Muuttolinnun aika / Katya's Autumn (in the presence of Timo Linnasalo)

Anssi Mänttäri: Muuttolinnun aika / Katya's Autumn (FI 1991). Hanna Manu as Katja. Poster design: Raimo Kanerva, Marja-Leena Helin.

Flyttfågelns tid. 

    FI 1991. PC: Reppufilmi. P: Petra Tarjanne. D+SC: Anssi Mänttäri. DP: Heikki Katajisto. M: Asko Mänttäri. ED: Timo Linnasalo. CAST: Antti Litja (Ossi Eerola), Hanna Manu (Katja), Kari Heiskanen (Pekka), Liisa Halonen (Merja), Tarja Markus (Mirjami). 94 min.

    In the presence of Timo Linnasalo, interviewed by Markku Varjola.

    A KAVA print viewed at Orion, 16 May 2009. 

"Muuttolintu" / "flyttfågel" in the Finnish and Swedish titles mean "Zugvogel" in German, "migrant" / "migratory bird" in English and "un oiseau migrateur" in French.

A print with good definition of light and colour. – The editor Timo Linnasalo gave us an account of the Reppufilmi company. "I participated in ca 15 productions of Anssi Mänttäri, including for tv the Jorma Laine series and the Hanhivaara series. Anssi never shot too much footage." – Revisited the story of a daughter who is growing up and a father who lost her in a divorce long ago. Perfect strangers, they hardly get to know another. – This is a comedy of embarrassment. The daddy's miserable collection of records. The photo album which becomes empty after the divorce. – The neighbours with their hidden secret, which is revealed in the beginning: their baby has incurable cancer. – It is surprising that this film seems clearly better now than then, there is nothing trivial in it. – A fine, strong scene where the restaurant boss tries to pressure the young Katja into sex, and she holds her own. – After many blunders Ossi is on the verge of getting to know Katja, but when he comes home there is a letter to him: "You will never learn anyway".

Rakkauselokuva / Nothing But Love (in the presence of Markku Toikka)

Anssi Mänttäri: Rakkauselokuva / Nothing But Love (FI 1984) with Liisa Halonen (Raija Torniainen).

En kärleksfilm. 

    FI 1984. PC: Reppufilmi. 

    P+D+SC: Anssi Mänttäri. DP: Heikki Katajisto – colour – 1,66:1. M: Fernando Sur, Anssi Tikanmäki, Asko Mänttäri. 

    CAST: Liisa Halonen (Raija Torniainen, air hostess), Antti Litja (Kalle = Kalevi Karlsson, architect), Markku Toikka (Hanski = Hannu Torniainen, construction engineer). 

    73 min

    A KAVA print with Swedish subtitles screened at Cinema Orion, 15 May 2009. 

In the presence of Markku Toikka, interviewed by Markku Varjola.

I watched just the beginning. The print had scratches at least in the start. 

I saw the couple's attempt at making a baby, the husband Hanski's trouble in performance and sperm count ("can't do this by force"). In a party, Raija meets Kalle, an unknown, whose first words are: "Forget that man and follow me to disaster".

From Markku Toikka's long and interesting introduction: "In Anssi Mänttäri's films the actor is king. There is but a skeleton crew: the director, the cinematographer, the soundman, the lighting man." "Eero Tuomikoski taught me that in the circus you don't put two elephant numbers after another." "The actor needs to undress. He must become a perfect interpreter for the character he is playing. He needs to eliminate himself." 

MV: Actors are usually narcissists. You are an anti-narcissist. "We did not have many takes. Often just one take. The first take is always the best." "In a film there may be that one moment, light as a butterfly, when you forget the actor and just follow the character." "Liisa Halonen we loved. She had been a tv announcer, the most cordial person, a wonderful human being." "Antti Litja is a fine Finnish film actor. His authenticity, his credibility is astounding." "This was the time of the basement gang, Filmtotal." "We were penniless. We lived together with Matti Pellonpää in another basement on Kristianinkatu. Upstairs there was a printing press which ground porn mags at night. We threw parties downstairs." 

MV: you are a top comedian. Why do they always choose you for the most desperate roles, which include angst and suicide? "The minor key is hidden in a comedian's deepest being. The greatest comedians are tragic. Mikko Kivinen. Comedy is born out of failure."

I was too tired to see but the beginning of the film. About the rest I read from Suomen kansallisfilmografia. The press release states: "This is a comedy about grown-ups falling in love, a pensive smile, the despair of an infertile man, the tragedy of a childless woman, a marriage tale, the solitude of a divorced man, a promise of tomorrow, the brusqueness of the civil servant, a triangle drama."

I read from the synopsis that Kalle, a divorced father of a 16-year-old son, makes Raija pregnant, but Raija and Hanski stay together. Kalle informs Raija of his plan to slowly kill himself by drinking, although the process is slow and uncertain. Kalle refuses to grant Raija her wish that he would recite her a poem and walks away.

Macbeth (Pauli Pentti 1987) (in person: Pauli Pentti)

Pauli Pentti: Macbeth (FI 1987). Mato Valtonen as Macbeth, Sakari Kuosmanen as the killer.

Macbeth / Macbeth.

    FI 1987. PC: Villealfa. P: Aki Kaurismäki. 

    D+SC: Pauli Pentti - based on Shakespeare's play (1606). DP: Olli Varja. M: Mikko Mattila, Tapio Siitonen (synthetizators). Verdi: Aida. "Love Me Or Leave Me" performed by Mari Rantasila (voc), Eero Raittila (piano). ED: Timo Linnasalo. 

    Starring Markku Valtonen (Macbeth), Pirkko Hämäläinen (Lady), Antti Litja (Dunkku / Duncan), Pertti Sveholm (Bankko / Banquo), Paavo Piskonen (porter). 

    66 min

    In person: Pauli Pentti, interviewed by Markku Varjola. 

    Viewed at Suomen elokuva-arkisto, Orion, Helsinki, 14 September 2008.

Pauli Pentti had known Aki Kaurismäki since school days, both always avid film buffs. There was the playful idea of a Shakespeare trilogy, of which Aki directed Hamlet Goes Business, and Pauli, Macbeth. The third project, Anssi Mänttäri's Lear, never got off the ground. 

It was a intentionally laid back project. Markku Valtonen as Macbeth was famous from the Sleepy Sleepers (soon to be transformed into Leningrad Cowboys) and the Radio City show Pullakuskit.

Deadpan modernization turning the Macbeth plot into the present-day gangster world in Finland, shot in Helsinki, Savonlinna Opera Festival, and London. The anti-realistic gangster ambience is based on the films of Melville and Godard. The blunt dialogue is intentionally comic and made the audience laugh in the right places. Men wear shades at all times.

The Lady goes mad and walks into the sea. Macbeth has been warned that the Pihlajasaari island will attack him, and finally, a vessel masked as a forest approaches.

One of the Villealfa films which had a similar ambience with the later Tarantino films (his company called A Band Apart, both companies' names Godard tributes).

...

SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO

FINLANDS FILMARKIV

PROGRAM NOTE BY JARI SEDERGREN

Macbeth

Macbeth

 

Suomi 1987. Tuotantoyhtiö: Villealfa Filmproductions Oy. Tuotantopäällikkö: Jaakko Talaskivi. Tuottaja: Aki Kaurismäki. Ohjaus ja käsikirjoitus: Pauli Pentti pohjaten William Shakespearen näytelmään "The Tragedy of Macbeth" (1603–06). Kuvaus: Olli Varja. Kamera-assistentti: Timo Markko. Tarpeisto: Juha Peltonen. Puvut: Tuula Hilkamo. Ehostus: Leena Kouhia. Musiikki: Mikko Mattila, Tapio Siitonen (syntetisaattorit). Laulut: "Gloria all'Egitto" (Giuseppe Verdin Aïda / Aida II näytös), "Macbeth Theme", säv. Mikko Mattila – Tapio Siitonen, "Love Me or Leave Me", Walter Donaldson, san. Gus Kahn, es. Mari Rantasila ja Eero Raittila (piano). "Slow, Smooth and Easy, Winfield Scott, es. Anita Tucker ja Five Keys -lauluyhtye, Howard Biggsin orkesteri, "Overture" oopperasta Lohengrin, Richard Wagner. Leikkaus: Timo Linnasalo. Ääni: Jouko Lumme. Äänittäjän assistentti: Jukka Hirvikangas. Järjestäjä: Heikki Ukkonen. Kuvaussihteeri: Marjaana Mykkänen.

    Pääosissa: Markku Valtonen (Macbeth), Pirkko Hämäläinen (Lady), Antti Litja (Dunkku), Esko Nikkari (Einari), Pertti Sveholm (Bankko), Sanna-Kaisa Palo (Saara), Sakari Järvenpää (Napoleon), Vesa Vierikko (2. tappaja), Sakari Kuosmanen (tappaja), Turo Pajala (Make, Dunkun poika), Aino Seppo (tappajan vaimo), Paavo Piskonen (portinvartija), Mari Rantasila (laulajatar), Saara Seppo (tappajan lapsi), Jaakko Talaskivi (Dunkun henkivartija, baarinpitäjän ääni), Matti Koivu (Dunkun henkivartija), Tiina Bergström (Dunkun nainen), Eero Ranttila (pianisti), General Njassa (2. palkka-murhaaja), Harri Laitinen (1. palkkamurhaaja), Riitta Luhtala (oopperajuhlien kassa), Savonlinnan Oopperajuhlakuoro (Aidan esittäjät), Juha Peltonen (valokuvaaja). 

    Helsingin ensiesitys: 16.1.1987 Forum 6, Nordia 2  – VET A-25815 – K16 – 1795 m / 66 min 

"Macbeth" on William Shakespearen tunnetuimpia näytelmiä, hänen lyhyin tragediansa. 1600-luvun alkuvuosina kirjoitettu "Macbeth" on saanut kaikki mahdolliset esitysmuodot näyttämön lisäksi valkokankailla, oopperassa ja kirjallisissa versioissa. Sitä pidetään arkkityyppinä näytelmästä, jossa varoitetaan vallanhimosta ja ystävien pettämisestä. Historiallinen Macbeth oli Skotlannin (Alban) kuninkaan Duncan I:n (1034–1040) dux, herttua, jonka otaksutaan olleen "vahva mies" kuninkaan takana. Duncan oli itse asiassa väliaikaiseksi tarkoitettu kuningas, valintana kompromissi perimys- ja klaaniriitojen valtaamana aikana. Duncanin epäonnistuttua Durhamin valtausyrityksessä hän pakeni Morayhin, Macbethin perinteelliselle valta-alueelle, ja siellä hänet tapettiin vain 38-vuotiaana – ei siis iäkkäänä miehenä kuten Shakespeare häntä luonnehtii näytelmässään. Murhatyön takana olivat omat miehet, joita Macbeth johti. Ikäkysymys osoittaa, että Shakespeare on muunnellut myös tuntemiaan historiallisia seikkoja: on osoitettu, että hän käytti hyväkseen Raphael Holinshedin ja skottifilosofi Hector Boecen aihetta käsitteleviä teoksia. Vallan anastanut historiallinen Macbeth toimi Skotlannissa kuninkaana vuodesta 1040 vuoteen 1057.

"Macbeth" kuuluu filmatuimpiin näytelmiin ja aiempien tekijöiden lista on komea: Orson Welles (1948), Akira Kurosawa (1957) ja Roman Polanski (1971) ovat tunnetuimpia, mutta katsaus imdb.comiin osoittaa, että vuodesta 1908 lähtien "Macbethistä" on inspiraationlähde tunnustaen tehty kaikkiaan 48 elokuva- ja televisiosovitusta vuodesta 1908 (J. Stuart Blackton, Yhdysvallat) tekeillä olevaan Todd Louison versioon (ilm. 2009). Reppufilmin ja Villealfa Productionsin yhteenliittymän Filmtotalin suunnitellusta Shakespeare-trilogiasta ehätti ensimmäiseksi vuonna 1987 Pauli Pentin Macbeth, saman vuoden syksyllä vuorossa oli Aki Kaurismäen Hamlet liikemaailmassa, mutta kolmas, Anssi Mänttärin aikomus filmata "Kuningas Lear" jäi toteutumatta.

Suurin osa "Macbethin" elokuvasovituksista rakentaa esityksensä yksinomaan Shakespearen, ei parhaan mahdollisen historiallisen tiedon varaan, ja osa versioista on modernisoituja, mikä oli myös ohjaaja Pentin valinta. "Shakespearen yleispätevä tarina elää kaikkina aikakausina", tekijät totesivat lehdistötiedotteessa. Ilmeinen pilke silmäkulmassa todettiin myös se, "miten vähän helpommaksi 'pahan' tuhoaminen on neljänsadan vuoden aikana muuttunut". Ensimmäinen modernisoitu "Macbeth" lienee ollut brittiläisen ohjaaja-käsikirjoittaja Ken Hughesin Joe Macbeth (1956), jossa rikolliset selvittelevät välejään modernissa kaupunkiympäristössä – sitä ei kuitenkaan ohjaajan esikuvaksi ole lehtitiedoissa mainittu, Kurosawan Seittien linna sen sijaan on.

Pentin mukaan "Macbethin moraali on se, että paha vallitsee. Kaikki jotka lähtevät tuhoamaan pahaa, päätyvät yhä suurempaan pahaan ja hommat jatkuvat. Se on aika skeptinen moraali, ettei voi olla kenenkään puolella eikä ketään vastaan. Macbeth uskoo näkyihin, ja minua kiinnosti esittää tällainen ihminen jossain kierteessä. Hän tekee ensimmäisen murhansa ikään kuin vahingossa ja toiset peittääkseen jälkensä."

Kriitikot olivat joko ymmällään tai ymmärtäväisiä. Raili Suominen (TS 21.1.1987) lainasi ohjaajan omaa luonnehdintaa elokuvasta "köyhän miehen spektaakkelina". Ohjaaja oli ottanut "sylipainiin itsensä Shakespearen, mutta käskee samaan hengenvetoon unohtamaan tämän Macbethiä katsottaessa". Suominen kirjaa lopulta vitsiksi elokuvan, jolla ei hänen mukaansa ollut käsikirjoitusta, vaan parinkymmenen kuvauspäivän aikana joka aamuksi keksityt kohtaukset. "Helsingin alamaailmaan sijoittuva rikollistarina verisine välienselvittelyineen ei olekaan mikään kuningasdraama, vaan Aki Kaurismäen leffoista tuttujen tyyppien hortoilu yöllisen kaupungin rannoilla, kellareissa ja kuppiloissa. Tekijän mukaan elokuva on kertomus valosta ja sen muunnelmista. Tai sitten se on paha uni..."

Sauli Pesonen (Kaleva 3.2.1987) muistutti mieliin "Macbethin" kuuluimmat filmatisoinnit. Ohjaajaan viitaten Pesonen jatkoi: "Shakespearen juonikuvio on kyllä säilynyt hänenkin työssään, mutta muuten klassikon luomien teemojen tulkinta on hakoteillä: niin kuin monet kriitikot ovat jo sanoneet: pintaliitoa". Pesonenkin toisti yleiseksi käyneen Kaurismäki-vertailun: "kerronta on viileää ja vähäeleistä, lakonisuutta on mukana sen itsensä vuoksi".

"Vaikka idea Macbethin filmaamisesta ei ollut ohjaajan omia aivoituksia", Reijo Noukka kirjoitti Aamulehdessä (17.1.1987), "tämän synkän, mystisen ja verisen näytelmän uudelleenfilmaamisen on täytynyt silti kiehtoa pessimismiin taipuvaa nuorta ohjaaja-käsikirjoittajaa. [– –] Klassikkoa ei ole filmattu kirjaimellisesti, vaan eräitä pääkohtia jäljitellen. Mukana on Lady Macbeth, raakoja murhia, väljä ennustus ja sen toteutuminen."

Noukka totesi, ettei klassikon modernisointi ollut ongelmatonta. Modernissa tarinassa "eivät klassiset draamakuviot oikein toimi. Esimerkiksi Macbethille annettu ennustus tuhosta, joka alkuperäisessä näytel-mässä eniten viittaa klassiseen kreikkalaiseen traditioon ja determinismiin, tuntuu modernissa film noirissa lähinnä naurettavalta. Tämä koomisuus on ehkä Pentin versiossa tarkoituksellistakin, mutta ei silti hauskaa. Tämän olisi tietysti voinut välttää siten, että Macbethin kohtalon vääjäämättömyys tuodaan esiin rikollisfilmien yleisissä puitteissa, missä determinismi ei ole tuntematonta".

Antti Lindqvistin (Katso 5/1987) mielestä Pentin "elokuva taas pysyy ulkoisen tyylikkyyden ja melvilleläis-bressonilaisen viileän lakonisuuden veroisena pintasilona, jossa kaikki henkilöt ovat yhtä yhdentekeviä aurinkolasien kantajia. On turha puhua luonteenpiirteistä, kun näyttelijöistä on tehty kohtaloa toteuttavia nukketeatterin olentoja, joiden ilme on koko ajan jäykkä kuin passikuvassa. Lisäksi muutaman tärkeän roolityön pilaa kiusallisesti amatöörimäinen jännittäminen kameran edessä."

Äärimmäistä lakonisuutta ei Lindqvistin mukaan perustellut edes se, että elokuva tarkastelisi ennen muuta ryhmää ja miljöötä. Tämä siksi, että "elokuvassa ei sujuvista yksittäisistä kohtauksista huolimatta ole sitä kokonaisvaltaista perusnäkemystä, joka synnyttäisi sisällöllistä jatkuvuutta ja saisi aikaan muutakin kuin kyynisiä näin se käy -asenteita. Etäinen ote vaatii aina rinnalleen syvällisen, läpikotaisen hahmotuksen, muuten tuloksena on pelkkiä kiiltokuvia." Tiukasta kritiikistään huolimatta Lindqvist kehotti yleisöä mene-mään katsomaan elokuva elokuvateatteriin.

Ywe Jalanderin aiempi arvio Suomen Kuvalehdessä 2/1987 oli viitannut samoihin puutteisiin. Monen kriitikon tavoin Jalander kiinnitti huomiota elokuvan ansioihin kuvauksessa: "[– –] visuaalisen muotoilun tasolla Pauli Pentin työstä löytyy paljonkin kiitoksen arvoista. Ennen kaikkea miljööt ovat vaikuttavia; Pentti osoitti kykynsä öisen kaupungin kuvaajana jo edellisessä elokuvassaan Pimeys odottaa."

Demarin arvostelussa (16.1.1987) Pertti Lumirae arvosti elokuvan visuaalisia piirteitä vaikkei löytänytkään elokuvasta "shakespearelaista syvyyttä": "Pentin elokuvan ulkoista tyylikkyyttä on turha mennä kiistämään; siinä Helsinki sekä mereltä että maalta nähtynä esittäytyy samalla tavalla visuaalisesti komeana kuin niin monissa Villealfan tuottamissa elokuvissa." Moni kriitikko muisti kehua myös Olli Varjan kuvausta suoraan.

Pauli Pentin oma ohjaajanura ei Macbethin jälkeen kukoistanut, mutta meriittejä alalta toki on: hän on työskennellyt apulaisohjaajana Aki ja Mika Kaurismäelle, Kari Paljakalle ja Veikko Aaltoselle. Hän on ollut myös AVEK:n tuotantoneuvoja, minkä jälkeen hän on tuottanut mainoksia.

– Jari Sedergren 14.9.2008

Lain ulkopuolella

[Outside the Law] / Utanför lagen. FI 1987. PC: Filminor. P: Heikki Takkinen. D: Ville Mäkelä. SC: Olli-Pekka Parviainen. DP: Olli Varja. Theme song: "Sinun omasi" (Rami Sarmasto, Tamara Lund) sung by Tamara Lund. ED: Timo Linnasalo. Sound: Matti Kuortti. Starring Taneli Mäkelä (Sakari Nevalainen), Kari Heiskanen (Jari Jokela), Pirjo Luoma-aho (Saara Nevalainen), Antti Litja (Antti Kaitanen), Jouko Klemettilä (attorney Holmström), Leena Huotila (Mrs. Kaitanen). 84 min. Viewed at Cinema Orion, Helsinki, 13 September 2008. - The 25th Anniversary Film of Filminor. - In the presence of Ville Mäkelä, Timo Linnasalo, Matti Kuortti, interviewed by Markku Varjola. The only cinema film directed by Ville Mäkelä: "I made the mistake of switching into this horrible industry. Nice images for stupid stories. There was a pre-existing screenplay by Olli-Pekka Parviainen. I'm not attracted to scandal. My trusted man was brother Taneli, his friend was Kari Heiskanen, we played hockey, trained a lot. When Antti Litja was hired he had terms of his own. The film was important for him, released something in him. All locations are real." - TL: there was a chronological version first, but part of the crucial court scene was switched to the beginning on the suggestion of Antti Peippo. - VM: "The starting point was the question of taking justice into one's own hands. Rape was invented afterwards. The question of the rape is not treated properly. But it was based on Pirkko Viitala's research: rape is less a matter of sex than humiliation and degradation. Pentti Siimes refused the part of the rapist: there is enough injustice in the world, and I don't want to deal with it more." Ville Mäkelä summed up "that these were not stories for me, I did them as well as I could, but it was not from the heart". - After this introduction we saw the film that is taut and compelling. Saara Nevalainen is raped, but the rapist, Antti Kaitanen, is not convicted, as there is not enough evidence, and the whole process is extremely humiliating both for Saara and her husband Sakari. Unfortunately, there is Saara's hothead brother Jari, who provokes Sakari with him to take justice in their own hands. Mrs. Kaitanen finally confesses to the police that she had given false alibi to her husband, and she herself knows her husband to be guilty. But Jari is killed by a police sharpshooter, and Sakari gets a heavy sentence while Antti Kaitanen gets a mild one. Sakari is even committed to a prison for the mentally ill. - This is a strong and thought-provoking film, psychologically believable, and important as a social film, as it shows how justice can be derailed. Also the theme of rape is very responsibly presented, with its terrible repercussions in two families.

Huhtikuu on kuukausista julmin / April is the Cruellest of Months

Suvi-Marja Korvenheimo (Anssi Mänttäri): Huhtikuu on kuukausista julmin / April is the Cruellest of Months (FI 1983).

April är grymmast av månader.
    FI 1983. PC: Reppufilmi. P: Anssi Mänttäri.
    D+SC: Suvi-Marja Korvenheimo (= Mänttäri). Ass. D+co-DP: Heikki Katajisto. DP: Eero Salmenhaara. Theme song: J. Karjalainen. M also: Erik Satie, P.I. Tchaikovsky.
    C: Antti Litja (Olli), Markku Toikka (Unto), Marianne Anttila (Sari Helkama), Paavo Piskonen (Leevi), Liisa Halonen (Raija), Olli Tuominen (critic Veiviäinen), Mikko Majanlahti (artist professor Mikkonen), Aki Kaurismäki (Ville Alfa), Lauri Kanerva (provincial author Maaselkä), Rea Mauranen (woman expressing grief), Jone Takamäki (policeman), Päivi Istala (radio journalist).
    74 min.
    Viewed at Cinema Orion, Helsinki, 12 September 2008.

In the presence of Anssi Mänttäri, Heikki Katajisto, Paavo Piskonen, Päivi Istala.

AM, HK: The annoying visual look was based on Eero Salmenhaara overdoing his concept of a soft lens, distancing himself from naturalism.

AM: there were no makings for a trilogy in the Suvi-Marja Korvenheimo films.

AM: The director of Naisasialiitto Unioni (League of Finnish Feminists) was reportedly delighted by the vision of the "woman director": "when a woman gets a chance to make a film we can finally see what pigs men are".

AA: A parody of Helsinki cultural circles, some of the characters with obvious models. Olli is based on Hannu Salama, Leevi on Leo Lindsten, and Mikkonen on Mikko Niskanen. I could not help laughing at the juicy performance of Mikko Majanlahti as Mikkonen. The film got a good laughing response.

In the final scene on the deserted beach Ville Alfa (Aki Kaurismäki) asks about the secret of success from the alcoholic pig Olli (Antti Litja). The answer: "Booze and short sentences".