Wednesday, May 06, 2015

Taksikuski / [Taxi Driver] (1969)

Aitiopaikka: Taksikuski. FI 1969. PC: Oy Mainos-TV-Reklam Ab. D+SC: Veikko Kerttula – based on the novel Peiliin piirretty nainen ([A Woman Drawn On a Mirror], 1963) – and the radioplay (1967, D: Väinö Vainio, C: Antti Litja) by Veijo Meri. DP: Raimo Leskinen, Reijo Hassinen – b&w – 16 mm – 1,37:1 – sepmag. AD: Marianne Soisalo. S: Veikko Partanen. ED: Sirpa Häkämies. D: Antti Litja (Eino), Martti Pennanen (engineer), Harri Nikkonen (writer), Ville Salminen (Otto Kukkakoski), Kirsti Kemppainen (Eila), Esko Pesonen (father), Sylva Rossi (mother), Ritva Ahonen (Kaisa), Sirppa Sivori-Asp (Maija), Ossi Ahlapuro (Kosonen), Seppo Lehtonen (Pena), Matti Ruohola (unknown), Matti Miikkulainen (Jööran), Mirjam Salminen (a wife), Asta Backman (senior nurse), Anita Sohlberg (nurse), Eriikka Magnusson (assistant nurse), Uolevi Vahteristo (talonmies / janitor), Erkki Uotila (nimismies / sheriff), Eeva-Maija Haukinen (sales clerk), Pauli Virtanen (drunkard), Eero Soininen, Erkki Saarela ja Matti Vehniäinen (punks on the street), Matti Nurminen (policeman), Hannes Veivo (taxi driver). Telecast (Aitiopaikka): 22.9.1969 Mainos-TV, 1976, 8.10.1985 MTV2, 27.12.1985 MTV2 – 110 min (1969) – 92 min (1985)
    Hollywood Festival of World Television: Best New Drama Award (1969).
    The music selections are not credited. All music is diegetic, mostly supposedly from the taxi radio. The main music is free jazz (fine, I cannot identify it). "Muistoja Pohjolasta" is the march played on the phonograph during Eino and Eila's love scene. "Savoy Truffle" (The Beatles White Album) [my memory from the long version is that also "Honey Pie", the previous track on that album, was played]. "Let's Twist Again" (or another twist, instr., tbc). Beethoven (familiar, symphonic, not Eroica).
    KAVI RTVA 2K DCP (2015) of the 92 min version viewed at Cinema Orion, Helsinki (Antti Litja), 6 May 2015
    The original long version has not survived.

Revisited a distinguished tv drama, an existential road movie based on a novel of a key Finnish modernist writer.

Veijo Meri (born in 1928) wrote modernist stories and novels of high quality in the 1950s and the 1960s (he later turned to poetry, essays, and non-fiction). His favourites include Gogol and Kafka, but he has his own unique sense of the absurd, an original approach to existential alienation, and also a fundamental sense of an irresistible life force.

Veikko Kerttula (born in 1940) is one of the finest Finnish tv directors. I first encountered him as a director of popular tv series, among them a delicious adaptation of Jaroslav Hašek's The Good Soldier Švejk (starring Matti Varjo and Matti Ranin), close to Veijo Meri territory - with Meri himself as screenwriter. Kerttula has dramatized several of the best contemporary Finnish novels for television, and starting with Taksikuski he became the trusted man for Veijo Meri film adaptations for MTV; Veli-Matti Saikkonen was the main Meri director for Yleisradio.

I had not seen Taksikuski since 1969 but it then left a lasting impression, and now the film felt even stronger. Taksikuski has affinities with Federico Fellini (La strada, La dolce vita), Ermanno Olmi, contemporary Czech and Polish films, and the French new wave. I was thinking about Satyajit Ray's Days and Nights in the Forest but also about Monte Hellman (Two-Lane Blacktop), Dennis Hopper (Easy Rider), and Wim Wenders (Im Lauf der Zeit / Kings of the Road). Yet, despite such affinities Taksikuski is fully original.

The merits of Taksikuski were recognized at once with awards, but there were also critical remarks of unevenness and longueurs. Today the presumed weaknesses did not bother me. Veijo Meri is a creator of anti-drama; his works are compositions of relativity with no beginning and no end. He is an artist of the anti-climax. He favours a slight narrative which provides a fertile ground for digressions, war memories, comic incidents, and new time dimensions. But the dynamic composition is careful between forces such as urbanity and nature, the big and the small, the past and the present, male and female, the young and the old. There is true insight into the communication gap between generations. I think Veikko Kerttula's film metamorphoses Veijo Meri's literature successfully into cinema.

Antti Litja (born in 1938) had been acting since the late 1950s, and the leading role in Taksikuski was his breakthrough to national consciousness. His is a mature performance, an understated but deeply felt interpretation of a process of growing up within one tragic weekend. In its own peculiar way Taksikuski is a modernistic Bildungsroman and an Odyssey, and Antti Litja, one of our original New Wave actors, an anti-heroic contemporary of Dustin Hoffman and Jack Nicholson, rose to the challenge.

The tragic lead is played by Ville Salminen, a heavyweight veteran of the Finnish cinema both as a director and an actor, most familiar in comic or villainous roles. He is very moving here as the bitter artist who is believed to have stomach cancer but who is actually just sick of life; he commits suicide with his Parabellum. It seems that his supposedly bad health is a cover story. We hear that his creativity as an artist was at its strongest in the 1920s. Now he has lost his life force, as well. After an unhappy love affair during the war he has turned into a woman hater. The war (1939-1945) again provides a grim backstory to many of the characters as is usual in Veijo Meri's fiction.

Taksikuski is divided between the city (Helsinki) and the countryside (Lohja). It has documentary value as a portrait of contemporary Helsinki in 1969. It is also an artistic vision of the highways of the land in a period of a rapid growth of motor traffic (but in the countryside the two ageing sisters have never seen a Mercedes Benz before). There is also a fine sense of nature in the excursion to the painter's home by the lake. The visual climax is the men's boat trip to the painter's sauna island, rowing through the mist. Visually the film is rewarding and full of interesting observations.

The cinematographers Raimo Leskinen and Reijo Hassinen have a fine sense of realistic composition and filming in what looks like available light. Reijo Hassinen had a lot of documentary experience, Raimo Leskinen was a new kid on the block.

The DCP has been created with care, preserving a pleasant sense of the grain of the original 16 mm cinematography. Certainly Taksikuski looks much better in this way than it originally did on a 1969 television set.

OUR PROGRAMME NOTE BEYOND THE JUMP BREAK
OUR PROGRAMME NOTE BEYOND THE JUMP BREAK

Veijo Meren romaaniin Peiliin piirretty nainen (1963) perustuva Taksikuski sai ensimmäisen palkinnon Hollywoodin kansainvälisillä tv-elokuvafestivaaleilla vuonna 1969. Veikko Kerttulan sovittaman ja ohjaaman elokuvan käsikirjoitus on yhdistelmä romaanista ja kuunnelmasta, mutta käsittelyltään dokumentaarisempi kuin alkuperäinen kirjallinen teos.
    Taksikuski on tarina tapahtumista, joita vuokra-autoilija Eino Kalevi Ketola joutuu kokemaan erään viikonlopun aikana Helsingissä ja Lohjan suunnalla. Eino liikkuu tyttöystävänsä Eilan ja alivuokralaisensa Kososen ja Penan kanssa Helsingissä; miehet ovat menossa saunaan. Sattumalta Eino joutuu kyyditsemän kahta niinikään saunaan matkalla olevaa humalaista – insinööriä ja kirjailijaa. He suuntaavat kulkunsa taiteilija Kukkakosken huvilalle, jonne paikallistuu elokuvan kulminaatiojakso; nousuhumalan vaihtuminen laskuun. Elokuvan ajallisena rinnakkaisjaksona on yllättäen yksin jääneen Eilan kuljeskelu yöllisessä Helsingissä.
    Veijo Meri sanoo, että hän yritti Taksikuskissa kuvata kaikkea niin häiritsemättä ja läheltä, että voisi nähdä ja näyttää, kuinka elämää syntyy joka hetki ja joka paikassa.
    Tarinan taksikuskina nähdään Antti Litja ja Eilana Kirsti Kemppainen. Ohjaaja Veikko Kerttula sai elokuvasta valtion taiteilija-apurahan vuonna 1969.
– Oy Mainos-TV-Reklam Ab tiedote (8.10.1985)

Vuoden 1985 uusinnan yhteydessä Jukka Kajava kirjoitti arvion otsikolla ”Elämänmakuinen Taksikuski” pohtien mitenhän tv-elokuvan mahtaa käydä, kun siitä on poistettu peräti parikymmentä minuuttia. ”Ensiesitysvaiheessa 16 vuotta sitten Veikko Kerttulan dramatisoima ja ohjaama televisionäytelmä noteerattiin sekä voitoksi että tappioksi, mutta ennen kaikkea voitoksi.”
    ”Osaavinta ja tehokkainta tv-teatteria tässä humalaisessa suomalaisessa vaellustarinassa tekijvät kuvaajat – Raimo Leskinen ja Reijo Hassinen – sekä näyttelijät.”
    ”Antti Litjan taksikuskin vankka syrjästäkatsojan rooli toteutuu ehyesti. Ritva Ahosen näyttelemä ikäneito kasvaa esityksen myötä ilmaisemaan ahtaan elinympäristön synnyttämää ristiriitaisuutta unohtumattomasti. Kirsti Kemppaisen Eilan avoimuus säteili jo vuonna 1969 mielenkiintoisen näyttelijän karismaa.”
    ”Moitteen sijaa löytyi itse dramatisoinnin rönsyilevyydestä. Peiliin piirretty nainen -romaani on Taksikuskin pohja, ja sen monikerroksisuus ei oikein pääse tv-esityksessä näkyviin, vaikka Kerttula yrittääkin ankarasti, kaikkea mahdollista mukaan tuoden.”
    ”Taksikuskista tuli hieman ylirunsas ja keskittämätön draama, jos kohta vireeltään voimakkaasti elämänmakuinen, ja kun teosta vertaa MTV-teatterin nykyisiin hataruuksiin, niin onhan Taksikuski sentään kunnianhimoista  taidetta.”
– Jukka Kajava (Helsingin Sanomat, 8.10.1985) AA 6.5.2015

VEIKKO KERTTULA (s. 23.7.1940) on suomalaisen television lahjakkaimpia ohjaajia. Ennen Taksikuskia hän oli ollut ohjaajana sarjoissa Me Tammelat (1965–1968) ja Kunnon sotamies Shvejkin seikkailuja (1967–1968). Merkittäviin kirjoihin perustuvia tv-elokuvia olivat myös Kämppä (1970 / Alpo Ruuth), Se tavallinen tarina (1972 / Hannu Salama) ja Simpauttaja (1975 / Heikki Turunen). Veijo Merta Kerttula on filmannut ahkerasti, mukana usein Litja.

VEIKKO KERTTULA: OHJAAJAN SANA
Veijo Meren vuonna 1963 ilmestynyt romaani Peiliin piirretty nainen on varmasti sodanjälkeisen suomalaisen kirjallisuuden huippuja, luultavasti yksi vuosisadan klassikoista. Samasta aiheesta Veijo Meri kirjoitti vuonna 1967 kuunnelman Taksikuski, joka varsinkin yksityiskohdissaan tarkasti noudattelee romaanin tekstiä. Sen näkökulma ja painopiste on kuitenkin hieman erilainen. Tiivistäminen on pakottanut karsimaan romaanin rakenteelle ominaisia rönsyjä ja useiden henkilöiden kokemuksia, ja taksinkuljettaja Einosta on tullut keskeisempi henkilö kuin romaanissa. TV-elokuvan käsikirjoitus on yhdistelmä kuunnelmasta ja romaanista. Televisiossakin Taksikuski on nimenomaan Einon kokema tarina, mutta siihen on pyritty ottamaan mukaan romaanin visuaalisia aineksia ja jonkin verran muidenkin henkilöiden taustaa. Erikoisesti Otto Kukkakosken tragedia on mukana laajempana kuin kuunnelmassa, jossa sen syyt jäävät yksiselitteisemmiksi ja suoraviivaisemmiksi.
    Taksikuski on tarina niistä tapahtumista, joita vuokra-autoilija Eino Kalevi Ketola joutuu kokemaan erään viikonlopun aikana. Tapahtumat kuljettavat häntä Helsingissä ja Lohjan suunnassa, ja hä kuljettaa autoa väsymykseen asti. Eino liikkuu tyttöystävänsä Eilan ja alivuokralaistensa Kososen ja Penan kanssa Helsingissä, on saunaan menossa mutta joutuu sattumalta kyyditsemään kahta humalaista, jotka myös ovat menossa saunaan ”mutta ei tommoseen kusiputkaan”. Humalaiset osoittautuvat kirjailijaksi ja insinööriksi, jotka ovat menossa maalle Oton luo. Otto Kukkakosken huvialla tapahtuu elokuvan kulminaatiojakso: nousuhumala vaihtuu laskuun. Ajallisena rinnakkaisjaksona ovat yllättäen yksin jääneen Eilan törmäilyt Helsingissä. Tarinan lopussa Eino ja Eila tapaavat toisen kerran viikonlopun kokemuksiaan rikkaampina ja ajautuvat hätäiseen, peruuttamattomaan ja inhimilliseen ratkaisuun. ”Einon nopea mieli on kokenut järkytyksen, jolla saattaa olla pysyvät seuraukset, sosiaalisesti hyväksytyt ja aikaa myöten tasaannuttavat”, kuten Meri asian ilmaisee.
    Rakenteeltaan Taksikuski ei kenties ole otollisimmillaan televisiossa: se ei yritä ottaa katsojaa mukaansa, vaan kerää lankoja sieltä täältä näennäisen hajanaisesti ja valmistuu kokonaisuudeksi vasta viimeisten sanojen ja kuvien mukana. Se ei ole tiedonvälittäjä vaan taideteos, mutta uskon silti sillä olevan tehtävänsä televisionkin kentässä. Se kertoo elämisestä ja kokemisesta elämän omalla rytmillä, osoittelematta.
    Kuunnelman saatekirjeessa Meri sanoo: ”Kuvittelen, että tämä täytyisi ottaa dokumenttijuttuna niin räikeänä ja realistisena kuin suinkin.” Todellisuuden tuntuun olemme televisiossakin pyrkineet mahdollisimman pitkälle, mitään itsenäistä kuvallista taideteosta emme ole halunneetkaan luoda. Lähinnä kai voidaan puhua luettavaksi kirjoitetun taideteoksen muuntamisesta televisiossa katselta-vaan muotoon. Tällainen siirtyminen toiseen ilmaisumuotoon ei tietenkään pysty siirtämään alkuperäisteoksen vaikutusta samanlaisena. Jokin kuva saattaa luettuna olla loistava; jos se toteutetaan, huomataankin, että hienous perustuukin jokapäiväisen kuvan erinomaiseen kirjalliseen ilmaisuun. Samoin saattaa jokin tilanne muuttua hyvinkin arkipäiväiseksi kirjailijan ja lukijan kuvitteluhalunjäätyä kokemistapahtumasta pois elokuvakameran mennessä tapahtumien keskelle. Tämä lienee se asia, joka on tehnyt TV-elokuvasta dokumentaarisemman kuin alkuperäisestä kirjallisesta taideteoksesta, ja uskoakseni Taksikuski toimii parhaiten televisiossa juuri todellisuuden kuvauksena.
    Osiltaan juuri dokumentaarisuuden vuoksi Taksikuskin rooleihin on yritetty löytää ainakin ykköskanavalla harvemmin käytettyjä näyttelijöitä. Einoa näyttelee Antti Litja Tampereen Työväen Teatterista, Eilana tekee televisiodebyyttinsä Kirsti Kemppainen teatterikoulusta. Oopperalaulaja Harri Nikkosen jykevä hahmo muodostaa kuvaa eräästä suomalaisen kirjailijan prototyypistä jotenkin Sillanpään – Salaman – Rintalan tapaan. Pikkuporvarillisen insinöörin roolin esittää Tampereelta Helsinkiin siirtynyt Martti Pennanen. Ville Salminen vanhana taiteilija Kukkakoskena tekee aikaisemmista rooleistaa hyvinkin paljon poikkeavan näyttelijätyön. Lisäksi on mukana näyttelijöitä eri puolilta Suomea.
    Kaikki Taksikuskin henkilöt ovat omalla tavallaan kontaktittomia lukuunottamatta jotakin pikkutyttöä, mutta ”nuo tuollaiset pienet ovatkin paljon vanhempia kuin me ja elävät niin kuin ikuinen olento ainakin. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä lyhyaikaisemmaksi tulee; kun tulee tarpeeksi vanhaksi ja tekee voileivän, syö sen  kuin tappaisi sen”. Vanheneminen, sopeutuminen ja tarpeettomaksi muuttuminen ovat keskeisiä asioita Taksikuskin ongelmakentässä. Tapahtumat kuljettavat tavallisia, tarkoituksettomia ihmisiä sattumanvaraisesti vuoteeseen, itsemurhaan, kotiin, naimisiin ja saunaretkelle. Lähtökohtatilanne on hyvin selkeä ja valmis: ”On kesäinen lauantai Helsingissä, iltapäivä. Eila oleilee vanhempiensa sekatavarakaupassa ja odottaa, että Eino sieppaisi hänet autoonsa ja veisi. Heillä on tiedossa yhteinen ilta.” Sitten alkaa tapahtua.
– Katso 39/1969 (22.–28.9.1969)

No comments: