Triplepatte (1991 reconstruction La Cinémathèque française / Renée Lichtig)

Raymond Bernard: Triplepatte (FR 1922).

[The film was not released in Finland]. 

     FR 1922. PC: Films Tristan Bernard. 

     D: Raymond Bernard; SC: Tristan Bernard & Raymond Bernard, based on the play by Tristan Bernard & André Godfernaux (1905); DP: Raoul Aubourdier & Paul Guichard; AD: Robert Mallet-Stevens; 

    LOC: Paris; Côte d’Azur; Studios Pathé, Vincennes; 

    CAST: Henri Debain (Robert de Houdan), Edith Jehanne (Yvonne Herbelier), Pierre Palau (Boucherot), Jeanne Loury (Baroness Pépin), Armand Numès (Herbelier), Mme. Ahnar (Mme. Herbelier), Mme. Ritto (Mme. de Crèvecoeur), Suzy Boldès (lrène de Crèvecoeur), Henri Volbert (mayor), Albert Broquin (valet); 

    1598 m /18 fps/ 78 min print: La Cinémathèque française, reconstituée en 1991 par Renée Lichtig.

    Original in French with e-subtitles in English and Italian. 

    Grand piano: Stephen Horne. 

    Viewed at Le Giornate del Cinema Muto, Pordenone, Cinema Verdi, 5 September 2008.

A beautiful definition of light.

Lenny Borger: "Previous to the international success of his 1924 historical romance, Le Miracle des loups, director Raymond Bernard was the frequent collaborator of his famous and beloved father, Tristan Bernard, the Belle Époque novelist, playwright, and wit. (...) [with] the unexpected adventure of Miracle of the Wolves (...) Bernard’s career took a spectacular U-turn from modest art film to big-budget studio spectacular. Many of his erstwhile admirers never forgave him for “selling out”."

"Made early in 1922, Triplepatte was the Bernards’ screen version of Tristan’s 1905 social comedy of the same name, about a young Paris aristocrat whose chronic indecision wreaks havoc in his social circle and his private life. The play’s first author was a physiologist, André Godfernaux, who wanted to write a play about diseases of the will. He asked Tristan to collaborate. Tristan obliged, only too well – what began as a serious thesis drama became the laugh sensation of the 1905-06 Paris season. To make things even more droll, the high-born low achiever, Viscount Robert de Houdan – nicknamed “Triplepatte” (“Triple-Legs”) after his racehorse, because both always balk at hurdles – was played by Marcel Levesque(...) The 1908 New York premiere starred another profile as famous as Levesque’s – John Barrymore."

"Triplepatte, the film, was an ideal fusion of talents. Tristan and Raymond jettisoned entire scenes and characters in order to streamline the plot and settings more cinematically – from a ponderously talky 3 hours to a crisp 80 minutes, with a spare but comically potent use of intertitles (the climactic elevator gag provides a witty solution to a problem of dramatic construction that Tristan failed to solve back in 1905). The downside to this, if it is one, is that the film indulges more in broad farce – with the famous scene of the wedding ceremony and the groom’s arrival in his pajamas! – than in any satiric portrait of high society in the faubourg Saint-Germain."

"Though by no means anti-avant-garde, Triplepatte also parodied avant-garde effects and aestheticism, as in the nightmare scene in which the hero flees his creditor and matchmaker waving giant butterfly nets, a moment that combines negative images and slow-motion. Ivan Mosjoukine, the Russian émigré actor, would use similar negative effects in his self-directed Le Brasier ardent, shot later that year, just as Triplepatte was going into trade screenings."

"But Triplepatte’s most consistent pleasure is actor Henri Debain, who displays hilariously droopy aplomb as the asocial socialite, a sort of French cousin to Russia’s original couch potato, Oblomov. Debain, a talented cartoonist (as the first scene of the film shows), was a close friend of the Bernard family, and appeared in Raymond’s early films before going on to direct a few films himself and collaborate with other notable directors, among them Henri Fescourt, who featured him as the comically villainous Caderousse in Monte Cristo (1929)." – Lenny Borger.

I saw but the beginning and the end, but it seemed like a witty comedy and social satire worth revisiting. Yes, Triplepatte is like a French Oblomov. There is the cancelled wedding motif in the beginning. And yes, the lift sequence is great.

Monte Carlo (UCLA restoration seen in 2008)

Ernst Lubitsch: Monte Carlo (US 1930). Jeanette MacDonald (Countess Helena Mara) and Jack Buchanan (Count Rudolph Farrière).

Monte Carlo / Monte Carlo. 

    US © 1930 Paramount. P+D: Ernst Lubitsch. SC: Ernest Vajda – based on the play Die blaue Küste (1915) by Hans Müller – and certain episodes in the operetta Monsieur Beaucaire (1919) by Booth Tarkington and Evelyn Greenleaf, based on the novel (1900) Monsieur Beaucaire by Booth Tarkington. DP: Victor Milner – 1:1,2. AD: Hans Dreier. COST: Travis Banton.

    MUSIC: Richard A. Whiting, W. Franke Harling. Lyrics: Leo Robin. "Always in All Ways," words by Leo Robin, music by Richard A. Whiting; "Beyond the Blue Horizon," "Give Me a Moment Please," "Whatever It Is, It's Grand," "Trimmin' the Women," "She'll Love Me and Like It," "I'm a Simple-Hearted Man" and "Day of Days," words by Leo Robin, music by Richard A. Whiting and W. Franke Harling.

    Musical program: [0:02] Day of Days (sung by Chorus); [0:06] She'll Love Me and Like It (sung by Claude Allister and Chorus); [0:11] Beyond the Blue Horizon (sung by Jeanette MacDonald and Chorus); [0:22] Give Me a Moment Please (sung by Jack Buchanan and Jeanette MacDonald over the telephone); [0:29] Trimmin' the Women (sung by Jack Buchanan, Tyler Brooke and John Roche); [0:42] Whatever It Is, It's Grand (sung by Jack Buchanan and Jeanette MacDonald); [0:48] She'll Love Me and Like It (reprised by Claude Allister and Jeanette MacDonald); [0:53] Always in All Ways (sung by Jack Buchanan and Jeanette MacDonald); [1:03] Give Me a Moment Please / Always in All Ways (reprised by Jack Buchanan and Jeanette MacDonald); [1:19] Monsieur Beaucaire (the opera – David Percy, Helen Garden, Erik Bey, Donald Novis and Chorus); [1:29] Beyond the Blue Horizon (reprised Jeanette MacDonald, Jack Buchanan and Chorus) from http://www.classicmoviemusicals.com/filmsm.htm#carlo
    Starring Jack Buchanan (Count Rudolph Farrière), Jeanette MacDonald (Countess Helena Mara), Claude Allister (Count Otto von Liebenheim), ZaSu Pitts (Bertha, the maid of the countess). 

    89 min

    A 35 mm print of a UCLA restoration viewed at Finnish Film Archive, Orion, Helsinki, 24 September, 2008.

For the first time I see on 35 mm this film, which I previously knew only from tv and vhs. The difference is big also because there are many long shots, and expressions are hardly visible on video. Lubitsch relishes high salons.

"The Blue Horizon", "Die blaue Küste" is the Riviera, the Côte d'Azur.

The music is catchy, "Always in All Ways" of course has all the Lubitschian meanings.

Lubitsch attacks the operetta musical format with charm, smiles at the clichés and turns it into something witty, beyond parody.

...

SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO

FINLANDS FILMARKIV

PROGRAM NOTE 1988 WRITTEN BY PETER VON BAGH, EDITED BY ANTTI ALANEN

Monte Carlo

Monte Carlo / Monte Carlo

 

Yhdysvallat 1930. Tuotantoyhtiöt: Paramount. Tuottaja: Ernst Lubitsch. Ohjaus: Ernst Lubitsch. Käsikirjoitus: Ernest Vajda – Hans Müllerin (= Hans Lotharin) näytelmästä Die blaue Küste sekä Booth Tarkingtonin ja Evelyn Greenleafin operetin Monsieur Beaucaire joistakin episodeista, jotka vuorostaan perustuvat Tarkingtonin samannimiseen romaaniin. Lisädialogi: Vincent Lawrence. Kuvaus: Victor Milner. Lavastus: Hans Dreier. Puvut: Travis Banton. Musiikki: Richard A. Whiting, W. Franke Harling. Laulujen sanat: Leo Robin. Äänitys: Harry D. Mills. Pääosissa: Jack Buchanan (kreivi Rudolph Farrière), Jeanette McDonald (kreivitär Helene Mara), Claude Allister (herttua Otto von Liebenheim), ZaSu Pitts (Bertha, kreivittären palvelijatar), Tyler Brooke (Armand), John Roche (Paul, kampaaja), Lionel Belmore (prinssi Gustav von Liebenheim), Albert Conti (hovimestari), Helen Garden ("Lady Mary"), Donald Novis ("Mon-sieur Beaucaire"), Erik Bey (lordi Winterset), David Percy (Herald), Billy Bevan (konduktööri), Sidney Bracey (kyttyräselkä kasinolla), Geraldine Dvorak (kaunotar kasinolla), Frances Dee (vastaanottopäällikkö), Rolfe Sedan (parturi), John Carrol (upseeri, häävieras). Kuvausten alku: 21.4.1930. Kuvauspaikka: Paramount Studios, Hollywood. Ensiesitys New Yorkissa: 27.8.1930, Rivoli. Helsingin ensiesitys: 25.1.1930, Bio-Bio — tarkastusnumero 16719 — K16 — 2600 m / 95 min 

(Lubitschin 50. elokuva ja 2. äänielokuva)

 

Monte Carlo oli Lubitschin toinen pitkä äänielokuva ja yksi niistä neljästä elokuvaoperetista, joilla hän "rehabilitoi" elokuvaäänen oltuaan itse monen muun merkittävän ohjaajan lailla erittäin skeptinen. Sitä edelsi The Love Parade, ja sen jälkeen tulivat Hymyilevä luutnantti sekä Hetki sinun kanssasi. Tämä annos oli monille vakavamielisille kriitikoille liikaa, ja saattaa olla, että näiden nyrpeys sai Lubitschin ohjaamaan "ainoan dramaattisen" elokuvansa The Man I Killed, jonka "vakavuusaste" ei jättänyt kenellekään epäilyksen sijaa.

Helvetin kuuseen se klisee, että nämä teokset olisivat jotenkin kevyen kaliiberin juttuja! Sellainen käsitys toki elää yhä. Amerikkalainen William Paul, joka on hiljattain julkaissut monella tapaa ansiokkaan tutkielman Lubitschin amerikkalaisesta (ääni)kaudesta, paljastaa pintapuolisuutensa katsomalla aiheelliseksi sivuuttaa tuskin mainiten juuri nämä teokset. Jo elokuvan kielen melkein käsittämättömän vaivattomana ja rikkaana vyörytyksenä ne kannattaa muistaa – kameran ("Hänen kameransa on alituisessa liikkeessä saavuttaakseen vauhtia, vaikuttavuutta ja dramaattisia keskeytyksiä", tiivistää Herman G. Weinberg), äänen, laulujen, sanojen (kuka olisi tietoisempi siitä kielen alla kuhisevien salamielen ja kätkettyjen merkitysten tasosta, jonka kautta Lubitsch täsmentää illuusiottoman kuvansa ihmisen kyvystä pettää toisia ja itseään...), repliikkien, dramaturgisten käänteiden saumaton ykseys on tasoa, johon kukaan muu äänielokuvan varhaisista uranuurtajista ei aivan yltänyt. Oli Lubitschille tyypillistä, että hän käytti hyväkseen niin ällistyttävää ja pimeää lajia kuin operetti: suuntasi siihen katseen, joka murskasi kliseet ja tuntui muuttavan koko lajityypin suoranaiseksi vastakohdakseen. Weinberg ei suotta totea, että oltuaan ensin "mykkäelokuvan Reinhardt" Lubitsch oli nyt äänielokuvalle samaa mitä Offenbach oli ollut operetille. Todiste? Riittää, kun katsoo uskomattoman junajakson elokuvan alkupuolella – ja lopussa niin lyhyesti istuvana sivalluksena (junassa on nyt pari, männät jyskäävät, kansa vetää pelloilla kertosäettä…), että katsoja melkein itkee harmista.

Mutta myös "temaattisesti" – miten tosiaan erottaa "teemaa" siitä ilmaisun ja tyylin ilotulituksesta, joka on näiden elokuvien ydintä! – Monte Carlo on jännittävä elokuva. Kun The Love Parade oli kehitellyt kuningattaren ja alistetun prinssipuolison aihetta – sovinismi tulee ymmärretymmäksi, kun polkijana on nainen! – tässä vastakkain ovat rikasta esittävä (ja itse asiassa rutiköyhä, jos kauniista naisesta voi niin koskaan sanoa tavaramarkkinoiden aikakaudella) ruhtinatar (MacDonald) ja palvelija, itse asiassa sellaiseksi tekeytyvä raharikas (Jack Buchanan). Väärinkäsityksien strategia tunnustaa perinteisen operetin sääntöjä, mutta se kompleksisuus, jonka Lubitsch tästä roolipelistä kehittää on tietysti aivan toista maata – elokuvankin skaalassa jo lähempänä modernia musikaalia kuin oman aikansa monoperinnettä. Niinpä jakso, jossa tunteet ja intuitiot mitataan oopperassa "Monsieur Beaucairen" esityksen aikana, kirpoaa elämän ja fiktion monimutkaisessa vuorovaikutuksesta tavalla, joka tuo mieleen paljon myöhemmät musikaalin kuningastyöt, Minnellin (The Pirate) tai Kellyn ja Donenin (Singin' in the Rain).

Rahan/vallan ja toisaalta todellisten tunteiden yhteismitattomuus oli Lubitschin toistuva aihe, jolle moni muukin Holly-wood-komedia tai musikaali antoi koskettavan muodon. Aitoa ja väärentämätöntä Lubitschia oli kuitenkin se lopullinen ironia, joka kohdistuu kuvattuun maailmanjärjestykseen. Ihmisen arvo on kovin epäiltävä, jos hänen omaisuutensa perustuu itse tehtyyn työhön – todella arvostettua se oli vain, jos se perustui perintöön. Marionettien, friikkien ja pelleavioliittojen Monte Carlo on kokoava esitys siten kuin Stroheimin vastaavissa elokuvissa, ja tälle loiseläjien ryhmäkuvalle juuri puhdas tyyli, luonnottoman operettikulttuurin ja alituisten lauluun pulpahtamisten laji antaa oman orgaanisen syvätarkkuutensa. Dramaturgisten oivallusten posketon vuoksi on olennaisimpaan keskitettyä, ja psykoanalyytikkoja onkin kiinnostanut tekijän taito pelata pelinsä libidon ja rahan voimaviivoilla sortumatta monotonisuuteen.

Lubitschin "opereteista" kolmessa (ja niiden jälkeen vielä Iloisessa leskessä) miespääosan näytteli Maurice Chevalier, jonka kyky olla oma itsensä ja samalla tarkastella itseään ulkopuolisena oli vailla vertaa – Brecht olisi voinut luottaa siihen mieheen! Yhtä vakituinen oli Jeanette MacDonald, eikä Lubitschin näyttelijäohjaajan taidoista ole parempaa esi-merkkiä kuin verrata MacDonaldia hänen ohjaamanaan niihin suosittuihin teoksiin, joita tähti teki myöhemmin puupökkelöä muistuttavan laulaja Nelson Eddyn kanssa. Monte Carlon miespääosassa on kuitenkin Jack Buchanan, "Englannin Fred Astaire", joka ei ikinä kyennyt valkokankaalla peittämään teatterimonsterin elkeitään – seikka, jonka Lubitsch täs-sä ja Minnelli myöhemmin (The Band Wagon) osasivat hyödyntää loistavasti. Lubitschilla oli loistava kyky saada tilanteet ikään kuin kasvamaan suoraan näyttelijöistä: siksi hänen elokuvansa eivät tunnu tehdyiltä ollenkaan, ne vain jotenkin kukkivat. Neronleimaus, jossa MacDonald ja Buchanan puhuvat ja laulavat toisilleen puhelimessa on juuri tällä tavalla kertakäyttökamaa ja voi olla vain näiden kahden tähden välinen, vain tuossa tilanteessa, jossa on sekä tietämättömyyttä, etäisyyttä ja tunteettomuutta, mutta myös sielujen sympatiaa ja libidon pulssia.

— Peter von Bagh 22.3.1988 / AA 1988

Mamma Mia!

Mamma Mia! / Mamma Mia! GB / US /DE (c) 2008 Universal / Internationale Filmproduktion Richter. EX: Benny Andersson, Tom Hanks, Mark Huffam, Björn Ulvaeus, Rita Wilson. D: Phyllida Lloyd. SC: Catherine Johnson based on her musical book. DP: Haris Zambarloukos - shot on 35mm film (Kodak Vision2) - digital intermediate - Panavision anamorphic 1:2,35. M: the ABBA songbook. M: Benny Andersson (new score). Starring Meryl Streep, Julie Walters, Christine Baranski - Pierce Brosnan, Stellan Skarsgard, Colin Firth - Amanda Seyfried, Dominic Cooper. 108 min. Finnish / Swedish subtitles by Jaana Wiik / Saliven Gustavson (also all lyrics well translated). Released in Finland by Finnkino. Viewed at Tennispalatsi 6, 16 August, 2008. - Digital intermediate look partly annoying.
"I Have A Dream"
"Gimme! Gimme! Gimme! (A Man After Midnight) [instrumental]"
"Honey, Honey"
"Money, Money, Money"
"Mamma Mia"
"Chiquitita"
"Super Trouper"
"Dancing Queen"
"Our Last Summer"
"Lay All Your Love On Me"
"Gimme! Gimme! Gimme! (A Man After Midnight)"
"Voulez-Vous"
"SOS"
"Does Your Mother Know"
"Slipping Through My Fingers"
"The Winner Takes It All"
"Under Attack" (instumental)
"Knowing Me, Knowing You" (instrumental)
"I Do, I Do, I Do, I Do, I Do"
"When All Is Said And Done"
"Take A Chance On Me"
"Mamma Mia (Reprise)"
"Waterloo" all 6 adults
"Than You For The Music" special arr.
"Does Your Mother Know" special instr.
"I Have A Dream (Reprise)"
Excellent new arrangements from the ABBA songbook carry this energetic and joyous musical. The actors perform the songs with feeling and "with their hearts full". They reinterpret the well-known songs and bring new life to them. There is a fine balance in the dynamics of the story from joy to sorrow, from action to meditation. The film meets the expectations of camp and kitsch but just in passing and as a joke, as in the final "Waterloo" reunion. Kitsch is transcended. The feeling is true, and there is a good sense of the absurd. - Daringly, the story is set in Greece, on Aphrodite's island, but the classic setting does not lead to the exposure of an inherent emptiness of the pop songs but rather elevates them. - My favourite numbers of the film: "Chiquitita", "S.O.S.", and "Take A Chance On Me", all with surprising emotion. - This is one of the films with the theme of the cancelled wedding. The young ones back off; Streep and Brosnan are hitched, instead. - The mystery of the three fathers is left unresolved and unmoralized. - The friendship of the three 50-something women resembles the one in Sex and the City the movie. - The original ABBA films were indifferent or dreadful. The Australian homages (Muriel's Wedding and Priscilla The Queen of the Desert) had spirit. This is the definitive ABBA movie.

Sex and the City

Sex and the City - sinkkuelämää / Sex and the City. DE/US (c) IFP Westcoast Erste GmbH & Co. KG. New Line Productions, Inc. D+SC: Michael Patrick King - based on characters from the book by Candace Bushnell and the TV series created by Darren Star. DP: John Thomas - shot on 35mm KodakVision - digital intermediate 2K - 35mm Fuji print 1:1,85. Starring Sarah Jessica Parker (Carrie Bradshaw), Kim Cattrall (Samantha Jones), Kristin Davis (Charlotte York), Cynthia Nixon (Miranda Hobbes). 145 min. Released in Finland by FS Film with Finnish / Swedish subtitles by Taina Komu / Joanna Erkkilä. Viewed in Tennispalatsi 1, Helsinki, 6 June 2008. - This was my introduction to the Sex and the City phenomenon. I had only caught little glimpses of it on tv. My reliable lady friends report that this film is watered-down in comparison with the tv series. - I sat in the first row in Finland's biggest cinema in a sold-out screening on the premiere night in a cinema filled with almost only women. It was clear that they enjoyed it, and so did I. - The Finnish title of the series is "Singles' Life", and this film spells the end of that, as everyone is married / getting married / going steady except Kim Cattrall's Samantha. - Carrie, Samantha, Charlotte, and Miranda are all very different, and they are going their separate ways, but friendship is forever. - "Labels and love". The project has been noted for its particularly blatant product placement. It can also be seen as satirical, but the satire is too gentle to bite. - It certainly is interesting to compare this with the golden days of the woman's film in the 1930s and in the 1950s. The material would have been ideal for George Cukor.