پنج عصر / Kello 5 iltapäivällä / Fem på eftermiddagen / À cinq heures de l'après-midi / Fünf Uhr am Nachmittag / Alla cinque della sera. IR / FR / AF 2003. PC: Makhmalbaf Productions, Bac Films, Wild Bunch. EX: Siamak Alagheband. P: Mohsen Makhmalbaf. D: Samira Makhmalbaf. Ass D: Razi Mohebi. SC: Mohsen Makhmalbaf, Samira Makhmalbaf. DP: Ebrahim Ghafori, Samira Makhmalbaf. M: Mohammed Reza Darvishi. ED: Mohsen Makhmalbaf. S: Farouk Fadace. C: Agheleh Rezaie (Noqreh), Abdolgani Yousefrazi (father), Razi Mohebi (poet), Marzieh Amiri (Leylomah). Language: Dari. Helsinki premiere: 18.3.2005 Diana, released by Kamras Film Group Oy with Finnish / Swedish subtitles by Jarmo Åhrlund / Jan-Erik Larson – VET 200219 – S – 2930 m / 106 min
The title is inspired by the first words "a las cinco de la tarde" in the poem "La cogida y la muerte" (1935) by Federico García Lorca. Translated into Finnish by Matti Rossi as "Häränsarvet ja kuolema" in Federico García Lorca: Andalusian lauluja [Songs of Andalucia]. Helsinki: Otava, 1967. Read the poem beyond the jump break and find the link where it is read aloud.
A KAVI print viewed at Cinema Orion, Helsinki (History of the Cinema: Iran), 2 March 2016
There is a sense of dignity in this disciplined and intensive vision of refugee existence in Afghanistan directed by Samira Makhmalbaf. There is an epic approach to the human catastrophe about which we learn via the plight of a refugee family: a father, two daughters, and a baby which starves to death during the trek. The protagonist is the daughter Noqreh who has qualities of responsibility and leadership. She rejects the attempts at contact by the sympathetic poet guy who, however, impresses her by a copy of a Dari translation of the poem by Federico García Lorca which inspired the title of the film.
As in García Lorca's bullfight poem, the film is about life in constant and imminent mortal danger. There are minefields everywhere. The entire country seems like a minefield. Shot on location in Kabul, there is a documentary aspect to this film. The fictional footage blends with the documentary seamlessly. The film belongs to the same great tradition as the original masterworks of Italian Neorealism such as Roma città aperta. The proximity of the calamity is so great that people forget to act, forget about the camera.
Noqreh has a twin existence. Via her father and via the Quran school she is a daughter deferential to tradition, carrying a burkha, fully covering herself. In the next moment she is a modern young woman who visits a women's class where the students are encouraged to become teachers, engineers, doctors - or even the first woman president of Afghanistan. Much of the dialogue is about the political future of Afghanistan and the possibility of a woman president, with leaders such as Indira Gandhi and Benazir Bhutto providing inspiring models. One of the young women that are considering to become president, the one with glasses, dies in a freak mine explosion.
The recent history of Afghanistan is personified in the family saga of the young poet played by Razi Mohebi. One of his brothers was killed by Russians, another died in the civil war, and yet another was killed by Taleban.
An epic vision of Afghanistan in turmoil. The views are rich and full of life. This is a film of passion and vibrant feeling. The composition and the camera movements are assured.
The cinematography is beautiful without being prettifying. The views seem to offer a colour space dominated by something similar to the much discussed "orange and teal" syndrome. The women's dresses are blue; the colour of the desert seems to complement the blue.
The print looks beautiful and may be struck from a source close to the negative.
OUR PROGRAM NOTE BY JARI SEDERGREN:
OUR PROGRAM NOTE BY JARI SEDERGREN:
Jo seitsenvuotiaana Samira Makhmalbad näytteli isänsä, yhden Iranin tunnetuimman elokuvaohjaajan, Mohsen Makhmalbafin elokuvassa The Cyclist. Hän jätti koulun 14 vuoden ikäisenä oppiakseen elokuvan teon suvun firmassa. 17-vuotiaana hän ohjasi kaksi videotuotantoa ja jatkoi elokuvalla The Apple. Vuotta myöhemmin, 1998, 18-vuotias ohjaaja osallistui kaikkien aikojen nuorimpana elokuvaohjaajana Cannesin elokuvajuhlille. The Apple kiersi yli sata kansainvälistä elokuvafestivaalia kahden vuoden aikana. Kaupalliseen levitykseen se pääsi yli 30 maassa.
Vuonna 1999 Samira Makhmalbad teki toisen näytelmäelokuvansa, The Blackboard, osallistui sillä kilpailusarjaan Cannesissa ja saikin juryn palkinnon.
Kello 5 iltapäivällä on elokuva, jonka ohjaaja teki lähes sekasortoisissa oloissa asuessaan Kabulissa Afganistanissa pian talibanien hallinnon kukistuttua. Elokuva sai Kultaisen palmun Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2003, mikä tapahtui toisen kerran, sillä myös hänen elokuvansa Takhté siah (2001) oli saanut saman palkinnon.
Kello 5 iltapäivällä oli ensimmäisiä Afganistanista tulleita näytelmäelokuvia (Siddiq Barmakin Osaman ohella). Päähahmossa on Noqreh, nainen, joka taistelee muotoillakseen asemansa naisena uusien mittapuiden mukaisesti, vaikka konservatiivinen isä ei sitä salli. Noqreh haaveilee tulevansa uuden tasavallan ensimmäiseksi naispresidentiksi. Kaiken kuoleman ja kurjuuden keskellä, vapaus näyttää epätodennäköiseltä ylellisyydeltä.
Kun Noqreh etsii lähisukulaistensa kanssa raunioista kadonnutta veljeään, käy selväksi, että kansainvälinen interventio ei ole onnistunut ratkaisemaan maan ongelmia. Räjähtämättömät miinat tappavat lapsia, uskonnollinen ekstremismi on valloillaan ja ihmisten lähtökohdat ovat huonoja: sisällissota ja peruskoulutuksen puute ovat sen taanneet. Aika menee kuolleiden sukulaisten hautaamiseen, politiikasta ei kukaan kiinnosta. Kuolema voi tulla milloin tahansa, ei vain kello viideltä.
Me kaikki olemme mukana elokuvassa: länttä symboloi ranskalainen YK-sotilas. Maa on pommitettu tuhkaksi, nyt on kiire rakentaa, ennen kuin toinen ekstremismin aalto nousee. Mutta ehkä se on jo liian myöhäistä.
– Jari Sedergren 4.1.2006
FEDERICO GARCÍA LORCA
"LA COGIDA Y LA MUERTE" (1935)
A las cinco de la tarde.
Eran las cinco en punto de la tarde.
Un niño trajo la blanca sábana
A las cinco de la tarde.
Una espuerta de cal ya prevenida
A las cinco de la tarde.
Lo demás era muerte y sólo muerte
A las cinco de la tarde.
El viento se llevó los algodones
A las cinco de la tarde.
Y el óxido sembró cristal y níquel
A las cinco de la tarde.
Ya luchan la paloma y el leopardo
A las cinco de la tarde.
Y un muslo con un asta desolada
A las cinco de la tarde.
Comenzaron los sones de bordón
A las cinco de la tarde.
Las campanas de arsénico y el humo
A las cinco de la tarde.
En las esquinas grupos de silencio
A las cinco de la tarde.
¡Y el toro solo corazón arriba!
A las cinco de la tarde.
Cuando el sudor de nieve fue llegando
A las cinco de la tarde.
cuando la plaza se cubrió de yodo
A las cinco de la tarde,
la muerte puso huevos en la herida
A las cinco de la tarde.
A las cinco de la tarde.
A las cinco en Punto de la tarde.
Un ataúd con ruedas es la cama
A las cinco de la tarde.
Huesos y flautas suenan en su oído
A las cinco de la tarde.
El toro ya mugía por su frente
A las cinco de la tarde.
El cuarto se irisaba de agonía
A las cinco de la tarde.
A lo lejos ya viene la gangrena
A las cinco de la tarde.
Trompa de lirio por las verdes ingles
A las cinco de la tarde.
Las heridas quemaban como soles
A las cinco de la tarde.
Y el gentío rompía las ventanas
A las cinco de la tarde.
A las cinco de la tarde.
¡Ay, qué terribles cinco de la tarde!
¡Eran las cinco en todos los relojes!
¡Eran las cinco en sombra de la tarde!
Lee todo en: La cogida y la muerte - Poemas de Federico García Lorca http://www.poemas-del-alma.com/la-cogida-y-la-muerte.htm#ixzz41rd7ieHS
Read aloud: https://www.youtube.com/watch?v=XYLYDGLwq4g
No comments:
Post a Comment