and The Clash before their breakthrough. Temple filmed the beginnings of both bands, before the competing managers of the rising punk bands made an ultimatum requiring him to choose between whom to affiliate himself with. Temple chose The Sex Pistols, which made The Clash bitter for years to come."
"By the time Temple graduated from film school, the Sex Pistols had grown to be such a huge phenomenon that their manager Malcolm McLaren began to plan for a film about the band. Temple started out his career to film directing as a film director as an assistant to Russ Meyer. “He was not at all into the punk thing. When touring clubs, all he wanted to know was where the girls with big tits are”, Temple reminisced on the long-term exploitation movie director."
"McLaren wanted a person representing the counter cultural movement to direct the film, but eventually Meyer, a Korean war veteran, had enough of the punk rockers’ mischief. The film The Great Rock ‘n Roll Swindle (1980) was eventually parsed together by Temple from the filmed material. “It was a mashup of media, which seemed to echo the punk aesthetic of grabbing things from wherever”, Temple told the audience."
"This misleading and fact-mangling film was not his only point of contact to the subject, as Temple estimates that he has made 20 movies about the Sex Pistols, six of which are longer than a music video. The definite story of the band is the documentary The Filth and the Fury (2000)."
"Temple’s latter career did not depend only on his closeness to the Sex Pistols though. “In the beginning, Judas Priest was the only band asking me to make music videos for them. I thought they were a comedy band, so I shot comedic music videos”."
"Slowly Temple started to net recognition, and he ended up directing videos to The Rolling Stones, David Bowie, The Kinks, and Neil Young. Young’s video made fun of corporations, so MTV ended up canceling it to appease their sponsors. “It still won MTV’s own Best video award, even though they wouldn’t show it”, Temple smiled."
"His long career of working on music videos ended up with him developing a love-hate relationship towards the business, so he returned to England to direct to fictional films, which were based on his idols: Vigo (1998), based on film director, and Pandaemonium (2000), telling the story of the writer Samuel Colleridge. The latter had its premiere in September 2001. “Empty cinemas – the story of my life”, Temple sighed."
"After returning to London, Temple patched his relations to the lead man of The Clash, Joe Strummer, after he appeared at a garden party Temple hosted. Strummer had a habit of lighting a fire after dark, with guests gathering around it to have discussions and jam. Strummer passed away in 2001."
"For Temple, these gatherings represented Strummer’s final piece of art. “The film I made was like a wake around the fire. He was a magic person”, Temple said"
"For his ‘desert island film’, Temple chose Luis Bunuel’s satire The Exterminating Angel (1962), as it too is set in one place, from where there’s no escape. Still, “I would like to have the entire Criterion Collection [with me]”, Temple says."
"Pitkän linjan brittiohjaaja Julien Temple kertoi aamukeskustelussa käyneensä vielä myöhään edellisenä yönä elokuvansa esityksessä, kun aamulla hotellin ulkopuolella ollut rakennustyö oli herättänyt hänet. Väsyneisyyttä ei kuitenkaan huomannut ohjaajan muistellessa omaa historiaansa elokuvantekijänä erityisesti brittimusiikin parissa."
"Lapsena Temple ei juurikaan katsonut elokuvia. Hän muistaa, kuinka hän arkkitehtiopiskelijana näki Jean-Luc Godardin Sen täytyi tapahtua (Le mépris, 1963), eikä ymmärtänyt siitä mitään. Temple joutui katsomaan elokuvan kuusi kertaa, ennen kuin koki päässeensä kärryille. Tästä hänelle kehittyi tapa katsoa paljon elokuvia. Samoihin aikoihin hän näki omien sanojensa mukaan hänen tajuntansa räjäyttäneen Jean Vigon L’Atalanten (1934). Temple vuokrasi elokuvasta 16 mm printin, jonka hän vahingossa pudotti jokeen, ja jota hänen piti jälkikäteen kuivattaa. “Tutkin siitä jokaisen ruudun. Elokuva lieni kooltaan isompi kun palautin sen”, hän kertoo."
"Vastakulttuuripiireissä pyöriminen tutustutti Templen Sex Pistolsin ja The Clashin muusikoihin ennen näiden läpimurtoa. Temple kuvasi kummankin alkuaikoja, ennen kuin nousevien punk-yhtyeiden kilpailevat managerit käskivät tehdä bändien välillä valinnan. Temple valitsi The Sex Pistolsin, mikä herätti The Clashissä vuosiksi katkeruutta."
"Templen elokuvakoulusta valmistumisen aikoihin Sex Pistols oli noussut jo niin isoksi ilmiöksi, että manageri Malcolm McLaren kaavaili yhtyeestä tehtävän elokuvaa. Temple siis aloitti ohjaajauransa elokuvaohjaaja Russ Meyerin apulaisena. “Häntä ei punk kiinnostanut. Kun hän kiersi klubeilla, hän kysyi vain missä ovat isotissiset tytöt”, Temple muistelee eksploitaatioelokuvien pitkän linjan tekijää."
"McLarenin idea oli ottaa vastakulttuuria edustava henkilö ohjaamaan elokuva, mutta lopulta Korean sodan veteraani Meyerilla tuli mitta täyteen punkkareiden sekoilusta. Elokuvaa varten kuvatusta materiaalista Temple koosti elokuvan The Great Rock ‘n Roll Swindle (1980). “Siitä tuli kooste eri mediamateriaaleja, mutta sehän heijastaa punkin estetiikkaa, eli sitä että noukitaan sitä mitä sattuu.”"
"Tämä ei jäänyt ainoaksi kosketukseksi aiheeseen, sillä kyseessä oli tarkoituksellisen harhaanjohtava ja faktoja sekoittava teos. Temple arvioi tehneensä Sex Pistolsista 20 elokuvaa, joista kuusi on musiikkivideon mittaa pidempiä. Selkeimmin yhtyeen tarinan kertoo dokumentti The Filth and the Fury (2000)."
"Ura ei kuitenkaan urjennut pelkästä läheisyydestä aikansa kohuyhtyeeseen."
"“(Heavy metal -yhtye) Judas Priest oli aluksi ainoa, joka kysyi minua musiikkivideoidensa ohjaajaksi. Minusta he olivat komediayhtye, joten tein heille komediallisia musiikkivideoita.”"
"Hiljakseen mainetta alkoi kuitenkin kertyä, ja Temple ohjasi videoita niin The Rolling Stonesille, David Bowielle, The Kinksille kuin Neil Youngille. Youngin video pilkkasi korporaatioita, joten MTV kielsi sen sponsoreidensa suojelemiseksi. “Se voitti silti kanavan palkintogaalassa parhaan videon palkinnon, vaikka sitä ei voitu edes näyttää”, Temple myhäilee."
"Pitkään musiikkivideoiden kanssa työskentely oli luonut Templelle viha-rakkaussuhteen alaan, joten hän palasi Englantiin ohjaamaan kaksi fiktioelokuvaa, jotka perustuivat hänen idoleihinsa. Elokuvaohjaajasta kertova Vigo valmistui vuonna 1998 ja kirjailija Samuel Colleridgestä kertova Pandaemonium vuonna 2000. Elokuva sai Yhdysvaltain ensi-iltansa heti syyskuussa 2001. “Tyhjät elokuvateatterit ovat elämäni tarina”, Temple huokaa."
"Lontooseen palattuaan hän sai paikattua myös välinsä The Clashin johtomiehen Joe Strummerin kanssa, kun tämä ilmaantui hänen puutarhajuhliinsa. Strummerilla oli tapa sytyttää pimeän tultua nuotio, jonka ympärille keräännyttiin keskustelemaan ja musisoimaan. Strummer kuoli äkisti vuonna 2001."
"“Tein hänestä elokuvan, josta tuli kuin valvojaiset. Siinäkin keräännytään muistelemaan nuotion ympärille”. Temple pitää kokoontumisia kokon äärellä tavallaan Joen viimeisenä taideteoksena. “Hän oli maaginen persoona.”"
"Lopulta kysymykseen “minkä elokuvan ottaisi autiosaarelle”, Temple poimii Luis Bunuelin satiirin Tuhon enkeli vuodelta 1962, sillä siinäkin jumahdetaan yhteen paikkaan, josta ei voi poistua. “Olisi tosin mukava saada vaikka koko Criterion Collection mukaan”, hän haaveilee."
No comments:
Post a Comment