Sunday, December 13, 2015

Chastnaya zhizn / Private Life

Чaстная жизнь / Tshastnaja zhizn / Yksityiselämä. SU 1982. PC: Mosfilm. EX: Vladimir Tseitlin / Vladimir Zeitlin. D: Juli Raizman / Yuli Raizman. SC: Anatoli Grebnev, Yuli Raizman, [Mikhail Ulyanov n.c. according to Wakeman ]. DP: Nikolai Olonovski / Nikolai Olonovsky - colour - 1,37:1. PD: Tatjana Lapshina / Tatyana Lapshina. Cost: Vera Romanova. Makeup: I. Kirejeva / I. Kireyeva. M (theme music): Vyacheslav Ganelin. Incidental music: Rachmaninov: Piano Concerto No. 2. "Mighty Quinn". S: Igor Urvantsev. ED: Valeriya Belova. C: Mihail Uljanov / Mikhail Ulyanov (Sergei Nikitich Abrikosov), Ija Savvina / Iya Savvina (Natalya Ilyinichna Abrikosova), Irina Gubanova (Nelli Petrovna), Tatjana Dogileva / Tatyana Dogileva (Vika), Aleksei Blohin / Aleksei Blokhin (Igor), Elena Sanaeva (Marina), Lilya Gritsenko (Marya Andreyevna). Telecast in Finland: 18.1.1983 Yle TV2, imported by Kosmos-Filmi -102 min
    A Gosfilmofond print.
    Viewed at Cinema Orion, Helsinki (Yuli Raizman) with e-subtitles by Jertta Ratia-Kähönen operated by Mia Öhman, 13 Dec 2015

Mikhail  Ulyanov becomes the incarnation of the stagnation era of the Soviet Union in this psychologically convincing account of a big boss who steps down (or is asked to leave) and gets a personal retirement package when two companies merge (at his own initiative, but he had been expecting to be nominated himself).

Ulyanov, one of the most notable actors in Soviet theatre and cinema, was known for his portrayals of great men of respect such as the protagonist in The Chairman, Marshal Zhukov, and even Lenin whom he portrayed repeatedly. This background provides extra gravity for this quietly devastating movie directed by Yuli Raizman.

Private Life is a specifically Soviet story yet with universal relevance as an account of an ageing man who faces retirement, modern times - and private life. Ulyanov was amazed that he won the Golden Lion at Venice Film Festival. Private Life was also the only Raizman film nominated for the Academy Awards (Best Foreign Language Film). Ulyanov's performance made me think about Jack Nicholson in About Schmidt and Antti Litja in Mielensäpahoittaja / The Grump.

The sober judgement in the observations, the witty but restrained dramatization, and the combination of elegy and a sense of humour made me think of Anton Chekhov, both his great plays and his great tales such as "A Dreary Story (Notes by an Old Man)". Raizman's storytelling is simple and laconic, but there is always a dramatic tension in the scenes.

Sergei Abrikosov is a man of experience who defines himself as belonging to a generation with ideals. He belongs to the work-committed protagonists in Raizman's oeuvre together with Rogachev (The Pilots), The Knight of the Golden Star, Gubanov (The Communist), and Sergei Romashko (A Lesson in Life). All sacrifice private life for public life. It is possible to do so for a while. The lesson in A Lesson in Life is that there can be no consistently successful public life without a balance in private life.

When Sergei retires it is a catastrophe for the family. It is less harmful that they lose the datcha and the company car. The big trouble is Sergei himself who has become a stranger in his own family. Sergei finds hardly anything positive to say about his children.

Sergei visits the doctor and learns that his health is excellent. "You could fly to space".

Sergei learns to walk in the city, pay attention to traffic lights, and use public transportation.

He seeks old friends, but many are dead. His loyal secretary welcomes him, but with his clumsy manners Sergei manages to offend even her. "I have never seen you laugh", she says. Sergei notices a portrait of a man. "My man. Not officially. He had a family. I was happier than many who are married". Sergei starts to leave. "I do not know how to live. My wife spends her time who knows where."

His devoted wife (from a second marriage) Natalya (Iya Savvina) now does have a life of her own. As a true Raizmanian protagonist Sergei has urged her to study ("You created me", admits Natalya), and she now has a successful academic career of which Sergei knows nothing. Physical tenderness has disappeared. Natalya refuses to let Sergei see her naked or even to touch his hand ("Don't be foolish").

Sergei fails to communicate with his daughter from his first marriage, and as daughters tend to do, she tells him the truth: "You are out of touch of what is going on in your own house". "Neither of us love anybody".

But even Natalya finally speaks out. "You hurt me and the children repeatedly". "I cannot speak with you". "You never listen". "Leisure is important. You never had any". "Sundays were just a gritting of the teeth".

Natalya takes Sergei to the circus. For once, he laughs. The circus was the place where they were dating while Sergei was still married to his first wife. During the break Sergei finally asks, "How are you?" And even: "Do you have someone?" Natalya: "We have never asked questions like that. It does not matter." She is devoted and committed to the marriage. But: "You have been away for a long time".

There is a wartime personal autographed gun which Sergei takes with him in a cigar box from the office. His son Igor takes it away from him in secret. Contrary to Chekhov's maxim nobody fires it.

Sergei's first wife dies in a nursing home. Sergei drives to tell the news to their daughter. The sequence is the most moving in the film, displaying both emotional power and restraint.

There is a call from the ministry. Briskly Sergei changes to his smartest dress, helped by Natalya. His movements slow down, and we realize his contradictory feelings. In the mirror he sees an old and bitter man.

There is a slightly dull touch in the colour world. In the fifties there was stylized or juicy colour in Raizman's films. What If This is Love? was shot in crisp black and white scope. In the Private Life the light and the colour are not bright. Rachmaninoff''s Second Piano Concerto during the credits is a bit off; soon we realize that it is played on the radio.

The print is quite good.

OUR PROGRAM NOTE BY MIA ÖHMAN:
OUR PROGRAM NOTE BY MIA ÖHMAN:

"Taiteen tehtävä on saada ihminen tutustumaan itseensä." - Juli Raizman

Juli Raizman ei mielellään käyttänyt näyttelijöitä, jotka olivat tuttuja muista elokuvista, mutta joskus tunnetuillekin kasvoille kävi kutsu. Silloin kyseessä oli erityyppinen rooli, kuin mitä yleisö oli tottunut odottamaan. Yksityiselämässä pääosan tekee Mihail Uljanov, monipuolinen teatteri- ja elokuvanäyttelijä ja arvostettu puolueen jäsen, joka oli ollut valkokankaan vakiokasvoja 1950-luvulta lähtien. Uljanovia vanhennettiin maskeeraamalla; vuonna 1927 syntynyt näyttelijä oli vasta viisikymppinen, ja rooliin tarvittiin Brezhnevin kauden jähmeyden ruumiillistuma.

Uljanov on todennut, että Raizman oli aikaansa edellä ja teki elokuvia aiheista, joita muut käsittelivät vasta vuosia myöhemmin. Yksityiselämässä työasioilla elämänsä täyttänyt puoluekoneiston tärkeä osa, johtaja Abrikosov, jättää vastalauseenomaisesti eroanomuksen virastaan, koska asiat eivät suju kuten ennen. Sen sijaan että Abrikosov kutsuttaisiin takaisin, tilalle nimitetään hänen entinen alaisensa. Abrikosov putoaa tyhjän päälle; koko elämä kääntyy ylösalaisin. Asema on taannut erikoisedut: suuren asunnon, huvilan, hyvän toimeentulon, virka-auton ja kuljettajan, vapauden hankkia hyödykkeitä, joista rivikansalainen voi vain haaveilla. Äkkiä Abrikosov tajuaa, ettei hän edes tiedä, onko perheellä pankkitiliä.

Ilman autonkuljettajaa Abrikosov tutustuu julkiseen liikenteeseen ja kaupungilla kävellessään liikennevaloihin. Juttuseuran toivossa hän yrittää löytää vanhoja ystäviään, joita ei ole tavannut aikoihin. Maailma on toisenlainen, ihmiset ovat kuolleet pois. Kukaan ei tarvitse Abrikosovia. Hän yrittää luoda keskusteluyhteyttä, ei sen enempää, entisen sihteerinsä kanssa, mutta onnistuu lopulta vain pahoittamaan tämän mielen. Abrikosov lähtee hetken mielijohteesta ryyppäämään tavattuaan huumorin harjoittamisesta työpaikalla erottamansa entisen insinöörin, joka hankkii nyttemmin leipänsä korjaamalla sateenvarjoja. Lopulta on kuitenkin pakko mennä kotiin, avata silmät ja katsoa, millaiseksi oma perhe on vuosien aikana muuttunut.

Abrikosovin näkökulmasta kaikki on väärin, huonoa ja epäkelpoa. Opiskelijapoika laiskottelee ja pitää juhlia, ja leningradilainen tyttöystävä asuu käytännössä pojan luona. Vaimo ei ole koskaan kotona, säpsähtelevä mummo ei tajua, ettei voi enää ajella kuljettajan kyydissä torille. Ministeriön virkamies huomauttaa, että johtajan paikalle ei tarvittu uutta Abrikosovia, vaan toisenlainen mies. Vaimo (Ija Savvina) elää omaa täyttä elämäänsä omien ystävi-ensä kanssa ja sanoo lopulta suorat sanat: miehen käytös loukkaa jatkuvasti perheenjäseniä, joten sen on muutut-tava. Abrikosovin täytyy tulla alas tornistaan ja opetella elämään kuten ihmiset.

Elokuva huomattiin Venetsian elokuvajuhlilla, ja Mihail Uljanov palkittiin roolisuorituksestaan Kultaisella leijonalla.

Täysin hämmentynyt näyttelijä ihmetteli lehdistön valtavaa kiinnostusta, koska ei osannut odottaa, että neuvostoliittolaisen eläkeläisen tarina kiinnostaisi lännessä. Aihe, itsensä kokeminen tarpeettomaksi ja ylimääräiseksi, osoittautui kuitenkin yleisellä tasolla tunnistettavaksi ja ajankohtaiseksi, ja elokuva päätyi Oscar-ehdokkaaksi. Neuvostoliitossa herättiin tässä vaiheessa näkemään elokuvan arvo; vaikka Yksityiselämässä liikutaan ennen kaikkea päähenkilön yksityisellä sektorilla, puoluetta ja järjestelmää sivutaan sellaisella tarkkuudella, että sitä pidettiin 1980-luvun alussa vielä suorastaan uhkarohkeana.

Ehkä Abrikosov ei olekaan itse tehnyt virhettä, joka on etäännyttänyt hänet onnellisesta elämästä, vaan syynä on systeemi, jonka alkuperäinen tarkoitus oli kohottaa kaikkien kansalaisten hyvinvointi ja henkinen kehitys uuteen ulottuvuuteen. Uljanov ei säästele itseään, vaan käy läpi epäonnistumisen, nolouden ja epävarmuuden tunteet oudossa maailmassa toilailevana Abrikosovina, jonka sisäinen perestroika ravistelee koko lähiympäristöä. Loppu jää avoimeksi, mutta viesti on selvä: edessä on jotain uutta, ja siihen on syytä valmistautua.

Mia Öhman 13.12. 2015

Lähteitä:
Neja Zorkaja: Raizman: sgustki istorii, Iskusstvo kino 2/2004
I. Dubrovina: V zerkale tshastnoi zhizni, Iskusstvo kino 8/1982

No comments: