Monte Carlo (UCLA restoration seen in 2008)

Ernst Lubitsch: Monte Carlo (US 1930). Jeanette MacDonald (Countess Helena Mara) and Jack Buchanan (Count Rudolph Farrière).

Monte Carlo / Monte Carlo. 

    US © 1930 Paramount. P+D: Ernst Lubitsch. SC: Ernest Vajda – based on the play Die blaue Küste (1915) by Hans Müller – and certain episodes in the operetta Monsieur Beaucaire (1919) by Booth Tarkington and Evelyn Greenleaf, based on the novel (1900) Monsieur Beaucaire by Booth Tarkington. DP: Victor Milner – 1:1,2. AD: Hans Dreier. COST: Travis Banton.

    MUSIC: Richard A. Whiting, W. Franke Harling. Lyrics: Leo Robin. "Always in All Ways," words by Leo Robin, music by Richard A. Whiting; "Beyond the Blue Horizon," "Give Me a Moment Please," "Whatever It Is, It's Grand," "Trimmin' the Women," "She'll Love Me and Like It," "I'm a Simple-Hearted Man" and "Day of Days," words by Leo Robin, music by Richard A. Whiting and W. Franke Harling.

    Musical program: [0:02] Day of Days (sung by Chorus); [0:06] She'll Love Me and Like It (sung by Claude Allister and Chorus); [0:11] Beyond the Blue Horizon (sung by Jeanette MacDonald and Chorus); [0:22] Give Me a Moment Please (sung by Jack Buchanan and Jeanette MacDonald over the telephone); [0:29] Trimmin' the Women (sung by Jack Buchanan, Tyler Brooke and John Roche); [0:42] Whatever It Is, It's Grand (sung by Jack Buchanan and Jeanette MacDonald); [0:48] She'll Love Me and Like It (reprised by Claude Allister and Jeanette MacDonald); [0:53] Always in All Ways (sung by Jack Buchanan and Jeanette MacDonald); [1:03] Give Me a Moment Please / Always in All Ways (reprised by Jack Buchanan and Jeanette MacDonald); [1:19] Monsieur Beaucaire (the opera – David Percy, Helen Garden, Erik Bey, Donald Novis and Chorus); [1:29] Beyond the Blue Horizon (reprised Jeanette MacDonald, Jack Buchanan and Chorus) from http://www.classicmoviemusicals.com/filmsm.htm#carlo
    Starring Jack Buchanan (Count Rudolph Farrière), Jeanette MacDonald (Countess Helena Mara), Claude Allister (Count Otto von Liebenheim), ZaSu Pitts (Bertha, the maid of the countess). 

    89 min

    A 35 mm print of a UCLA restoration viewed at Finnish Film Archive, Orion, Helsinki, 24 September, 2008.

For the first time I see on 35 mm this film, which I previously knew only from tv and vhs. The difference is big also because there are many long shots, and expressions are hardly visible on video. Lubitsch relishes high salons.

"The Blue Horizon", "Die blaue Küste" is the Riviera, the Côte d'Azur.

The music is catchy, "Always in All Ways" of course has all the Lubitschian meanings.

Lubitsch attacks the operetta musical format with charm, smiles at the clichés and turns it into something witty, beyond parody.

...

SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO

FINLANDS FILMARKIV

PROGRAM NOTE 1988 WRITTEN BY PETER VON BAGH, EDITED BY ANTTI ALANEN

Monte Carlo

Monte Carlo / Monte Carlo

 

Yhdysvallat 1930. Tuotantoyhtiöt: Paramount. Tuottaja: Ernst Lubitsch. Ohjaus: Ernst Lubitsch. Käsikirjoitus: Ernest Vajda – Hans Müllerin (= Hans Lotharin) näytelmästä Die blaue Küste sekä Booth Tarkingtonin ja Evelyn Greenleafin operetin Monsieur Beaucaire joistakin episodeista, jotka vuorostaan perustuvat Tarkingtonin samannimiseen romaaniin. Lisädialogi: Vincent Lawrence. Kuvaus: Victor Milner. Lavastus: Hans Dreier. Puvut: Travis Banton. Musiikki: Richard A. Whiting, W. Franke Harling. Laulujen sanat: Leo Robin. Äänitys: Harry D. Mills. Pääosissa: Jack Buchanan (kreivi Rudolph Farrière), Jeanette McDonald (kreivitär Helene Mara), Claude Allister (herttua Otto von Liebenheim), ZaSu Pitts (Bertha, kreivittären palvelijatar), Tyler Brooke (Armand), John Roche (Paul, kampaaja), Lionel Belmore (prinssi Gustav von Liebenheim), Albert Conti (hovimestari), Helen Garden ("Lady Mary"), Donald Novis ("Mon-sieur Beaucaire"), Erik Bey (lordi Winterset), David Percy (Herald), Billy Bevan (konduktööri), Sidney Bracey (kyttyräselkä kasinolla), Geraldine Dvorak (kaunotar kasinolla), Frances Dee (vastaanottopäällikkö), Rolfe Sedan (parturi), John Carrol (upseeri, häävieras). Kuvausten alku: 21.4.1930. Kuvauspaikka: Paramount Studios, Hollywood. Ensiesitys New Yorkissa: 27.8.1930, Rivoli. Helsingin ensiesitys: 25.1.1930, Bio-Bio — tarkastusnumero 16719 — K16 — 2600 m / 95 min 

(Lubitschin 50. elokuva ja 2. äänielokuva)

 

Monte Carlo oli Lubitschin toinen pitkä äänielokuva ja yksi niistä neljästä elokuvaoperetista, joilla hän "rehabilitoi" elokuvaäänen oltuaan itse monen muun merkittävän ohjaajan lailla erittäin skeptinen. Sitä edelsi The Love Parade, ja sen jälkeen tulivat Hymyilevä luutnantti sekä Hetki sinun kanssasi. Tämä annos oli monille vakavamielisille kriitikoille liikaa, ja saattaa olla, että näiden nyrpeys sai Lubitschin ohjaamaan "ainoan dramaattisen" elokuvansa The Man I Killed, jonka "vakavuusaste" ei jättänyt kenellekään epäilyksen sijaa.

Helvetin kuuseen se klisee, että nämä teokset olisivat jotenkin kevyen kaliiberin juttuja! Sellainen käsitys toki elää yhä. Amerikkalainen William Paul, joka on hiljattain julkaissut monella tapaa ansiokkaan tutkielman Lubitschin amerikkalaisesta (ääni)kaudesta, paljastaa pintapuolisuutensa katsomalla aiheelliseksi sivuuttaa tuskin mainiten juuri nämä teokset. Jo elokuvan kielen melkein käsittämättömän vaivattomana ja rikkaana vyörytyksenä ne kannattaa muistaa – kameran ("Hänen kameransa on alituisessa liikkeessä saavuttaakseen vauhtia, vaikuttavuutta ja dramaattisia keskeytyksiä", tiivistää Herman G. Weinberg), äänen, laulujen, sanojen (kuka olisi tietoisempi siitä kielen alla kuhisevien salamielen ja kätkettyjen merkitysten tasosta, jonka kautta Lubitsch täsmentää illuusiottoman kuvansa ihmisen kyvystä pettää toisia ja itseään...), repliikkien, dramaturgisten käänteiden saumaton ykseys on tasoa, johon kukaan muu äänielokuvan varhaisista uranuurtajista ei aivan yltänyt. Oli Lubitschille tyypillistä, että hän käytti hyväkseen niin ällistyttävää ja pimeää lajia kuin operetti: suuntasi siihen katseen, joka murskasi kliseet ja tuntui muuttavan koko lajityypin suoranaiseksi vastakohdakseen. Weinberg ei suotta totea, että oltuaan ensin "mykkäelokuvan Reinhardt" Lubitsch oli nyt äänielokuvalle samaa mitä Offenbach oli ollut operetille. Todiste? Riittää, kun katsoo uskomattoman junajakson elokuvan alkupuolella – ja lopussa niin lyhyesti istuvana sivalluksena (junassa on nyt pari, männät jyskäävät, kansa vetää pelloilla kertosäettä…), että katsoja melkein itkee harmista.

Mutta myös "temaattisesti" – miten tosiaan erottaa "teemaa" siitä ilmaisun ja tyylin ilotulituksesta, joka on näiden elokuvien ydintä! – Monte Carlo on jännittävä elokuva. Kun The Love Parade oli kehitellyt kuningattaren ja alistetun prinssipuolison aihetta – sovinismi tulee ymmärretymmäksi, kun polkijana on nainen! – tässä vastakkain ovat rikasta esittävä (ja itse asiassa rutiköyhä, jos kauniista naisesta voi niin koskaan sanoa tavaramarkkinoiden aikakaudella) ruhtinatar (MacDonald) ja palvelija, itse asiassa sellaiseksi tekeytyvä raharikas (Jack Buchanan). Väärinkäsityksien strategia tunnustaa perinteisen operetin sääntöjä, mutta se kompleksisuus, jonka Lubitsch tästä roolipelistä kehittää on tietysti aivan toista maata – elokuvankin skaalassa jo lähempänä modernia musikaalia kuin oman aikansa monoperinnettä. Niinpä jakso, jossa tunteet ja intuitiot mitataan oopperassa "Monsieur Beaucairen" esityksen aikana, kirpoaa elämän ja fiktion monimutkaisessa vuorovaikutuksesta tavalla, joka tuo mieleen paljon myöhemmät musikaalin kuningastyöt, Minnellin (The Pirate) tai Kellyn ja Donenin (Singin' in the Rain).

Rahan/vallan ja toisaalta todellisten tunteiden yhteismitattomuus oli Lubitschin toistuva aihe, jolle moni muukin Holly-wood-komedia tai musikaali antoi koskettavan muodon. Aitoa ja väärentämätöntä Lubitschia oli kuitenkin se lopullinen ironia, joka kohdistuu kuvattuun maailmanjärjestykseen. Ihmisen arvo on kovin epäiltävä, jos hänen omaisuutensa perustuu itse tehtyyn työhön – todella arvostettua se oli vain, jos se perustui perintöön. Marionettien, friikkien ja pelleavioliittojen Monte Carlo on kokoava esitys siten kuin Stroheimin vastaavissa elokuvissa, ja tälle loiseläjien ryhmäkuvalle juuri puhdas tyyli, luonnottoman operettikulttuurin ja alituisten lauluun pulpahtamisten laji antaa oman orgaanisen syvätarkkuutensa. Dramaturgisten oivallusten posketon vuoksi on olennaisimpaan keskitettyä, ja psykoanalyytikkoja onkin kiinnostanut tekijän taito pelata pelinsä libidon ja rahan voimaviivoilla sortumatta monotonisuuteen.

Lubitschin "opereteista" kolmessa (ja niiden jälkeen vielä Iloisessa leskessä) miespääosan näytteli Maurice Chevalier, jonka kyky olla oma itsensä ja samalla tarkastella itseään ulkopuolisena oli vailla vertaa – Brecht olisi voinut luottaa siihen mieheen! Yhtä vakituinen oli Jeanette MacDonald, eikä Lubitschin näyttelijäohjaajan taidoista ole parempaa esi-merkkiä kuin verrata MacDonaldia hänen ohjaamanaan niihin suosittuihin teoksiin, joita tähti teki myöhemmin puupökkelöä muistuttavan laulaja Nelson Eddyn kanssa. Monte Carlon miespääosassa on kuitenkin Jack Buchanan, "Englannin Fred Astaire", joka ei ikinä kyennyt valkokankaalla peittämään teatterimonsterin elkeitään – seikka, jonka Lubitsch täs-sä ja Minnelli myöhemmin (The Band Wagon) osasivat hyödyntää loistavasti. Lubitschilla oli loistava kyky saada tilanteet ikään kuin kasvamaan suoraan näyttelijöistä: siksi hänen elokuvansa eivät tunnu tehdyiltä ollenkaan, ne vain jotenkin kukkivat. Neronleimaus, jossa MacDonald ja Buchanan puhuvat ja laulavat toisilleen puhelimessa on juuri tällä tavalla kertakäyttökamaa ja voi olla vain näiden kahden tähden välinen, vain tuossa tilanteessa, jossa on sekä tietämättömyyttä, etäisyyttä ja tunteettomuutta, mutta myös sielujen sympatiaa ja libidon pulssia.

— Peter von Bagh 22.3.1988 / AA 1988