Kuulustelu / The Interrogation

Jörn Donner: Kuulustelu / The Interrogation (FI 2009) with Minna Haapkylä as Kerttu Nuorteva.

Förhöret. FI © 2009 Jörn Donner Productions. P: Jörn Donner, Misha Jaari, Mark Lwoff. D: Jörn Donner. SC: Olli Soinio. DP: Pirjo Honkasalo. M: Pedro Hietanen. CAST: Minna Haapkylä (Kerttu Nuorteva), Marcus Groth (Paavo Kastari), Hannu-Pekka Björkman, Pertti Sveholm (Arvo "Poika" Tuominen), Lauri Nurkse, Kristiina Elstelä, Marja Packalén, Mikko Reitala, Markku Maalismaa, Uula Laakso, Rea Mauranen, Ursula Salo. 110 min. Released by Walt Disney Motion Pictures Finland with Swedish subtitles by Janne Staffans. Viewed at Kinopalatsi 5, Helsinki, 25 Sep 2009 (the first public screening).

A digital video look. - Produced for television, this excellent film was taken up for a cinema release. - It is the true story of the Soviet spy Kerttu Nuorteva (born in America 1912, died in Kazakstan in 1963) who was sent to Finland during the war via parachute from Soviet Karelia, caught by the Finnish security police and interrogated. - A strong historical movie casts a light into the circumstances in Stalin's Russia and into the purges in which some 20.000 Finnish communists were murdered in the late 1930s, including almost the whole group of Finnish left-wing intelligentsia who had escaped white terror to East Karelia. - It also shows the struggle for justice in Finland during wartime, when there were German-oriented leaders like Anthoni leading the Finnish state security police. - A film of multiple contradictions and bitter ironies of history. - Kerttu Nuorteva has a mental breakdown as she learns more fully about Stalin's terror from Arvo Tuominen, a former Communist leader, who defected to the West during the war. - Shot in intensive close-ups and medium shots by Pirjo Honkasalo, but apparently in digital video. No other Donner film has looked this shabby on screen. - Pedro Hietanen has created a moving score. - Donner has returned as a cinema film director after a pause of 25 years, and this film may be his best. - This film and Raja 1918 (The Border 1918) are a promising opening in Finnish cinema into really thought-provoking historical films.

Siihen aikaan kun isä lipputangon osti / When Daddy Bought a New Flagpole

Anssi Mänttäri: Siihen aikaan kun isä lipputangon osti / When Daddy Bought a New Flagpole (FI 1995) with Pertti Sveholm, Olli Vesala and Tiina Harpf, in front of them Rasmus Vesala and Matias Mesimäki.

FI 1995. D: Anssi Mänttäri. CAST: Olli Vesala (Dad), Tiina Harpf (Mum), Pertti Sveholm (Neighbour). 6 min. A KAVA print with English subtitles viewed at Cinema Orion, 16 May 2009.
    A Centenary of the Cinema production.
    "Perkele, don't you know that we are living in a time of depression?"

Kolme viisasta miestä / Three Wise Men

Mika Kaurismäki: Kolme viisasta miestä / Three Wise Men (FI 2008) with Kari Heiskanen (Erkki, a photographer with terminal cancer), Timo Torikka (Rauno, an actor working in France) and Pertti Sveholm (Matti, a policeman whose Russian wife gives birth to a baby).

Tre visa män. FI © 2008 Marianna Films. D: Mika Kaurismäki. SC: MK and Petri Karra with dialogue written by the actors, themselves. DP: Rauno Ronkainen – 35 mm print from digital intermediate. The men: Kari Heiskanen (Erkki, a photographer with terminal cancer), Pertti Sveholm (Matti, a policeman whose Russian wife gives birth to a baby), Timo Torikka (Rauno, an actor working in France). With: Elena Spirina (Taina, Matti's wife), Tommi Eronen (Tero, Rauno's son), Irina Björklund (Magdaleena, convalescent of depression), Pirkko Hämäläinen (Tiina, the mother of Erkki's son), Riitta Havukainen (Riitta), Aake Kalliala (the karaoke host), Peter Franzén (Santa Claus), Heikki Orama (opera singer). 105 min. Released by FS Film without subtitles. Viewed at Kinopalatsi 6, Helsinki, 28 Nov 2008. – The film is a homage to John Cassavetes. – A digital video look. – Inspired by Husbands by John Cassavetes, a Christmas story of three men's midlife crisis, which mostly takes place in an empty karaoke bar with karaoke songs by each (fun: "Kuka mitä häh"). They face their emptiness, self-deception and livsløgnen [Henrik Ibsen's term, life lie, the foundation lie]. – Interesting stuff but with a quickie touch.

Macbeth (Pauli Pentti 1987) (in person: Pauli Pentti)

Pauli Pentti: Macbeth (FI 1987). Mato Valtonen as Macbeth, Sakari Kuosmanen as the killer.

Macbeth / Macbeth.

    FI 1987. PC: Villealfa. P: Aki Kaurismäki. 

    D+SC: Pauli Pentti - based on Shakespeare's play (1606). DP: Olli Varja. M: Mikko Mattila, Tapio Siitonen (synthetizators). Verdi: Aida. "Love Me Or Leave Me" performed by Mari Rantasila (voc), Eero Raittila (piano). ED: Timo Linnasalo. 

    Starring Markku Valtonen (Macbeth), Pirkko Hämäläinen (Lady), Antti Litja (Dunkku / Duncan), Pertti Sveholm (Bankko / Banquo), Paavo Piskonen (porter). 

    66 min

    In person: Pauli Pentti, interviewed by Markku Varjola. 

    Viewed at Suomen elokuva-arkisto, Orion, Helsinki, 14 September 2008.

Pauli Pentti had known Aki Kaurismäki since school days, both always avid film buffs. There was the playful idea of a Shakespeare trilogy, of which Aki directed Hamlet Goes Business, and Pauli, Macbeth. The third project, Anssi Mänttäri's Lear, never got off the ground. 

It was a intentionally laid back project. Markku Valtonen as Macbeth was famous from the Sleepy Sleepers (soon to be transformed into Leningrad Cowboys) and the Radio City show Pullakuskit.

Deadpan modernization turning the Macbeth plot into the present-day gangster world in Finland, shot in Helsinki, Savonlinna Opera Festival, and London. The anti-realistic gangster ambience is based on the films of Melville and Godard. The blunt dialogue is intentionally comic and made the audience laugh in the right places. Men wear shades at all times.

The Lady goes mad and walks into the sea. Macbeth has been warned that the Pihlajasaari island will attack him, and finally, a vessel masked as a forest approaches.

One of the Villealfa films which had a similar ambience with the later Tarantino films (his company called A Band Apart, both companies' names Godard tributes).

...

SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO

FINLANDS FILMARKIV

PROGRAM NOTE BY JARI SEDERGREN

Macbeth

Macbeth

 

Suomi 1987. Tuotantoyhtiö: Villealfa Filmproductions Oy. Tuotantopäällikkö: Jaakko Talaskivi. Tuottaja: Aki Kaurismäki. Ohjaus ja käsikirjoitus: Pauli Pentti pohjaten William Shakespearen näytelmään "The Tragedy of Macbeth" (1603–06). Kuvaus: Olli Varja. Kamera-assistentti: Timo Markko. Tarpeisto: Juha Peltonen. Puvut: Tuula Hilkamo. Ehostus: Leena Kouhia. Musiikki: Mikko Mattila, Tapio Siitonen (syntetisaattorit). Laulut: "Gloria all'Egitto" (Giuseppe Verdin Aïda / Aida II näytös), "Macbeth Theme", säv. Mikko Mattila – Tapio Siitonen, "Love Me or Leave Me", Walter Donaldson, san. Gus Kahn, es. Mari Rantasila ja Eero Raittila (piano). "Slow, Smooth and Easy, Winfield Scott, es. Anita Tucker ja Five Keys -lauluyhtye, Howard Biggsin orkesteri, "Overture" oopperasta Lohengrin, Richard Wagner. Leikkaus: Timo Linnasalo. Ääni: Jouko Lumme. Äänittäjän assistentti: Jukka Hirvikangas. Järjestäjä: Heikki Ukkonen. Kuvaussihteeri: Marjaana Mykkänen.

    Pääosissa: Markku Valtonen (Macbeth), Pirkko Hämäläinen (Lady), Antti Litja (Dunkku), Esko Nikkari (Einari), Pertti Sveholm (Bankko), Sanna-Kaisa Palo (Saara), Sakari Järvenpää (Napoleon), Vesa Vierikko (2. tappaja), Sakari Kuosmanen (tappaja), Turo Pajala (Make, Dunkun poika), Aino Seppo (tappajan vaimo), Paavo Piskonen (portinvartija), Mari Rantasila (laulajatar), Saara Seppo (tappajan lapsi), Jaakko Talaskivi (Dunkun henkivartija, baarinpitäjän ääni), Matti Koivu (Dunkun henkivartija), Tiina Bergström (Dunkun nainen), Eero Ranttila (pianisti), General Njassa (2. palkka-murhaaja), Harri Laitinen (1. palkkamurhaaja), Riitta Luhtala (oopperajuhlien kassa), Savonlinnan Oopperajuhlakuoro (Aidan esittäjät), Juha Peltonen (valokuvaaja). 

    Helsingin ensiesitys: 16.1.1987 Forum 6, Nordia 2  – VET A-25815 – K16 – 1795 m / 66 min 

"Macbeth" on William Shakespearen tunnetuimpia näytelmiä, hänen lyhyin tragediansa. 1600-luvun alkuvuosina kirjoitettu "Macbeth" on saanut kaikki mahdolliset esitysmuodot näyttämön lisäksi valkokankailla, oopperassa ja kirjallisissa versioissa. Sitä pidetään arkkityyppinä näytelmästä, jossa varoitetaan vallanhimosta ja ystävien pettämisestä. Historiallinen Macbeth oli Skotlannin (Alban) kuninkaan Duncan I:n (1034–1040) dux, herttua, jonka otaksutaan olleen "vahva mies" kuninkaan takana. Duncan oli itse asiassa väliaikaiseksi tarkoitettu kuningas, valintana kompromissi perimys- ja klaaniriitojen valtaamana aikana. Duncanin epäonnistuttua Durhamin valtausyrityksessä hän pakeni Morayhin, Macbethin perinteelliselle valta-alueelle, ja siellä hänet tapettiin vain 38-vuotiaana – ei siis iäkkäänä miehenä kuten Shakespeare häntä luonnehtii näytelmässään. Murhatyön takana olivat omat miehet, joita Macbeth johti. Ikäkysymys osoittaa, että Shakespeare on muunnellut myös tuntemiaan historiallisia seikkoja: on osoitettu, että hän käytti hyväkseen Raphael Holinshedin ja skottifilosofi Hector Boecen aihetta käsitteleviä teoksia. Vallan anastanut historiallinen Macbeth toimi Skotlannissa kuninkaana vuodesta 1040 vuoteen 1057.

"Macbeth" kuuluu filmatuimpiin näytelmiin ja aiempien tekijöiden lista on komea: Orson Welles (1948), Akira Kurosawa (1957) ja Roman Polanski (1971) ovat tunnetuimpia, mutta katsaus imdb.comiin osoittaa, että vuodesta 1908 lähtien "Macbethistä" on inspiraationlähde tunnustaen tehty kaikkiaan 48 elokuva- ja televisiosovitusta vuodesta 1908 (J. Stuart Blackton, Yhdysvallat) tekeillä olevaan Todd Louison versioon (ilm. 2009). Reppufilmin ja Villealfa Productionsin yhteenliittymän Filmtotalin suunnitellusta Shakespeare-trilogiasta ehätti ensimmäiseksi vuonna 1987 Pauli Pentin Macbeth, saman vuoden syksyllä vuorossa oli Aki Kaurismäen Hamlet liikemaailmassa, mutta kolmas, Anssi Mänttärin aikomus filmata "Kuningas Lear" jäi toteutumatta.

Suurin osa "Macbethin" elokuvasovituksista rakentaa esityksensä yksinomaan Shakespearen, ei parhaan mahdollisen historiallisen tiedon varaan, ja osa versioista on modernisoituja, mikä oli myös ohjaaja Pentin valinta. "Shakespearen yleispätevä tarina elää kaikkina aikakausina", tekijät totesivat lehdistötiedotteessa. Ilmeinen pilke silmäkulmassa todettiin myös se, "miten vähän helpommaksi 'pahan' tuhoaminen on neljänsadan vuoden aikana muuttunut". Ensimmäinen modernisoitu "Macbeth" lienee ollut brittiläisen ohjaaja-käsikirjoittaja Ken Hughesin Joe Macbeth (1956), jossa rikolliset selvittelevät välejään modernissa kaupunkiympäristössä – sitä ei kuitenkaan ohjaajan esikuvaksi ole lehtitiedoissa mainittu, Kurosawan Seittien linna sen sijaan on.

Pentin mukaan "Macbethin moraali on se, että paha vallitsee. Kaikki jotka lähtevät tuhoamaan pahaa, päätyvät yhä suurempaan pahaan ja hommat jatkuvat. Se on aika skeptinen moraali, ettei voi olla kenenkään puolella eikä ketään vastaan. Macbeth uskoo näkyihin, ja minua kiinnosti esittää tällainen ihminen jossain kierteessä. Hän tekee ensimmäisen murhansa ikään kuin vahingossa ja toiset peittääkseen jälkensä."

Kriitikot olivat joko ymmällään tai ymmärtäväisiä. Raili Suominen (TS 21.1.1987) lainasi ohjaajan omaa luonnehdintaa elokuvasta "köyhän miehen spektaakkelina". Ohjaaja oli ottanut "sylipainiin itsensä Shakespearen, mutta käskee samaan hengenvetoon unohtamaan tämän Macbethiä katsottaessa". Suominen kirjaa lopulta vitsiksi elokuvan, jolla ei hänen mukaansa ollut käsikirjoitusta, vaan parinkymmenen kuvauspäivän aikana joka aamuksi keksityt kohtaukset. "Helsingin alamaailmaan sijoittuva rikollistarina verisine välienselvittelyineen ei olekaan mikään kuningasdraama, vaan Aki Kaurismäen leffoista tuttujen tyyppien hortoilu yöllisen kaupungin rannoilla, kellareissa ja kuppiloissa. Tekijän mukaan elokuva on kertomus valosta ja sen muunnelmista. Tai sitten se on paha uni..."

Sauli Pesonen (Kaleva 3.2.1987) muistutti mieliin "Macbethin" kuuluimmat filmatisoinnit. Ohjaajaan viitaten Pesonen jatkoi: "Shakespearen juonikuvio on kyllä säilynyt hänenkin työssään, mutta muuten klassikon luomien teemojen tulkinta on hakoteillä: niin kuin monet kriitikot ovat jo sanoneet: pintaliitoa". Pesonenkin toisti yleiseksi käyneen Kaurismäki-vertailun: "kerronta on viileää ja vähäeleistä, lakonisuutta on mukana sen itsensä vuoksi".

"Vaikka idea Macbethin filmaamisesta ei ollut ohjaajan omia aivoituksia", Reijo Noukka kirjoitti Aamulehdessä (17.1.1987), "tämän synkän, mystisen ja verisen näytelmän uudelleenfilmaamisen on täytynyt silti kiehtoa pessimismiin taipuvaa nuorta ohjaaja-käsikirjoittajaa. [– –] Klassikkoa ei ole filmattu kirjaimellisesti, vaan eräitä pääkohtia jäljitellen. Mukana on Lady Macbeth, raakoja murhia, väljä ennustus ja sen toteutuminen."

Noukka totesi, ettei klassikon modernisointi ollut ongelmatonta. Modernissa tarinassa "eivät klassiset draamakuviot oikein toimi. Esimerkiksi Macbethille annettu ennustus tuhosta, joka alkuperäisessä näytel-mässä eniten viittaa klassiseen kreikkalaiseen traditioon ja determinismiin, tuntuu modernissa film noirissa lähinnä naurettavalta. Tämä koomisuus on ehkä Pentin versiossa tarkoituksellistakin, mutta ei silti hauskaa. Tämän olisi tietysti voinut välttää siten, että Macbethin kohtalon vääjäämättömyys tuodaan esiin rikollisfilmien yleisissä puitteissa, missä determinismi ei ole tuntematonta".

Antti Lindqvistin (Katso 5/1987) mielestä Pentin "elokuva taas pysyy ulkoisen tyylikkyyden ja melvilleläis-bressonilaisen viileän lakonisuuden veroisena pintasilona, jossa kaikki henkilöt ovat yhtä yhdentekeviä aurinkolasien kantajia. On turha puhua luonteenpiirteistä, kun näyttelijöistä on tehty kohtaloa toteuttavia nukketeatterin olentoja, joiden ilme on koko ajan jäykkä kuin passikuvassa. Lisäksi muutaman tärkeän roolityön pilaa kiusallisesti amatöörimäinen jännittäminen kameran edessä."

Äärimmäistä lakonisuutta ei Lindqvistin mukaan perustellut edes se, että elokuva tarkastelisi ennen muuta ryhmää ja miljöötä. Tämä siksi, että "elokuvassa ei sujuvista yksittäisistä kohtauksista huolimatta ole sitä kokonaisvaltaista perusnäkemystä, joka synnyttäisi sisällöllistä jatkuvuutta ja saisi aikaan muutakin kuin kyynisiä näin se käy -asenteita. Etäinen ote vaatii aina rinnalleen syvällisen, läpikotaisen hahmotuksen, muuten tuloksena on pelkkiä kiiltokuvia." Tiukasta kritiikistään huolimatta Lindqvist kehotti yleisöä mene-mään katsomaan elokuva elokuvateatteriin.

Ywe Jalanderin aiempi arvio Suomen Kuvalehdessä 2/1987 oli viitannut samoihin puutteisiin. Monen kriitikon tavoin Jalander kiinnitti huomiota elokuvan ansioihin kuvauksessa: "[– –] visuaalisen muotoilun tasolla Pauli Pentin työstä löytyy paljonkin kiitoksen arvoista. Ennen kaikkea miljööt ovat vaikuttavia; Pentti osoitti kykynsä öisen kaupungin kuvaajana jo edellisessä elokuvassaan Pimeys odottaa."

Demarin arvostelussa (16.1.1987) Pertti Lumirae arvosti elokuvan visuaalisia piirteitä vaikkei löytänytkään elokuvasta "shakespearelaista syvyyttä": "Pentin elokuvan ulkoista tyylikkyyttä on turha mennä kiistämään; siinä Helsinki sekä mereltä että maalta nähtynä esittäytyy samalla tavalla visuaalisesti komeana kuin niin monissa Villealfan tuottamissa elokuvissa." Moni kriitikko muisti kehua myös Olli Varjan kuvausta suoraan.

Pauli Pentin oma ohjaajanura ei Macbethin jälkeen kukoistanut, mutta meriittejä alalta toki on: hän on työskennellyt apulaisohjaajana Aki ja Mika Kaurismäelle, Kari Paljakalle ja Veikko Aaltoselle. Hän on ollut myös AVEK:n tuotantoneuvoja, minkä jälkeen hän on tuottanut mainoksia.

– Jari Sedergren 14.9.2008

Calamari Union (in 2008 at Orion in person: Timo Eränkö, Pertti Sveholm and Markku Toikka)

Aki Kaurismäki: Calamari Union (FI 1985).

FI 1985. PC: Villealfa. D+SC: Aki Kaurismäki. 82 min. Viewed at Cinema Orion, Helsinki, 13 September, 2008. In the presence of Timo Eränkö (Frank), Pertti Sveholm (Frank), and Markku Toikka (Paavo) interviewed by Eero Tammi. All in character, perfect. - I revisited the start only of this weird film, in one scene of which the Franks visit Cinema Orion and see the eyes of Ivan Mozzhuhin as Father Sergius. Cinema Orion became the Film Archive cinema in 1984. - The cinema was full, Calamari Union having become a cult film. There is even a Calamari Union Fan Club which had also toured the other locations of the film.