Kuningas lähtee Ranskaan / The King Goes Forth to France

Anssi Mänttäri: Kuningas lähtee Ranskaan / The King Goes Forth to France (FI 1986).

Kungen beger sig till Frankrike.

    FI 1986. PC: Reppufilmi.

    P+D: Anssi Mänttäri. ASS.D.: Pauli Pentti. SC: Paavo Haavikko, Anssi Mänttäri, Heikki Katajisto – based on the play (1974) and the radioplay (1975) by Haavikko. DP: Heikki Katajisto – b&w – 1,66:1. Gaffer: Aki Kaurismäki. AD+COST: Pertti Hilkamo, Tuula Hilkamo. M: Anssi Tikanmäki. Songs by Anssi Tikanmäki to the lyrics of Paavo Haavikko performed by Susanna Haavisto, Paavo Piskonen, Paavo Haavikko and the "singing soldiers". S: Timo Linnasalo. ED: Irma Taina.

    CAST: Paavo Piskonen (The King), Susanna Haavisto (Caroline The Merry One), Kati Outinen (Caroline The Mare's Hair), Riitta Havukainen (Anne The Stripper), Kylli Köngäs (Anne The Thief), Harri Nikkonen (The Prime Minister), Lasse Pöysti (The Equester), Kalevi Kahra (The Blind King of Bohemia), Matti Pellonpää (The Earless Man), Markku Toikka (The Young Knight), Heikki Paavilainen (The Young Prime Minister), Pertti Sveholm (The Soldier of the King of Bohemia), Heikki Ortamo (Froissart, The Secretary), Tupuna Vaissi (The Queen), Timo Toikka (The English Knight), Martti Syrjä (A Singing Soldier), Pantse Syrjä (A Singing Soldier), Saku Kuosmanen (A Singing Soldier). 

    LOC: Hämeenlinna: the Sirola Institute, Aulanko, Laajasalo, Vantaanjoki Falls, Suomenlinna, the ruins of the Karjalohja Church, Yyteri, the Raasepori Fortress, Vantaanjoki by Königstedt.

    84 min

    A vintage print viewed at Cinema Orion, Helsinki, 17 June 2009.

Paavo Piskonen was watching the film in the audience. – A brilliant black and white print. – Based on an absurd radioplay by Paavo Haavikko, which has also been adapted as an opera by Aulis Sallinen. – The equester of the Prince of England predicts that the Prince will cross the English Channel as a King on horseback by July. His spouse will be called Anne or Caroline. However, the Emperor of Japan has caused global freezing in the summer of 1945 by ordering a taxi. The Prime Minister warns against going to France, because this would mean war. According to the Prince this would be the only war which would start because there is no reason, and that is why it is unavoidable. The blind King of Bohemia is on his way to the battle of Crécy, but his troops are going around in circles. Finally, one of the soldiers executes the blind king. The Queen arrives and follows the troops to the South. By spring the King orders protection to eggs of cranes, because a wedge of cranes is his only compass. – Eccentric, ambitious, bewildering, boring, mad. – The stark cinematography is often impressive. – The actors read their crazy lines straight. – Reportedly, Paavo Haavikko approved.

Morena (in person: Anssi Mänttäri, Heikki Katajisto)

Anssi Mänttäri: Morena (FI 1986). Caroline Krüger as Morena.

Morena – blues [title on film]. 

    FI 1986. PC: Reppufilmi. P+D+SC: Anssi Mänttäri. [Finnish and English translation by Mikko Lyytikäinen, n.c.] Ass. D: Mika Kaurismäki. Prod. M: Pauli Pentti. DP: Heikki Katajisto – Agfacolor – 1,66:1. M: Jukka Hakoköngas, Costas Papanastasiou, Asko Mänttäri, Claes Andersson, Robert Schumann, Nanook, Black Sheep, Anssi Mänttäri, Pentti Lahti, Mikko Mattila, W. A. Mozart. S: Aki Kaurismäki, Juuso Hirvikangas. ED: Raija Talvio. LOC: West Berlin
– around the bar Ruine in Kreuzberg
– Café Belmont, Budapester Strasse
– restaurant La Bocca, Marburger Strasse
– restaurant Land's End, Kreuzberg
    CAST: Anssi Mänttäri (Red Beard), Caroline Krüger (Morena), Claes Andersson (Red Beard's big brother). 

    Original in English, with Finnish subtitles. 

    65 min

    In person: Anssi Mänttäri and Heikki Katajisto interviewed by Markku Varjola (MV).

    A KAVA print viewed at Finnish Film Archive, Orion, 15 May 2009.

OK print, OK colour.

"During Berlin Film Festival we frequented the restaurant La Bocca because of its beautiful waitress Morena. When we returned to make the film dedicated to her we learned that she had been sent back to Italy to protect her from us. The film was a purely Finnish production. A German company worked as our contractor. Together with Mika Kaurismäki we financed the film by drawing weekly cash on our Visa cards, taking turns. In Germany I became known as Rotbärtich. Commenting Pauli Pentti's telegram from Cannes: Susanne was white wine and Crème de Menthe. Besides, there was Susanne on the jukebox." 

MV commented that in this film the collaboration of the director and the cinematographer was at its best. Claes Andersson was happy to act in the film. AM: "He said that 'That has always been my greatest fear and dream'. If you do something cheaply you must not do it too well. K. J. Koski wanted to see how I do it. If you don't plan too well you are free to change everything." Filmtotal was the basement which Villealfa, Reppufilmi, and Giron-Filmi shared. "We had common equipment. We worked in each others' teams without pay."

...

SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO

FINLANDS FILMARKIV

PROGRAM NOTE EDITED BY SAKARI TOIVIAINEN

Morena

Morena

 

Suomi 1986. Tuotantoyhtiö: Reppufilmi Oy. Tuottaja: Anssi Mänttäri. Ohjaus: Anssi Mänttäri. Apulaisohjaaja: Mika Kaurismäki. Käsikirjoitus: Anssi Mänttäri. Kuvaus: Heikki Katajisto; Heikki Ortamo, Wolfgang Kluge, Peter Hoffman. Musiikki: Kostas Papanastasiou, Jukka Hakoköngäs, Asko Mänttäri, Claes Andersson, Robert Schumann, Mikko Mattila, Black Sheep, Wolfgang Amadeus Mozart, Anssi Mänttäri. Miksaus: Tom Forsström. Leikkaus: Raija Talvio; Jukka Nykänen. Ääni: Aki Kaurismäki, Juuso Hirvikangas. Pääosissa: Anssi Mänttäri (punapartainen mies), Caroline Kruger (Morena), Claes Andersson (vanhempi veli), Dan Van Husen (Henry, katutaiteilija), Uwe Reusch (baarimikko), Gunther Stocklöv (juopunut utelias), Matthias Weiss (mies muurilla), Klaus Tonke (tietojen välittäjä), Giuseppe Scinto (Morenan isä), Robert Botador (pianisti), Mikaela Tanneberger (huonosti tanssiva tyttö), Samuli Mänttäri (punapartainen nuorena), Oskari Mänttäri (vanhempi veli nuorena), Kostas Papanastasiou (kreikkalainen), Heikki Ortamo (talonmies), Volkmar Richter (stilettimies), Marcus Menzel (kengännauhapoika), Lassi Tykkyläinen (punapartainen lapsena), Mikael Tanneberger (Morenan poikaystävä), Udo Tobollik (hovimestari), Seija Heinonen (Finnairin virkailija), Hilla Tarjanne (tyttö koulussa), Juuso Hirvikangas (poliisi), Richi Schiebke (2. hovimestari), Black Sheep (punkbändi). Helsingin ensiesitys: 7.3.1986 Formia 3, Nordia 2 – levittäjä: Finnkino Oy – VET A-25540 – S – 1780 m / 65 min

Viimeisten rotannahkojen tavoin Morenan pääosassa on tuottaja-ohjaaja-käsikirjoittaja Anssi Mänttäri itse. Hän on subjektiivinen kertoja ja maalitaulu, ei tekijän alter ego, vaan kritiikin kohde, negatiivinen sankari ja häviäjä Mänttärin tyypilliseen tapaan. Tällä kertaa Mänttärin maailma ja visio avautuvat Berliinin muurien keskeltä, suurkaupungin sykkeestä ja hengityksestä. Mänttärin esittämä "Punaparta", nuhruinen ja irrallinen kulkuri, on tullut Berliiniin jäljittämään vanhempaa veljeään, mutta yhtä paljon hän näyttää etsivän itseään, minuuttaan ja paikkaansa maailmassa. Hän muistelee lapsuuttaan, yleensä kohtaloaan, ja päättää ettei hänellä oikeastaan ole mitään muistettavaa. Sen sijaan hän kaiken aikaa koettaa keksiä jotakin unohdettavaa. Niinpä hän rakastuu Morenaan, italialaisravintolan tarjoilijattareen, palvovan mietteliäällä tavalla, mutta suhde on ohi ennen kuin se kunnolla on alkanutkaan.

Mänttärin elokuva on toisin sanoen kuin elämä itse: etsiminen on kaikki, löytäminen ei mitään. Luonteensa mukaisesti tämä elokuva etsimisestä, muistamisesta, unohtamisesta ja yksinäisyydestä on kaihoisa ja surumielinen – blues, niin kuin alaotsikko ilmoittaakin. Yksinäisyyden ja märkien katujen bluesin lisäksi musiikkitaustalla saavat sijansa hämärien kapakoiden energinen, räjähtävä rock, pianobaarien viipyilevä jazz, Mozartin ja Schumannin klassiset värähtelyt. Ja kapakassa nimeltä Land's End yksinäinen saksofoni särisee öisen suurkaupungin ikävää ja kaipuuta.

Morena on epäilemättä tekijänsä näköinen elokuva: sympaattinen, persoonallinen, sopivasti sekopäinen. Se sisältää soveliaasti annosteltuna improvisoinnin herkkyyttä, ohikiitävien tunnelmien hetkellisyyttä ja perimmäisten kysymysten vakavuutta. Berliini-kuvauksessa iskevät vastakkain suurkaupungin romantiikka ja katutason arki. Yö- ja laitapuolen atmosfääri on tarttunut kuviin sillä määrätietoisella satunnaisuudella mitä Mänttärin budjettien perusteella sopii odottaa. Amatöörimäisyydestä Mänttäriä tuskin voi moittia, sitä vastoin katsoja saattaa tuntea kiitollisuutta, että suomalainen elokuvaohjaaja panee itsensä alttiiksi, avautuu näin monella tasolla.

– Sakari Toiviaisen (1986) ja muiden arvostelujen mukaan

Macbeth (Pauli Pentti 1987) (in person: Pauli Pentti)

Pauli Pentti: Macbeth (FI 1987). Mato Valtonen as Macbeth, Sakari Kuosmanen as the killer.

Macbeth / Macbeth.

    FI 1987. PC: Villealfa. P: Aki Kaurismäki. 

    D+SC: Pauli Pentti - based on Shakespeare's play (1606). DP: Olli Varja. M: Mikko Mattila, Tapio Siitonen (synthetizators). Verdi: Aida. "Love Me Or Leave Me" performed by Mari Rantasila (voc), Eero Raittila (piano). ED: Timo Linnasalo. 

    Starring Markku Valtonen (Macbeth), Pirkko Hämäläinen (Lady), Antti Litja (Dunkku / Duncan), Pertti Sveholm (Bankko / Banquo), Paavo Piskonen (porter). 

    66 min

    In person: Pauli Pentti, interviewed by Markku Varjola. 

    Viewed at Suomen elokuva-arkisto, Orion, Helsinki, 14 September 2008.

Pauli Pentti had known Aki Kaurismäki since school days, both always avid film buffs. There was the playful idea of a Shakespeare trilogy, of which Aki directed Hamlet Goes Business, and Pauli, Macbeth. The third project, Anssi Mänttäri's Lear, never got off the ground. 

It was a intentionally laid back project. Markku Valtonen as Macbeth was famous from the Sleepy Sleepers (soon to be transformed into Leningrad Cowboys) and the Radio City show Pullakuskit.

Deadpan modernization turning the Macbeth plot into the present-day gangster world in Finland, shot in Helsinki, Savonlinna Opera Festival, and London. The anti-realistic gangster ambience is based on the films of Melville and Godard. The blunt dialogue is intentionally comic and made the audience laugh in the right places. Men wear shades at all times.

The Lady goes mad and walks into the sea. Macbeth has been warned that the Pihlajasaari island will attack him, and finally, a vessel masked as a forest approaches.

One of the Villealfa films which had a similar ambience with the later Tarantino films (his company called A Band Apart, both companies' names Godard tributes).

...

SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO

FINLANDS FILMARKIV

PROGRAM NOTE BY JARI SEDERGREN

Macbeth

Macbeth

 

Suomi 1987. Tuotantoyhtiö: Villealfa Filmproductions Oy. Tuotantopäällikkö: Jaakko Talaskivi. Tuottaja: Aki Kaurismäki. Ohjaus ja käsikirjoitus: Pauli Pentti pohjaten William Shakespearen näytelmään "The Tragedy of Macbeth" (1603–06). Kuvaus: Olli Varja. Kamera-assistentti: Timo Markko. Tarpeisto: Juha Peltonen. Puvut: Tuula Hilkamo. Ehostus: Leena Kouhia. Musiikki: Mikko Mattila, Tapio Siitonen (syntetisaattorit). Laulut: "Gloria all'Egitto" (Giuseppe Verdin Aïda / Aida II näytös), "Macbeth Theme", säv. Mikko Mattila – Tapio Siitonen, "Love Me or Leave Me", Walter Donaldson, san. Gus Kahn, es. Mari Rantasila ja Eero Raittila (piano). "Slow, Smooth and Easy, Winfield Scott, es. Anita Tucker ja Five Keys -lauluyhtye, Howard Biggsin orkesteri, "Overture" oopperasta Lohengrin, Richard Wagner. Leikkaus: Timo Linnasalo. Ääni: Jouko Lumme. Äänittäjän assistentti: Jukka Hirvikangas. Järjestäjä: Heikki Ukkonen. Kuvaussihteeri: Marjaana Mykkänen.

    Pääosissa: Markku Valtonen (Macbeth), Pirkko Hämäläinen (Lady), Antti Litja (Dunkku), Esko Nikkari (Einari), Pertti Sveholm (Bankko), Sanna-Kaisa Palo (Saara), Sakari Järvenpää (Napoleon), Vesa Vierikko (2. tappaja), Sakari Kuosmanen (tappaja), Turo Pajala (Make, Dunkun poika), Aino Seppo (tappajan vaimo), Paavo Piskonen (portinvartija), Mari Rantasila (laulajatar), Saara Seppo (tappajan lapsi), Jaakko Talaskivi (Dunkun henkivartija, baarinpitäjän ääni), Matti Koivu (Dunkun henkivartija), Tiina Bergström (Dunkun nainen), Eero Ranttila (pianisti), General Njassa (2. palkka-murhaaja), Harri Laitinen (1. palkkamurhaaja), Riitta Luhtala (oopperajuhlien kassa), Savonlinnan Oopperajuhlakuoro (Aidan esittäjät), Juha Peltonen (valokuvaaja). 

    Helsingin ensiesitys: 16.1.1987 Forum 6, Nordia 2  – VET A-25815 – K16 – 1795 m / 66 min 

"Macbeth" on William Shakespearen tunnetuimpia näytelmiä, hänen lyhyin tragediansa. 1600-luvun alkuvuosina kirjoitettu "Macbeth" on saanut kaikki mahdolliset esitysmuodot näyttämön lisäksi valkokankailla, oopperassa ja kirjallisissa versioissa. Sitä pidetään arkkityyppinä näytelmästä, jossa varoitetaan vallanhimosta ja ystävien pettämisestä. Historiallinen Macbeth oli Skotlannin (Alban) kuninkaan Duncan I:n (1034–1040) dux, herttua, jonka otaksutaan olleen "vahva mies" kuninkaan takana. Duncan oli itse asiassa väliaikaiseksi tarkoitettu kuningas, valintana kompromissi perimys- ja klaaniriitojen valtaamana aikana. Duncanin epäonnistuttua Durhamin valtausyrityksessä hän pakeni Morayhin, Macbethin perinteelliselle valta-alueelle, ja siellä hänet tapettiin vain 38-vuotiaana – ei siis iäkkäänä miehenä kuten Shakespeare häntä luonnehtii näytelmässään. Murhatyön takana olivat omat miehet, joita Macbeth johti. Ikäkysymys osoittaa, että Shakespeare on muunnellut myös tuntemiaan historiallisia seikkoja: on osoitettu, että hän käytti hyväkseen Raphael Holinshedin ja skottifilosofi Hector Boecen aihetta käsitteleviä teoksia. Vallan anastanut historiallinen Macbeth toimi Skotlannissa kuninkaana vuodesta 1040 vuoteen 1057.

"Macbeth" kuuluu filmatuimpiin näytelmiin ja aiempien tekijöiden lista on komea: Orson Welles (1948), Akira Kurosawa (1957) ja Roman Polanski (1971) ovat tunnetuimpia, mutta katsaus imdb.comiin osoittaa, että vuodesta 1908 lähtien "Macbethistä" on inspiraationlähde tunnustaen tehty kaikkiaan 48 elokuva- ja televisiosovitusta vuodesta 1908 (J. Stuart Blackton, Yhdysvallat) tekeillä olevaan Todd Louison versioon (ilm. 2009). Reppufilmin ja Villealfa Productionsin yhteenliittymän Filmtotalin suunnitellusta Shakespeare-trilogiasta ehätti ensimmäiseksi vuonna 1987 Pauli Pentin Macbeth, saman vuoden syksyllä vuorossa oli Aki Kaurismäen Hamlet liikemaailmassa, mutta kolmas, Anssi Mänttärin aikomus filmata "Kuningas Lear" jäi toteutumatta.

Suurin osa "Macbethin" elokuvasovituksista rakentaa esityksensä yksinomaan Shakespearen, ei parhaan mahdollisen historiallisen tiedon varaan, ja osa versioista on modernisoituja, mikä oli myös ohjaaja Pentin valinta. "Shakespearen yleispätevä tarina elää kaikkina aikakausina", tekijät totesivat lehdistötiedotteessa. Ilmeinen pilke silmäkulmassa todettiin myös se, "miten vähän helpommaksi 'pahan' tuhoaminen on neljänsadan vuoden aikana muuttunut". Ensimmäinen modernisoitu "Macbeth" lienee ollut brittiläisen ohjaaja-käsikirjoittaja Ken Hughesin Joe Macbeth (1956), jossa rikolliset selvittelevät välejään modernissa kaupunkiympäristössä – sitä ei kuitenkaan ohjaajan esikuvaksi ole lehtitiedoissa mainittu, Kurosawan Seittien linna sen sijaan on.

Pentin mukaan "Macbethin moraali on se, että paha vallitsee. Kaikki jotka lähtevät tuhoamaan pahaa, päätyvät yhä suurempaan pahaan ja hommat jatkuvat. Se on aika skeptinen moraali, ettei voi olla kenenkään puolella eikä ketään vastaan. Macbeth uskoo näkyihin, ja minua kiinnosti esittää tällainen ihminen jossain kierteessä. Hän tekee ensimmäisen murhansa ikään kuin vahingossa ja toiset peittääkseen jälkensä."

Kriitikot olivat joko ymmällään tai ymmärtäväisiä. Raili Suominen (TS 21.1.1987) lainasi ohjaajan omaa luonnehdintaa elokuvasta "köyhän miehen spektaakkelina". Ohjaaja oli ottanut "sylipainiin itsensä Shakespearen, mutta käskee samaan hengenvetoon unohtamaan tämän Macbethiä katsottaessa". Suominen kirjaa lopulta vitsiksi elokuvan, jolla ei hänen mukaansa ollut käsikirjoitusta, vaan parinkymmenen kuvauspäivän aikana joka aamuksi keksityt kohtaukset. "Helsingin alamaailmaan sijoittuva rikollistarina verisine välienselvittelyineen ei olekaan mikään kuningasdraama, vaan Aki Kaurismäen leffoista tuttujen tyyppien hortoilu yöllisen kaupungin rannoilla, kellareissa ja kuppiloissa. Tekijän mukaan elokuva on kertomus valosta ja sen muunnelmista. Tai sitten se on paha uni..."

Sauli Pesonen (Kaleva 3.2.1987) muistutti mieliin "Macbethin" kuuluimmat filmatisoinnit. Ohjaajaan viitaten Pesonen jatkoi: "Shakespearen juonikuvio on kyllä säilynyt hänenkin työssään, mutta muuten klassikon luomien teemojen tulkinta on hakoteillä: niin kuin monet kriitikot ovat jo sanoneet: pintaliitoa". Pesonenkin toisti yleiseksi käyneen Kaurismäki-vertailun: "kerronta on viileää ja vähäeleistä, lakonisuutta on mukana sen itsensä vuoksi".

"Vaikka idea Macbethin filmaamisesta ei ollut ohjaajan omia aivoituksia", Reijo Noukka kirjoitti Aamulehdessä (17.1.1987), "tämän synkän, mystisen ja verisen näytelmän uudelleenfilmaamisen on täytynyt silti kiehtoa pessimismiin taipuvaa nuorta ohjaaja-käsikirjoittajaa. [– –] Klassikkoa ei ole filmattu kirjaimellisesti, vaan eräitä pääkohtia jäljitellen. Mukana on Lady Macbeth, raakoja murhia, väljä ennustus ja sen toteutuminen."

Noukka totesi, ettei klassikon modernisointi ollut ongelmatonta. Modernissa tarinassa "eivät klassiset draamakuviot oikein toimi. Esimerkiksi Macbethille annettu ennustus tuhosta, joka alkuperäisessä näytel-mässä eniten viittaa klassiseen kreikkalaiseen traditioon ja determinismiin, tuntuu modernissa film noirissa lähinnä naurettavalta. Tämä koomisuus on ehkä Pentin versiossa tarkoituksellistakin, mutta ei silti hauskaa. Tämän olisi tietysti voinut välttää siten, että Macbethin kohtalon vääjäämättömyys tuodaan esiin rikollisfilmien yleisissä puitteissa, missä determinismi ei ole tuntematonta".

Antti Lindqvistin (Katso 5/1987) mielestä Pentin "elokuva taas pysyy ulkoisen tyylikkyyden ja melvilleläis-bressonilaisen viileän lakonisuuden veroisena pintasilona, jossa kaikki henkilöt ovat yhtä yhdentekeviä aurinkolasien kantajia. On turha puhua luonteenpiirteistä, kun näyttelijöistä on tehty kohtaloa toteuttavia nukketeatterin olentoja, joiden ilme on koko ajan jäykkä kuin passikuvassa. Lisäksi muutaman tärkeän roolityön pilaa kiusallisesti amatöörimäinen jännittäminen kameran edessä."

Äärimmäistä lakonisuutta ei Lindqvistin mukaan perustellut edes se, että elokuva tarkastelisi ennen muuta ryhmää ja miljöötä. Tämä siksi, että "elokuvassa ei sujuvista yksittäisistä kohtauksista huolimatta ole sitä kokonaisvaltaista perusnäkemystä, joka synnyttäisi sisällöllistä jatkuvuutta ja saisi aikaan muutakin kuin kyynisiä näin se käy -asenteita. Etäinen ote vaatii aina rinnalleen syvällisen, läpikotaisen hahmotuksen, muuten tuloksena on pelkkiä kiiltokuvia." Tiukasta kritiikistään huolimatta Lindqvist kehotti yleisöä mene-mään katsomaan elokuva elokuvateatteriin.

Ywe Jalanderin aiempi arvio Suomen Kuvalehdessä 2/1987 oli viitannut samoihin puutteisiin. Monen kriitikon tavoin Jalander kiinnitti huomiota elokuvan ansioihin kuvauksessa: "[– –] visuaalisen muotoilun tasolla Pauli Pentin työstä löytyy paljonkin kiitoksen arvoista. Ennen kaikkea miljööt ovat vaikuttavia; Pentti osoitti kykynsä öisen kaupungin kuvaajana jo edellisessä elokuvassaan Pimeys odottaa."

Demarin arvostelussa (16.1.1987) Pertti Lumirae arvosti elokuvan visuaalisia piirteitä vaikkei löytänytkään elokuvasta "shakespearelaista syvyyttä": "Pentin elokuvan ulkoista tyylikkyyttä on turha mennä kiistämään; siinä Helsinki sekä mereltä että maalta nähtynä esittäytyy samalla tavalla visuaalisesti komeana kuin niin monissa Villealfan tuottamissa elokuvissa." Moni kriitikko muisti kehua myös Olli Varjan kuvausta suoraan.

Pauli Pentin oma ohjaajanura ei Macbethin jälkeen kukoistanut, mutta meriittejä alalta toki on: hän on työskennellyt apulaisohjaajana Aki ja Mika Kaurismäelle, Kari Paljakalle ja Veikko Aaltoselle. Hän on ollut myös AVEK:n tuotantoneuvoja, minkä jälkeen hän on tuottanut mainoksia.

– Jari Sedergren 14.9.2008