 |
| Lust for Life. Kirk Douglas as Vincent van Gogh. |
Locations: France (Arles, Auvers-sur-Oise, Bouches-du-Rhône), Belgium (Wallonia, Borinage), Netherlands (The Hague = 's-Gravenhage, Nuenen).
A SFI print with Swedish subtitles by Per Helman viewed at Cinema Orion, Helsinki (Vincente Minnelli), 2 March 2016
 |
| Lust for Life. Kirk Douglas as Vincent van Gogh, Anthony Quinn as Paul Gauguin. |
I have loved this film since I first saw it at UCLA in the context of MOCA's "Hall of Mirrors: Film and Art Since 1945" exhibition in 1996. Famous for his films of glamour, Minnelli here instantly demonstrates an anti-glamour stance. Already before the credits proper we see a long list of acknowledgements to art museums which had helped the film-makers with access to van Gogh's art.
Then we witness Vincent's early years as a failed preacher, and his shattering experience at the coal mines of Borinage. We are literally taken to the bottom of the pit of anti-glamour. We see child labour, the existence of the living dead, and the literally dead who have perished 2000 ft underground in the coal tunnels.
On the one hand this is an account of van Gogh's failures and disappointments, in love and in work. He never finds a true romantic partner. Friendships remain ungratifying. Key people, most importantly brother Theo, the Arles postman, and Dr. Gachet help him survive. Van Gogh fails in his private life, but he transcends his circumstances in his art which becomes one of the treasures of mankind.
Famously, van Gogh failed to sell his paintings with one single exception. Now they command top prices whenever they are on the marketplace. This subject is not new nor original, but there is something macabre in the pricing of art. Some of the most expensive prices are being paid for contemporary artworks about which one may predict that they will be worth nothing in a hundred years. Maybe the art market itself is a case of conceptual art, both mirroring and belonging to the fantastic world of high financial speculation.
Kirk Douglas in one of the most powerful performances in the history of the cinema gives us a Vincent van Gogh who is clumsy, awkward, and without social grace. At the same time we totally believe in him as a giant of the spirit and a genius of inspiration. His is an agony where art is a matter of life and death. Lust for Life is a film about the passion of art.
There is a touch of the theatrical in the performances, but it is consistent and acceptable in a story which is about experiences that are out of the ordinary.
Lust for Life is also a bold film about madness, and Kirk Douglas gives us a performance of an artist who is aware of his madness. The sequence at the mental hospital feels believable.
Lust for Life is also bold about the fact that madness and inspiration in Vincent von Gogh's art are inseparable. There is a gravity in this account that is unique and extraordinary.
This theme is crystallized in the shattering finale where Vincent paints his last painting, The Wheatfield with Crows. It is a vision to which Akira Kurosawa paid tribute in Dreams, with Martin Scorsese as van Gogh.
In his memoirs Minnelli lamented that of this favourite film of his, the colour driven Lust for Life, it was no longer possible to see a decent print. But the print I saw at UCLA was perfect.
Vincent van Gogh has been served well by film artists (including Altman, Pialat... ). The most unexpected masterpiece is Alain Resnais's Van Gogh (1947), consisting entirely of van Gogh's art - in black and white. One of its revelations is how strong the graphic element was in van Gogh.
The print we saw today was clean, but the colour was no longer perfect, although there were glimpses of the original full colour. The print gave us the full graphic force of the image and much of the colour but not all of it.
 |
| Lust for Life. Kirk Douglas as Vincent van Gogh. Hitchcock may have seen this. |
 |
| Akira Kurosawa's Dreams with Martin Scorsese as Vincent Van Gogh. |
 |
| Vincent van Gogh: Wheatfield with Crows, 1890. Wikipedia. Do click to enlarge. |
OUR PROGRAM NOTE FROM VINCENTE MINNELLI'S MEMOIRS "I REMEMBER IT WELL":
Arvostelut elokuvasta Lust for Life ovat yleisesti ottaen elämäni parhaat. Sitä sanottiin kaikkien aikojen parhaaksi maalaustaidetta käsitteleväksi elokuvaksi ja parhaaksi elämäkerraksi. mutta suurin tyydytys oli luonteeltaan puhtaasti henkilökohtainen. Tiesin mitkä haasteet olimme voittaneet ja pidin sitä suurena voittona meille kaikille. Lust for Life on yhä edelleen suosikkielokuvani, yksinkertaisesti siksi, että se sisältää enemmän onnistuneita tai minulle läheisiä tuokioita kuin yksikään toinen ohjaamani elokuva.
Etenkin vaalin mielessäni New York Timesin Bosley Crowtherin arviota. Hänen mielestään ”väritulva ja kompositioiden ja viivojen vuorovaikutus ovat tietoisia ja väkeviä välikappaleita van Goghin maailman elokuvallisessa haltuunotossa… väri hallitsee dramatisointia – lavasteiden ja ulkokohtausten väri, van Goghin kauniisti tallennettujen maalausten väri, jopa miehen myrskyisten mielialojen värit. Niinpä tuottaja John Houseman ja ohjaaja Vincente Minnelli ovat viisaasti luottaneet väriin ja siihen rikkauteen ja luonteeseen, minkä se antaa kuvien piinaavan teeman kannettavaksi. Kaivosalueen kylmä hartaus, pariisilaiskahvilan punaiset, provencelaiskylän vihreät tai kypsyvän viljapellon kultaiset keltaiset –nämä kaikki kiihottavat katsojan aistikylläistä tietoa niistä ympäristöistä, jotka painavat van Goghia ja heijastavat tuon kohtalon merkitsemän miehen kontrastisia umbran ja purppuran värejä.
Vain kahta asiaa valitan tämän elokuvan yhteydessä. Ansco-negatiivimateriaalin Eastman-positiivilla on taipumus muuttua ruskeaksi – niin kuin käsittääkseni kaikelle Eastman-filmeille käy – eikä se kestänyt yhtä hyvin kuin Technicolor, joten nykyään väreiltään täydellinen kopio elokuvasta on harvinaisuus. Lust for Life on kuitenkin yksi niitä elokuvia, joiden pitäisi säilyä, näin tunnen. Ja kuitenkin ominaisuus, joka erotti sen muista, on haalistunut. Niin ikään olen pahoillani siitä, ettei elokuva saanut enempää kunnianosoituksia. Oscar-palkinnot ovat aina jakautuneet oikukkaalla tavalla ja sen kanssa on opittava elämään. Sekä Kirk että Tony nimettiin ehdokkaiksi. Tonyn näyttävämpi suoritus voitti, mutta Kirkin tulkinta hävisi Yul Brynnerille elokuvasta Kuningas ja minä. New Yorkin kriitikot, joiden mittapuut ovat täsmällisempiä kuin Oscar-jakajien, tarjosivat Kirkille lohtua nimeämällä hänet vuoden parhaaksi näyttelijäksi. Yksityisesti nimeäisin hänet Kiitollisimmaksi Näyttelijäksi. Kaikista niistä ihmisistä, jotka elokuvissani ovat yltäneet Oscar-ehdokkuuteen, hän oli ainoa joka lähetti minulle kiitoskirjeen omasta panoksestani.
– Vincente Minnelli muistelmateoksessa I Remember It Well (1974) ST
No comments:
Post a Comment