Fucking Åmål.
SE © 1998 Memfis Film. Production partners: Zentropa Productions, Film i Väst, SVT Drama Göteborg. Production support: Svenska Filminstitutet, Det Danske Filminstitutet, Europeiska Unionen / Europeiska Gemenskapens Strukturfonder. P: Lars Jönsson. P partner: Peter Aalbæk Jensen. Associate P: Anna Anthony.
D+SC: Lukas Moodysson. DP: Ulf Brantås – colour – shot on Super 16 mm reversal stock - blown up to 35 mm - 1,85:1. AD: Lina Strand, Heidi Saikkonen. Cost+makeup: Maria Swenson.
Soundtrack: ”Drifter” (De La Cour, Boklund, Lindh, Lindh, Nilsson) perf. Yvonne. ”Whirlwind” and ”I’ll Be Gone” (Berggren, Broder Daniel) perf. Broder Daniel. ”No dinero no amor” (Hallgren, Sagrén) perf. Betty n’ Boop. ”Blue Sky Black” and ”Funny Bunny Boy” (Lindgren, From) perf. Evelyn. ”När vi två blir en” (Per Gessle) perf. Gyllene Tider. ”U Drive Me Crazy” (Hogblad, Lehtonen) perf. Waldo’s People. ”Fantasy Dream World” (Stigsson, Rickstrand, Budak) perf. Combayah. ”Fantasi för elorgel No 34” (Björkman, Moodysson) perf. Karl-Heinz Glockmann. ”Adagio per flauto: Archi e organo” (attributed to Albinoni, actually comp. Remo Giazotto, 1958) arr. Giazotto, perf. Gunilla von Bahr, Stockholms Kammarensemble. ”I Want To Know What Love Is” (Jones) perf. Foreigner. ”Lasse Kronér” perf. Hjalle & Heavy. ”Danny’s Dream” perf. Lars Gullin. ”Simplicity” perf. Nordlund, Danielsson, Karlsson, Andersson, Souls. ”Underground” perf. Broder Daniel. ”Show Me Love” (Carlsson, Martin) perf. Robyn.
ED: Michal Leszczylowski, Bernhard Winkler. S: Nils Nilsson. S mixing: Morten Holm. Dolby Stereo. Graphic design: Susanne Lund
C: Alexandra Dahlström (Elin), Rebecca Liljeberg (Agnes Ahlberg), Mathias Rust (Johan Hult), Erica Carlson (Jessica), Stefan Hörberg (Markus), Josefin Nyberg (Viktoria), Ralph Carlsson (Olof, father of Agnes), Maria Hedborg (Karin, mother of Agnes), Axel Widegren (Oskar, brother of Agnes), Jill Ung (Birgitta, mother of Elin), Lisa Skagerstam (Camilla).
Helsinki premiere: 23.4.1999 Tennispalatsi 3, KinoPalatsi 3 – distributor: Warner Bros. Finland. Vhs and dvd: 1999 Sandrew Metronome Distribution Finland - VET 101170 – K12 - 8032 ft / 2449 m / 89 min
In the dialogue in which the title appears the Finnish translation is "vitun Åmål".
KAVI print deposited by Warner Bros. Finland with Finnish subtitles by Arto Paljakka viewed at Cinema Orion, Helsinki (History of the Cinema), 12 April 2014.
IMDb synopsis: "Two teenage girls in small-town Sweden. Elin is beautiful, popular, and bored with life. Agnes is friendless, sad, and secretly in love with Elin."
My capsule introduction in MMM Elokuvaopas (2005): "The mini budget movie which challenged Titanic at the Swedish box office. Liese Spencer sums up: the cast of mostly amateurs evokes true teenage purgatory: childhood has ended, life has not yet truly began. The milieu is a town so little that raves never arrived there. In the most surprising encounter the lonely Agnes meets Elin, the "Miss Sweden" of the class. In the book Bergman's 20th century Ingmar Bergman concluded his personal history of Swedish cinema with Fucking Åmål: "The first masterpiece of the young director. We focus on him expectations which will hopefully not become discouraging." Shooting on grainy film was a lamentable trend of the period."
Soundtrack: ”Drifter” (De La Cour, Boklund, Lindh, Lindh, Nilsson) perf. Yvonne. ”Whirlwind” and ”I’ll Be Gone” (Berggren, Broder Daniel) perf. Broder Daniel. ”No dinero no amor” (Hallgren, Sagrén) perf. Betty n’ Boop. ”Blue Sky Black” and ”Funny Bunny Boy” (Lindgren, From) perf. Evelyn. ”När vi två blir en” (Per Gessle) perf. Gyllene Tider. ”U Drive Me Crazy” (Hogblad, Lehtonen) perf. Waldo’s People. ”Fantasy Dream World” (Stigsson, Rickstrand, Budak) perf. Combayah. ”Fantasi för elorgel No 34” (Björkman, Moodysson) perf. Karl-Heinz Glockmann. ”Adagio per flauto: Archi e organo” (attributed to Albinoni, actually comp. Remo Giazotto, 1958) arr. Giazotto, perf. Gunilla von Bahr, Stockholms Kammarensemble. ”I Want To Know What Love Is” (Jones) perf. Foreigner. ”Lasse Kronér” perf. Hjalle & Heavy. ”Danny’s Dream” perf. Lars Gullin. ”Simplicity” perf. Nordlund, Danielsson, Karlsson, Andersson, Souls. ”Underground” perf. Broder Daniel. ”Show Me Love” (Carlsson, Martin) perf. Robyn.
ED: Michal Leszczylowski, Bernhard Winkler. S: Nils Nilsson. S mixing: Morten Holm. Dolby Stereo. Graphic design: Susanne Lund
C: Alexandra Dahlström (Elin), Rebecca Liljeberg (Agnes Ahlberg), Mathias Rust (Johan Hult), Erica Carlson (Jessica), Stefan Hörberg (Markus), Josefin Nyberg (Viktoria), Ralph Carlsson (Olof, father of Agnes), Maria Hedborg (Karin, mother of Agnes), Axel Widegren (Oskar, brother of Agnes), Jill Ung (Birgitta, mother of Elin), Lisa Skagerstam (Camilla).
Helsinki premiere: 23.4.1999 Tennispalatsi 3, KinoPalatsi 3 – distributor: Warner Bros. Finland. Vhs and dvd: 1999 Sandrew Metronome Distribution Finland - VET 101170 – K12 - 8032 ft / 2449 m / 89 min
In the dialogue in which the title appears the Finnish translation is "vitun Åmål".
KAVI print deposited by Warner Bros. Finland with Finnish subtitles by Arto Paljakka viewed at Cinema Orion, Helsinki (History of the Cinema), 12 April 2014.
IMDb synopsis: "Two teenage girls in small-town Sweden. Elin is beautiful, popular, and bored with life. Agnes is friendless, sad, and secretly in love with Elin."
My capsule introduction in MMM Elokuvaopas (2005): "The mini budget movie which challenged Titanic at the Swedish box office. Liese Spencer sums up: the cast of mostly amateurs evokes true teenage purgatory: childhood has ended, life has not yet truly began. The milieu is a town so little that raves never arrived there. In the most surprising encounter the lonely Agnes meets Elin, the "Miss Sweden" of the class. In the book Bergman's 20th century Ingmar Bergman concluded his personal history of Swedish cinema with Fucking Åmål: "The first masterpiece of the young director. We focus on him expectations which will hopefully not become discouraging." Shooting on grainy film was a lamentable trend of the period."
See my previous blog note on Fucking Åmål on 8 April 2009.
Revisited Lukas Moodysson's modern masterpiece, which is ageing well. Memorable this time:
1. This is already a teenage movie in which computers and mobile phones are vital devices of contemporary life. The movie starts with the sound of a computer keyboard as the depressed Agnes is writing an entry in her computer diary.
2. The parents are nice and try to understand but they are hopelessly far removed from their teenage children. Agnes's father tells about his class reunion of schoolmates of 25 years ago. "Those who have it easy will have a boring life". - "25 years. I cannot even imagine that." Agnes's mother spies on her daughter's digital diary.
3. Agnes's birthday party is one of the most heartbreaking in the history of the cinema, inviting comparison with The Gold Rush.
4. There is no mirror left at Elin's home, so she resorts to the mirror in the elevator.
5. "Everything that is 'in' is 'out' by the time it reaches us."
6. Agnes's teenage agony leads to a suicide attempt. "I want to die. I have no friends, not a single one". She plays Albinoni's adagio as background music and reads Edith Södergran's poems.
7. The invalid girl, the only one who arrived at the party, is brutally offended by Agnes. Although Agnes apologizes, the girl becomes Agnes's most fearsome enemy, not shying from lying, distortion, and defamation. Among other things, Show Me Love is an important study on school bullying and discrimination.
8. Nevertheless Agnes gains a new self-confidence, even despite Elin's confusion. First, Elin was the one who dared, then, it is Agnes.
9. Meanwhile the confused Elin, whom everybody imagines has experienced it with everybody, finally experiences her "first time" with the persistent Johan. The disappointment of sex: "Did it hurt"? It was over when it had hardly started. "Five seconds". "He stopped right when it started to feel good". "Phfft". "Det bara är så".
10. The conclusion is grand. (I guess Fucking Åmål obeys the classical narrative structure.) Elin and Agnes achieve together what they could not do separately: they transcend the atmosphere of prejudice, discrimination, and bullying, and emerge triumphantly from the closet, smiling radiantly. "Show Me Love" is playing.
Although I was not previously enthusiastic about the grainy 16 mm look of the film, now I liked it. The vibrant, vital quality of photochemical film is sometimes paradoxically amplified in narrow gauge footage. The blow-up is nice. The colour is beautiful. For the viewer (but probably not for the projectionist), the technical image quality of this heavily used print is still fine.
In my 2000 programme note I drew upon Liese Spencer's review in Sight & Sound (March 1999):
Teinitytöt Elin ja Jessica asuvat ahtaassa asunnossa hiljaisella asuma-alueella pikkukaupungissa, jossa ei koskaan tapahdu mitään. Ikävyyden uuvuttama Elin ehdottaa ravebileisiin menoa, mutta Jessica on lukenut tyylilehdestä että ravet ovat out. Miten tyypillistä, marisee Elin, että ravet ovat tulleet ja menneet saavuttamatta koskaan Åmålia. Kaupungin toisella laidalla 16-vuotias vegetaristi Agnes kärsii syntymäpäiväjuhlia paahtopaistibuffetin ääressä seuranaan vanhempansa sekä rullatuoliin vangittu koulun sivullinen josta hän ei edes paljon välitä.
Esikaupungin tyhjiin puistoihin ja autioihin urheilukenttiin sijoittuva Lukas Moodyssonin esikoisohjaus on täynnä kihelmöivää tapahtumattomuutta. Yksinäinen lesbo Agnes viettää suuren osan aikaa sängyssä maaten. Luokan ”Miss Ruotsi” Elin tappaa aikaa riitelemällä siskonsa kanssa tai pelaamalla TV-bingoa hiljaisen poikaystävän seurassa. Tyttöjen välisen romanssin kehittyessä toimimattomuus saavuttaa kiehumapisteen. Agnes odottaa puhelinsoittoa. Elin lähtee bileistä roikkumaan moottoritiesillalla, syljeskellen ohikulkevia ajopelejä.
Elokuvan hilpeimmässä kohtauksessa Elin ja Agnes yrittävät liftata kaupungista. Auton pysähtyessä tytöt astuvat sisään ja suutelevat innoissaan toisiaan. Vähään aikaan ei ole muita kuin he, auton moottori ja Foreignerin ”I Want To Know What Love Is”, kunnes kuljettaja käskee heidän poistua. Kohtaus on upea antikliimaksi pettymysten sarjassa – Elinin yritys päästä pilveen äitinsä sydänlääkkeellä; päämäärätön hortoilu ulkoilmakahvilan liepeillä. Olipa Moodyssonin henkilöhahmojen elämä miten banaalia tahansa heitä ei ole koskaan tylsää katsoa, sillä ohjaajan silmä on valpas ja korva herkkä nuoruuden pateettiselle draamalle.
Kääntöfilmille vangittu rakeinen, dokumenttia muistuttava kuvaus menee nuorten päähenkilöiden tajunnan sisään, ja tuloksena on aito teininäkemys aikuistumisesta. Lähinnä amatööreistä koostuvan esiintyjäkunnan lorvailu baseball-lakeissa ja kehnossa meikissä ilmentää todellisten nuorten kömpelöä elinvoimaa. Toisin kuin Hollywood-viihteen sliipatut nuorisotähdet teoksissa Julmia aikeita ja 10 Things I Hate about You nämä ihmiset eivät saa esittää aikuisia vaan kituvat todellisessa teinikiirastulessa lapsuuden loppua ja elämän alkua odottamassa. Totisen kerronnan ja pikkuvanhojen puheiden sijasta Moodysson käyttää intiimejä lähikuvia valaistakseen henkilöidensä tunne-elämän epävarmuutta. Korkeaotsainen ja vakavakatseinen kaunotar Rebecca Liljeberg tekee ilmeikkään osasuorituksen Agnesina. Yhtä vangitseva on Alexandra Dahlströmin levoton, turhautunut Elin, lannistettua kapinaa huokuva peroksidiblondi.
Klassisen kotibileetilanteen ympärille rakennettu tarina ei ole uutuudella pilattu – kyseessä on kielletty romanssi jonka osapuolet edustavat koulun spektrin vastakkaisia ääripäitä – mutta terävä käsikirjoitus elvyttää vanhoja teemoja. Hellässä kohtauksessa Agnesin isä yrittää lohduttaa häntä kuvailemalla omaa voittoisaa paluutaan luokkakokoukseen. ”Niin mutta kuule isä”, onneton tytär vastaa, ”en halua odottaa 25 vuotta. Haluan olla onnellinen nyt”. Freudilaisessa heitossa ryhmä hengailevia poikia vertailee matkapuhelintensa kokoa: ”Minun on on pitempi ja ohuempi, sinun on paksumpi”. Moodyssonin pikkubudjetilla tuotetusta esikoisesta tuli Titanicin haastaja Ruotsin lippukassoilla. Kuivaa huumoria ja aitoa tunnetta huokuva draama ansaisee saman menestyksen muuallakin.
– Liese Spencerin mukaan (Sight and Sound, March 1999) AA 17.10.2000
Revisited Lukas Moodysson's modern masterpiece, which is ageing well. Memorable this time:
1. This is already a teenage movie in which computers and mobile phones are vital devices of contemporary life. The movie starts with the sound of a computer keyboard as the depressed Agnes is writing an entry in her computer diary.
2. The parents are nice and try to understand but they are hopelessly far removed from their teenage children. Agnes's father tells about his class reunion of schoolmates of 25 years ago. "Those who have it easy will have a boring life". - "25 years. I cannot even imagine that." Agnes's mother spies on her daughter's digital diary.
3. Agnes's birthday party is one of the most heartbreaking in the history of the cinema, inviting comparison with The Gold Rush.
4. There is no mirror left at Elin's home, so she resorts to the mirror in the elevator.
5. "Everything that is 'in' is 'out' by the time it reaches us."
6. Agnes's teenage agony leads to a suicide attempt. "I want to die. I have no friends, not a single one". She plays Albinoni's adagio as background music and reads Edith Södergran's poems.
7. The invalid girl, the only one who arrived at the party, is brutally offended by Agnes. Although Agnes apologizes, the girl becomes Agnes's most fearsome enemy, not shying from lying, distortion, and defamation. Among other things, Show Me Love is an important study on school bullying and discrimination.
8. Nevertheless Agnes gains a new self-confidence, even despite Elin's confusion. First, Elin was the one who dared, then, it is Agnes.
9. Meanwhile the confused Elin, whom everybody imagines has experienced it with everybody, finally experiences her "first time" with the persistent Johan. The disappointment of sex: "Did it hurt"? It was over when it had hardly started. "Five seconds". "He stopped right when it started to feel good". "Phfft". "Det bara är så".
10. The conclusion is grand. (I guess Fucking Åmål obeys the classical narrative structure.) Elin and Agnes achieve together what they could not do separately: they transcend the atmosphere of prejudice, discrimination, and bullying, and emerge triumphantly from the closet, smiling radiantly. "Show Me Love" is playing.
Although I was not previously enthusiastic about the grainy 16 mm look of the film, now I liked it. The vibrant, vital quality of photochemical film is sometimes paradoxically amplified in narrow gauge footage. The blow-up is nice. The colour is beautiful. For the viewer (but probably not for the projectionist), the technical image quality of this heavily used print is still fine.
In my 2000 programme note I drew upon Liese Spencer's review in Sight & Sound (March 1999):
Teinitytöt Elin ja Jessica asuvat ahtaassa asunnossa hiljaisella asuma-alueella pikkukaupungissa, jossa ei koskaan tapahdu mitään. Ikävyyden uuvuttama Elin ehdottaa ravebileisiin menoa, mutta Jessica on lukenut tyylilehdestä että ravet ovat out. Miten tyypillistä, marisee Elin, että ravet ovat tulleet ja menneet saavuttamatta koskaan Åmålia. Kaupungin toisella laidalla 16-vuotias vegetaristi Agnes kärsii syntymäpäiväjuhlia paahtopaistibuffetin ääressä seuranaan vanhempansa sekä rullatuoliin vangittu koulun sivullinen josta hän ei edes paljon välitä.
Esikaupungin tyhjiin puistoihin ja autioihin urheilukenttiin sijoittuva Lukas Moodyssonin esikoisohjaus on täynnä kihelmöivää tapahtumattomuutta. Yksinäinen lesbo Agnes viettää suuren osan aikaa sängyssä maaten. Luokan ”Miss Ruotsi” Elin tappaa aikaa riitelemällä siskonsa kanssa tai pelaamalla TV-bingoa hiljaisen poikaystävän seurassa. Tyttöjen välisen romanssin kehittyessä toimimattomuus saavuttaa kiehumapisteen. Agnes odottaa puhelinsoittoa. Elin lähtee bileistä roikkumaan moottoritiesillalla, syljeskellen ohikulkevia ajopelejä.
Elokuvan hilpeimmässä kohtauksessa Elin ja Agnes yrittävät liftata kaupungista. Auton pysähtyessä tytöt astuvat sisään ja suutelevat innoissaan toisiaan. Vähään aikaan ei ole muita kuin he, auton moottori ja Foreignerin ”I Want To Know What Love Is”, kunnes kuljettaja käskee heidän poistua. Kohtaus on upea antikliimaksi pettymysten sarjassa – Elinin yritys päästä pilveen äitinsä sydänlääkkeellä; päämäärätön hortoilu ulkoilmakahvilan liepeillä. Olipa Moodyssonin henkilöhahmojen elämä miten banaalia tahansa heitä ei ole koskaan tylsää katsoa, sillä ohjaajan silmä on valpas ja korva herkkä nuoruuden pateettiselle draamalle.
Kääntöfilmille vangittu rakeinen, dokumenttia muistuttava kuvaus menee nuorten päähenkilöiden tajunnan sisään, ja tuloksena on aito teininäkemys aikuistumisesta. Lähinnä amatööreistä koostuvan esiintyjäkunnan lorvailu baseball-lakeissa ja kehnossa meikissä ilmentää todellisten nuorten kömpelöä elinvoimaa. Toisin kuin Hollywood-viihteen sliipatut nuorisotähdet teoksissa Julmia aikeita ja 10 Things I Hate about You nämä ihmiset eivät saa esittää aikuisia vaan kituvat todellisessa teinikiirastulessa lapsuuden loppua ja elämän alkua odottamassa. Totisen kerronnan ja pikkuvanhojen puheiden sijasta Moodysson käyttää intiimejä lähikuvia valaistakseen henkilöidensä tunne-elämän epävarmuutta. Korkeaotsainen ja vakavakatseinen kaunotar Rebecca Liljeberg tekee ilmeikkään osasuorituksen Agnesina. Yhtä vangitseva on Alexandra Dahlströmin levoton, turhautunut Elin, lannistettua kapinaa huokuva peroksidiblondi.
Klassisen kotibileetilanteen ympärille rakennettu tarina ei ole uutuudella pilattu – kyseessä on kielletty romanssi jonka osapuolet edustavat koulun spektrin vastakkaisia ääripäitä – mutta terävä käsikirjoitus elvyttää vanhoja teemoja. Hellässä kohtauksessa Agnesin isä yrittää lohduttaa häntä kuvailemalla omaa voittoisaa paluutaan luokkakokoukseen. ”Niin mutta kuule isä”, onneton tytär vastaa, ”en halua odottaa 25 vuotta. Haluan olla onnellinen nyt”. Freudilaisessa heitossa ryhmä hengailevia poikia vertailee matkapuhelintensa kokoa: ”Minun on on pitempi ja ohuempi, sinun on paksumpi”. Moodyssonin pikkubudjetilla tuotetusta esikoisesta tuli Titanicin haastaja Ruotsin lippukassoilla. Kuivaa huumoria ja aitoa tunnetta huokuva draama ansaisee saman menestyksen muuallakin.
– Liese Spencerin mukaan (Sight and Sound, March 1999) AA 17.10.2000
No comments:
Post a Comment