Tuesday, December 22, 2015

Cookie’s Fortune

Cookien perintö / Cookie's Fortune [Swedish title] / Complot pour un magot / Aufruhr in Holly Springs. US © 1999 Kudzu Productions, Inc. PC: Elysian Dreams, Kudzu, Moonstone Entertainment, Sandcastle 5 Productions. EX: Willi Bär. P: Robert Altman, Ernst Etchie Stroh. D: Robert Altman. SC: Anne Rapp. DP: Toyomichi Kurita - camera: Panavision Cameras and Lenses - lab: Consolidated Film Industries (CFI) (Hollywood) - colour - 1,85:1. PD: Stephen Altman. AD: Richard L. Johnson. Set dec: Susan Emshwiller. SFX: Thomas Kittle. VFX: Steven Fagerquist. Cost: Susan Kaufmann, Dona Granata. Makeup: Martial Corneville, Manlio Rocchetti. M: David A. Stewart. Musicians: Chucho Merchán (double bass), Patrick Seymour (harmonium), David A. Stewart (gtr), The Edge (gtr). ED: Abraham Lim. S: Frederick Howard - Dolby Digital. C: Glenn Close (Camille Dixon), Charles S. Dutton (Willis Richland), Patricia Neal (Jewel Mae ”Cookie” Orcutt), Julianne Moore (Cora Duvall), Liv Tyler (Emma Duvall), Chris O’Donnell (rookie policeman Jason Brown), Ned Beatty (Lester Boyle), Courtney B. Vance (Otis Tucker), Donald Moffat (Jack Palmer), Lyle Lovett (Manny Hood), Danny Darst (Billy Cox), Matt Malloy (Eddie ”The Expert” Pitts), Randle Mell (Patrick Freeman), Niecy Nash (Wanda Carter), Rufus Thomas (Theo Johnson). Loc: Holly Springs (Mississippi). Helsinki premiere: 8.3.2002 Kinopalatsi 2, Tennispalatsi, released by: Buena Vista International Finland Oy – telecast: 17.1.2003 and 15.10.2004 Yle TV1 – VET 101327 – K12 – 3245 m / 119 min
    Songs: "Cookie", "Wild Women Don't Get The Blues", "Helios", "Camilla's Prayer", "The Cookie Jar", "Hey Josie", "All I'm Sayin' Is This", "A Good Man", "I Did Good Didn't I?", "A Golden Boat", "I'm Comin' Home", "Willis Is Innocent", "Patrol Car Blues", "Emma", "Humming Home". All songs composed by David A. Stewart, except "Cookie", "Camilla's Prayer" and "Patrol Car Blues" composed by Candy Dulfer and Stewart. The soundtrack album features appearances by the saxophonist Candy Dulfer. (Wikipedia).
    A KAVI 35 mm print (deposited by Buena Vista International Finland) with Finnish / Swedish subtitles by Marko Hartama / Saliven Gustavson.
    Viewed at Cinema Orion, Helsinki (Robert Altman), 22 Dec 2015.

I saw this minor Robert Altman movie for the first time.

Compared with Altman's epic, macrocosmic multi-narrative studies and big ensemble pieces Cookie's Fortune is more intimate. It takes place at the small Mississippi community of Holly Springs where everybody knows each other. It is still eine Gemeinschaft. People go fishing together. Catfish provides a main trade.* Easter is forthcoming.

The microcosmic multi-narrative approach is launched at once with scenes at the police station, the bar, the First Presbyterian Church, Emma's shack, and Cookie's house.

At the bar, Cookie's handyman Willis (Charles S. Dutton) is getting drunk. He "never drinks before Tom Brokaw".

At the church, Camille Dixon (Glenn Close) and Cora Duvall (Julianne Moore), Cookie's nieces, rehearse an Easter play - Oscar Wilde's Salome revised by Camille.

Emma (Liv Tyler), Cora's mixed-up daughter, lives in a shack. She has been away and beaten; there is a bruise on her chin.

Cookie (Patricia Neal) is hiding easter eggs in the garden. Later Willis returns to the house to clean the gun collection as promised. Those guns belonged to Buck, Cookie's beloved deceased husband.

Altman has been accused for misogyny (woman-hating) even in this film and Dr. T & The Women, both written by Anne Rapp.

I think there is a confusion here. It is true that Altman often (usually? always?) presents women who are to some degree crazy. It is also true that he often presents men who are crazy. He loves them all. So did Fellini who may have had a macho chauvinist bias, but things are not simple, and it can be equally be claimed that both Altman and Fellini satirize macho chauvinism.

The question is not trivial. On the contrary, in Altman's world one might say it's all about the courage to look into the heart of madness. Altman's world is a madhouse, but we can find and cultivate islands of sanity. There are values such as community, caring, tenderness, and love. Women are especially talented in them. Cookie's Fortune is also about that. It does not idealize women but neither does it ridicule them wholesale. Great comedy is about confronting the ridiculous without losing dignity.

In Ron Mann's wonderful documentary Altman (2014) it is revealed in the finale that Altman's personal favourite film was Brief Encounter. The revelation of seeing it inspired him to become a film-maker. Also in Altman's own films there are brief encounters (not necessarily love affairs) which give value to life even when that life is trivial, tedious, irrational, terrible or otherwise hard to bear.

When Camille discovers Cookie's body she immediately starts a cover-up since "nobody in this family commits suicide". She thinks that only mad people commit suicide.

There are two great performances in Cookie's Fortune. Patricia Neal in her penultimate film role is an excellent Cookie. She is a widow longing for her dear Buck: "I miss you so much". She is still active and independent, smoking a pipe, tending her garden, preparing an Easter dinner. But the house is getting out of shape without Buck. It is getting harder for her to climb the stairs. Even mentally she is sometimes getting lost. With sound judgement she goes to bed, covers her head with a pillow and pulls the trigger. "Here I come, Buck. I'm gonna be in a golden boat". Feathers fly and the gun cabinet's defective door swings open. She is not mad. She loves life as long as it can be lived with dignity. Now it's time to go. It is her Easter sacrifice.

Charles S. Dutton gives a great performance as Willis, Cookie's caretaker. Because his fingerprints are on the gun and everywhere, he is arrested as a suspect for murder. But everybody knows Willis, and nobody believes in his being a murderer. Willis and Emma are the ones who are most heartbroken at Cookie's death. There is depth and nuance in Dutton's performance. His craziness is alcohol, and he may be an alcoholic, but he manages to keep it checked with his "never before Tom Brokaw" rule.

The performances of Glenn Close and Julianne Moore start as caricatures, and in a multi-character study there is hardly any other way than to start with caricature. But their characters never grow, rather on the contrary. Camille falls into the trap of her own ingenious staging of an imaginary murder, and in the prison cell, dressed in orange, she falls herself into madness (or her madness is exposed, and perhaps the suicide cover-up was also an unconscious attempt to a cover-up of her own madness). Maybe Altman lost steam and had the energy in this film for only two fully realized performances.

The film is laid back and even lazy at times. The editing could have been sharper.

There is a fine original blues score by David A. Stewart and Candy Dulfer.

The print is fine, and the visual quality is usually perfect (but slightly variable: soft / speed-printed in the beginning).

* There has been a species of catfish even in Finland called monni, now extinct in our country.


Anne Rapp päätyi käsikirjoittajaksi Robert Altmanille julkaistuaan yhden sivun novellin, jonka Altman oli sattumoisin lukenut. Ohjaaja pyysi lisää lyhyitä kertomuksia, joiden hän myöhemmin totesi olevan ylipäänsä paremmin soveltuvia elokuvan tekemiseen kuin romaanit, ja keskustelu kääntyi siihen, kuinka kirjoitetuista novelleista tehdään elokuvallisia. Näistä lähtökohdista syntyi Robert Altmanin ohjaama Cookien perintö (1999).

”Cookien perintö on Robert Altmanin aurinkoisin elokuva, lämminsydäminen komedia, joka jotenkin onnistuu olemaan tekemisissä kuoleman ja murhasyytteiden kanssa, vaikka siinä ei edes ole kunnon roistoa”, Robert Ebert puuskahti. Tosin kriitikko myönsi, että hahmo Camille Dixon (Glenn Close) tulee lähelle roistomaisuutta silloin, kun hän väärentää kerrassaan sopimattoman itsemurhan tehneen Cookien (Patricia Neal) kuoleman näyttämään siltä kuin murtovaras olisi sen tehnyt, mutta sekään ei Ebertin mukaan ”välttämättä ollut muuta kuin karkurin teatraalista kiihkoa, koska henkilö ohjaa samaan aikaan pääsiäisnäytelmää kirkossaan”. Pääsiäisnäytelmä on Oscar Wilden (ja Camille Dixonin, kuten leffa sivumennen vinkkaa) ”Salome”, siis raamattuaiheinen tarina naisen verenhimosta.

Elokuvassa murhasyytökset kohdistuvat Cookien apuna toimineeseen mustaan mieheen, viskiä naukkailevaan Willisiin (Charles S. Dutton), jota kyläläiset ei usko murhaajaksi. Hänen sormenjälkensä ovat murha-aseessa, mutta se ei ole ihme, koska juuri hän oli juuri puhdistanut talon entisen, jo aikaa sitten kuolleen Buck-isännän aseet, joita leski tunnollisesti säilytti.

Robert Altman on aina ollut juonikas mies, ja niin tässäkin elokuvassa, joka tapahtuu pienessä Holly Spring -nimisessä kaupungissa Mississipissä. Altmanin runsas henkilögalleria saa lisää pontta niiden elokuvaentusiastien parissa, jotka löytävät yhtymäkohtia ja peiteltyjä viittauksia ohjaajan aiempiin elokuviin, sellaisiin kuin M.A.S.H., Nashville, The Player tai Short Cuts.

Altmanin kuvaama pieni kaupunki ei ole tietämättömyyden tai rasismin pesä. Itse asiassa mikään klassinen alkuasetelma – tai meidän ennakkoluulomme – ei istu siihen, että kyläläiset tuntevat ja itse asiassa pitävät toisistaan, vaikka kullakin on omat omituisuutensa, jotka ovat toisille täydellisen tuttuja. Altmanille tyypillisesti katsojan kannattaa tarkkailla etualan lisäksi myös taustan tapahtumia – ohjaaja kertoo äänellä ja kuvilla monia tarinoita yhtä aikaa. Altman ei ole kiinnostunut rakenteista, vaan luo tunnelmia epäsovinnaisten ja vapaiden ihmisten välillä ja ympärillä. Silti sattumalla voi olla ratkaiseva merkitys ihmiskohtaloissa.

Pääsiäisnäytelmän ja kylän elämässä roolit vaihtuvat tiuhaan, mutta oleellista ovat arjen rohkeus ja käytännön moraali, asiat jotka ovat olleet hyvien elokuvien olennaisia piirteitä viimeistään Altmanin yhteydessä usein mainitun Jean Renoirin Pelin säännöistä (1939) lähtien. Cookien perinnössäkin henkilögalleria on runsas ja jokaisella persoonallisella hahmolla tuntuu olevan tekemistä toistensa kanssa – kyse on verkostosta, jossa kalakaveriin luotetaan jopa silloin, kun hän istuu ystävänsä pidättämänä kaupungin putkassa. Cookien perintö on rikostarinastaan huolimatta hyvien näyttelijöiden rakastettava elokuva, jonka äärellä voi helposti nauraa.

- Jari Sedergren 22.12.2015

No comments: